Ihkuin mobiiliappsi ikinä!

You have it in English below!

2014_12_28_Himmeli_olki_PHA_IMG_8744

Himmeli oli kova juttu kodeissa ennen joulukuusia.

Himmeliä pidettiin taannoin katossa joulusta juhannukseen, ja sen oli määrä varmistaa viljan riittävyys seuraavaan sadonkorjuuseen saakka.

Maalaistuvissa tuo olkimobile oli juhlan ykköskoriste aina 1800-luvun loppupuolelle asti. Kaupungin säätyläiskodit vaihtoivat kuuseen jo aiemmin.

Tein ensimmäisen himmelini joulukuussa 1984 Vaasan työväenopiston olkityökurssilla. Oppia saatuani sulkeuduin huoneeseeni, ovessa asiaankuuluvat Joulupajaan pääsy kielletty -ukaasit. Lukion koeviikkojen vaivoilta vapaat hetket väkersin mutsille kaikkien aikojen työläintä joululahjaa: mutkikasta olkihimmeliä.

Vierähtikin vain vaivaiset 30 vuotta ennen kuin seuraavan kerran tartuin tähän kiehtovaan 3D-askareeseen.

Näiden kuvien perushimmelit ovat juuri ne taivaalliset – himmel = taivas, you see – lahjat, joiden todellista olemusta en joulunaluspostauksessani voinut paljastaa.

Parasta materiaalia himmeliin on kotimainen ruisolki. Se korjataan vielä vihreänä siinä juhannuksen jälkeen, heinäkuun alkupäivinä. Kootaan nipuiksi ja ripustetaan kuivumaan. Käännellään välillä. Kosteuden haihduttua työstetään riu’ut näppäriksi pätkiksi ja kootaan kaunottariksi kattoon.

Meitsillä vaan on vähemmän noita maajussituttuja (”Saisinko sata metriä raakaa luomuruisolkea, kitoosh!”), ei autoa, sekatöörejä eikä myöskään aurinkoista aitanseinustaa ruokojen kuivaukseen. Tyydyin siis Hobby Pointin askarteluaarreaitan pussitettuun antiin.

Ruista tai ei, oivasti funkkasi!

Olkihimmeli löysi paikkansa muuttolintutätini kesäkaupunkikodista.

Matiaksen ja Marian kanssa pykäsimme isille ja äidille modernin mustan himmelin paksuista mehupilleistä. Mukulat eivät kuulemma olleet pysyä aattona nahoissaan, niin kutkuttava oli itse tehdyn lahjan antamisen ilo!

Himmelin peruskuvio, vinksahtanut kuutio, on siitäkin timangi, että minityypit oppivat sen hetkessä. Mitä nyt langan kiristämiseen ja kuvioiden yhdistelyyn tarvitaan kokeneemman näprääjän jeesiä.

Himmeleitä voi tehdä myös järvi- tai meriruo’oista, metalliputkista, ohuista mehupilleistä ja jopa putkispagetista!

Eikä mobilea tarvitse Nuuttina heivata, antaa sen koristaa kotia ympäri vuoden.

Hyvä lähde askarteluun on tämä Eija Kosken kaunis, kaunis kirja Himmeli.

2014_12_28_Himmeli_pillit_PHA_IMG_8755

The Loveliest Mobile Application Ever 

This is himmeli, ”mobile decoration made of straw or other similar material” as the dictionary translates.
And also
himmel = heaven, in Swedish language.

It used to be The Christmas decoration before spruce conquered our drawing rooms. Himmeli hanged around until Midsummer, bringing luck for next year’s harvest.

I made my first himmeli in 1984, and the next ones just some 30 years later, this December.

The lighter one here, I made for my aunt using natural straw. Rye would be the best choice for this kind of work.

The black one we created in cooperation with Matias and Maria, using plastic drinking straw. The kids were just too excited when their parents opened the gift box.

Giving is so much more fun than receiving!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s