Oi, design!

Lapsesta tuli teini – tuunasin mekolle jatkoaikaa

/ Couture & Views / Leave a comment

Teenaging a dress in English below.

Tyyppi on tullut teini-ikään.
Poissa on lapsen pehmeys, nyt pelkkiä honkkeleita koipia ja käsivarsia.

Mekkoja on jäänyt lyhyeksi.

Niin kuin nyt vaikkapa tämä ihan kiva Henkkamaukka. Ympärysmitta funkkaa yhä ok, mutta helma huitelee turhan korkealla.

Tekstiiliteollisuus on eettisesti ja ekologisesti niin turmiollista tälle maailmalle, että vaatteita on syytä käyttää pitkään, kun on ne kerran tullut hankkineeksi.

Sovittiin siis, että kehittelen jotakin pidennystä.

Kangaskaupassa testailin vaihtoehtoja. Lisätäänkö pitsiä? Vai tylliäkö uusimpia trendejä mukaillen, helmaa jopa vähän pönkölle? Tai ehkä satiiniraita?

Ohut farkkukangas loi kuitenkin oikean look & feelin: nyt emme halunneet juhlavaa klänninkiä vaan arkeen sopivan.

Kelpo tovin etsin parasta tapaa jatkaa helmaa. Olisi ollut turhan työlästä lähteä sormeilemaan takasauman vetoketjua, joten jatkon piti sijoittua sen alapuolelle. Hain jonkinlaista rytmiä, jännitettä, särmää muuten hieman laimeaan leninkiin.

Ei ole matikkapää d-insinöörillä terässä, siinä määrin kauan kului kappaleiden korkeuksien ynnäilyyn. Siis jos helma on nyt 40 cm ja haluan sen olevan 50 cm, ei voi yksioikoisesti vaan vetää 10 sentin soiroa farkkukankaasta…
Ja kun helma on kaareva, täytyy jatkopalojenkin olla.

Koska Suomessa on koko ajan niin pirskuleen kylmä, intouduin ompelemaan myös lyhyen jakun samaisesta farkusta. Käytin tämän taannoisen itsenäisyysjuhla-asun jakun kaavaa. Hihansuut ja helman sijoitin – ehkä vähän syntisesti – suoraan hulpiolle. Jäi trendikkäät hapsureunat, säästyin huolittelulta ja vältettiin pahin tantta-look.

Tyyppi voi käyttää jakkua ja mekkoa myös erikseen. Yhdessä ne ovat asiallinen kokonaisuus puolifiineihin tilanteisiin, vaikkapa konsertteihin, joita neiti tarjoaa tavan takaa.

Etenkin helman tuunaus oli työläämpää kuin odotin. Lopputulos kuitenkin palkitsi vaivan: typy pyöri ja peilasi, oli iloinen!

Hankkeen Strömsö-indeksit

  • prosessi 9
  • lopputuloksen tekninen laatu 9 1/2
  • lopputuloksen toiminnallinen laatu 10
  • mielihyvä 10.

Extending Dress for Sustainability And Edge

Maria has reached teenage, is all legs and arms now. Many dresses in her closet have become too short.

For sustainability, it is essential to use clothes as long as possible. So I lengthened this H&M dress for at least one more year of use.

I chose denim to keep the everyday look & feel. Got excited and sewed a small jacket as well, to keep the girl warmer. After all, we can seldom wear sleeveless dresses in Finland without any extra coverage.

Maria and I both agreed that the denim extension created some edge for the “too cute” dress.

So she was excited, twisted and twirled in front of the mirror – always the best thank you!

 

Nyt meni fashionista lankaan

/ Couture & Views / Leave a comment

Upset in English below.

Kävin London Fashion Week Festivalilla.
Se oli tosi huono.

LFWF on meille taviksille tarkoitettu tapahtuma sen varsinaisen herkkupalan eli ammattilaisten London Fashion Weekin jälkeen.

Juuri Fashion Weekillä nähdään ne hengen salpaavat purskeet, joista saamme maistiaisia lehdissä ja blogeissa.

Nyt Fashion Weekillä esiteltiin ensi syksyn ja talven muotia. Siellä nähtiin myös kuningatar, tyylikkäänä eturivissä, ysikymppisenä ekaa kertaa mestoilla ja heti jätti varjoonsa Anna Wintourin sun muut muotisilmäätekevät.

Fashion Week on ilotulitus.

Mutta se Festival. Se on märkien nallien paukuttelua.

Rekeittäin jokseenkin laimeita rättejä, pari keskustelua ja ensi kevät-kesää luotaava kuivakka catwalk-kävely.

Ei siis niin minkään sortin wow-faktoria.

Markkinoinnissaan onnistuivat kyllä: maksoin osallistumisesta öpaut 60 puntaa! Käyskentely Selfridgesilla antaa enemmän inspiraatiota – ilmaiseksi.

 

 

LFWF – WTF?

I went to London Fashion Week Festival. It is the layman event after the actual London Fashion Week.

So if Fashion Week is the ultimate party with fireworks of creativity, LFWF is like cleaning up after, when all the IT-people have gone home to rest with their champagne hangover.
(NB. Here IT does not refer to Information Technology.)

Really boring. Just some lame frocks, a couple of talks and 2nd rate catwalk show.

No WOW whatsoever.

Cannot believe I paid some 60 pounds for attending.
Next time I’ll just go to Selfridges.

2018_02_25_BLOGI_LFWF_PHA_IMG_3660

 

Si(i)tä ei ole tarkoituskaan pitää, osa 1

/ Couture & Views / Leave a comment

It Does Not Really Matter If You Can Wear It Or Not,
in English below.

Tässä taannoin lupailin postausta aivan mahtavasta kurssista, jolle osallistuin lontoolaisessa designkoulussa Central Saint Martinsissa.

Draping Womenswear Design -kurssilla loimme asuja suoraan mallinuken päälle. Ei, niihin ei ollut tarkoitus pukeutua. Päinvastoin, mitä rohkeammin uskalsimme ylittää omat rajamme, ne sisäiset, keksityt, sen paremmin kurssi täytti tavoitteensa.

Ei tietenkään ollut pahitteeksi oppia vähän tekniikkaa siinä samalla.
Kuten että pitkällä aikavälillä ei muotoilua voi rakentaa nukkeen tökättyjen neulojen varaan. Vaatteen on pysyttävä yllä ja siihen on voitava pukeutua haavoittumatta – veri tahraa luomuksia niin kovin ikävästi.

2017_08_28_BLOGI_CSM_tooga piirros_PHA_IMG_5574

Ensimmäiset treenit olivat sangen yksinkertaisia. 2017_08_28_CSM_Creative draping_Toga_PHA_IMG_5573Muokkasimme kalikosta, sellaisesta paksuhkosta puuvillaisesta lakanakankaasta erilaisia muotoja nuken ylle.

Aloitimme muinaisista kreikkalaisista. Toogassa ei tarvittu edes ompeleita. Muutama taitos, olkapäille ehkä pronssiset neulat, vyöksi kangassuikale. Valmista!

 

Samalla simppelillä teemalla muutama variaatio. Toisinaan aikaa annettiin vain muutama minuutti, toisinaan varttikin. Kun ei ehdi liikaa järkeillä, intuitio pääsee ohjaamaan tekemistä hedelmällisellä tavalla.

Kangasta voi myös työstää ennen sen muotoilua nukelle. Poimutimme, rypytimme, silitimme, rutistimme, venytimme, kiristimme. Sattumanvaraisesti tai täsmällisen suunnitelman mukaan.

Työstetystä kankaasta löysimme vaatteeseen aivan uutta muotoa.

 

Hmmm, kyllä näistä ihan kledjuakin saisi, kun vähän jatkaisi tuunausta.
Vaan on jo seuraavan harjoituksen aika!

 

It Does Not Really Matter If You Can Wear It Or Not, part 1

A while ago I promised a post about the fanciest sewing class ever, which I attended at Central Saint Martins, in London.

On this course, Draping Womenswear Design, we learned to create outfits directly on a stand.

The idea was to explore different techniques and, first and foremost, go beyond the very modest, very conventional initial ideas we would have about a garment.

We started by draping the calico – very plain cotton fabric, almost like thick sheets – the way the ancient Greek would have done. Very quick, very simple, and no thread needed at all. Quite elegant, too!

Next, we manipulated the fabric in various ways even before draping it. 

At some point we realised that sticking needles into the mannequin is not really a sustainable way of making a garment. Bloody stains rarely flatter an outfit. Unless you are Alexander McQueen, of course.

These exercises were never meant to be worn. Although, with just some more practical designing, they might be perfectly wearable!

 

 

 

 

 

Oppimassa aivan siellä huipulla

/ Couture & Views / Leave a comment

Learning in one the world’s best fashion schools, in English below.

Kovin on vähiin jäänyt couture-osuus tässä blogissani viime kuukausina.
Korjaan asian aivan pian.
Enkä millä tahansa jaarittelulla, vaan kuvapainotteisella juttusarjalla kurssilta, johon osallistuin Lontoossa kevään korvalla.

Central Saint Martins on Lontoon taideyliopiston design-koulu. Muotisuunnittelun opetuksessa se on ehdottomasti maailman huippua. Täällä ovat opiskelleet niin Alexander McQueen, Stella McCartney kuin John Galliano.

Myös näyttelijänä tuntemamme Antonio Banderas aloitti koulussa opinnot pari vuotta sitten.
(Toim.huom. Paremmissakin piireissä siis keksitään itsensä uudelleen varttia vaille viiskymppisenä.)

CSM:llä on myös lyhyitä, viikonlopun, viikon tai parin mittaisia kursseja. Niille pääsee ihan rahalla, taitoaan ei tarvitse etukäteen todistella.

Opettajat ovat samoja kuin perusopinnoissa. Ihan ok, hyviä tai erinomaisia.
Kurssimaksuja pulitetaan sellaiset 600 puntaa viikolta. Kun  tietää, mitä ammatilliset kurssit tapaavat maksaa, nämä ovat siis peräti edullisia!

Lähi-Idästä ja Aasiasta saapuneet mimmit saattavat vetää kymmenenkin kurssia putkeen. Palaavat sitten koteihinsa, Saudeihin, Intiaan, Kiinaan, ja panevat pisneksen pystyyn.

Myös eteläamerikkalaisia näkyy kursseilla paljon.

Olen osallistunut kolmelle lyhytkurssille viime vuosina.

Ensimmäinen, pari vuotta sitten, oli tämä Cool Hunting. Spottailimme lifestyle-trendejä pitkin Lontoota. Jalkapohjat liekehtivät talsimisesta, fantsuu oli!

Toinen taas oli tämä Patternmaking – Experimental and Exploratory Approaches, part 1. Aivan uusi vinkkeli vaatteen kaavoitukseen. Ei niin mutkikasta 3D-luomusta, etteikö sitä saisi kesytettyä kaksiulotteisiksi kaavoiksi.

Viimeisin kurssini oli tämä, Draping Womenswear Design. Loihdimme asuja – tai oikeastaan ”asuja” ­– suoraan mallinuken päälle. Painopiste oli omien sisäisten esteiden ylittämisessä, ei niinkään teknisessä taituruudessa.

Seuraavissa postauksissa kerron lisää.

Voipi sit kyllä olla aika hard corea couture-pöhinää…
Vaan ken tietää, ehkä tykkäätkin!

PS. Yllä olevat linkit kursseihin toimivat niin kauan kuin toimivat.

 

Learning Fashion At The Very Top

Central Saint Martins is definitely one of the best fashion schools in the world. It has educated many prominent designers, such as Alexander McQueen, Stella McCartney and John Galliano.

Even Antonio Banderas, the renowned actor, is studying at CSM, reinventing himself as a creative professional at the mature age of… about… 50.

Luckily, CSM also offers short courses. No talent needed, money will do the trick!
With a relatively low investment – I mean, 600 pounds for a week’s professional course is totally reasonable – you can learn a lot with the skilled teachers of CSM.

Recent years, I have taken three courses. This one in trend spotting, this one in experimental pattern making and this one in creative draping.

I will tell you more later!

Must say, though, that if I had severe excess of both money and time (usually I have either or, never both at the same time), I would spend a year at CSM, studying like crazywoman, getting in touch with my creative inner self and just enjoying, without worrying of the usefulness of it all!

What would that bring?
Who knows.

Maybe I am a butterfly!

 

Mitä patalaput voivat opettaa meille varastonhallinnasta?

/ Couture & Views / 4 Comments

Executive summary in two rows below.

2016_03_20_BLOGI_Patalappuja_PHA_IMG_6485

Bongaa kuvasta kaksi lappua, jotka eivät ole Marimekkoa.

 

Ensimmäisiä asioita, jotka me talous-Dinsinöörit universiteetissa opimme on tämä: ”Älä pidä varastoa”.

Varastointi on peelsepuupista, koska se on tosi kallista:

  1. Varastoon on sitoutunut rahaa, joka voisi olla paremmassa käytössä muualla.
  2. Varasto vie tilaa, ja tila maksaa aina: vuokrana, sitoutuneena pääomana, lämmitys-, huolto- ja siivouskustannuksina.
  3. Varastossa tavara happanee. Hiiret syövät, pakkaukset vaurioituvat, teknologia vanhenee ja trendit ajavat ohitse.

Ei siis kannata pitää varastoa. Sen sijaan on fiksua

  • hankkia raaka-aineita sitä mukaa kuin niitä tarvitaan prosessin seuraavassa vaiheessa
  • valmistaa tuotteita sitä mukaa kuin niitä myydään asiakkaille.

Tähän ovat sitten japanilaiset kehittäneet Dinsinöörin sielua mukavasti kutkuttavia systeemejä, kuten JIT/JOT − siitä lisää täällä.

(Toim.huom. Ovelimmat pitävät oman prosessinsa hoikkana ja antavat jonkun muun pitää varaston. Kätevää, jos neuvotteluvoima riittää eikä asiakastyytyväisyys kärsi.)

Minimivaraston periaatetta voi noudattaa paitsi valmistusteollisuudessa ja kaupan alalla, myös kotona.

Vähemmänkin hulppea lukaali riittää, kun karsii varaston minimiin.
Pois kaikki liki-välitöntä iloa tai hyötyä tuottamattomat tavarat!
Eroon sitku-roinasta, fokus nytkuun.

Itselläni sitkua on (ollut) aika tavalla, itse asiassa niin paljon, kuin runsaalla kaappitilalla, vintti- ja kellarikomerolla, sängynalusella ja sukulaisten varastoilla poispilattu hentomieli suinkin onnistuu hautomaan.

Viime vuosina olen systemaattisesti vähentänyt kaikkea ylimääräistä. Ei ihan helppoa materiaan kiintyvälle.
Oi design!
Oi mummon virkkaama virttynyt verho!
Oi keittokirja, jossa on edesmenneen emomme käsialaa!
Oi enkyltykkäämuttasainlahjaksi!
Oi tätävoitarvita2025!

Homma ei tunnu päättyvän koskaan, sillä kiristän kriteerejä jatkuvasti.
”Siis onko tästä OIKEASTI mulle iloa tai hyötyä?”
”Siis voittaako tähän sitoutunut tunnearvo LOPPUPELEISSÄ sitoutuneen pääoman?”
”Siis TODELLAKINKO etsin enkun sanat/reseptit/virkkausohjeet/Jukatanin niemimaan fyysisistä hakuteoksista enkä KVG?”

Uudestaan ja uudestaan kampaan läpi omaisuuttani, välillä järjellä, välillä tunteella, kuten Konmarinsa sisäistänyt bloggari ikään.

Koska poistettavaan tavaraan on jo sitoutunut paljon rahaa ja aikaa − myös se viimeinen säilyttää vai heittää -päätöksen vaiva − en yleensä myy kamaa itse kirpparilla. En halua käyttää minuuttiakaan enempää kamaan, josta aion luopua.

Hyvänen aika, onhan vapaa-ajallanikin hinta, sitä korkeampi, mitä vähemmän sitä on!

Heivaan siis tykötarpeettomat nopeasti ja vastikkeetta Fidaan tai Kierrätyskeskukseen ja käytän arvokkaat tuntini nautinnollisemmin.

Kuten käsitöihin.

Ostin neljä vuotta sitten Marimekon ystävämyynnistä puuvilloja yli akuutin oman tarpeen.

Kankaisiin kulunutta summaa en enää muista, ja se on muutenkin niin sanottu uponnut kustannus eli meni jo, ei voi enää vaikuttaa, ei kannata murehtia.

Ajan kuluessa pääomaa on kuitenkin sitoutunut jonkin verran, ja kangasvarasto maksaa minulle koko ajan lisää juuri aiemmin listaamistani syistä.

Mitään käyttöä ei edelleenkään ollut näköpiirissä. Makunikin on muuttunut.

Toteuttaakseni varastonhallinnan kauneimpia periaatteita päätin ottaa kankaat tuottavaan käyttöön.

Perustin liukuhihnan. Yhdistin parissa illassa tyygit ynnä muutamia ompelutarvikemiljuunalaatikkoni epämääräisiä nauhanpätkiä patalapuiksi. Väliin tungin eristeiksi levyvanua sekä pahasti nyppyyntyneen fleecepeiton.

Tehtaani tuotti 33 patalappua.

Patalaput ovat käyttötavaraa. Ei se tomaattisoijainen wokkimoussakalasagne niistä pesussa lähde kuitenkaan. Siksi ihminen tarvitsee uudet patalaput parin vuoden välein.

Näitä aion jakaa kavereille illanistujaistuliaisina. (Saatte kaikin mokomin piilottaa laatikkoon ja ottaa esille vain tarpeen vaatiessa.)

Nopea laskutoimitus.
Oletetaanpa, että annan kaksi patalappua yhden viinipullon sijasta. Oletetaan myös, että korvattavan viinipullon hinta olisi sellaiset viitisentoista euroa.

Näin ollen patalappuvarastoni arvo olisi nyt (33/2) x 15 eli rapiat 247 euroa.

Omaa ja vastaanottajan oletettua, toivottua mielihyvää tai vapautuvaa hyllytilaa en nyt hinnoittele.

Jotakin kannattaa jättää ihan fiiliksen varaan.

 

2016_03_20_BLOGI_patalappuja2_PHA_IMG_6479

Two of these are actually NOT Marimekko. Really easy to find, if you are a connoisseur.

Do Not Hold Inventory, Hold Pots Instead

I transformed my Marimekko fabric inventory into 33 potholders.

Friends, expect to get non-alcoholic homecoming gifts from me this year!

Pelastusrengas vyötärölle

/ Couture & Views / Leave a comment

Survival assets in English below.

2016_02_22_Heijastinvyo_PHA

 

Alan pikku hiljaa taas viritellä värkkäysprojekteja.

Ompelukone on toki ollut esillä jo kolme viikkoa. Kaivoin sen naftaliinista heti Lontoosta palattuani. En vain ole löytänyt sopivaa rakoa muuhun kuin muutamaan mitättömään korjausompelusessioon.

Siis missä on hupi korjausompelussa? En tykkää yhtään.
Keksin ja kasaan mieluummin jotakin uutta – siinä se luomisen riemu on!

Eilen pykäsin talven pimeyteen kauan hautomani pelastimen.

Lokakuusta huhtikuuhun kuljen kaulasta varpaisiin mustissa: musta pitkä untuvatakki, mustat housut, mustat kengät, mustat hansikkaat.
Päähine ja kaulahuivi ovat harmaat ja käsveskassa ehkä jokin väri, jos oikein rajuksi heittäydyn.

Ei siinä yksi hentoinen heijastin paljon auta.
Surku käy autoilijoita.

Tarvitaan järeämmät  konstit.

Siispä:

  • Nappitalosta kuusi senttiä leveää kuminauhaa ja solki (oi, muistatko vielä patellavyöt!?)
  • Hobby Pointista heijastinkangasta.

Untsari ylle, mitataan vyötäröllä tarvittava kuminauhan pituus plus vähän päälle kiinnityksiä varten.
Heijastinkangas ei veny, joten sitä leikataan sitten sellaiset 20 cm enemmän, leveys tuplana kuminauhan verran sekä saumanvarat.
Kankaasta ommellaan pussi, käännetään, ujutetaan kuminauha sisälle, ommellaan päät kiinni, kiinnitetään solkeen.

Funktionaalinen 3D-hengenpelastusrengas on valmis öisiin urotöihin!

 

Life-saver Around My Waist

Oh, I have SOOOOOO been longing for handicraft projects!
Just had to deal without when in London. Far too long…

Now back home I have had trouble finding a good hour or two to start projects.
Any needlework endeavour requires some un-programmed spare time, which I simply have not had, with a new job, rehabilitated yoga sessions and all the friends to meet again.

This weekend I managed to organise a free-floating moment and used it to make a reflecting belt for my all-black winter outfit.

Increasing my chances to survive in the darkness of today’s world.

Muutama sana koti-ikävästä

/ Couture & Views / 4 Comments

Just a few words of being homesick, in English below.

2015_07_View from living room to kitchen_PHA_MG_3417

Mun koti. Nyyhkis. My home. Sniff.

Kun…

  • flunssa jatkuu kahdettatoista päivää ja neljä seinää ajavat sekoamisen partaalle
  • boileri on rikki eikä talossa siis ole lämmitystä, pyyhe on aamulla vielä märkä edellisen suihkun jäljiltä ja kuuma vesi tulee varajärjestelmästä
  • taloon muuttaa uusia vieraita, jotka kaiken lisäksi ovat häämatkalla
  • tuplabuukkauksen vuoksi on lähdettävä karkuun neljäksi yöksi
  • pankkitilin saldo hupenee hyvää vauhtia vaikka ostan vain ruokaa ja katon pääni päälle
  • suppean vaatevaraston pyörittäminen pyykistä ylle ja takaisin alkaa ottaa kupoliin/tyylitajuun
  • Pariisissa listitään ihmisiä sattumanvaraisesti, ja Lontoossa ulisee jatkuvasti sireeni

… on ehkä oikea hetki puida koti-ikävää.

Osasin sitä odottaa, mutta muoto yllätti.

Aivan ensimmäiseksi, jo muutaman viikon kuluttua saapumisesta, joskus syyskuussa, aloin kaivata astioitani: Teemaa, Ultima Thulea, Sukkia makkaralla.
Etenkin Teema-mukeja on ihan kauhea ikävä!

Takerrun isäntien Suomesta tuomiin Marimekon teekuppeihin ja muutamaan kolhiintuneeseen Aino Aaltoon. Ne ovat turvalasini.

(Note to self: ero Savonia-aterimista ei tunnu missään.)

2015_07_Kitchen window_PHA_MG_3218

Mun näkymät. Mmmmhh.

Lokakuun tienoilla aloin muistella kotiani. Olohuoneen punaista seinää. Avaria näkymiä ikkunoista. Pakastinta täynnä kotimaisia marjoja. Rustiikkia ovea eteisessä. Pehmeää, filtteröimättä kelpoa hanavettä. Isin entisöimää putkiradiota. Kirjoja. Omaa rauhaa.

Ompelukonetta! Kankaita! Tarve värkätä tuntuu aivan fyysisenä paineena jossakin rintalastan tienoilla.

Laajensin lähiympäristöön. Naapureihin. Korttelin matkaan jooga-studiolle. Kotikulman Alepan loistovalikoimiin. Seurasaaren lenkkeihin. Stockmanniin, Herkkuun etenkin. Ex-duunipaikan erinomaiseen ruokalaan.

2015_07_Bathroom_door_PHA_MG_3205

Mun vessan ovi. Buhuu.

Helsinkiäkin on ikävä. Kuinka hieno mesta: pääkaupunki mahdollisuuksineen, silti mini. Yhdellä visiitillä keskustassa treffaa sattumalta neljä tuttua, jouluaatonaattona toistakymmentä.

Ja luonto! Facebook-kavereiden ruskakuvat ja auringonlaskut mökkirannassa vääntävät veistä haavassa. Enkä edes ole mikään luontoihminen.

Huomaan haaveilevani muutosta maalle. (Siis HÄH?)

Nyyhkis. Yleiskaiho!

Sitten muutama yllätys.

Minulla ei ole ikävä Suomea. Siis Suomea paikkana, yhteiskuntana, kansana, tapoina, toimintana. Luen uutisia kotimaastani äimän käkenä ja ihmettelen, onko tuo muka minun maani!

Minulla ei myöskään ole ikävä ihmisiä. Ajattelen ystäviä, sukua ja ex-kollegoja hymyillen, mutten tunne kaihon kaiverrusta. Tekstaan, meilaan, skypetän ja facebookkaan − yhteyshän on yhtä tiivis kuin kotona.

Ympärilläni on nyt toisia hyviä tyyppejä.

Vain lähilapset ovat poikkeus. Kun aatos pyyhkäisee Helleä, Haraldia, Mariaa ja Matiasta, sydänalassa muljahtaa. Tunne on sama Helsingissäkin. Kymmenen metriä, kymmenen minuuttiakin on liian pitkä ero. En vaan saa heistä kyllikseni! Hellyyspuuska!

Mun elämä. LOVE!

2015_07_LIving room_PHA_MG_3424

Mun olohuoneen punainen seinä. Yhyy. Yy-yyy.

About Being Homesick

Make me feel homesick:
my Finnish design, my home, my yoga studio, my Helsinki,
my closest children Helle, Harald, Maria and Matias.

Love them, miss them.

Do not make me feel homesick: Friends. Family. Finnish media.
Love them, do not miss them.
Thanks to the sms, web, Skype and Facebook, the contact is about as close as it is back home.

 And Finland. What on earth is going on in Finland?

2015_11_15_Bookshelves_MG_3429

Mun kirjahylly. Mun taiteet. Niisk.

 

 

NUUUUH! Mitä tapahtuu seuraavaksi – ja miksi?

/ Couture & Views / Leave a comment

Finding The Trend in English below.

Näyttää, muttei taida olla. To Banksy or not to? I think not.

Näyttää, muttei taida olla. To Banksy or not to? I think not.

Historia on ihan jees, vaan tulevaisuus se vasta pihteihinsä nappaa!

Vietin viime viikon Lontoossa trendejä nuuskimassa. Ihan tälle viileenmetsästyskurssille osallistuin siellä.
(Toim. huom. Central Saint Martins on muodin, designin ja taiteen opiskelun Se Mesta, ja lyhytkursseille pääsevät taviksetkin, kohtuuhinnalla, vinks vinks!)

Monille − noh, kaikille − yrityksille on olennaista arvioida, mihin maailma on menossa ja miten sitä voisi hyödyntää liiketoiminnassa. Tämän vuoksi firmat seuraavat tarkasti hiljaisia signaaleja ja niistä mahdollisesti kehkeytyviä megatrendejä.

Mitä tapahtuu seuraavaksi kulttuurissa, taloudessa, sosiaalisesti, politiikassa, ajattelussa…
Millaisia elämäntyylejä ihmiset omaksuvat?
Mikä on heille tärkeää?
Miten he käyttävät aikansa ja rahansa?

Nuuskijat havainnoivat maailmaa ja poimivat siitä omat huomionsa, muodostavat oman näkemyksensä. Kun eri nenien havaintoja kootaan yhteen, suuret linjat alkavat hahmottua. Niitä trenditoimistot koostavat asiakkailleen yksityiskohtaisiksi raporteiksi.

Mitä tapahtuu ja miksi?
Mitä teemme tällä tiedolla?

Henkeäsalpaavan mielenkiintoista!

Palaan tähän aiheeseen tulevaisuuden(!) postauksissani.
Tässä muutamia fiilistelykuvia maistiaisiksi.

Viileetä ja kuumaa Lontoosta, ole hyvä!

 

 

Cool Hunting In London

History is quite ok, but he future is fascinating!

Last week I attended this course in trend forecasting at Central Saint Martins, the renowned college of University of Arts London.

Knowing what is just about to happen is vital for many companies, if not all.
Weak signals grow into megatrends, and sooner or later they affect the business.
Better be prepared.

So the companies track vigorously what is next culturally, economically, socially, politically, philosophically…

What are the trends in lifestyle?
What is important to people?
How will they use their time and money?

And what should we do with this information?

I am just thrilled, and will tackle the issue in my future(!) posts.

Here are just some inspiring photos to start with.
The Cool and The Hot from London, here you are!

Ihkuin mobiiliappsi ikinä!

/ Couture & Views / Leave a comment

You have it in English below!

2014_12_28_Himmeli_olki_PHA_IMG_8744

Himmeli oli kova juttu kodeissa ennen joulukuusia.

Himmeliä pidettiin taannoin katossa joulusta juhannukseen, ja sen oli määrä varmistaa viljan riittävyys seuraavaan sadonkorjuuseen saakka.

Maalaistuvissa tuo olkimobile oli juhlan ykköskoriste aina 1800-luvun loppupuolelle asti. Kaupungin säätyläiskodit vaihtoivat kuuseen jo aiemmin.

Tein ensimmäisen himmelini joulukuussa 1984 Vaasan työväenopiston olkityökurssilla. Oppia saatuani sulkeuduin huoneeseeni, ovessa asiaankuuluvat Joulupajaan pääsy kielletty -ukaasit. Lukion koeviikkojen vaivoilta vapaat hetket väkersin mutsille kaikkien aikojen työläintä joululahjaa: mutkikasta olkihimmeliä.

Vierähtikin vain vaivaiset 30 vuotta ennen kuin seuraavan kerran tartuin tähän kiehtovaan 3D-askareeseen.

Näiden kuvien perushimmelit ovat juuri ne taivaalliset – himmel = taivas, you see – lahjat, joiden todellista olemusta en joulunaluspostauksessani voinut paljastaa.

Parasta materiaalia himmeliin on kotimainen ruisolki. Se korjataan vielä vihreänä siinä juhannuksen jälkeen, heinäkuun alkupäivinä. Kootaan nipuiksi ja ripustetaan kuivumaan. Käännellään välillä. Kosteuden haihduttua työstetään riu’ut näppäriksi pätkiksi ja kootaan kaunottariksi kattoon.

Meitsillä vaan on vähemmän noita maajussituttuja (”Saisinko sata metriä raakaa luomuruisolkea, kitoosh!”), ei autoa, sekatöörejä eikä myöskään aurinkoista aitanseinustaa ruokojen kuivaukseen. Tyydyin siis Hobby Pointin askarteluaarreaitan pussitettuun antiin.

Ruista tai ei, oivasti funkkasi!

Olkihimmeli löysi paikkansa muuttolintutätini kesäkaupunkikodista.

Matiaksen ja Marian kanssa pykäsimme isille ja äidille modernin mustan himmelin paksuista mehupilleistä. Mukulat eivät kuulemma olleet pysyä aattona nahoissaan, niin kutkuttava oli itse tehdyn lahjan antamisen ilo!

Himmelin peruskuvio, vinksahtanut kuutio, on siitäkin timangi, että minityypit oppivat sen hetkessä. Mitä nyt langan kiristämiseen ja kuvioiden yhdistelyyn tarvitaan kokeneemman näprääjän jeesiä.

Himmeleitä voi tehdä myös järvi- tai meriruo’oista, metalliputkista, ohuista mehupilleistä ja jopa putkispagetista!

Eikä mobilea tarvitse Nuuttina heivata, antaa sen koristaa kotia ympäri vuoden.

Hyvä lähde askarteluun on tämä Eija Kosken kaunis, kaunis kirja Himmeli.

2014_12_28_Himmeli_pillit_PHA_IMG_8755

The Loveliest Mobile Application Ever 

This is himmeli, ”mobile decoration made of straw or other similar material” as the dictionary translates.
And also himmel = heaven, in Swedish language.

It used to be The Christmas decoration before spruce conquered our drawing rooms. Himmeli hanged around until Midsummer, bringing luck for next year’s harvest.

I made my first himmeli in 1984, and the next ones just some 30 years later, this December.

The lighter one here, I made for my aunt using natural straw. Rye would be the best choice for this kind of work.

The black one we created in cooperation with Matias and Maria, using plastic drinking straw. The kids were just too excited when their parents opened the gift box.

Giving is so much more fun than receiving!