Nyt meni fashionista lankaan

Upset in English below.

Kävin London Fashion Week Festivalilla.
Se oli tosi huono.

LFWF on meille taviksille tarkoitettu tapahtuma sen varsinaisen herkkupalan eli ammattilaisten London Fashion Weekin jälkeen.

Juuri Fashion Weekillä nähdään ne hengen salpaavat purskeet, joista saamme maistiaisia lehdissä ja blogeissa.

Nyt Fashion Weekillä esiteltiin ensi syksyn ja talven muotia. Siellä nähtiin myös kuningatar, tyylikkäänä eturivissä, ysikymppisenä ekaa kertaa mestoilla ja heti jätti varjoonsa Anna Wintourin sun muut muotisilmäätekevät.

Fashion Week on ilotulitus.

Mutta se Festival. Se on märkien nallien paukuttelua.

Rekeittäin jokseenkin laimeita rättejä, pari keskustelua ja ensi kevät-kesää luotaava kuivakka catwalk-kävely.

Ei siis niin minkään sortin wow-faktoria.

Markkinoinnissaan onnistuivat kyllä: maksoin osallistumisesta öpaut 60 puntaa! Käyskentely Selfridgesilla antaa enemmän inspiraatiota – ilmaiseksi.

 

 

LFWF – WTF?

I went to London Fashion Week Festival. It is the layman event after the actual London Fashion Week.

So if Fashion Week is the ultimate party with fireworks of creativity, LFWF is like cleaning up after, when all the IT-people have gone home to rest with their champagne hangover.
(NB. Here IT does not refer to Information Technology.)

Really boring. Just some lame frocks, a couple of talks and 2nd rate catwalk show.

No WOW whatsoever.

Cannot believe I paid some 60 pounds for attending.
Next time I’ll just go to Selfridges.

2018_02_25_BLOGI_LFWF_PHA_IMG_3660

 

Väläys Lontoosta, numero 14

Flash from London in English below.

AdobePhotoshopExpress_2018_02_17_09_15_34

Britit tykkäävät perunalastuista. Siis todella tykkäävät. Niitä rouskutetaan osana lounasta ja välipalaksi ja hiukopalaksi ja ajanvietteeksi.

Makuja on lukemattomia. Sipsihylly täällä on yhtä pitkä kuin karkkihylly kotimaassa.

Siinä missä meillä lastupussit ovat jättimäisiä, perhekokoa, täällä on myös pieniä tai keskikokoisia, sellaisia 1–2 hengelle sopivia.

(Ammatillinen minä havaitsee mielissään, että lastut on järjestään tosi huolellisesti brändätty – välttämätöntä näillä vaativilla markkinoilla.)

Suolainen rouskuteltava on siis brittien mieleen.
Ehkei tämä löytöni kahvilan linjastolta sitten olekaan niin yllättävä. Siinä näitä oli, ilman sen kummempaa disclaimeria tai huutomerkkiä. Aivan kuin mikä tahansa voileipä tai proteiinipatukka.

Rapsakoita sirkkoja ja toukkia al dente. Yhdeksän makuvaihtoehtoa.

Tsekkaapa täältä koko valikoima!

Myönnän: ihmisenä kasvun polulla en ole vielä noin pitkällä.

 

Flash from London, #14

The Brits loooove their crisps.
No reason, then, to be surprised by these snacks I found in a café.
There they were, on display without disclaimers, as any sandwich or chocolate bar.

The insects are becoming mainstream.
Check the whole assortment of this French company here.

It may well be la nouvelle cuisine française,
but I ain’t there yet…

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pomppuja mukavuusalueen tuolle puolen

Jumping outside my comfort zone in English below.

Joskus haluaisin olla taas lapsi.

Viehättää se huoleton, seurauksia pelkäämätön, riemukas heittäytyminen asioihin.

Viimeksi tätä kaihoilin, kun katselin kekruja hyppelemässä Helsingin Uimastadionilla.
Ponnarilta boing boing, rohkelikot kolmesta, viidestä, seitsemästä ja kymmenestä metristä.

Silloin tällöin joku taidokkaampi asianharrastaja leiskautti multikiepauksen kaikkien akseleittensa ympäri.
Pääasiassa mukulat kuitenkin vetivät veteen omemmilla tyyleillä, tikkusuorina tai ketarat harottaen joka suuntaan tai silkkaa päistikkaa, mahapläiskää, PLÄTS!

Kävi kateeksi.
SIIS MÄ KANS HALUUN TOLLASTA HAUSKAA!

Ratkaisin asian itselleni tyypillisellä tavalla: ilmoittauduin uimahyppykurssille.

Siis mikä siinä on, etten vaan mennyt saman tien koikkelehtimaan kaltaisteni joukkoon, parikymmentä askelta hyppyaltaalle ja se olis ollu siinä?
Vaan ehei. Ensin täytyy ”ymmärtää, mistä on kyse”. On ”opeteltava perustekniikat”. Kyllähän on paljon kiinnostavampaa, kun ”osaa”.

Right. Tyypillistä. Ei voi viedä roskiakaan ilman opinnäytetyötä.

Siispä kurssille. 150 euroa. Kahdeksan kertaa elokuussa.

Tavoitteenani olisi rupeaman lopuksi osata (lue: uskaltaa) hypätä pää edellä edes jostakin (lue: ponnahduslaudalta metristä).

Ensimmäisellä harjoituskerralla meitä oli kolme aikuista aloittelijaa. Valmentajamme oli parikymppinen, kisauran jo taakseen jättänyt mimmi.

Treeneissä oli kaksi osaa: ensin kuivaharjoittelua sisäurheilukamppeissa. Sitten veteen.

Tähän kohtaan toim. huom.: kakruna kiepuin aina ja kaikkialla.
Kapusin orankina köysiä jumppasalin kattoon, riekuin pää alaspäin tangoista, kiipesin puihin, tungin tunneleihin, kiihdytin karusellia, kävin jopa vuoden telinevoimistelukerhossa.

Pikakelausta nelisen vuosikymmentä eteenpäin.

Kuperkeikka. Yksi vielä menee, mutta että kuusi putkeen…
Sama setti taaksepäin.

Korvani ei käsitä asennon muutosta. Huimaa, enkä pysty kohdistamaan katsettani. Moniteholasit jäivät maton alkupäähän. Konttaan noutamaan…

… päästäkseni rotatoimaan kärrynpyöriä. Sillä paremmalla ja sillä toisella jalalla.

Seuraavaksi käsilläseisontaa seinää vasten.
Ja hei! Siis vatsapuoli seinää vasten.

Olen mukavuusalueeni ulko-orbitaalilla.

Olen muurahaiskarhu-efelantti-ronsu-köntys.

Olen nöyryytyksen tuolla puolen.

Kolme varttia akrobatiaa valmisteli meidät varsinaiseen hyppyharjoitteluun.
Joka menee seuraavasti.

Seistään metrin korkeudella olevan laudan päässä. Nostetaan kädet ylös. Ponnahdetaan jalat edellä veteen.

That’s it!

No tuohan ei ole mikään ongelma!
Hop vaan!

Nousen pintaan.

”Muuuuuuuuten se oli oikein hyvä, mutta työnsit lantiota eteenpäin/et painanut lautaa alaspäin/et koukistanut polvia tarpeeksi/häntää enemmän pyllyn alle/häntää vähemmän pyllyn alle/ponnistit liian vähän/ponnistit väärään aikaan…”

Kävin kaksissa treeneissä.

Ymmärsin harrastavani mieluummin asioita, joista saan edes joitakin onnistumisen kokemuksia.

Jos olisin lapsi, äitini pakottaisi käymään kaikki kahdeksan kertaa, koska niistä on maksettu.

Onneksi olen aikuinen.

 

Diving Far Beyond My Comfort Zone

Watching kids at the outdoors swimming pool in Helsinki gave me this idea of attending a course in diving.
You know, this.

Attended two training sessions.

Turns out that stepping to water from a meter-high springboard, feet first, is not really my forte.

I will leave the controlled movements to adults and join the kids jumping head/shoulder/butt/belly first.

Wanna come along?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Viikkoni keinoemona, osa 10

My week as puppy mum ended, but the story continues in English below.

 

2017_02_28_blogi_latte-kotonaan_pha_img_5334

 

Tätä en kyllä odottanut.

Olin niin huojentunut, kun Tyyppi eilen lähti kotiinsa!

Siivosin perusteellisesti, laskin tavarat korkeuksistaan, levitin häräntaljan – vai mikä ammu toi nyt on, jotakin orgaanista ja pureskeltavaa joka tapauksessa – takaisin lattialle.

Ahhhh.

Muutaman tunnin kuluttua jo löysin itseni soittelemasta, että kuinkas se Latte nyt sitten, että oliko se ihan muina miehinä kotiinpääsystä, että mitäs se nyt puuhailee.

Tuntui niin tyhjältä.

Vessaan piti mennä yksin.
Masua ei ollut rapsutettavana, paitsi oma. Pehmeä kyllä, muttei karvainen.
Aamuheräämiseni ei kiinnostanut ketään.
Kukaan ei kaivannut naksuja vinkuleluun.
Ei kepposen kepposta.

Tyhjän pesän syndrooma!

Täytyi lähteä moikkaamaan Tyyppiä jo tänään.
Tultiin iloisiksi!

Meneehän tämä ohi, meneehän?

 

 

My Week As Puppy Mum, part 10

I did not expect this.

Empty nest syndrome.

Just had to take the bus and travel to Latte’s place to meet him again.
I mean, I had already had my 24 hours of freedom.

Who needs more anyway?

2017_02_28_blogi_latte_kotona_sohvalla_pha_img_5339

Viikkoni keinoemona, osa 9

My week as puppy mum is ending in English below.

 

 

Keisari Latte on poistunut.
Hänen orjattarensa on saanut elämänsä takaisin.

Analyysiä luvassa lähiaikoina.

(Video: muistellaanpa hieman vastaanottoa, kun tässä eräänä päivänä palasin parin tunnin asioidenhoitoretkeltä.)

 

My Week As Puppy Mum, part 9

Emperor Latte has left the building.
His slave has gained her life back.

More analysis to follow.

(Video: returning home after two hours of absence the other day.)

Viikkoni keinoemona, osa 8

My week as puppy mum continues in English below.

2017_02_26_blogi_latte-ikkunalaudalla_img_5275

 

Mitä se nyt ajattelee?
Mitä se nyt haluaa?
Relaako se vai ikävystyykö kuoliaaksi?
Annanko sen olla koira?

Onko se kanssani onnellinen?

My Week As Puppy Mum, part 8

What is he thinking?
What does he want
now?
Is he bored to death or just relaxing?
Am I letting him be a dog?

Is he happy with me?

 

Viikkoni keinoemona, osa 7

My week as puppy servant-mum continues in English below.

2017_02_25_blogi_latte-hyppaa-sukkaan_pha_img_5173

Se nyt ainakin on tullut selväksi, etten asu enää yksin.

Käyn keittiössä. Tyyppi seuraa.
Siirryn olkkariin. Tyyppi seuraa.
Pyörähdän makkarissa. Tyyppi seuraa.

Eteinen. Tyyppi.

Keittiö jälleen. Sama tyyppi aina vaan.

Selkäni takana jatkuva kynsien rapina lautalattialla.

xxxxxxxxxx

Istun pytyllä. Tyyppi tuijottaa.

xxxxxxxxxx

On yö.

Nukun.
“Nukun”.

Tyyppi nousee vasten sänkyä, työntää naamansa aivan liki.
Tuhahtaa. “Tuosta ainakaan mitään iloa ole.”

xxxxxxxxxx

Hansikas!
Sukka!!
Rintsikat!!!

xxxxxxxxxx

Vien roskiksen.

Voi sitä riemua, kun en jäänytkään sille tielleni!

xxxxxxxxxx

Herkulla täytetyn lelun piti “tarjota pennulle tekemistä tuntikausiksi”.

Meni vartti.

xxxxxxxxxx

Alaspäin katsova koira.
Ylöspäin katsova koira.

Tyyppi joogaa.

xxxxxxxxxx

Tapasin olla hygieniasta tarkka ihminen.

xxxxxxxxxx

Tyyppi suojelee minua kaikelta, mitä hän ikinä keksiikään pelätä.

Ääniltä käytävässä.
Naapureilta.
Koiralta, jonka kuulee alhaalta kadulta.
Räjäytyksiltä läheisellä työmaalla.
Imurilta.
Lapsilta ja muilta möröiltä.

xxxxxxxxxx

“Latte, TYST!”

Joko mainitsin, että Tyyppi on ruåtsinkielinen?

xxxxxxxxxx

Meille hymyillään.
Ei tule vastaan sellaista körmyä, etteikö yrmy suupielestä liudentuisi vi(e)noon kareeseen.

Olemme hellusia.

Kröhöm. Mun koira.

xxxxxxxxxx

“Joo sori, tää on siis vähän arka.”
“Sori joo, tää on tosiaan vasta alle vuoden.”
“Tää ei siis oo mun.”

xxxxxxxxxx

Ei, raajani EI ole kiimainen narttu.

xxxxxxxxxx

Rapsuttelen masua.
Tyyppi vaipuu transsiin.

Mindfulness.

My Week As Puppy Mum, part 7

I am overwhelmed by the omnipresence of another creature in my life.

Viikkoni keinoemona, osa 6

My week as puppy mum servant continues in English below.

2017_02_24_blogi_latte-ja-sorsat_pha_img_5223

 

Hmmm.

Minusta tuntuu, että minua vedätetään.

Ulkona käydään pikaisesti kolme kertaa päivässä. Lisäksi yksi alle tunnin lenkki ja toinen liki parituntinen. Näiden lomassa leikkiä ja rapsutteluja. Murkinaa, herkkunaksuja ja yleistä seurustelua. Päivän aikana olen poissa korkeintaan muutaman tunnin. Ei tarvitse riutua yksin, ei.

Täyspäivähommaa.

Ja kun sitten lopulta jokseenkin uupuneena iltakymmeneltä oikaisen sohvalle iPadin kanssa, aikeena jakso saksalaista dekkaria, en saa hetken siunaaman rauhaa!

Tyyppi on nimittäin turhautunut!
Tyyppi haluu huomioo!
Tyyppi haluu kiskonta- ja raastamisleikkejä!
Tyyppi haluu aarteenetsintää!
Tyyppi haluu-uu-u-u-uuuuu-u-u!

Koska niitä ei nyt ole tarjolla, Tyyppi alkaa keppostella.

Repii yltäni torkkupeittoa.
Hyppää sohvalle.
Raapii peiliä.
Kolistelee makkarissa niin, että on pakko mennä tarkistamaan.
Sujahtaa mielenosoituksellisesti sohvan alle piereskelemään.

Vinkuu hellyttävästi (manipulaatiota), haukahtelee vaativasti (propagandaa).

Kuka itse asiassa kusettaa ketä, kysyn vaan!?

Onnekseen Tyyppi on ylimaallisen söpö. Muuten tulisi tupenrapinat.

(Tohon se nyt yhtäkkiä simahti, puoliksi sohvan alle, en uskalla liikahtaa, ettei herää, hellanduudelis, kyllä lapset on ihanii. Kun ne nukkuu.)

 

My Week As Puppy Mum, part 6

I am beginning to think that this hound manipulates me.

Viikkoni keinoemona, osa 5

My week as puppy mum continues in English below.

2017_02_23_blogi_latte-kavelylla-6_pha_img_5141

 

Kakka.

Puhutaanpa vähän siitä ihtestään.

Täysorpona lapsettomana vanhanapiikana siistissä sisätyössä olen kovin vähän tekemisissä muiden olentojen eritteiden kanssa.
Kutakuinkin ainoa uloste, jota joudun lapioimaan, on sometrollin ripuli.

Kunnes alkoi tämä keinoemorupeama.

Olen aina pitänyt pökäleiden poimimista nöyryyttävänä.
Siis kuinka alas täytyy ihmisen vajota?

Ole siinä sitten luontokappalesuhteen pomo, kun todellisuudessa kyyristelet haukun peräpäässä tulostuksia keräillen.

Pariisilaiset eivät kuunaan taipuisi moiseen!

Kakka kaiketi on se hinta, jonka ehdottomasta rakkaudesta joutuu maksamaan.

My Week As Puppy Mum, part 5

Oh, shit!

I mean, do I really have to?

I just don’t get it. Am I not supposed to be the boss in this relationship?

And here I am, patiently waiting for this creature to extrude some excrement out of his back end.

No thinking, just picking it up.
Dutifully, three times a day.

I am the boss. I really am.

Maybe, in this life, poo is the price for unconditional love.

2017_02_23_blogi_latte-kavelylla7_pha_img_5148