Huokoset tukossa

Maailma on pysähtynyt.

Yhtäkkiä ihmisillä on runsaasti tyhjää aikaa, sellaista joka aiemmin täyttyi menolla ja meiningillä, yhdistystoiminnalla, ravintolaillallisilla, kahvilakäynneillä, lasten harrastuksiin viemisillä, olemisilla, tuomisilla, illanistujaisilla naapurien kanssa, kuorotreeneillä, teeomalista!

The Guardian, esimerkiksi, on käsitellyt lifestyle-osiossaan useissa jutuissa sitä, miten ihmeessä me nyt voisimme käsiimme happanevaa aikaamme käyttää.

Juu-u.
Positiivinen ongelma, jota minulla ei ole.

Duuneja vyöryy yli oman tarpeen, ehdin tehdä hyvä jos 80-prosenttisesti, fokus on tärkeimmissä/kiireellisimmissä/niissä jotka huutavat kovimmin, hiljaa toivon, ettei pommeja jää minnekään lukemattomien perehtymättömien meilien syövereihin.

(Note to self and others: Toki olen superkiitollinen siitä, että duuneja ON! Se onkin ihan toisen postauksen aihe ja väärti. Tässä postauksessa kuitenkin ranttaan samalla kun hengittelen paperipussiin.)

Ihan jokainen tunti vuorokaudestani on ohjelmoitu. Herätys, aamiainen (samalla uutisia), duunit (samalla pyykkikone pyörii, kello herättämään keskelle videopalaveria, jotta muistan ottaa kanat lämpiämään ja laittaa uunin päälle, sitten toisen palaverin aikana ruoanlaittoa ja lounas), (tähän väliin pro-vinkki: joissakin palavereissa voi pitää mikrofonin ja kameran pois päältä ja vetää täysipainoisen niska-hartiajumpan!), lenkille keskellä päivää, hyvinvoinnista on huolehdittava sanoo THL (hoidanpa siinä puhelut a, b ja c). Tuossa onkin vartin rako, kuittaan parit viestit siinä.

Työpäivät ovat paljon entistä intensiivisempiä, kun työmatkat, yleinen parveilu kahvikoneella ja huokoistava haahuilu ovat poissa. Välitön tuottavuuteni on puolitoistakertainen, luova ajattelu holdissa.

Kun duunipäivä päättyy, alkavat seuraavat velvollisuudet esimerkiksi taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana, veroilmoituskin pitäisi tehdä, paperit järjestää, joogata onlinesti, serkku pyysi pelaamaan Aliasta WhatsAppin välityksellä, kiva idea mutten ehkä jaksa, muutenkin screen time sinkoaa jo katosta läpi, enkä TO-DEL-LA-KAAN pysty nauttimaan ensimmäistäkään annosta suoratoistopalvelua, yhteen kauteen jäi Le Bureau.

Kännykkä muistuttaa “Meditate with Andy”, saan siitä stressipurskeen.

Inhale. Exhale. Inhale. Exhale.

Että kiva niille, joilla on nyt yllättäen paljon aikaa.

Vapaata kelluntaa – sitä yritän nyt järjestää itselleni.

Ja siksi julkaisen tästäkin postauksesta öpaut sen ensimmäisen version, joka syntyy, sillä ensimmäisellä kuvalla, joka löytyy.

Ei pysty pieni ihminen enempään.

Sori, gotta go, videopalaveri alkaa ja meitsi yhä pyjamassa.

Elämän ennen, nyt ja uusi normaali

Arjen piirin tiivistyminen vain olennaiseen saa itse kunkin tarkastelemaan entistä, tämänhetkistä ja oletettua tulevaa elämäänsä.

Mitä kaipaan entisestä? Mihin taas en halua palata?
Mikä on hyvää tässä uudessa tilanteessa? Mikä on käydä sietämättömäksi?
Mitä haluan viedä uuteen normaaliin aiemmasta, mitä koronanaikaisesta elämästäni?

Miksi ennen oli niin kuin oli? Miltä osin se oli omaa aktiivista valintaani, missä määrin taas jonkinlaisen ajautumisen ja olosuhteisiin sopeutumisen, tyytymisenkin tulosta?
Missä määrin edes voin itse vaikuttaa siihen, millaiseksi elämäni muodostuu?

Tänään on vapunpäivä. Olen yksin kotona. Mitään erityistä ohjelmaa ei ole. Herättyäni liian aikaisin valoon loikoilin olohuoneen auringonläikässä piikkimatolla taltutellakseni hipottelevaa hartiajumia. Kävin ysin aikoihin kotikulman Alepassa viikoittaisella kauppareissullani. Aamiaisella rullailin eestaas uutisia Yleltä, Hesarista ja The Guardianista. Nyt näpyttelen blogia. Pian nakuttelen nepparit tekeillä olevaan synttärimekkoon lähipiirin yksivuotiaalle. Jossakin vaiheessa lähden lenkille, lörpöttelen samalla ystävättären kanssa. Puhumme aikojen outoudesta, duuneista, milloinkaanmuuttumattoman yksin elämisen haasteista, joista parisuhdeperheellisillä ei ole tuon taivaallista käsitystä. Ehkä pari sanaa miehistä, joskaan mitään kiinnostavaa ei ole tapahtunut, joten aihe tyrehtyy nopeasti. Sitten taas lisää duuneista ja siitä, mitä aiomme tehdä, kun tämä on ohi ja kuinka tuhmaa olisi tehdä sitä kaikkea jo nyt, mitä Sannakin siitä sanoisi.

Tulen kotiin, käyn suihkussa, laitan ruokaa.
Järjestelen vähän juttuja.
Viestittelen useiden ystävien ja lähisuvun kanssa.

Ruoan laskeuduttua luultavasti online-joogaan vähän.

Ehkä luen pari sivua kirjaa. Kesken on muun muassa Asta Raamin Älykäs intuitio. Kiehtova, joskin keskittymistä vaativa. Sitä lukiessaan tuntee itsensä kognitiivisilta kyvyiltään kovin keskeneräiseksi.

Illan tullen rojahdan sohvalle läppärin kanssa. Noin 21.30 alan katsoa Yle Areenasta ranskalaista vakoojasarjaa Le Bureau. Välillä pysäytän tallenteen ja kirjoitan käteviä sanoja ja idiomeja ylös. Panokaveri ja minulla on huono viinapää ja vakooja peitetehtävissä ovat minulle uutta vokabulääriä, vaikka aloitin ranskan opinnot jo 1980-luvun alussa. En odota ilmaisuille olevan juurikaan käyttöä, mutta nautin niiden tietämisestä.

Katson vain yhden jakson, koska haluan säästellä. Kun saan neljä kautta päätökseen, korona on taas hieman erilainen. Jakson päätyttyä tsekkaan vielä laiskasti uutisfeedejä.

Yhdentoista kieppeillä alkaa nukuttaa vietävästi, vaikka houkuttaisi katsella vielä jotakin. Iltatoimet vievät liikaa aikaa, seison kestävän kehityksen näkökulmasta sopimattoman pitkään lämpimässä suihkussa, sen jälkeen uni maittaa aina ja nukahdan heti.

Näin luultavasti kulkee vapunpäiväni.

Näin se olisi kulkenut ilman koronaakin.
Näin kulkee myös uudenvuodenaatto ja juhannus.
Tämä on lauantai, tämä on sunnuntai.
Arkipäivä on myös samanlainen, paitsi että duuni syrjäyttää kahdeksan tuntia muuta tekemistä ja vie 80 prosenttia aikaansaamisenergiasta.

Tapahtuu paljon-eikä-yhtään-mitään.
Tasaista, kohokohdatonta.
Helppoa. Laimeaa.
Tunteiden amplitudi lähellä nollaa. Miellyttävää.

Ja tässä sitten mietin, miltä osin tämä elämä on hyvä ja mikä saisi olla toisin.
Minkä haluan olevan uusi normaalini?
Missä määrin elämäni edes on omassa vallassani?
Ja siltä osin kuin on, millaiseksi aion sen rakentaa?

 

Elvytän blogin koska k****a

Päätin kaivaa blogin naftaliinista. Elämme sen verran outoa aikaa, että haluan kirjata muistiin niin mietteitäni, oivalluksiani kuin uutta arkeani.

Blogin ylläpitäminen on työlästä hommaa. Se on jäänyt, koska en ole vuosiin viitsinyt käyttää kirjoittamiseen ja kuvittamiseen viittä, kuutta tuntia viikossa. ”Mitä välii.”

Nyt se tuntuu tärkeältä.

Kevennän kuitenkin prosessia. Kuten fiksu kollegani toteaa: ”Parempi tehdä nopeasti jotakin kuin hitaasti ei-mitään.”

Tältä pohjalta!

 

The Resurrection of The Blog

I am reviving the blog. Somehow it seems important right now.
To keep things simple and quick, I will be writing only in Finnish from now on.

Fortunately the lovely Google Translate is there to help you who do not master our odd language.

Keep safe, friends!

 

 

”Sulla on TOSI ISO pylly!”

My butt, my head in English below.

”Sulla on TOSI ISO pylly!”

Viisivuotias kikatti riemuissaan.
Minuakin nauratti.
Harmitti ja suretti.

Kollega onnitteli.
Syyttä.
En ole raskaana, olen vain paksu.”

Vaikka näistä osumista on kulunut viitisen vuotta, teema on yhä ajankohtainen.

Laihdutin ensimmäisen kerran 13-vuotiaana. Se tekee yli 35 vuotta kroppastressiä.

Koskaan, siis ikinäkoskaanmilloinkaan, kutistumispyrkimykset eivät ole tuottaneet toivottua tulosta. Painoni on suhannut ylös ja alas ainoastaan elämäntilanteen sekä sen generoiman arjen energiansaannin ja -kulutuksen mukaan.

Asiaan kuuluu, tietenkin, että vasta viimeisten viiden, kuuden vuoden aikana painonpudotukseen olisi ollut jotakin syytä. Aiemmin olen ollut jokseenkin hoikka, jopa laiha.

Kaikki se murhe, vaiva, ynnäily, rajoittaminen ja repsahdukset, itsekurittomuus, -inho ja -ruoskinta, aivan turhaan.

Kolmekymmentäviisi vuotta.

Että voi ihminen (Nainen? Minä?) olla tyhmä!

Täytän pian 50.

On aika lopettaa ruualla leikkiminen. On aika panna piste pelleilylle.
On aika tehdä asioita, jotka ovat mielelleni ja kropalleni oikeasti hyväksi.

Katsotaan, kuinka mimmin käy.
Hetki hetkeltä -seuranta alkaa tästä.

 

My Butt, My Head 

”Your butt is really, really, really BIG!”
The five-year-old was really, really, really enthusiastic of his discovery.

A colleague congratulated.
No reason.
“I am not pregnant, I am just fat.”

Though these were some years ago, the theme is still topical.

Ever since age 13 I have been worried about my body size. Most of that time I have been skinny or slim.

Over 30 years of agony for nothing. What a waste!

Now, I have gained both weight and self-confidence.

I will be 50 soon.
It is time to stop playing with food. It is time to end messing with health.
It is time to do things that are genuinely good for me, both for my body, my mind and my soul.

It is time to combine low-carb with carpe diem.

I’ll keep you posted.

Oppia netistä – maailman yliopistot tarjoavat laajan skaalan ilmaisia kursseja

Explore the opportunities of free higher education in English below.

Oxfordin yliopistoa – Oxford University.

Ihmeellinen on maailma!
Niin paljon hämmästeltävää, ymmärrettävää, opittavaa.

Riemukseni törmäsin tähän listaan tuoreista nettikursseista, joita maailman eri yliopistot tarjoavat – ilmaiseksi!

Tämähän ei ole aivan uusi asia, olen itsekin urakoinut muutaman nettikurssin suomalaisista yliopistoista.
Tämä mieletön tarjotin kansainvälisiä herkkuja kutkuttaa silti!

Poimin tuohon alle kiehtovimpia ja hämmentävimpiä. Alla myös hieman laveampi postaus aiheesta englanniksi.

Itse ajattelin aloittaa näistä: Fashion as Design  ja Getting Started with Agile and Design Thinking.

To Learn Is To Live – Online, For Free

Isn’t the world wonderful!?

(No, I am not in love, although I definitely would like to be. Spring, you know.)

“Wonderful”.
Full of wonders.

So much to marvel. So much to understand. So much to learn about.

I stumbled upon this list of 600 university courses, by 200 universities around the globe. Online, for free.

And what a list it is!

Interested in computer science or programming? Obviously, you can learn the secrets of the trade sitting by your computer.
Rather inclined towards humanities? Want to wander among ancient Egypt? Fancy the Spain of Don Quixote?
Social sciences, medicine, teaching, business, art & design – just pick your favourite.

Many of the courses are self-paced, so you can take them whenever and however suits you. In English, German, Italian, Japanese, Russian, Spanish…

The courses seem quite short, just some weeks and just some hours per week. Rather like teasers, sneak peeks of the field.
Or maybe it is because internet year is shorter than the year in real life?

Nevertheless, I am thrilled by this opportunity and also by this revolutionary shift in paradigm: free higher education for all!

I will start with these: Fashion as Design  ja Getting Started with Agile and Design Thinking.


Here are some other intriguing picks that caught my eye:

Homeland Security & Cybersecurity Connection – It’s Not About the Terrorists from University of Colorado
Religion, Conflict and Peace from Harvard University
Re-imaging God in Korean Context from Yonsei University
Safeguarding Athletes from Harassment and Abuse from McMaster
A History of Violence: From the Middle Ages to Modern Times from University of Newcastle
Beer Matters from University of Wisconsin – Whitewater
Data Science Ethics from University of Michigan
What is a Proof? from University of California, San Diego
More Fun with Prime Numbers from Kyoto University
Analyze your Genome! from University of California, San Diego
Love as a Force for Social Justice from Stanford University
Fake News, Facts, and Alternative Facts from University of Michigan
Privacy, Reputation, and Identity in a Digital Age from University of Michigan
The Science of Parenting from University of California, San Diego
Justice, Mercy and Mass Incarceration from Vanderbilt University
Genius. Talent. Golden Mediocrity from Tsinghua University
Digital Culture/Clutter: Life and Death on the Net from University of Haifa
Using Personalized Medicine and Pharmacogenetics from University of East Anglia
Nanotechnology: A Maker’s Course from Duke University
Ethical Leadership Through Giving Voice to Values from University of Virginia
From Brand to Image: Creating High Impact Campaigns That Tell Brand Stories from IE Business School
Aviation is Your Future from Embry-Riddle Aeronautical University
Maintaining a Mindful Life from Monash University
ga080: memento mori-死を想え- from Tohoku University

 

 

 

Pomppuja mukavuusalueen tuolle puolen

Jumping outside my comfort zone in English below.

Joskus haluaisin olla taas lapsi.

Viehättää se huoleton, seurauksia pelkäämätön, riemukas heittäytyminen asioihin.

Viimeksi tätä kaihoilin, kun katselin kekruja hyppelemässä Helsingin Uimastadionilla.
Ponnarilta boing boing, rohkelikot kolmesta, viidestä, seitsemästä ja kymmenestä metristä.

Silloin tällöin joku taidokkaampi asianharrastaja leiskautti multikiepauksen kaikkien akseleittensa ympäri.
Pääasiassa mukulat kuitenkin vetivät veteen omemmilla tyyleillä, tikkusuorina tai ketarat harottaen joka suuntaan tai silkkaa päistikkaa, mahapläiskää, PLÄTS!

Kävi kateeksi.
SIIS MÄ KANS HALUUN TOLLASTA HAUSKAA!

Ratkaisin asian itselleni tyypillisellä tavalla: ilmoittauduin uimahyppykurssille.

Siis mikä siinä on, etten vaan mennyt saman tien koikkelehtimaan kaltaisteni joukkoon, parikymmentä askelta hyppyaltaalle ja se olis ollu siinä?
Vaan ehei. Ensin täytyy ”ymmärtää, mistä on kyse”. On ”opeteltava perustekniikat”. Kyllähän on paljon kiinnostavampaa, kun ”osaa”.

Right. Tyypillistä. Ei voi viedä roskiakaan ilman opinnäytetyötä.

Siispä kurssille. 150 euroa. Kahdeksan kertaa elokuussa.

Tavoitteenani olisi rupeaman lopuksi osata (lue: uskaltaa) hypätä pää edellä edes jostakin (lue: ponnahduslaudalta metristä).

Ensimmäisellä harjoituskerralla meitä oli kolme aikuista aloittelijaa. Valmentajamme oli parikymppinen, kisauran jo taakseen jättänyt mimmi.

Treeneissä oli kaksi osaa: ensin kuivaharjoittelua sisäurheilukamppeissa. Sitten veteen.

Tähän kohtaan toim. huom.: kakruna kiepuin aina ja kaikkialla.
Kapusin orankina köysiä jumppasalin kattoon, riekuin pää alaspäin tangoista, kiipesin puihin, tungin tunneleihin, kiihdytin karusellia, kävin jopa vuoden telinevoimistelukerhossa.

Pikakelausta nelisen vuosikymmentä eteenpäin.

Kuperkeikka. Yksi vielä menee, mutta että kuusi putkeen…
Sama setti taaksepäin.

Korvani ei käsitä asennon muutosta. Huimaa, enkä pysty kohdistamaan katsettani. Moniteholasit jäivät maton alkupäähän. Konttaan noutamaan…

… päästäkseni rotatoimaan kärrynpyöriä. Sillä paremmalla ja sillä toisella jalalla.

Seuraavaksi käsilläseisontaa seinää vasten.
Ja hei! Siis vatsapuoli seinää vasten.

Olen mukavuusalueeni ulko-orbitaalilla.

Olen muurahaiskarhu-efelantti-ronsu-köntys.

Olen nöyryytyksen tuolla puolen.

Kolme varttia akrobatiaa valmisteli meidät varsinaiseen hyppyharjoitteluun.
Joka menee seuraavasti.

Seistään metrin korkeudella olevan laudan päässä. Nostetaan kädet ylös. Ponnahdetaan jalat edellä veteen.

That’s it!

No tuohan ei ole mikään ongelma!
Hop vaan!

Nousen pintaan.

”Muuuuuuuuten se oli oikein hyvä, mutta työnsit lantiota eteenpäin/et painanut lautaa alaspäin/et koukistanut polvia tarpeeksi/häntää enemmän pyllyn alle/häntää vähemmän pyllyn alle/ponnistit liian vähän/ponnistit väärään aikaan…”

Kävin kaksissa treeneissä.

Ymmärsin harrastavani mieluummin asioita, joista saan edes joitakin onnistumisen kokemuksia.

Jos olisin lapsi, äitini pakottaisi käymään kaikki kahdeksan kertaa, koska niistä on maksettu.

Onneksi olen aikuinen.

 

Diving Far Beyond My Comfort Zone

Watching kids at the outdoors swimming pool in Helsinki gave me this idea of attending a course in diving.
You know, this.

Attended two training sessions.

Turns out that stepping to water from a meter-high springboard, feet first, is not really my forte.

I will leave the controlled movements to adults and join the kids jumping head/shoulder/butt/belly first.

Wanna come along?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Blogin ylösnousemus – miksi(pä ei)?

Why write? Wondering it in English below.

Kuten blogini tarkkaavaisimmat lukijat lienevät huomanneet, täällä ei ole ollut juurikaan luettavaa viime aikoina.

Syitä on useita. Jossakin lymyää juurisyy.
Etsitäänpä se klassisella viisi kertaa miksi -metodilla.

En ole päivittänyt blogia aikoihin.

Miksi?
Olen tehnyt muita asioita.

Miksi?
Blogin päivittäminen on työlästä, eikä tapahdu helposti jossakin pikkuaikaikkunassa. Olenkin priorisoinut muita juttuja, sekä tärkeitä että epä-. Osaksi hyvästä syystä, osaksi silkkaa vetelyyttäni.

Miksi?
Muut asiat ovat olleet tärkeämpiä elannon, hyvinvoinnin tai muiden ihmisten vuoksi tai niistä saatava hetkellinen nautinto on ylittänyt sisällöntuotannosta saamani nautinnon.

Miksi?
No, jotenkin ajattelen, ettei blogista ole niin paljon iloa tai hyötyä kellekään, että minun kannattaa nähdä sitä vaivaa.

Miksi?
Maailmassa on tätä nykyä niin paljon meteliä, niin kauheasti kohinaa.
Miksi tuottaisin lisää yhdentekevää älämölöä?

I mean, who cares?

Kas siinä!

En ole mikään pöytälaatikkokirjailija. Käytännöllisenä dinsinöörinä haluan tehdä juttuja, joilla on merkitystä muille(kin) kuin itselleni.

Etenkään en halua tuottaa universumiin lisää kamaa, kaataa kuormitettujen ihmisten niskaan turhaa tauhkaa.
Mitä arvoa on kaltaiseni generalistin kepeillä funteerauksilla, kun klikkauksen päästä löytyvät maailman huippujen asiantuntevat artikkelit?

Fiksu ystäväni, ammattikirjoittaja, tosin vakuuttaa, että vertaistuella on merkitystä.

Ja kyl maar ihmiset itse tietävät, haluavatko käyttää aikaansa tähän vai eivät.
Te fiksut ihmiset.

Joten täältä tullaan, taas!

 

The Revival of The Blog

I haven’t been updating this blog lately. Silence has prevailed ever since the puppy posts in February, interrupted only by the monthly Image & Impressions.

I have been prioritising other things.
Some of them genuinely important, such as work and wellness and the people I love.
Some of them genuinely nonsense, such as… well, you know, surfing the internet randomly, watching German detective series, potatously on the sofa.

I guess the main reason is this:
The world is full of stuff. Casual content is haunting us, it is poured over us whenever we open any media.

Why would I add to this burden?
How could I really legitimise polluting the web with more content?

Then again, surely my readers know what they are doing.
Surely you have a choice.

So I do my thing again and you see if it fits you.
It’s a deal!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Viikkoni keinoemona, osa 10

My week as puppy mum ended, but the story continues in English below.

 

2017_02_28_blogi_latte-kotonaan_pha_img_5334

 

Tätä en kyllä odottanut.

Olin niin huojentunut, kun Tyyppi eilen lähti kotiinsa!

Siivosin perusteellisesti, laskin tavarat korkeuksistaan, levitin häräntaljan – vai mikä ammu toi nyt on, jotakin orgaanista ja pureskeltavaa joka tapauksessa – takaisin lattialle.

Ahhhh.

Muutaman tunnin kuluttua jo löysin itseni soittelemasta, että kuinkas se Latte nyt sitten, että oliko se ihan muina miehinä kotiinpääsystä, että mitäs se nyt puuhailee.

Tuntui niin tyhjältä.

Vessaan piti mennä yksin.
Masua ei ollut rapsutettavana, paitsi oma. Pehmeä kyllä, muttei karvainen.
Aamuheräämiseni ei kiinnostanut ketään.
Kukaan ei kaivannut naksuja vinkuleluun.
Ei kepposen kepposta.

Tyhjän pesän syndrooma!

Täytyi lähteä moikkaamaan Tyyppiä jo tänään.
Tultiin iloisiksi!

Meneehän tämä ohi, meneehän?

 

 

My Week As Puppy Mum, part 10

I did not expect this.

Empty nest syndrome.

Just had to take the bus and travel to Latte’s place to meet him again.
I mean, I had already had my 24 hours of freedom.

Who needs more anyway?

2017_02_28_blogi_latte_kotona_sohvalla_pha_img_5339

Viikkoni keinoemona, osa 9

My week as puppy mum is ending in English below.

 

 

Keisari Latte on poistunut.
Hänen orjattarensa on saanut elämänsä takaisin.

Analyysiä luvassa lähiaikoina.

(Video: muistellaanpa hieman vastaanottoa, kun tässä eräänä päivänä palasin parin tunnin asioidenhoitoretkeltä.)

 

My Week As Puppy Mum, part 9

Emperor Latte has left the building.
His slave has gained her life back.

More analysis to follow.

(Video: returning home after two hours of absence the other day.)

Viikkoni keinoemona, osa 8

My week as puppy mum continues in English below.

2017_02_26_blogi_latte-ikkunalaudalla_img_5275

 

Mitä se nyt ajattelee?
Mitä se nyt haluaa?
Relaako se vai ikävystyykö kuoliaaksi?
Annanko sen olla koira?

Onko se kanssani onnellinen?

My Week As Puppy Mum, part 8

What is he thinking?
What does he want
now?
Is he bored to death or just relaxing?
Am I letting him be a dog?

Is he happy with me?