Väläys Lontoosta, numero 14

Flash from London in English below.

AdobePhotoshopExpress_2018_02_17_09_15_34

Britit tykkäävät perunalastuista. Siis todella tykkäävät. Niitä rouskutetaan osana lounasta ja välipalaksi ja hiukopalaksi ja ajanvietteeksi.

Makuja on lukemattomia. Sipsihylly täällä on yhtä pitkä kuin karkkihylly kotimaassa.

Siinä missä meillä lastupussit ovat jättimäisiä, perhekokoa, täällä on myös pieniä tai keskikokoisia, sellaisia 1–2 hengelle sopivia.

(Ammatillinen minä havaitsee mielissään, että lastut on järjestään tosi huolellisesti brändätty – välttämätöntä näillä vaativilla markkinoilla.)

Suolainen rouskuteltava on siis brittien mieleen.
Ehkei tämä löytöni kahvilan linjastolta sitten olekaan niin yllättävä. Siinä näitä oli, ilman sen kummempaa disclaimeria tai huutomerkkiä. Aivan kuin mikä tahansa voileipä tai proteiinipatukka.

Rapsakoita sirkkoja ja toukkia al dente. Yhdeksän makuvaihtoehtoa.

Tsekkaapa täältä koko valikoima!

Myönnän: ihmisenä kasvun polulla en ole vielä noin pitkällä.

 

Flash from London, #14

The Brits loooove their crisps.
No reason, then, to be surprised by these snacks I found in a café.
There they were, on display without disclaimers, as any sandwich or chocolate bar.

The insects are becoming mainstream.
Check the whole assortment of this French company here.

It may well be la nouvelle cuisine française,
but I ain’t there yet…

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lounaani, ympäristörikos

More about my criminal lunch in English below.

Olen koukussa tähän kirpeään korealaiseen hapankaaliin, kimchiin.

Olen koukussa tähän kirpeään korealaiseen hapankaaliin, kimchiin.

Lontoo on täynnä mahtavia, kiinnostavia, pikkuruisia tai tilavia, trendikkäitä tai perinteisiä, tyylikkäitä tai rokahtavia, edullisia ja tyyriitä ravintoloita.
Keittiöt edustavat makuja kaikista maailman kolkista.

Tekeekö mieli libanonilaista arkimurkinaa? Löytyy.
Olisiko japanilais-korealaista fuusiosushia? Kyllä.
Maistuisiko etiopialainen kahvi ja turkkilainen baklava? No problem.
Italialainen pizza-pasta-panino? Ma certo!
Vai hingutko sittenkin vasenkätisten kaljujen munkkien täydenkuun aikaan paahtamaa syntymättömän karitsan kylkeä? Eiköhän onnistu sekin.

Tonnikalasalaatti ja aasialaiskökkäreitä Itsusta.

Tonnikalasalaatti ja aasialaiskökkäreitä Itsusta.

 

Kun ympäristö tarjoaisi kaikkea, täkäläinen lounaskulttuuri vaikuttaa mahdollisuuksien tuhlaamiselta.

Kollegoiden kanssa ei lähdetä toimistosta yhdessä syömään. Kukaan ei tunnu kaipaavan pientä breikkiä päätetyöskentelyyn, ei hetken tyhjänpäiväistä turinaa työkavereiden kanssa, sitä höpsöttelyä, joka samalla rakentaa me-fiilistä.

Sen sijaan kukin − nälän äityessä tai kun hommaan tulee sopiva rako − pujahtaa vuorollaan ulos ja poimii jotakin viereisestä Tescosta (lue: Alepa) tai lähikortteleiden take away -tiskeiltä.

”Ateria” ”nautitaan” työpöydän ääressä, näppiksen päällä.

Aivan toimistomme nurkilla on muun muassa seuraavat kulinaariset noutokeitaat:

  • Pret eli Pret A Manger, kahvilaketju, joka kehuu tarjoavansa ”luonnollista ruokaa”
  • Leon, ravintolaketju, joka kehuu tarjoavansa ”luonnollista pikaruokaa”
  • Itsu, pikaruokaketju, joka kehuu tarjoavansa terveellistä aasialaista ruokaa
  • Kimchee, korealaista ruokaa mukaan
  • Wasabi, japanilaista sushia ja bentoja mukaan

Hyvää tässä on se, että take awaynä on tarjolla muutakin kuin hampurilaisia. Mukaan voi siis poimia ravitsemuksellisesti monipuolista ruokaa.

Kääntöpuolena on aivan kä-sit-tä-mä-tön roskan määrä: laatikko ruoalle, rasia ja kansi salaatille, muoviset aterimet, lautasliinoja, muovikassi, vesipullo, kuitti.

Jokainen lounaani on rikos ympäristöä, maapalloa ja kaikkia sen eläviä olentoja kohtaan.

Ja kuinka surullista onkaan aterioida pahvilootasta ruokaa muovihaarukalla meilejä samalla katsastaen.

Ei sellainen ole hyväksi ihmiselle.

Pariisissa tällainen selänkääntö elämän todellisille nautinnoille ei tulisi kuuloonkaan!

 

My Lunch, Crime Against Life

You can find any imaginable kitchen of the world here in London.
How odd it is, then, to realise, that the pleasures of table do not really extend to the workday lunches . 

It is just a quick take away, consumed in a haste by the computer keyboard.
And with every meal we add to the waste burden with many layers of cardboard and plastic. 

My lunch is a crime against the Globe and the pleasures of life.

How sad.

The French would never approve.

Kassilohta boksissa.

Kassilohta boksissa.

Täältä löydät kelpo murkinaa Roomassa

You find my favourite restaurants and delis in Rome by clicking the links!

2014_02_16_Panoraama Lanten terassilta_PHA

Rooma. Ikuinen rakkauteni kohde!

Viime talven vapailla minulla oli tilaisuus hengailla mestoilla kuusi viikkoa. Välttelin Suomen talvea – jota ei kuulemma tullutkaan – hengitellen antiikkia ja renessanssia. Puolet ajasta satoi, vaan eipä ollut mukulakivillä pakastunutta iljannetta!

Nyt ihana ystäväni H on lähdössä ihanan perheensä R kanssa viikon visiitille ihanaan La Città Eternaan, jossa perheen ihana tytär F suorittaa ylioppilaskirjoitusten jälkeistä itsenäistymisriittiään lapsenlikkana.2014_03_07_Make pasta not war_PHA_IMG_4533

Syksy onkin mitä oivallisinta aikaa Rooman-matkailulle: turisteja (= ne muut) on vähemmän ja kelit hellivät. 

Postaan tässä parissa erässä kaikkien aikojen Rooma-suosikkini. Koska pian on lounasaika, aloitetaan rafloista.

Toki pääasiassa söin majatalollani, vaan tarttui hihaan silti muutama kelpo vinkki.
Ovat kaikki omalla rahalla syömisen mestoja.

1) ‘Gusto.
Gustossa on ikään kuin kolme ravintolaa samassa: pizzeria, à la carte ja buffa. Lounasaikaan buffet on tosi hyvä ja edullinen, kympin per lautanen ja neljä euroa santsi. Kahvi taisi irrota eurolla siihen päälle.
Fantsu miljöö.
Sijainti on sangen oiva ihan Augustuksen mausoleumin aukion pohjoisreunalla, kivenheitto jumalaisesta Ara Paciksesta, muutama kortteli siis Piazza Popololta ja Via del Corsolta.
Vieressä on ravintolan symppis ja laadukas keittiötarvikeliike.

2) Der Pallaro.
Tässäpä mitä mainioin perhetrattoria!
Hinta on vakio 25 euroa. Listaa ei ole, vaan muori roudaa päivän tarjoomaa alkuun, primiksi, secondoksi, lisukkeiksi ja jälkkäriksi. Viini, vesi, leivät samaan syssyyn.
Kasvisruokailijoille säädetään pyydettäessä omat systeemit.
2014_03_07_Against tourist menu_PHA_IMG_4479Ruoka on simppeliä ja maukasta. Miljöö viime vuosituhannelta, reseptit myös.
Sijainti hyvä, melkein Corso Vittorio Emanuelella, Largo Argentinasta joelle päin. Ei kaukana Campo de’ Fioristakaan.

3) Sora Margherita.
Supersuosittu juutalaisrafla ghetossa, lähellä synagogaa ja Campo de’ Fioria. Trasteverestä katsottuna siis joen toisella puolella.
Asiakaspaikkoja on parikymmentä. Avoinna lounaalla ja illalla, jolloin kaksi kattausta, muistaakseni kello 20 ja 21.30. Varaus oikeastaan välttämätön.
Ehdottomasti kannattaa testata artisokkaa alla giudia, juutalaiseen tapaan. Myös alla romana on jees.

4) Volpetti.
Testaccion puolella lymyää tämä herkkukaupan liitteenä oleva ruokala-ravintola.
Lounasaikaan hyvä meininki! Paikalliset jonottavat ja tilaavat tiskiltä, tungeksivat sitten pöytiin syömään muovipäisillä aterimilla.
Friteerattu mozzarella olis se juttu.

5) Ditirambo.
Ditirambo sopii aavistuksen fiinimpään ruokailuun, ei silti mikään fine dining -mesta. Korttelin päässä Campo de’ Fiorista.
Söin täällä kahdesti viiden hengen porukalla, ja kaikki olivat tyytyväisiä kaikkeen!
(Huomasin, että ravintolan oma saitti on rikki. Kannattaa siis varata pöytä ja samalla tarkistaa, että ovat yhä olemassa.)

6) Jäätelöbaareista aina kehutaan San Crispinoa, eikä syyttä.
Nyt löysin kuitenkin aivan taivaallisen paikan aivan Campo de’ Fiorin kupeesta. Jäätelöt on tehty luonnollisista raaka-aineista, etiikka, estetiikka ja ekologia mielessä pitäen.
GROM on nimi, löytyy muun muassa Via dei Giubbonarilta.

7) Niin ikään kukkaistorin lähellä populaa imee herkkukauppa-leipomo Forno Roscioli.
Täällä vedetään pystypizzaa kiireessä, nami nami! Ja mahtavia pähkinäleipämöhkäleitä matkalaukkuun – ainahan voi jättää kenkäostokset väliin!

2014_03_07_Frankie Garage_Paavi_PHA_IMG_5429

8) Yleensä nähtävyyksien liepeiltä ei meinaa kunnon ruokapaikkoja löytyä. Silti Vatikaanin puolellakaan ei tarvitse tyytyä pelkkään ehtoolliseen.
Pietarinkirkon lähellä, Borgo Pio -kadulla on Ristorante – Pizzeria Tre Pupazzi. Olen syönyt siellä porukalla kahdesti, hyvällä menestyksellä.

9) Niin ikään Vatikaanin puolella jokea, Pratin kaupunginosassa, kiehnää kyljittäin kaksi huikeaa herkkukauppaa. Niistä löytyy sekä pikapelastusta akuuttiin hiukomiseen että oivia tuliaisia.
Toinen on Franchi, toinen Castroni, Via Cola di Rienzolla numeron 200 tienoilla.

Mmmmm, tässä näpytellessäni tulin itsekin tehneeksi matkan Ikuiseen Kaupunkiin.
Jääkaappi kutsuu!

KERROPA KERNAASTI OMAT VINKKISI KOMMENTTINA!
Linkki löytyy tuolta otsikon alta “Leave a comment”.

 

2014_03_07_Sempre con te_sammalseina_PHA_IMG_5245

 

Andy, Bertha ja Lilli

Please, see English summary below.

2014_05_11_viola keitto_monta2_PHA_MG_2167On äitienpäivä. Parrakas kaunotar voitti viime yönä Euroviisut. Minä kävin eilen Tampereella.

Andy Warhol on esillä Sara Hildénin taidemuseossa toukokuun loppupuolelle saakka.

Näyttely on oikein mainio katsaus poptaiteen ikonin tuotantoon.
Siellä ne ovat kaikki: Brillo Boxit, Campbellin tölkit, Maot ja Marilynit, Jaggerin sepalus ja sähkötuoli.

Warholilla oli erittäin läheinen suhde äitiinsä. Hän oli homoseksuaali ja korosti usein persoonansa naisellisia piirteitä. Eräässä valokuvasarjassa Warhol esittää naisia, jotka ovat pukeutuneet miehiksi.
Ei tainnut saada euroäänien vyöryä Andy, ei vielä tuolloin.

Olen aika ihastunut Warholin tapaan käyttää mainonnan visuaalista kieltä, nopeaa työskentelytapaa ja toistoatoistoatoistoa viestinsä vahvistamiseen.
Valokuva monen taideteoksen pohjana kiehtoo niin ikään.

Monipuoliset tekniset kokeilut, ennakkoluuloton elokuvailmaisu, oma lehti ja – tietenkin – oma tv-ohjelma, heppuhan oli aivan rajaton!

Ei blogia sentään.

Kaiken sen hätkähdyttämisen jälkeen on jotenkin banaalia kuolla sappileikkauksen komplikaatioihin.
Siis oikeesti. Ensin tyyppi näkee vuosikymmeniä vaivaa rakentaen huolellisesti imagoaan. Selviää nipin napin radikaalifeministin murhayrityksestä.
Ja lopulta, kaiken tämän jälkeen, PUF.
Sappivaivoja.

Ja se hopeinen tukka, se on sitten peruukki.

Kandee käydä katsomassa matkankin päästä.

Näyttelyskene ei rajoittunut Näsinneulan maisemiin.
Tampereen taidemuseossa aukesi eilen Vuoden nuori taitelija 2014 -näyttely Tuntemattomien juhlien jäänteet.

Pariskunta Nabb + Teeri ovat asettaneet esille, noh, ehtaa roinaa.

Ällöttäähän se.

2014_05_11_Vuoden nuori taitelija_Nabb-Teeri_PHA_IMG_6383

Ja samalla totean: meillä oli tollanen. Ja toi ja toi kans.

Nämä roinat ovat minun roiniani.
Nämä jätteet ovat minun jätteitäni.

Ei uutta, mutta silti niin nokkelaa.
Joskus jopa kaunista, sellaisella huonoa omaatuntoa herättävällä tavalla.

Jotenkin nämä kaksi näyttelyä nimenomaan peräkkäin nähtyinä synnyttivät uusia synapsien kytkentöjä.
Molemmat olivat monialaisia: piirustusta, maalausta, videotaidetta…
Molemmissa arkipäiväinen – Brillo Boxit tai Vammalan kirjapainon pahvilaatikot – oli tuotu museoon, siis todettu taiteeksi.

Enää se ei hätkähdytä samalla tavalla kuin 60-luvulla.
Yhä se silti kutittaa meitä katsojia kysymään: ”HÄH? Ovatko väritahnalla täytetyt siansuolet muka taidetta?”

2014_05_11_Berthan alkuruoka hauki_PHA_IMG_6369Siansuolista kulinaarisiin nautintoihin.

Olimme, ystäväni M & J ja minä, varanneet pöydän Ravinteli Berthasta. Mesta on Tampereen lahja fine dining goes bistroilulle.

Ooooh, että voi ihminen tulla ruoasta onnelliseksi!
Jo alkuruoka oli niin hyvää, että kyyneleet kihosivat silmiin.
Tosin se saattoi johtua myös liian lyhyistä yöunista.

Erinomainen palvelu, huippuviinit ja vain kivenheitto rautatieasemasta! Fanitus!

Illalla ennen paluuta Helsinkiin, tapasin vielä rakkaan labbisystäväni Lillin. On se niin muru. Hau hau!

Kandee siis käydä Tampereella.

 

 

Yes We Soup Can!

I visited Tampere, just some 170 km north of Helsinki.

Andy Warhol was there. Restaurant Bertha was there. And my labrador friend Lilli was there.

Tampere is always worth a visit!

 

2014_05_11_Lilli_PHA_IMG_6416