My week as puppy mum ended, but the story continues in English below.

 

 

Tätä en kyllä odottanut.

Olin niin huojentunut, kun Tyyppi eilen lähti kotiinsa!

Siivosin perusteellisesti, laskin tavarat korkeuksistaan, levitin häräntaljan – vai mikä ammu toi nyt on, jotakin orgaanista ja pureskeltavaa joka tapauksessa – takaisin lattialle.

Ahhhh.

Muutaman tunnin kuluttua jo löysin itseni soittelemasta, että kuinkas se Latte nyt sitten, että oliko se ihan muina miehinä kotiinpääsystä, että mitäs se nyt puuhailee.

Tuntui niin tyhjältä.

Vessaan piti mennä yksin.
Masua ei ollut rapsutettavana, paitsi oma. Pehmeä kyllä, muttei karvainen.
Aamuheräämiseni ei kiinnostanut ketään.
Kukaan ei kaivannut naksuja vinkuleluun.
Ei kepposen kepposta.

Tyhjän pesän syndrooma!

Täytyi lähteä moikkaamaan Tyyppiä jo tänään.
Tultiin iloisiksi!

Meneehän tämä ohi, meneehän?

 

 

My Week As Puppy Mum, part 10

I did not expect this.

Empty nest syndrome.

Just had to take the bus and travel to Latte’s place to meet him again.
I mean, I had already had my 24 hours of freedom.

Who needs more anyway?