Trikoomekon uusi elämä

Ihastuin tähän Nanson kietaisumekon kuosiin, taisi olla toissa kesänä.
Särmikäs trikolori-revontuli, ajattelin. Luonnetta!

2014_04_29_Matias_puhaltaa ilmapalloa_revontulipaita_PHA_MG_1568

Pidin mekkoa kerran.

Rrrrrrakastan printtejä! En silti näköjään pukeudu niihin. Kuvioissa tunnen aina olevani jotenkin väärässä asennossa.
Lisäksi istuessa kietaisumekot aukeavat sekä ylhäältä (tissit näkyy) että alhaalta (reidet näkyy).

Hävytön ja riemunkirjava yhtaikaa
= liikaa huomiota, sekin kyseenalaista
= ei hyvä.

Mekko hengaili kaapin täytteenä vuoden päivät, ennen kuin suostuin uskomaan sen olleen hukkaostos. Toisen mokoman se lymysi tilkkulaatikossa valaistusta varroten.

Eräänä päivänä tulin esitelleeksi kasan kankaita ystäväni lapsille, josko haluaisivat niistä jotakin.
Matiaksen silmät pyörivät ihastuksesta: ooooooo, TOI!

Klipsin ja surruutin mekosta
sitten mukulalle t-paidan.

Kaavan jäljensin muutaman vuoden takaisesta Burdasta. Kokoja riitti vain 134-senttiselle asti, joten ekstrapoloin itse 140:een. Mekossa oli sauma keskellä selkää, ja sellainen piti jättää myös t-paitaan.

Saumuri lauloi mallikkaasti. Pääntien huolittelin kaitaleella. Ompelukoneen kaksoisneula mokoma ei suostunut yhteistyöhön, vaan lanka hyppi ja katkeili. Jätin pääntien sitten tikkaamatta, ihan okei niinkin. Räpeltämisestä jäi kuitenkin pikkuruinen reikä kankaaseen, ja jouduin kursimaan sen piiloon käsin.
Kuten leikkuukuvasta näkyy, alareunassa hyödynsin mekon helmaa, joten säästyin päärmäämiseltä.

Tähän hommaan kannatti ryhtyä, koska Nanson trikoo oli sangen hyvää ja myös suht helppoa ommeltavaa.

Kundi oli tyytyväinen, minä ja mekko myös.

Hankkeen Strömsö-indeksit:

  • prosessi 8,5
  • lopputuloksen tekninen laatu 8,5
  • mielihyvä 9.

Jersey Dress Re-fashioned

My un-used jersey dress got a new life as a t-shirt.
Matias was quite happy with it!

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s