Hellän dynaamisia kohtaamisia Otaniemessä

Training brain and heart in English below.

2017_01_19_blogi_esa-saarinen_1_pha_img_4250

Pyrin jatkuvasti ja tietoisesti kehittämään mieltäni yhä joustavammaksi.

En tarkoita, tietenkään, höh, purkkana venyvää moraalia.

Tarkoitan ilmiöille ja ihmisille avointa asennetta, rohkeutta kurkata (näkö)kulman taakse, mahdollisuuksien havaitsemista, moneen suuntaan taipuvaa ajattelua.

Sen ymmärtämistä, että nyt näyttää olevan näin, voi olla että myös oikeasti on näin eikä vain näytä siltä, voi olla että se on hyvä, ja kas, toisinkin voisi olla, ja sekin voisi olla hyvä tai sitten parempi tai huonompi tai vain erilainen.

Pois jämähtämisestä, kohti liikettä.

Uskon, että niin on hauskempaa!

Treeniohjelmaani kuuluu esimerkiksi faktaa, fiktiota, mediaa, valeuutisia, self-helpiä, leffoja, Ruotsin miljonääriäitejä, työpaikan vaihdoksia, maan vaihdoksia, taidetta, hieroglyfikursseja, sananvaihtoja kulma-Alepan avohoitoleidien kanssa ynnä Fb-live-chat kahden samoin suuntautuneen aivovenyjä-ystäväni kanssa.

Aina tilaisuuden tullen yritän tökkiä mukavuusalueen reunoja, koke(ill)a jotakin uutta.
Uteliaana, ihmetellen, havainnoiden, tuomitsematta.

Eikä sen tarvitse olla extremeä. Ihan minivenytyskin riittää. Jos nyt vaikka maistaisi uutta jäätelöä. Ei tyytyisi taatuntuttuun suklaaseen, jos tajunnan laajentamiseksi tarjolla on kuusenkerkkäuutteella terästettyä terva-vaniljaa.

Otetaan riski (”Jos se on pahaa!”), mutta aika pieni riski (”Milloin jätski muka on ollut pahaa?”), joka joskus realisoituu (”Oli tosi outoo, mut siis cool!”).

On myös oivalluttavaa ajatella omaa ajatteluaan: astua itsensä ulkopuolelle havainnoimaan niitä kaavoja, joita omassa fundeerauksessaan noudattaa.

Mielitreeni voi olla vaivalloista, ja joka tapauksessa se vaatii jatkuvaa valppautta. Ei aina ota onnistuakseen.

Vaan juuri siksi meille on suotu Esa Saarinen!

Esa vie meidät levadakävelyille omaan ajatteluumme. Kiivetään, laskeudutaan, kastellaan varpaat, katsellaan maisemia. Hengästytään ja hämmästytään.

Aina hyväksyvästi ihmetellen, yhdessä muiden kanssa.

Osallistuin kymmenen vuotta sitten Esan Pafos-seminaariin. Se oli tajunnan räjäyttävä kokemus kaltaiselleni uomakipitykseen taipuvaiselle ylisuorittajalle.

”Nyt on näin, ja millä kaikilla muilla tavoilla voikaan olla!”

Ilman Pafosta en ehkä koskaan olisi lähtenyt jahtaamaan Ominta Juttuani.

Tämä kaikki tulvi mieleeni eilen Otaniemessä, Aalto-yliopiston isossa salissa, opiskeluajoilta niin tutussa.

Sali oli täynnä. Viisi-, kuusisataa ihmistä, suurin osa opiskelijoita (ovat tosi karvaisia nykyään, nuo opiskelijat, toim.huom.), moni myös aikuisempi, työelämässä tai eläkkeellä jo. Lavalla leopardina Esa Saarinen, älykäs, analyyttinen, looginen intellektuelli. Hauska, lempeä, herkullinen niin ilmaisussaan kuin ilmiasussaan.

Nauroimme ääneen. Liikutuimme. Vaikutuimme. Jäimme pohtimaan.

Ei meikäläisen teekkariaikoina luento päättynyt aplodeihin!

Suosittelen siis tätä Saarisen jokakeväistä luentosarjaa Filosofia ja systeemiajattelu. Keskiviikkoisin kello 15–18 Espoon Otaniemessä, ex-Teknillisen korkeakoulun ex-päärakennuksen Aalto-salissa.

Mene, avaudu, hurmaannu!

(Ei maksa mitään, eikä tartte ilmoittautua, meet vaan, mut mee ajoissa. Ja juu, tässä luennon tallenne YouTubessa, mut se ei oo niinku sama.)

 

2017_01_19_blogi_esa-saarinen-2_pha_img_4248

 

Rehearsals For Flexible Mind

I intentionally train my mind for flexibility.

I do not mean morally – it is vital to have steady core values and aspiration to live by them.

Rather, I mean open attitude, keen interest in whatever could be around the corner, conscious effort to see options and opportunities everywhere, even in small things, like how to fill the dishwasher or which ice cream flavour to choose this time (the new weird one, of course!).

For flexible mind, one has to be alert and continuously train both the brain and the heart.

Reading, watching the oddest of reality tv, changing job, taking a course in hieroglyphs, talking with people one initially wants to keep away from…
These are all part of the training program.

Travelling, or even better, living abroad, is the ultimate exercise . Along with having children, I guess.
”Gee, can it really be done like that?”
”Gee, can they really think like that?”
“Gee, can they really live like that?”

Yes, they can.
Could I? Should I? Would I?

(The pics are from a lecture by Esa Saarinen, a renowned Finnish philosopher and professor, distinguished trainer of systemic thinking and flexible mind.)

 

 

 

Nyt testissä: fokus!

You have The Focus in English below.

Maria Jauhiaisen rintakoru Hearts vuodelta 2009, esillä Designmuseossa Helsingissä.

 

“Haluuks, Harald, puhuu Pian kaa?”
“E.”

Veljenpoikani ei tahdo vaihtaa kanssani kuulumisia, koska hän lukee nyt akuankkoja.
Huonoa käytöstä. Harmittaa.

Samalla ihailen hänen tinkimätöntä priorisointiaan. Fokus on tärkeimmässä, ja tällä hetkellä se on Aku. Ei siinä voi kesken kaiken ruveta turisemaan puhelimessa. Flow katkeaa! Sitten tulee pikkusisko höösäämään, isi komentamaan, ja hyvä hetki liukuu ulottumattomiin.

On tärkeää pitää fokus, vaikka tädille tulisi siitä paha mieli.

Intouduin kesällä lukemaan taas kaikenlaisia ajanhallinta/getting things done/77 777 habits of highly effective humanoids -tyyppisiä oppaita.

Juu, ei ollut eka kerta.
Juu, jonkin verran voisin kohentaa päivittäisiä toimiani keräyspisteellä ja kaksiminuuttisten hommien hoitamisella kerralla alta pois.

Näpertelyä, silti.

Kaikkein tärkeintä on ensin valita, millaista elämää haluaa elää. Vasta sen jälkeen allokoidaan ne vuorokauden 24 tuntia, viikon päivät, vuoden ajat ja elämän vaiheet näille asioille.

Ihan turha väittää jonkin asian/ihmisen olevan tosi tärkeä, jos siihen/häneen ei käytä aikaa.

Tästä bloggasinkin jo taannoin tässä postauksessa. Taisin osua johonkin, koska teksti lähti leviämään kulovalkeana ja keräsi kaikkien aikojen yleisön.

Palaan nyt samaan asiaan. Olen kai tässä oppilas lopun ikääni.

Minulla on taipumus hajottaa mielenkiintoani turhankin laajalle.
Innostun!
Kaikki on niin kiinnostavaa!
Egyptologia! Pitsinnypläys! Mummonmökin remontointivinkit! Filosofia! Matematiikka, geometria, algebra, todennäköisyyslaskukin! Aikuisbaletti! Puutarhanhoito! Aivot! Koirat! Rautatieomenapuut! Makrokuvaus! Lautapelit! Muutosjohtaminen organisaatiossa! Lean ja agile! Antarktis! Marttojen siivousvinkit! Vauvat! Ikäihmiset! Robotit! Palvelumuotoilu! Journalismi! Totuus! Tehtävä!

Siis kaikki.

On ihan okei olla laajasti kiinnostunut maailmasta ja elämästä.
Jos kuitenkin haluaa saada jotakin aikaiseksi, täytyy fokusoida.

Heinäkuun lopussa päätin keskittyä toimissani ja ajankäytössäni kolmeen sellaiseen asiaan, joilla arvelin olevan eniten merkitystä. Kehitys näillä alueilla muuttaisi elämääni selvästi parempaan suuntaan.

Päätin kolmen kuukauden kokeilusta. Lokakuun loppuun asti fokusoin näihin kolmeen asiaan ja katson mitä tapahtuu.

Palaan tuloksiin myöhemmin.
Nyt jo voin sanoa: fokusoinnissa on voimaa, ja se vaatii tarkkaavaisuutta.

Otan oppia Haraldista.

 

(Kuvassa Maria Jauhiaisen rintakoru Hearts. Esillä Designmuseossa Helsingissä.)

2016_09_08_blogi_fokus-2_hearts-maria-jauhiainen_tweaked_pha_img_2747

Experiment: Keeping The Focus

The key to all wise time management is to make conscious choices.
What kind of life do I want to live?
Thus, what is important, what needs my attention?
Consequently, how should I spend my time?

Two years ago, I wrote about the same topic. I must have touched something itchy, since this text spread around and became the most read post of my blog ever.

Every now and then it makes sense to reflect on the current priorities.

I have now spotted the three most important things that, when improved, would have the biggest positive impact on my life.

What would happen, if I concentrated on these three things instead of spreading my energy, effort, intellect, and interest evenly on dozens of minor knick-knacks?

I have committed myself to an experiment of three months.
At the end of October you will get a report on the results.

I can already tell you this: there is real power in focus.
And focusing on focusing is pretty hard.

(The picture features brooch Hearts by Maria Jauhiainen. On display at Design Museum in Helsinki.)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kade kakkakuskille

Missing the rat wheel in English below.

 2016_07_27_BLOGI_Kade kakkakuskille_kuva_toimisto_PHA

 

Uudet tilanteet elämässä kasvattavat paitsi tietoja ja taitoja, myös itseymmärrystä.

Mielenkiinnolla siis havainnoin, mitä uutta opin minästä tässä yksinyrittäjän alkutaipaleella.
Nimittäin minä onnistuu yllättämään itsenikin aina silloin tällöin, vaikka yhteistä taivalta on kertynyt liki puoli vuosisataa.

Otetaan nyt vaikkapa tämä keissi.

Tässä päivänä muutamana ohitseni kurvasi loka-auto. Siis sellainen pyörillä varustettu säiliö, johon imetään viemäreistä sitä ihtiään. Slurp!

Sydänalassani muljahti. ”Tuollakin on työpaikka.”

Hä?????
Siis mitä ihmettä?
Mistä toi tuli?
Tunnenko yhtäkkiä kaipuuta organisaatioon? Alaiseksi? Muiden määrittämien tehtävien ja aikataulujen pariin?

Mistä nyt oikein on kyse?

Siinähän se sitten selviää, kun päivän, pari päässään kääntää ja vääntää.

Tajuan kaipaavani seuraa ja pöhinää ja kuulumista joukkoon.

Kun elää yksin ja tekee duunia kotitoimistolla, välillä voisi olla mukavaa kohdata ihminen.
Heittää läppää kollegoille, taivastella ”tää on niin tätä”, pallotella jotakin ammatillista haastetta.
Hitsi, sanoa edes huomenta ja moido!

Tuntea olevansa osa isompaa kokonaisuutta, jolla on jokin tarkoitus, tehtävä ja päämäärä. ”Me ritarit taistelemme paremman maailman puolesta.”

Yrittäjä-ystäväni varoitteli tästä eristymisestä, mutten uskonut. Olin vaan että ”onhan tässä oltu vuorotteluvapaillakin ilman mitään vieroitusoireita”.

En tajunnut, että se on aivan eri juttu.

Kunnes huomasin olevani kateellinen kakkakuskille.

 

Missing My Box in Organisation Chart

You live, you learn, they say.

Most intriguing is to learn something about oneself.

Like when you have just started your own company, after two, ten, twenty years of thinking about it, finally making your dream come true.
Excited, happy, looking forward to all it brings along, wearing shades to protect your eyes from the bright future.

And then, out of the blue, you notice yourself looking at other people – cleaners, truck drivers, policewomen, doctors, lawyers, managers – envying them for their work.

Stunned you stop, wondering what on earth is going on inside your head/heart/stomach/soul.
Have you gone completely mad?

You do not really want to go back, do you?

You realise you are being lonely. Living alone, working alone, the whole country being closed for summer holidays, nothing, absolutely nothing happens professionally.

No wonder position in an organisation, defined tasks, automated coffee and office gossip suddenly seem appealing.

Quick! Quick!
Get a doctor!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tässä sitä nyt yritellään ja tältä se nyt tuntuu

Entrepreneurship in English below.

2016_06_01_Omenami_PHA_IMG_0614

Hanami kuihtui, on omenamin aika.

Olen ollut yrittäjä nyt kuukauden päivät.

Ja tämähän on aivan mahtavaa!
Jopa siinä määrin, että mietin, seuraako tästä jokin rangaistus. Itku pitkästä ilosta tai jotain.

Miten voi olla mahdollista, että teen vain kivoja juttuja kivojen tyyppien kanssa, ja se on okei?
Miten voi olla mahdollista, että teen duunia siten ja silloin kun huvittaa, ja se on okei?

Jos aurinko herättää ennen kuutta, raahustan pyjamassa tietokoneelle ja vedän flow’ssa kolme, neljä, viisikin tuntia. Jotakin aamiaisen tynkää siinä välissä, samoin muutama työpuhelu ynnä koneellinen pyykkiä.

Pyörälenkki, suihku sekä naamavärkin puleeraus ja kuontalon suitsinta.
Lounas stadissa ystävän kanssa.
Juoksevien asioiden justeerausta.

Kelpo tovi paistattelua jäälatten ääressä jollakin Espan terasseista. Samalla perehtyminen alan tuoreeseen, tajuntaa laajentavaan bestselleriin.

Siis niiiiiiin deluxea! Koskaan ei ehdi lukea, kun on muilla töissä, kerrassaan jää vaille ammattikirjallisuuden aivokarkkeja. Vaan ei enää.

Virkistäytyneenä takaisin kotiin ja koneelle, ehkäpä vielä toinen mieletön flow-sessio iltakymmeneen, tai sitten ei, fiiliksen mukaan mennään.

Ei ole turhia palavereja, on vain eteenpäin vieviä kohtaamisia.
Säännöstelen sosiaalisuutta tarkasti, jotta ajattelu – sitähän minä myyn!– ei pääse häiriintymään, vain stimuloitumaan.

Jos pomo komentaisi vääntämään duunia aamukuudesta alkaen tai iltakymmeneen asti, kiristelisin poskilihaksia. Eikä työnantajalle yleensä ole okei, jos tuotannontekijä lähtee sporttaamaan ja leppoisalle lounaalle kesken hikisimmän palaverizumban.

Nyt kaikki tapahtuu luonnostaan. Uusi bossini on kovin joviaali.
Asiakkaillehan muutenkin kaikki käy, kunhan hommat hoituvat sovitusti.

Omat aikataulut!

Vuorotteluvapaalla juuri vapaus järjestää oma aikansa oli Se Juttu!
Vaan että sen voi tällä tavoin laajentaa työelämään…

Pirskules!

 

Entrepreneuring – this is how it now feels

I have had this own little Ltd of mine for a month now.

It is just amazing!

My own rhythm, my own schedules, my own decisions.
My own freedom.

Loving every second!

Oh yeah.

Hän on syntynyt! (Koska nytku.)

The birth of my biz baby in English below.

2016_05_06_BLOGI_Haraldin liitupiirros 1_PHA_IMG_6962

Olen odottanut pitkään. Kolme, neljä vuotta, ehkä kauemminkin.

Nyt hän on vihdoin syntynyt! Hän sai saman tien jo Y-tunnuksen.
Hän ei kuulu kirkkoon, mutta kylläkin kaupparekisteriin ja pian myös ennakkoperintä- ja arvonlisäverovelvollisten rekisteriin.

No mitä ihmettä?

Onpa mimmi nopea käänteissään!

Vastahan irtisanoutui, pyrähti Lontooseen, palasi tyytyväisenä joskin matti kukkarossa, sai pyytämättä ja iloisena yllätyksenä vakituisen työpaikan ja nyt, kolmen kuukauden jälkeen, onkin ottanut ja lähtenyt ja perustanut oman puljun!?

Jotakin logiikkaa, muikkeli!

Olen miettinyt oman yrityksen perustamista vuosien ajan ihan joka päivä. Vähän 2016_05_06_BLOGI_Hellen liitupiirros_PHA_IMG_6970samaan tapaan kuin rakastuneena: tovin voi keskittyä muuhun, sitten taas mieli karkaa puhaltelemaan unelmanhöytyviä.

Viime aikoina olen tihentyvään tahtiin yllättänyt itseni tuunaamasta liikeideoita, ynnäämästä laskelmia, haarukoimasta hinnoittelua, punnitsemasta verkostojeni tiheyttä, jututtamasta yrittäjän tielle lähteneitä tuttuja ja tuntemattomia, generoimasta fantsuja nimiehdareita.

Odottamasta täydellistä tähtien asentoa.

Vaan eihän sellaista tule!

Kropan takuu meni umpeen nelikymppisenä, kuten kaikki tuon virstanpylvään ohittaneet hyvin tietävät.
Äitini menehtyi 57-vuotiaana, isäni 64-vuotiaana.
Muutakin sukua ja tuttavapiiriä viikatemies rapsuttelee. Välillä tulee huteja, toisinaan täysosumia.

Princekin heitti korkkarit hittoon, nuori mies! Höh.

En voi odottaa!

Ei ole mitään sitkua. On vain nytku.

Siksi päätin − siis nimenomaan päätin − uskaltaa lähteä jahtaamaan omempaa juttuani. Riitti muistaa tämä postaukseni puolentoista vuoden takaa.

Itsestään selvää, sitten lopulta.

(Piirrokset Hellen ja Haraldin.)

 

2016_05_06_BLOGI_Haraldin liitupiirros 2_PHA_IMG_6965

My biz baby is born! 

I have been thinking of starting my own business for years and years and years.

Waiting for the right moment. 

It never comes, of course.

It is a matter of decision: THIS is The Moment. 

I re-read this blog post of mine, from 17 months back.
Everything is crystal clear, now that I think of it.
So I quit my new job after three months and filled in the registration form. 

Looking forward to the unlimited future with my newly born limited company! 

(Drawings by Helle and Harald.)

 

Pelastusrengas vyötärölle

Survival assets in English below.

2016_02_22_Heijastinvyo_PHA

 

Alan pikku hiljaa taas viritellä värkkäysprojekteja.

Ompelukone on toki ollut esillä jo kolme viikkoa. Kaivoin sen naftaliinista heti Lontoosta palattuani. En vain ole löytänyt sopivaa rakoa muuhun kuin muutamaan mitättömään korjausompelusessioon.

Siis missä on hupi korjausompelussa? En tykkää yhtään.
Keksin ja kasaan mieluummin jotakin uutta – siinä se luomisen riemu on!

Eilen pykäsin talven pimeyteen kauan hautomani pelastimen.

Lokakuusta huhtikuuhun kuljen kaulasta varpaisiin mustissa: musta pitkä untuvatakki, mustat housut, mustat kengät, mustat hansikkaat.
Päähine ja kaulahuivi ovat harmaat ja käsveskassa ehkä jokin väri, jos oikein rajuksi heittäydyn.

Ei siinä yksi hentoinen heijastin paljon auta.
Surku käy autoilijoita.

Tarvitaan järeämmät  konstit.

Siispä:

  • Nappitalosta kuusi senttiä leveää kuminauhaa ja solki (oi, muistatko vielä patellavyöt!?)
  • Hobby Pointista heijastinkangasta.

Untsari ylle, mitataan vyötäröllä tarvittava kuminauhan pituus plus vähän päälle kiinnityksiä varten.
Heijastinkangas ei veny, joten sitä leikataan sitten sellaiset 20 cm enemmän, leveys tuplana kuminauhan verran sekä saumanvarat.
Kankaasta ommellaan pussi, käännetään, ujutetaan kuminauha sisälle, ommellaan päät kiinni, kiinnitetään solkeen.

Funktionaalinen 3D-hengenpelastusrengas on valmis öisiin urotöihin!

 

Life-saver Around My Waist

Oh, I have SOOOOOO been longing for handicraft projects!
Just had to deal without when in London. Far too long…

Now back home I have had trouble finding a good hour or two to start projects.
Any needlework endeavour requires some un-programmed spare time, which I simply have not had, with a new job, rehabilitated yoga sessions and all the friends to meet again.

This weekend I managed to organise a free-floating moment and used it to make a reflecting belt for my all-black winter outfit.

Increasing my chances to survive in the darkness of today’s world.

Huomenna Suomi

Bye bye London in English below.

2016_01_31_Shaken_view Waterloo Bridge_PHA_IMG_5925

Lontoon-seikkailuni on tällä erää päättynyt. Lennän huomenna maanantaina Suomeen.

Ylihuomenna aloitan mainion duunin, joka tupsahti eteeni liki pyytämättä ja aivan yllättäen.

Olen iloinen ja kiitollinen, että

  • kohtalo soi minulle näin hienon kokemuksen, tosin taisi omilla ponnisteluilla olla siinä myös jokin rooli
  • saan oman arkeni, oman kotini, astiani ja ompelukoneeni takaisin
  • työkuvio lutviutui kuin itsestään jo ennen kuin ehdin toden teolla ruveta ahdistumaan toimeentulosta
  • näen pian Suomi-ihmisiäni fyysisesti, en vain virtuaalisesti.

Lontoo-postaukset eivät kuitenkaan pääty tähän – ne vain siirtyvät imperfektiin.

 

Home, Sweet And Sour

I am flying back home tomorrow.
My adventure in London has come to an end for the time being.

I am glad to get my ordinary life back.
I am also sad, upset and restless.

Missing my London, my love already!
And my London people.

WAAAAAAAAHHHHH!

Nostokurjista ja muuttolinnuista

Loving the courage of Londoners in English below.

2016_01_31_Nosturit_Thamesin rannalla_PHA_IMG_5314

Kun kohotat katseesi Lontoossa, näet aina lentokoneen ja nosturin.

Näet monta nosturia.

Eräänäkin sunnuntaina pysähdyin keskelle Blackfriars Bridgeä. Silmäilin ensin pitkin Thamesia itään, sitten länteen. Tuolla 180 asteen matkalla laskin 40 nostokurkea kuikuilemassa korkeuksiin.

Täällä tapahtuu.

2016_01_31_Nosturit Lambethissa_PHA_IMG_1557Rakenteilla näyttää olevan sekä toimistoja että luksusasuntoja. Lukaalit menevät raharikkaille arabeille, kiinalaisille, venäläisille.

Kroisosten lisäksi muutakin tulijaa pukkaa siinä määrin, että paitsi pytingit, myös asuntojen hinnat ovat nousseet pilviin. Lontoolaisia ja sellaiseksi halajavia tämä syystäkin harmittaa.

Asuntojen hintakehitys on jo ajanut normi-ihmiset bunkkaamaan tunnin tai parin päähän työpaikaltaan.

Päivittäin pendelöidään ensin lähijunalla, sitten metrolla. Vaunuissa tyypit seisovat kuin sillit suolassa. Hikistä, pöpöistä, yllätyksille altista ja laskee elämän laatua merkittävästi.

Kukaan ei oikeastaan asu yksin. Kustannuksia jakamassa täytyy olla perhe tai liuta kämppiksiä. ”Flat share” tuttujen tai tuntemattomien kanssa on ennemminkin välttämätön paha kuin varta vasten valittu liberaali elämäntapa.

Jos asut Helsingissä, ynnäilepä tovi asumisesi kustannuksia. Pohdi kotisi varustelua, kuntoa, sijaintia ja etäisyyttä työpaikkaasi, palveluihin ja ydinkeskustaan. Mieti, mitä maksoit kämpästä ja paljonko sinulla on lainaa tai minkä verran varaat varoja vuokraan kuukausittain.

Kerro tämä luku kolmella, tai vähintään 2,5:llä. Sen verran pulittaisit vastaavasta asumisesta Lontoossa.

Ja ei, palkkapussisi ei olisi vastaavasti samalla mitalla muhkeampi.

Helsinki, tuo edullisen metropoliasumisen onnela.

2016_01_31_Blackfriars Bridge nosturit_PHA_IMG_1900


Ah, They Are So Brave, Those Londoners

Whenever you gaze the horizon in London, you see dozens and dozens of cranes.

They are building either offices or luxury apartments for high-net-worth individuals, most probably Arabs, Chinese, and Russians.

The Londoners are not happy about this.

These foreigners occupy their London homes just for some weeks every now and then. Most of the time the flats lie empty.

So sad! You do not get vibrant, lively and joyful neighbourhoods with empty blocks of houses.2016_01_31_Nakyma_Gherkinista_nosturit_PHA_IMG_2372

These wealthy cosmopolitans as well as the constant flow of ordinary persons coming to work in London raise the housing prices. Normal people just cannot afford them and have to move to the outskirts of the city.

Several hours’ commute is a daily curse in a Londoner’s life. Very unpleasant, very hazardous, makes you very unhappy.

Not to mention sharing flats with people you do not even know.
Nobody really lives alone.

Inhabitants of Helsinki keep complaining about the high cost of living. Well, to have the same standard in London, each of us should triple the price we pay for our homes in the Finnish capital.

I just do not know how they do it, those brave Londoners.

Hiertävätkö kotityöt parisuhdettasi? Tässä ratkaisu.

Executive summary in English below.

2016_01_26_Pirttihirmu_PHA_IMG_0710

Fasinoituneena olen seurannut Suomessa purskahtanutta keskustelua parisuhteista ja siitä kuka vie, kuka vikisee.

”Keskustelu” on jälleen sangen kiukkuista, kärjistävää ja poteroitunutta. Kun joku tuo peliin analyyttisempää otetta tai laajempaa näkökulmaa, ammutaan täyslaidallinen pelkkiin omiin kokemuksiin perustuen, “totuushan on että…”.

Keskustelijan näkökulmasta riippuen miehet ovat joko vastuustaan luistavia lurjuksia, parisuhteessaan alistettuja tossukoita tai vastuunsa kantavia uroita, joita naiset eivät osaa arvostaa.
Naiset taas ovat kontrollifriikkejä, nalkuttavia pirttihirmuja, metatyötaakkansa alle uupuvia uhrautujia tai ronkeleita rinsessoja, joille ei normaali suomalainen mies kelpaa.

Koska olen yksin asuva sinkku, on minulla asiasta painavaa sanottavaa.
Ja koska jokaisen mielipide tässä maailmassa on nykyään yhtä tärkeä, on asiantuntemusta tai ei, vaadin että minua kuunnellaan ja näkemykseni otetaan huomioon.

Täältä siis pesee!

Olen ymmärtänyt, että parisuhteen jujuna on perustaa yksikkö, jonkinlainen me, jossa on minä ja sinä, ja haluamme toisillemme hyvää.

Jos homma rokkaa, suhde ehkä virallistetaan juridisin kahlein ja/tai hankitaan jälkikasvua ja yhteistä omaisuutta. Syntyy laajempi me, jossa on vanhemmat oikeuksineen ja velvollisuuksineen sekä lapset omine etuineen ja vastuineen.

Parisuhteen perusta lienee se, että puolisot ovat tasa-arvoisia.

Tasa-arvo − siis en voi uskoa, että tämä todella täytyy vielä tänä päivänä sanoa ääneen − ei tarkoita, että molemmat puolisot tekevät täsmälleen samat työt tai että mies ei saisi olla mies tai nainen ei saisi olla nainen tai ketkä puolisopuoliskoina nyt ovatkaan hynttyyt yhteen lyöneet.

Tasa-arvo tarkoittaa sitä, että sinun arvosi ihmisenä yleensä ja parisuhteen osapuolena erityisesti on täsmälleen yhtä suuri kuin minun arvoni.
Tämä johtaa siihen, että näkemyksemme ovat yhtä tärkeitä ja kummankin aika yhtä merkityksellistä.
(Faktoista ei sitten kannata riidellä, koska ne voi tarkistaa, toim.huom. Ja jos toisella on selkeää asiantuntemusta aiheesta, voisi ehkä kuunnella.)

Rakastettua on tarkoitus kohdella kunnioittavasti, niin kuin toivoisi itsekin tulevansa kohdelluksi.

On suuri onni ja melkomoinen mäihä löytää kumppani jakamaan elämän arkea ja juhlaa.

Silti monet ihmiset tuntuvat hoitavan kulloistakin työsuhdettaan paremmin kuin parisuhdettaan. 

Se on outoa, etenkin, kun moni lupaa elää yhdessä kuolemaan asti, kun taas työpaikan vaihtosykli on vain muutamia vuosia, max vuosikymmen tai kaksi.

2016_01_26_Tylypahka_linna_PHA_IMG_0726

Parisuhteissa kovin paljon eripuraa tuntuvat aiheuttavan kodin- ja lastenhoitoon liittyvien velvollisuuksien jako.

Tämäkin on kummallista. Asioista voisi sentään sopia aika simppelisti.

Tässä ihan ilmaiseksi prosessi homman ratkaisemiseksi.

Aloitetaan parilla faktalla.

Fakta 1: Jokaisessa huushollissa on hommia. Niitä kertyy enemmän, jos on taloa, lääniä, venettä, lemmikkejä, kesämökkiä, autoja, mukuloita ja niillä harrasteita.
Kotitöiden määrä ei siis ole vakio, vaan siihen voi elämäntyylin valinnoilla vaikuttaa.

Fakta 2: Jokaisella on kotona myös velvollisuuksia. Tämä koskee niin aikuisia kuin lapsia.

Tavoitteena on jakaa kotityöt tavalla, joka on kaikille oikeudenmukainen.
Tämä ei tarkoita, että se olisi myös mieluisa. Mutta reilu täytyy olla.

Himahommat jaetaan seuraavalla systeemillä:

  1. Listataan kaikki työt, ovat ne sitten pyykkäystä, pölyjen pyyhintää, lumen kolausta, auton huoltoa, uuden ruohonleikkurin hankkimista, kissanhiekan vaihtoa, lasten roudausta, ruoanlaittoa tai mitä ikinä.
    Työ tarkoittaa sekä sen suorittamista että siihen liittyvää metatyötä eli muistamista, suunnittelua ja projektinjohtoa, kaikkiaan siis kokonaisvastuuta hommasta.
    Esimerkiksi ”viikonlopun ruoat” sisältää menun laatimista, ruokien hankintaa, aterioiden valmistamista, tarjoilua ja keittiön siivoamista.
  2. Keskustellaan ja sovitaan siitä, millainen taso kotona halutaan saavuttaa. Mikä on juuri meidän kodin pieteettistandardi missäkin asiassa.
    Tämä vaatii konkretiaa. Pelkkä ”aika siistiä” tai ”joku roti” ei riitä, koska ne tarkoittavat eri ihmisille eri asioita.
    Tässä luultavasti suurpiirteisempi joutuu skarppaamaan ja tarkempi hölläämään jonkin verran. Voidaan myös yhdessä sopia, missä asiassa relataan (rikkaruohojen kitkentä), minkä taas on oltava jetsulleen (talvirenkaiden pulttien kiristys).
  3. Arvioidaan, kuinka usein kyseinen tehtävä täytyy hoitaa ja paljonko siihen menee aikaa.
    Jotkin hommathan tulevat eteen monta kertaa päivässä, toiset kerran vuodessa.
  4. Sitten jokainen poimii listasta ne hommat, joista tykkää. Itse esimerkiksi nautin pyykinpesusta, mutta ruokaa saisi laittaa joku muu.
  5. Seuraavaksi jaetaan jäljelle jääneet inhokkihommat. Jos tässä tulee riitaa, voidaan käyttää zydeemiä, jossa jokainen valkkaa yhden homman vuorollaan. Vuoro kiertää, kunnes hommat on jaettu.
  6. Aivan lopuksi ynnätään, että hommien määrä eli niihin kuluva aika jakautuu reilulla tavalla kaikkien perheenjäsenten kesken viikon/kuukauden/vuoden aikana. Jaetaan tarvittaessa uudelleen. 
    ”Reilu” ei tarkoita ”tasan”. ”Reilu” tarkoittaa, että jako on kaikkien mielestä oikeudenmukainen, vaikkei olisikaan nautinnollinen.
    Jos esimerkiksi mutsi on vaativassa työssä ja rahoittaa perheen elämän, voi vuorotteluvapaalla hengaava puoliso ottaa huushollista enemmän vastuuta.
    Vanhemmat lapset taas voivat hoitaa vaativampia jobeja kuin juniorit.
  7. Tästä kaikesta tehdään kotisopimus (nimet alle) ja tietenkin taulukko, jonka avulla seurataan töiden suorittamista ja kuvion toimivuutta.
  8. Jokainen hoitaa vastuunsa, kuten on sovittu ja kuten kunnon ihmisen kuuluu.

Työnjakoa tarkastellaan ajoittain uudelleen, etenkin silloin kun tilanteet muuttuvat: puoliso jää kotiin, toinen vaihtaa matkatyöhön, muutetaan omakotitaloon, lapset saavat omat huoneet, otetaan koira, esikoinen muuttaa kotoa.

Lapset tekevät ikänsä ja kykyjensä mukaisia hommia pienestä pitäen. Perushommat palkatta, sehän on selvä, koska ei kukaan muukaan saa oman kodin eteen työskentelystä palkkaa.

2016_01_26_Padat ja kattilat_PHA_IMG_0686

Kannustan myös käymään yhdessä läpi, miten työt tehdään. Siis ihan asiallinen ohjeistus ja opastus, ei mitään tuhahtelua ja ilkkumista ”miten sä et nyt totakaan osaa”. Jeesiä löytyy esimerkiksi näiltä Marttojen sivuilta.
Ihmiset ovat eläneet pienet ikänsä huusholleissa, jotka ovat erilaisia kuin se yhdessä perustettava. Tavat ovat olleet toisenlaiset, eikä osa meistä ole joutunut lapsuuden kodissaan panemaan tikkua ristiin.
Mistäs sitä tajuaa, ettei keittiön tasoja pyyhitä vessarievulla, jollei ole koskaan oppinut?
Itse en esimerkiksi osaa hakata halkoja ja sytyttää saunan pesään tulta, enkä tiedä, missä vaiheessa pellit kuuluu sulkea. Nämä taidot eivät vain kerrassaan olleet vaasalaisessa kerrostalossa tarpeen. Tosi epistä, jos tarjolla olisi opastuksen sijasta sapiskaa.

Ja vanhemmat, teette itsellenne, lapsillenne sekä näiden tuleville kämppiksille ynnä puolisoille karhunpalveluksen, jos passaatte vekarat alusta loppuun, ”kun itseltä se hoituu helpommin”.

Tämä systeemi kannattaa lanseerata jo parisuhteen alkuvaiheessa. Jos sitten huomaa, ettei puolisotarjokas hoida osuuttaan tai edes suostu keskustelemaan asiasta, ei sellaisen tyypin kanssa kannata kotia perustaa.

Kas näin, kotityöhaaste on ratkaistu!

Kaipaatteko muita sinkun oivia neuvoja perhe-elämienne haasteisiin?
Raha-asioihin tai seksiin, kenties?

(Kaikki kuvat tältä Harry Potter Studio Tourilta.)

2016_01_26_Kaytava_Harry POtter_PHA_IMG_0685

 

How To Create A Domestic Heaven?

Above is a lengthy post of living in couple or family and dealing with domestic work.

Analyse. Discuss. Share the responsibility fairly. Write it down.
Do your part.
Follow how the system works.

If it doesn’t, change the system. Or spouse.

You might also try living alone like me and taking care of every single thing by yourself!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

WYSINWYG

What you see is not what you get, below in English.

2016_01_24_Auto hopeinen peite_PHA_IMG_4023

Oivalsinpa tässä juuri jotakin.

Minullahan ei ole lapsia, kumppania eikä enää äitiä tai isää.

Minulla ei myöskään ole työpaikkaa, eikä ole tullut moneen kuukauteen palkkaakaan, ei myöskään sen kummempia korvauksia.

Ikää ja ylipainoa sen sijaan on jonkin verran.

Viiden kuukauden aikana tulen yöpyneeksi noin kymmenessä eri paikassa, kämppiksinä kutakuinkin 25 ihmistä eri maista ynnä yksi koira.

Olen siis täysorpo lapseton vanhapiika, lihava, keski-ikäinen nainen, työtön, koditon ja köyhtyvä.

Fiilis on vaan aivan mahtava!
Akuutit ulkoiset olosuhteet eivät suoraan määrää sisäistä todellisuutta.

Luulen, että toivolla on asian kanssa jotakin tekemistä.

Ehkä myös itsetunnolla.
Ystävillä. Huumorilla. Terveydellä. Auringolla. Riittävällä unella ja hyvällä ruoalla.

Kaikilla niillä herkuilla, joita elämä jatkuvasti tarjoaa.

Loistokeissi.

 

Behind Attributes

I just realised something.

I am a childless orphan spinster, unemployed, middle-aged and overweight woman, homeless-ish and getting poorer and poorer every day.

And so very, very happy, full of energy and joy!

The circumstances do not directly determine the inner self.

I assume hope has something to do with it.

And health. The sun. Friends. Sleep and food.

Enough sleep and good food.
Main issues covered.