Oppimassa aivan siellä huipulla

Learning in one the world’s best fashion schools, in English below.

Kovin on vähiin jäänyt couture-osuus tässä blogissani viime kuukausina.
Korjaan asian aivan pian.
Enkä millä tahansa jaarittelulla, vaan kuvapainotteisella juttusarjalla kurssilta, johon osallistuin Lontoossa kevään korvalla.

Central Saint Martins on Lontoon taideyliopiston design-koulu. Muotisuunnittelun opetuksessa se on ehdottomasti maailman huippua. Täällä ovat opiskelleet niin Alexander McQueen, Stella McCartney kuin John Galliano.

Myös näyttelijänä tuntemamme Antonio Banderas aloitti koulussa opinnot pari vuotta sitten.
(Toim.huom. Paremmissakin piireissä siis keksitään itsensä uudelleen varttia vaille viiskymppisenä.)

CSM:llä on myös lyhyitä, viikonlopun, viikon tai parin mittaisia kursseja. Niille pääsee ihan rahalla, taitoaan ei tarvitse etukäteen todistella.

Opettajat ovat samoja kuin perusopinnoissa. Ihan ok, hyviä tai erinomaisia.
Kurssimaksuja pulitetaan sellaiset 600 puntaa viikolta. Kun  tietää, mitä ammatilliset kurssit tapaavat maksaa, nämä ovat siis peräti edullisia!

Lähi-Idästä ja Aasiasta saapuneet mimmit saattavat vetää kymmenenkin kurssia putkeen. Palaavat sitten koteihinsa, Saudeihin, Intiaan, Kiinaan, ja panevat pisneksen pystyyn.

Myös eteläamerikkalaisia näkyy kursseilla paljon.

Olen osallistunut kolmelle lyhytkurssille viime vuosina.

Ensimmäinen, pari vuotta sitten, oli tämä Cool Hunting. Spottailimme lifestyle-trendejä pitkin Lontoota. Jalkapohjat liekehtivät talsimisesta, fantsuu oli!

Toinen taas oli tämä Patternmaking – Experimental and Exploratory Approaches, part 1. Aivan uusi vinkkeli vaatteen kaavoitukseen. Ei niin mutkikasta 3D-luomusta, etteikö sitä saisi kesytettyä kaksiulotteisiksi kaavoiksi.

Viimeisin kurssini oli tämä, Draping Womenswear Design. Loihdimme asuja – tai oikeastaan ”asuja” ­– suoraan mallinuken päälle. Painopiste oli omien sisäisten esteiden ylittämisessä, ei niinkään teknisessä taituruudessa.

Seuraavissa postauksissa kerron lisää.

Voipi sit kyllä olla aika hard corea couture-pöhinää…
Vaan ken tietää, ehkä tykkäätkin!

PS. Yllä olevat linkit kursseihin toimivat niin kauan kuin toimivat.

 

Learning Fashion At The Very Top

Central Saint Martins is definitely one of the best fashion schools in the world. It has educated many prominent designers, such as Alexander McQueen, Stella McCartney and John Galliano.

Even Antonio Banderas, the renowned actor, is studying at CSM, reinventing himself as a creative professional at the mature age of… about… 50.

Luckily, CSM also offers short courses. No talent needed, money will do the trick!
With a relatively low investment – I mean, 600 pounds for a week’s professional course is totally reasonable – you can learn a lot with the skilled teachers of CSM.

Recent years, I have taken three courses. This one in trend spotting, this one in experimental pattern making and this one in creative draping.

I will tell you more later!

Must say, though, that if I had severe excess of both money and time (usually I have either or, never both at the same time), I would spend a year at CSM, studying like crazywoman, getting in touch with my creative inner self and just enjoying, without worrying of the usefulness of it all!

What would that bring?
Who knows.

Maybe I am a butterfly!

 

Jo joutui armas whatever, pääasia on uusi mekko!

New festive summer dress in English below.

2016_06_03_Maria_kevatjuhlamekko_omenapuu_1_IMG_7039

Tyyppi on kasvanut, kuten lasten on tapana.

Siinäpä oiva tekosyy ommella uusi juhlamekko! Johan se parin vuoden takainen kukkaversio – muistat ehkä syntyprosessin täältä – on nähnyt monet kemut.

Homma alkoi jo kevättalvella ja jatkui satunnaisesti muutaman kuukauden: ideoimme Marian kanssa yhdessä, benchmarkasimme trendejä, lähettelimme yksityiskohtia Stockan kolmoskerroksen bongauksista, arvioimme Googlen tarjoamien klänninkien hyviä ja huonoja puolia.

Mimmillä alkaa toden totta olla näkemystä. Mennyttä on aika, jolloin loihdin itsekseni neljä asua ja vein ne kaikki kerralla yllärinä.
Nyt saan pitää varani, ettei roolini kutistu pelkäksi tilausompelijaksi. Suunnitteluhan tässä on se paras osa!

Tämän mekon speksit plänäysvaiheessa olivat seuraavat.

  • Valkoinen, viti-, ei kerman-.
  • Selvä vyötärö.
  • Jokin pitsielementti.
    Jalostimme siis jatkokäyttöön tämän itsenäisyyden tanssiaisten jakun. Puimme sen nyt takaperin, napit auki ja eteen, jottei alareuna pömpötä hassusti vekkien päällä.
    Pitsi myös lämmittää hieman, sama ihme ilmiö kuin sukkahousuissa. Ei tarvitse turvautua mihinkään neuleboleroon. Ne ovat järjestään aika kamalia, niin aikuisilla kuin lapsilla.
  • Pönköttävä helma, jossa muutama syvä vastalaskos vyötäröllä –tämä on kevään trendi.
    Valitsin siis aika paksua satiinia (polyesteriä, uhhuh, ei sovi chillailla juhannuskokon ympärillä…).
    Helman huolittelin korkealla, kymmensenttisellä sisävaralla. Se osaltaan tukee ja kohottaa.
    Ja väliin pari kerrosta tylliä.
  • Kangasta polveen asti.
    Poikkesimme yksissä tuumin nykymuodista siinä, ettei helma ole niin hävyttömän lyhyt kuin nuorilla naisilla on viime aikoina tupannut olemaan.

Siis täti tässä nyt vaan valistaa, että jos helma on sekä lyhyt että leveä, vilkkuvat pikkarit ja pyllynposket useammin kuin kaupungilla korkkareissaan koikkelehtivat seitsentoistakesäiset gasellit tuntuvat tajuavankaan.

Hmmm…. tai sitten nimenomaan tietävät sen hyvin.

Emme ole vielä siellä, luojan kiitos.

2016_06_03_Maria_kevatjuhlamekko_2_PHA_IMG_7042Marialle yritin itse asiassa pariin otteeseen syöttää ajatusta midimitasta. Pohkeeseen ulottuva helma on ollut kuuminta hottia muutaman vuoden, ja olisi sopinut hyvin leningin silhuettiin.
Ei mennyt läpi.

Lopuksi pykäsin siitä taannoin yli jääneestä pitsistä pikkuruisen olkalaukun, koska jonnekin se puhel… todistus täytyy taitella.

Ompeleminen on vähän kuin valokuvaus tai soittaminen. Jos on viikkojen tai peräti kuukausien tauko, pitää oikein kunnolla funtsia, mitä onkaan tekemässä.
Mitataan, ynnäillään, piirretään, kaavoitetaan, tarkistetaan kirjasta ja verkosta (OHO!), leikataan (OI EI!), puhallellaan pölyä sukkulan takaa, harsitaan, puretaan.

Virheitä tulee ja hampaat narskuvat.

Niin vaan vaivannäkö unohtuu, kun typy on koltusta aivan onnessaan!

Ja tätipisteet, niitä kertyi taas… Cashaan ne 30 vuoden päästä.

Hankkeen Strömsö-indeksit

  • prosessi 8
  • lopputuloksen tekninen laatu 8 1/2
  • lopputuloksen toiminnallinen laatu 9
  • mielihyvä 10.

 

 

Celebrating Summer in Snow White Dress

Remember this frock from two years back?

Well, Maria has grown out of it now, so I got an excuse to create a new one.

Nowadays we design the dresses together.
I would not dare to just show up with my own, ready-sewn creations anymore.
Maria wants them her way, and I cannot blame her for that.
(Secretly quite proud…)

So this white cloud is what we distilled from the current spring-summer 2016 trends, with some daydreaming and some functional common sense.

With black ballerinas it is girly and sophisticated at the same time.

Let the summer begin!

2016_06_03_Maria_kevatjuhlamekko_ruusu_PHA_IMG_7072

 

Mitä patalaput voivat opettaa meille varastonhallinnasta?

Executive summary in two rows below.

2016_03_20_BLOGI_Patalappuja_PHA_IMG_6485

Bongaa kuvasta kaksi lappua, jotka eivät ole Marimekkoa.

 

Ensimmäisiä asioita, jotka me talous-Dinsinöörit universiteetissa opimme on tämä: ”Älä pidä varastoa”.

Varastointi on peelsepuupista, koska se on tosi kallista:

  1. Varastoon on sitoutunut rahaa, joka voisi olla paremmassa käytössä muualla.
  2. Varasto vie tilaa, ja tila maksaa aina: vuokrana, sitoutuneena pääomana, lämmitys-, huolto- ja siivouskustannuksina.
  3. Varastossa tavara happanee. Hiiret syövät, pakkaukset vaurioituvat, teknologia vanhenee ja trendit ajavat ohitse.

Ei siis kannata pitää varastoa. Sen sijaan on fiksua

  • hankkia raaka-aineita sitä mukaa kuin niitä tarvitaan prosessin seuraavassa vaiheessa
  • valmistaa tuotteita sitä mukaa kuin niitä myydään asiakkaille.

Tähän ovat sitten japanilaiset kehittäneet Dinsinöörin sielua mukavasti kutkuttavia systeemejä, kuten JIT/JOT − siitä lisää täällä.

(Toim.huom. Ovelimmat pitävät oman prosessinsa hoikkana ja antavat jonkun muun pitää varaston. Kätevää, jos neuvotteluvoima riittää eikä asiakastyytyväisyys kärsi.)

Minimivaraston periaatetta voi noudattaa paitsi valmistusteollisuudessa ja kaupan alalla, myös kotona.

Vähemmänkin hulppea lukaali riittää, kun karsii varaston minimiin.
Pois kaikki liki-välitöntä iloa tai hyötyä tuottamattomat tavarat!
Eroon sitku-roinasta, fokus nytkuun.

Itselläni sitkua on (ollut) aika tavalla, itse asiassa niin paljon, kuin runsaalla kaappitilalla, vintti- ja kellarikomerolla, sängynalusella ja sukulaisten varastoilla poispilattu hentomieli suinkin onnistuu hautomaan.

Viime vuosina olen systemaattisesti vähentänyt kaikkea ylimääräistä. Ei ihan helppoa materiaan kiintyvälle.
Oi design!
Oi mummon virkkaama virttynyt verho!
Oi keittokirja, jossa on edesmenneen emomme käsialaa!
Oi enkyltykkäämuttasainlahjaksi!
Oi tätävoitarvita2025!

Homma ei tunnu päättyvän koskaan, sillä kiristän kriteerejä jatkuvasti.
”Siis onko tästä OIKEASTI mulle iloa tai hyötyä?”
”Siis voittaako tähän sitoutunut tunnearvo LOPPUPELEISSÄ sitoutuneen pääoman?”
”Siis TODELLAKINKO etsin enkun sanat/reseptit/virkkausohjeet/Jukatanin niemimaan fyysisistä hakuteoksista enkä KVG?”

Uudestaan ja uudestaan kampaan läpi omaisuuttani, välillä järjellä, välillä tunteella, kuten Konmarinsa sisäistänyt bloggari ikään.

Koska poistettavaan tavaraan on jo sitoutunut paljon rahaa ja aikaa − myös se viimeinen säilyttää vai heittää -päätöksen vaiva − en yleensä myy kamaa itse kirpparilla. En halua käyttää minuuttiakaan enempää kamaan, josta aion luopua.

Hyvänen aika, onhan vapaa-ajallanikin hinta, sitä korkeampi, mitä vähemmän sitä on!

Heivaan siis tykötarpeettomat nopeasti ja vastikkeetta Fidaan tai Kierrätyskeskukseen ja käytän arvokkaat tuntini nautinnollisemmin.

Kuten käsitöihin.

Ostin neljä vuotta sitten Marimekon ystävämyynnistä puuvilloja yli akuutin oman tarpeen.

Kankaisiin kulunutta summaa en enää muista, ja se on muutenkin niin sanottu uponnut kustannus eli meni jo, ei voi enää vaikuttaa, ei kannata murehtia.

Ajan kuluessa pääomaa on kuitenkin sitoutunut jonkin verran, ja kangasvarasto maksaa minulle koko ajan lisää juuri aiemmin listaamistani syistä.

Mitään käyttöä ei edelleenkään ollut näköpiirissä. Makunikin on muuttunut.

Toteuttaakseni varastonhallinnan kauneimpia periaatteita päätin ottaa kankaat tuottavaan käyttöön.

Perustin liukuhihnan. Yhdistin parissa illassa tyygit ynnä muutamia ompelutarvikemiljuunalaatikkoni epämääräisiä nauhanpätkiä patalapuiksi. Väliin tungin eristeiksi levyvanua sekä pahasti nyppyyntyneen fleecepeiton.

Tehtaani tuotti 33 patalappua.

Patalaput ovat käyttötavaraa. Ei se tomaattisoijainen wokkimoussakalasagne niistä pesussa lähde kuitenkaan. Siksi ihminen tarvitsee uudet patalaput parin vuoden välein.

Näitä aion jakaa kavereille illanistujaistuliaisina. (Saatte kaikin mokomin piilottaa laatikkoon ja ottaa esille vain tarpeen vaatiessa.)

Nopea laskutoimitus.
Oletetaanpa, että annan kaksi patalappua yhden viinipullon sijasta. Oletetaan myös, että korvattavan viinipullon hinta olisi sellaiset viitisentoista euroa.

Näin ollen patalappuvarastoni arvo olisi nyt (33/2) x 15 eli rapiat 247 euroa.

Omaa ja vastaanottajan oletettua, toivottua mielihyvää tai vapautuvaa hyllytilaa en nyt hinnoittele.

Jotakin kannattaa jättää ihan fiiliksen varaan.

 

2016_03_20_BLOGI_patalappuja2_PHA_IMG_6479

Two of these are actually NOT Marimekko. Really easy to find, if you are a connoisseur.

Do Not Hold Inventory, Hold Pots Instead

I transformed my Marimekko fabric inventory into 33 potholders.

Friends, expect to get non-alcoholic homecoming gifts from me this year!

Pelastusrengas vyötärölle

Survival assets in English below.

2016_02_22_Heijastinvyo_PHA

 

Alan pikku hiljaa taas viritellä värkkäysprojekteja.

Ompelukone on toki ollut esillä jo kolme viikkoa. Kaivoin sen naftaliinista heti Lontoosta palattuani. En vain ole löytänyt sopivaa rakoa muuhun kuin muutamaan mitättömään korjausompelusessioon.

Siis missä on hupi korjausompelussa? En tykkää yhtään.
Keksin ja kasaan mieluummin jotakin uutta – siinä se luomisen riemu on!

Eilen pykäsin talven pimeyteen kauan hautomani pelastimen.

Lokakuusta huhtikuuhun kuljen kaulasta varpaisiin mustissa: musta pitkä untuvatakki, mustat housut, mustat kengät, mustat hansikkaat.
Päähine ja kaulahuivi ovat harmaat ja käsveskassa ehkä jokin väri, jos oikein rajuksi heittäydyn.

Ei siinä yksi hentoinen heijastin paljon auta.
Surku käy autoilijoita.

Tarvitaan järeämmät  konstit.

Siispä:

  • Nappitalosta kuusi senttiä leveää kuminauhaa ja solki (oi, muistatko vielä patellavyöt!?)
  • Hobby Pointista heijastinkangasta.

Untsari ylle, mitataan vyötäröllä tarvittava kuminauhan pituus plus vähän päälle kiinnityksiä varten.
Heijastinkangas ei veny, joten sitä leikataan sitten sellaiset 20 cm enemmän, leveys tuplana kuminauhan verran sekä saumanvarat.
Kankaasta ommellaan pussi, käännetään, ujutetaan kuminauha sisälle, ommellaan päät kiinni, kiinnitetään solkeen.

Funktionaalinen 3D-hengenpelastusrengas on valmis öisiin urotöihin!

 

Life-saver Around My Waist

Oh, I have SOOOOOO been longing for handicraft projects!
Just had to deal without when in London. Far too long…

Now back home I have had trouble finding a good hour or two to start projects.
Any needlework endeavour requires some un-programmed spare time, which I simply have not had, with a new job, rehabilitated yoga sessions and all the friends to meet again.

This weekend I managed to organise a free-floating moment and used it to make a reflecting belt for my all-black winter outfit.

Increasing my chances to survive in the darkness of today’s world.

Itsenäisyydestä aivan tohkeissaan

Dress for independence in English below.

2015_12_03_BLOGI_Maria_MV_mekko_jakkaralla_PHA_MG_3549

Helsingin kaupunginjohtaja on jo 19 vuoden ajan kutsunut nelosluokkalaiset juhlistamaan Suomen synttäreitä. Kemuja varten tulevaisuuden toivot treenaavat syksyn mittaan juhlaetikettiä, tansseja, tervehdystä ja oikeaoppista cocktail-pala-pinsettiotetta. Homma huipentuu joulukuun alussa Fiineissä Kekkereissä Finlandia-talossa.

Olen täpissyt näistä bileistä jo kaksi, kolme vuotta. ”Saanhan mä sitten ommella sulle mekon, saaaaaaanhan?”

Nyt oli Marian vuoro olla aivan tohkeissaan. Juhlat olivat tällä viikolla, ja kyllä, niissä oli aivan mahtavaa!

Aloitimme juhla-asun suunnittelun jo kesällä, jotta ehdin ommella sen elokuussa ennen lähtöäni Lontooseen.

”Sen pitää olla sininen ja sitten siinä pitää olla päällä pitsiä.”

Miten muotilehtiin perehtymätön vekara voi olla niin selvillä viimeisimmistä tuulista? Pitsi on ollut viimeisintä hottia catwalkilla, punaisella matolla ja hoveissa jo jonkin aikaa, eikä trendi ota laantuakseen.

Etsimme Eurokankaasta puuvillasatiinin, joka on lähellä Suomen lipun sineä. Lisäksi valikoimme valkoisen, paksun pitsikankaan.

Mekon kuosittelin en-enää-muista-miltä-pohjalta. Tarvittiin kaksi lakanasta kursittua testiklänninkiä sovituksineen, ennen kuin sain mallin istumaan kauniisti. Vasta sitten uskalsin käydä saksin satiinin kimppuun.

Ompelin samaisesta mekkokankaasta tietenkin myös kännykänmentävän pikkuruisen olkalaukun.

Jakun kaavan ostin Burdan saitilta, se on tämä digitaalinen, koneelle ladattava pdf-kaava.

Pitsi on kätsyä, koska se ei oikeastaan purkaannu. Niinpä leikkasin reunat pääntiellä ja selässä pienillä saksilla pitkin kuvion reunaa. Helminapit ovat Nappitalosta, ja ne sujahtavat pitsin reikiin kuin itsestään.

Ja eihän se käy, että neiti on muuten leidi, mutta vetää siirtymätaipaleelle ylleen kirkkaanpinkin Reiman toppapompan.

Teinkin yllärinä vielä takin mustasta tekoturkiksesta, jota olen hautonut kaapissa vuosikausia. Vuoriksi samaa puuvillasatiinia kuin mekkokin on. Koska kumpikin kangas on ohutta, eikä epäorgaaninen turkis juuri lämmitä, iskin väliin vielä kerroksen fleeceä tai jotakin vastaavaa höttöä.

Kuten jokainen kotivärkkääjä tietää, toisinaan homma sujuu kuin tanssi.
Nyt ei ollut se kerta.
Oikeastaan kaikki, mikä voi mennä pieleen, myös meni.

Aikamoinen koettelemus oli tämä proggis noin niin kuin prosessimielessä ja hermojen kannalta. Tuskalliset yksityiskohdat jääkööt unholaan.

Typy oli kuitenkin asukokonaisuudesta niin onnellinen, ettei ollut pysyä nahoissaan! Vain sillä on loppupeleissä merkitystä.

Tässä mekossa neito astui jälleen askeleen lähemmäs itsenäisyyttä.
Voi nyyhkis!

Hankkeen Strömsö-indeksit

  • prosessi 6,5
  • lopputuloksen tekninen laatu 8-
  • lopputuloksen toiminnallinen laatu 9-
  • mielihyvä 10+.

 

2015_11_29_Maria_mekko_takki_pieni_PHA_MG_3498

One Step Closer To Independence

The Finns celebrate the independence in December.
The festive day lightens perfectly up this darkest time of the winter.

Every year, the mayor of Helsinki invites all the fourth-grade pupils to a posh independence party.
It is all about a glimpse to adulthood: canapées, dancing, etiquette, and dress code.

Oh, that dress code!

Maria and I designed this party outfit together, choosing the colours from the Finnish flag. The dress is cotton satin, displayed best in a timeless, classy model.
On a trendier side, the dress is matched by a fashionable lace jacket.

The festive look is complemented with a fake fur coat, lined with the same cotton satin as the dress.

And, naturally, any lady needs a small bag for her mobile phone. I made one of the same  satin as the dress.

Uh, this time the sewing process was real pain.
But the Little Miss was thrilled with the end result, and that is what matters!

One step closer to independence…

Pilkkuhaalarissa irtoaa suven paras svengi

In short in English below.

2015_08_06_Maria_haalari_taulu_PHA_MG_3309

Ei ollut mimmi pysyä nahoissaan, kun löysi kasoistani tämän pilkullisen, kepeän kankaan!
Tanssahteli, pyörähteli peilin edessä. Mallaili riepua ylleen, keimaili, mutristeli huulia, otti asentoja. Oli kaikin puolin hurmaava, ja tiesi sen.

Arvoin tovin, josko mekoksi.
Äh, niitä on jo monta.

Kesän rientoihin sopisi haalari. Niillä voi likka loikkia ja loikoilla, ojennella ketaroitaan sinne tänne.

Näyttivät yksiosaiset olevan kuuminta hottia catwalkeillakin.

Kangas on Eurokankaan palalaarista, luultavasti jonkin sortin viskoosisekoite. Kaavat kuosittelin itse jostakin vanhasta yläosasta ja näistä Burdan lastenshortseista.

Tapaa olla hermoja raastavaa työstettävää tuollainen ohut ja valuva tyygi. Ei silti ehtinyt mennä sietämättömän puolelle, sen verran nätisti surrasi saumuri.

Tein oikeaan sivusaumaan taskun mobiilitarpeille. Vyötäröllä lymyää puolentoista sentin levyinen kuminauha.
Selässä on pitkä halkio, melkein vyötärölle asti, ja kiinnitys nepparilla. Elegantti yksityiskohta, tuulettuu mukavasti, ja säästyin vetskaritalkoilta.

Olin myös löytänyt kirpparilta kapean vyön, joka mätsäsi just eikä melkein noihin korallinsävyisiin pilkkuihin. Jos siis haluaa tästä vähän upgreidata, voi asustaa sillees sävy sävyyn.

Hyvin teki kauppansa tämä tekele. Ja tätipisteitä kertyi…

Kivoja tommoset tyypit, joilla on hyvä meininki!

Hankkeen Strömsö-indeksit ovat

  • prosessi 9
  • lopputuloksen tekninen laatu 9
  • lopputuloksen toiminnallinen laatu 9,5
  • mielihyvä 10.

2015_08_06_Maria_tripla_haalari_mv-vari_PHA

Maria Poses In Her Swinging Summer Overall

Yet another dress?

No. 

This time, I wanted to make something else of this piece of viscose that Maria fell in love with.

Spending the summer in relaxed overall, that seemed like a good idea.

I expected more but encountered only minor challenges when sewing this light-weight, slippery fabric.

My client and I were both quite happy with the end result.

Well-earned auntie points…

Niin kukoistavat tytöt hellemekoissaan

 

Summary below, just for you my friend.

2015_07_05_Helle_tanssii_maksimekossa_PHA_IMG_9019

Kankaat juttelevat minulle. Kun hieman hypistelen, jo kuiskaavat, millaisen muodon haluavat ottaa.

Niin kuin nyt vaikkapa tämä kesäinen kukkakudos. Ykskantaan ilmoitti haluavansa mekoksi tai liehuvahelmaiseksi hameeksi.

Muutaman työmatkakävelyn verran kehittelin mallia mielessäni.
Maksimekko on kuuminta hottia jo toista kesää − ulottukoon helma siis maahan asti!

Kun lieve viistää varpaita, sopii miehustan olla niukka. Intouduinpa testaamaan siihen klassista kuminauharypytystä. Eikös meillä kaikilla ollut sellainen joskus 80-luvun alkupuolella?

Näillä ohjeilla homma sujui sangen sutjakkaasti! Kuminauhalankaa saa ompelutarvikeliikkeistä kohtuuhintaan. Sitä puolataan alalangaksi, ylälangaksi pujotellaan normaali ompelulanka. Sitten vaan suoraa ommelta, tikkejä rinnakkain.

Vähän piti arpoa, kuinka paljon kangas rypyttyy ja siis lyhenee ommeltaessa. Kannattaa kokeilla reilunkokoiselle tilkulle ja kalkyloida siitä.

Muutakin säätöä onnistuin kehittämään. Näissä rakennushommissa jos hetkenkin aivo herpaantuu, heti joutuu purkuhommiin. Hermot on mennä, kun päätyy ratkomaan tiukkaa miniminisiksakkia. Pakko ottaa zen käyttöön. Ei ihan täysiä Strömsö-pisteitä prosessille siis.

Vaan lopulta aukesivat nuput ja kuoriutuivat perhoset, maksimekkoina Hellelle ja Marialle.

Hankkeen Strömsö-indeksit ovat

  • prosessi 7,5
  • lopputulosten tekninen laatu 8,5
  • lopputulosten toiminnallinen laatu 8,5
  • mielihyvä 9.

 

Hatching Butterfly

Fabrics talk to me. When I listen carefully, they tell me what they want to become.
Like this summery tissue, with flowers and butterflies, reborn as maxidresses.

I made slightly different versions for Helle and Maria.

Let there be summer!

 

 

Miauuu, kissakuosia!

Short story for you in English below.

2015_03_16_Maria_leopardi_tasapainoilee_PHA_MG_2856

Kevät on jo täällä, vaan karkkivärit ne antavat yhä odotuttaa itseään. Vielä tovin pukeudumme paksuihin sukkahousuihin, villaan ja mustaan.

Tässä Marialla on puolihame tyyliteltyä leopardia. Sävelsin hameen jonkin mekon ja mimmin mittojen pohjalta. Vähän piti ottaa vyötäröltä sisään valmiista teoksesta. Aika korjannee tämän puutteen.

Pykäsin vielä hameeseen sopivan, päiväkirjanmentävän olkalaukun. Kassin vuori ja hihnan sisäpuoli ovat samaa täpläkangasta kuin hamekin.

Lopputulos on ihan jees. Olen kuitenkin ymmärtänyt, ettei hametta ole tullut juurikaan pidettyä. Laukku sen sijaan tuli oitis käyttöön.

Tykötarpeet olen poiminut Eurokankaasta.

Strömsö-indeksit ovat palanneet! 2015_03_16_Maria_leopardi_kiipeaa_PHA_MG_2864
Tälle hankkeelle ne ovat

  • prosessi 8,5
  • lopputulosten tekninen laatu 9
  • lopputulosten toiminnallinen laatu 8,5
  • mielihyvä hameelle 8, laukulle 9.

 

Mewwwww!

There is still some time left until the candy colours really take over.

So here Maria is wearing a skirt I made of leopard-patterned cotton. The bag is sewn of knit fabric, with the same, solid leopard lining.

The skirt has not been worn much.
The bag, however, has proven itself very useful.

 

 

 

Typyn eka Chanel – just passeli talven juhliin

For you, in English, below.

2015_01_18_Maria_Chanel_mekossa_sohvalla posteri_PHA_MG_2959

Tyttö tarvitsee paitsi kesäisen juhlamekon, myös koltun talven fiineihin rientoihin.

Tämän Chanel-tyyppisen leningin ompelin Marialle laadukkaasta, muistaakseni italialaisesta villasekoitteesta. Ostin tyygin helsinkiläisestä Materials-liikkestä Yrjönkadulta vuosia sitten.

Alun perin tarkoitukseni oli surauttaa itselleni jakku. Ei mennyt ihan putkeen, kuten alla olevasta surkeasta tekeleestä näkyy.

Muksut ovat onneksi niin pienikokoisia, että ylijäämäkankaasta ja rääsynrippeistä saa kyllä riittävästi tavaraa mekkoon.

Kuosittelin mekon vanhojen kaavojen pohjalta itse.

Chanelille tyypillisiä ovat puolipitkät hihat, hapsut ja koristenauhat. Hapsut purin itse kankaasta, nauha taisi löytyä Nappitalosta. Vuori on vaaleanpunainen, Eurokankaasta.

Asu kuuluu ehdottomasti kuorruttaa helmikäätyröykkiöin – ainakin kolme, neljä pitkää nauhaa kaksinkerroin tarvitaan.

Johan kelpaa typy konserttiin, yhtä hyvin esiintymään kuin yleisöksi!

Juliste on Vee Speersin, saatavana Tukholman valokuvataiteen museon Fotografiskan nettikaupasta.

2015_01_18_Hihansuu ja koristenauha_PHA_IMG_5759

The Little White Dress

I made this Chanel-inspired dress for Maria, using some fabric I had initially bought for myself.

The lousy little white jacket-ish hid behind the closet for five years or so, and revealed itself in some archaeological excavations.
Luckily, since it really inspired me to create this festive dress for winter parties.

The poster is by Vee Speers, for sale at the webshop of Fotografiska, the museum of photography in Stockholm.

––

Ihkuin mobiiliappsi ikinä!

You have it in English below!

2014_12_28_Himmeli_olki_PHA_IMG_8744

Himmeli oli kova juttu kodeissa ennen joulukuusia.

Himmeliä pidettiin taannoin katossa joulusta juhannukseen, ja sen oli määrä varmistaa viljan riittävyys seuraavaan sadonkorjuuseen saakka.

Maalaistuvissa tuo olkimobile oli juhlan ykköskoriste aina 1800-luvun loppupuolelle asti. Kaupungin säätyläiskodit vaihtoivat kuuseen jo aiemmin.

Tein ensimmäisen himmelini joulukuussa 1984 Vaasan työväenopiston olkityökurssilla. Oppia saatuani sulkeuduin huoneeseeni, ovessa asiaankuuluvat Joulupajaan pääsy kielletty -ukaasit. Lukion koeviikkojen vaivoilta vapaat hetket väkersin mutsille kaikkien aikojen työläintä joululahjaa: mutkikasta olkihimmeliä.

Vierähtikin vain vaivaiset 30 vuotta ennen kuin seuraavan kerran tartuin tähän kiehtovaan 3D-askareeseen.

Näiden kuvien perushimmelit ovat juuri ne taivaalliset – himmel = taivas, you see – lahjat, joiden todellista olemusta en joulunaluspostauksessani voinut paljastaa.

Parasta materiaalia himmeliin on kotimainen ruisolki. Se korjataan vielä vihreänä siinä juhannuksen jälkeen, heinäkuun alkupäivinä. Kootaan nipuiksi ja ripustetaan kuivumaan. Käännellään välillä. Kosteuden haihduttua työstetään riu’ut näppäriksi pätkiksi ja kootaan kaunottariksi kattoon.

Meitsillä vaan on vähemmän noita maajussituttuja (”Saisinko sata metriä raakaa luomuruisolkea, kitoosh!”), ei autoa, sekatöörejä eikä myöskään aurinkoista aitanseinustaa ruokojen kuivaukseen. Tyydyin siis Hobby Pointin askarteluaarreaitan pussitettuun antiin.

Ruista tai ei, oivasti funkkasi!

Olkihimmeli löysi paikkansa muuttolintutätini kesäkaupunkikodista.

Matiaksen ja Marian kanssa pykäsimme isille ja äidille modernin mustan himmelin paksuista mehupilleistä. Mukulat eivät kuulemma olleet pysyä aattona nahoissaan, niin kutkuttava oli itse tehdyn lahjan antamisen ilo!

Himmelin peruskuvio, vinksahtanut kuutio, on siitäkin timangi, että minityypit oppivat sen hetkessä. Mitä nyt langan kiristämiseen ja kuvioiden yhdistelyyn tarvitaan kokeneemman näprääjän jeesiä.

Himmeleitä voi tehdä myös järvi- tai meriruo’oista, metalliputkista, ohuista mehupilleistä ja jopa putkispagetista!

Eikä mobilea tarvitse Nuuttina heivata, antaa sen koristaa kotia ympäri vuoden.

Hyvä lähde askarteluun on tämä Eija Kosken kaunis, kaunis kirja Himmeli.

2014_12_28_Himmeli_pillit_PHA_IMG_8755

The Loveliest Mobile Application Ever 

This is himmeli, ”mobile decoration made of straw or other similar material” as the dictionary translates.
And also
himmel = heaven, in Swedish language.

It used to be The Christmas decoration before spruce conquered our drawing rooms. Himmeli hanged around until Midsummer, bringing luck for next year’s harvest.

I made my first himmeli in 1984, and the next ones just some 30 years later, this December.

The lighter one here, I made for my aunt using natural straw. Rye would be the best choice for this kind of work.

The black one we created in cooperation with Matias and Maria, using plastic drinking straw. The kids were just too excited when their parents opened the gift box.

Giving is so much more fun than receiving!