Itsenäisyydestä aivan tohkeissaan

Dress for independence in English below.

2015_12_03_BLOGI_Maria_MV_mekko_jakkaralla_PHA_MG_3549

Helsingin kaupunginjohtaja on jo 19 vuoden ajan kutsunut nelosluokkalaiset juhlistamaan Suomen synttäreitä. Kemuja varten tulevaisuuden toivot treenaavat syksyn mittaan juhlaetikettiä, tansseja, tervehdystä ja oikeaoppista cocktail-pala-pinsettiotetta. Homma huipentuu joulukuun alussa Fiineissä Kekkereissä Finlandia-talossa.

Olen täpissyt näistä bileistä jo kaksi, kolme vuotta. ”Saanhan mä sitten ommella sulle mekon, saaaaaaanhan?”

Nyt oli Marian vuoro olla aivan tohkeissaan. Juhlat olivat tällä viikolla, ja kyllä, niissä oli aivan mahtavaa!

Aloitimme juhla-asun suunnittelun jo kesällä, jotta ehdin ommella sen elokuussa ennen lähtöäni Lontooseen.

”Sen pitää olla sininen ja sitten siinä pitää olla päällä pitsiä.”

Miten muotilehtiin perehtymätön vekara voi olla niin selvillä viimeisimmistä tuulista? Pitsi on ollut viimeisintä hottia catwalkilla, punaisella matolla ja hoveissa jo jonkin aikaa, eikä trendi ota laantuakseen.

Etsimme Eurokankaasta puuvillasatiinin, joka on lähellä Suomen lipun sineä. Lisäksi valikoimme valkoisen, paksun pitsikankaan.

Mekon kuosittelin en-enää-muista-miltä-pohjalta. Tarvittiin kaksi lakanasta kursittua testiklänninkiä sovituksineen, ennen kuin sain mallin istumaan kauniisti. Vasta sitten uskalsin käydä saksin satiinin kimppuun.

Ompelin samaisesta mekkokankaasta tietenkin myös kännykänmentävän pikkuruisen olkalaukun.

Jakun kaavan ostin Burdan saitilta, se on tämä digitaalinen, koneelle ladattava pdf-kaava.

Pitsi on kätsyä, koska se ei oikeastaan purkaannu. Niinpä leikkasin reunat pääntiellä ja selässä pienillä saksilla pitkin kuvion reunaa. Helminapit ovat Nappitalosta, ja ne sujahtavat pitsin reikiin kuin itsestään.

Ja eihän se käy, että neiti on muuten leidi, mutta vetää siirtymätaipaleelle ylleen kirkkaanpinkin Reiman toppapompan.

Teinkin yllärinä vielä takin mustasta tekoturkiksesta, jota olen hautonut kaapissa vuosikausia. Vuoriksi samaa puuvillasatiinia kuin mekkokin on. Koska kumpikin kangas on ohutta, eikä epäorgaaninen turkis juuri lämmitä, iskin väliin vielä kerroksen fleeceä tai jotakin vastaavaa höttöä.

Kuten jokainen kotivärkkääjä tietää, toisinaan homma sujuu kuin tanssi.
Nyt ei ollut se kerta.
Oikeastaan kaikki, mikä voi mennä pieleen, myös meni.

Aikamoinen koettelemus oli tämä proggis noin niin kuin prosessimielessä ja hermojen kannalta. Tuskalliset yksityiskohdat jääkööt unholaan.

Typy oli kuitenkin asukokonaisuudesta niin onnellinen, ettei ollut pysyä nahoissaan! Vain sillä on loppupeleissä merkitystä.

Tässä mekossa neito astui jälleen askeleen lähemmäs itsenäisyyttä.
Voi nyyhkis!

Hankkeen Strömsö-indeksit

  • prosessi 6,5
  • lopputuloksen tekninen laatu 8-
  • lopputuloksen toiminnallinen laatu 9-
  • mielihyvä 10+.

 

2015_11_29_Maria_mekko_takki_pieni_PHA_MG_3498

One Step Closer To Independence

The Finns celebrate the independence in December.
The festive day lightens perfectly up this darkest time of the winter.

Every year, the mayor of Helsinki invites all the fourth-grade pupils to a posh independence party.
It is all about a glimpse to adulthood: canapées, dancing, etiquette, and dress code.

Oh, that dress code!

Maria and I designed this party outfit together, choosing the colours from the Finnish flag. The dress is cotton satin, displayed best in a timeless, classy model.
On a trendier side, the dress is matched by a fashionable lace jacket.

The festive look is complemented with a fake fur coat, lined with the same cotton satin as the dress.

And, naturally, any lady needs a small bag for her mobile phone. I made one of the same  satin as the dress.

Uh, this time the sewing process was real pain.
But the Little Miss was thrilled with the end result, and that is what matters!

One step closer to independence…

2 thoughts on “Itsenäisyydestä aivan tohkeissaan

  1. Hiii! Kuva on kuin Hollantilainen maalaus, tyttö ja korv… ei kun Tyttö ja sininen mekko. Tyttö on noussut valopn kaikenmoisten maallisten pölyhuiskujen yläpuolelle. :)))))

    • Hihi. Kiitos, Anne! Mulla oli elokuussa meneillään kämpän raivaus vuokralaista varten. Siinä Lontoon-järjestelyjen ja duunien lomassa vielä toi puvun ompelu ja kuvaukset. Uhhuh.
      Puvun silityksen jätin suosiolla ammattilaisille, tehtäväksi juuri juhlien alla. Tässä siis vielä ryppymekko…

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s