Mitä patalaput voivat opettaa meille varastonhallinnasta?

Executive summary in two rows below.

2016_03_20_BLOGI_Patalappuja_PHA_IMG_6485

Bongaa kuvasta kaksi lappua, jotka eivät ole Marimekkoa.

 

Ensimmäisiä asioita, jotka me talous-Dinsinöörit universiteetissa opimme on tämä: ”Älä pidä varastoa”.

Varastointi on peelsepuupista, koska se on tosi kallista:

  1. Varastoon on sitoutunut rahaa, joka voisi olla paremmassa käytössä muualla.
  2. Varasto vie tilaa, ja tila maksaa aina: vuokrana, sitoutuneena pääomana, lämmitys-, huolto- ja siivouskustannuksina.
  3. Varastossa tavara happanee. Hiiret syövät, pakkaukset vaurioituvat, teknologia vanhenee ja trendit ajavat ohitse.

Ei siis kannata pitää varastoa. Sen sijaan on fiksua

  • hankkia raaka-aineita sitä mukaa kuin niitä tarvitaan prosessin seuraavassa vaiheessa
  • valmistaa tuotteita sitä mukaa kuin niitä myydään asiakkaille.

Tähän ovat sitten japanilaiset kehittäneet Dinsinöörin sielua mukavasti kutkuttavia systeemejä, kuten JIT/JOT − siitä lisää täällä.

(Toim.huom. Ovelimmat pitävät oman prosessinsa hoikkana ja antavat jonkun muun pitää varaston. Kätevää, jos neuvotteluvoima riittää eikä asiakastyytyväisyys kärsi.)

Minimivaraston periaatetta voi noudattaa paitsi valmistusteollisuudessa ja kaupan alalla, myös kotona.

Vähemmänkin hulppea lukaali riittää, kun karsii varaston minimiin.
Pois kaikki liki-välitöntä iloa tai hyötyä tuottamattomat tavarat!
Eroon sitku-roinasta, fokus nytkuun.

Itselläni sitkua on (ollut) aika tavalla, itse asiassa niin paljon, kuin runsaalla kaappitilalla, vintti- ja kellarikomerolla, sängynalusella ja sukulaisten varastoilla poispilattu hentomieli suinkin onnistuu hautomaan.

Viime vuosina olen systemaattisesti vähentänyt kaikkea ylimääräistä. Ei ihan helppoa materiaan kiintyvälle.
Oi design!
Oi mummon virkkaama virttynyt verho!
Oi keittokirja, jossa on edesmenneen emomme käsialaa!
Oi enkyltykkäämuttasainlahjaksi!
Oi tätävoitarvita2025!

Homma ei tunnu päättyvän koskaan, sillä kiristän kriteerejä jatkuvasti.
”Siis onko tästä OIKEASTI mulle iloa tai hyötyä?”
”Siis voittaako tähän sitoutunut tunnearvo LOPPUPELEISSÄ sitoutuneen pääoman?”
”Siis TODELLAKINKO etsin enkun sanat/reseptit/virkkausohjeet/Jukatanin niemimaan fyysisistä hakuteoksista enkä KVG?”

Uudestaan ja uudestaan kampaan läpi omaisuuttani, välillä järjellä, välillä tunteella, kuten Konmarinsa sisäistänyt bloggari ikään.

Koska poistettavaan tavaraan on jo sitoutunut paljon rahaa ja aikaa − myös se viimeinen säilyttää vai heittää -päätöksen vaiva − en yleensä myy kamaa itse kirpparilla. En halua käyttää minuuttiakaan enempää kamaan, josta aion luopua.

Hyvänen aika, onhan vapaa-ajallanikin hinta, sitä korkeampi, mitä vähemmän sitä on!

Heivaan siis tykötarpeettomat nopeasti ja vastikkeetta Fidaan tai Kierrätyskeskukseen ja käytän arvokkaat tuntini nautinnollisemmin.

Kuten käsitöihin.

Ostin neljä vuotta sitten Marimekon ystävämyynnistä puuvilloja yli akuutin oman tarpeen.

Kankaisiin kulunutta summaa en enää muista, ja se on muutenkin niin sanottu uponnut kustannus eli meni jo, ei voi enää vaikuttaa, ei kannata murehtia.

Ajan kuluessa pääomaa on kuitenkin sitoutunut jonkin verran, ja kangasvarasto maksaa minulle koko ajan lisää juuri aiemmin listaamistani syistä.

Mitään käyttöä ei edelleenkään ollut näköpiirissä. Makunikin on muuttunut.

Toteuttaakseni varastonhallinnan kauneimpia periaatteita päätin ottaa kankaat tuottavaan käyttöön.

Perustin liukuhihnan. Yhdistin parissa illassa tyygit ynnä muutamia ompelutarvikemiljuunalaatikkoni epämääräisiä nauhanpätkiä patalapuiksi. Väliin tungin eristeiksi levyvanua sekä pahasti nyppyyntyneen fleecepeiton.

Tehtaani tuotti 33 patalappua.

Patalaput ovat käyttötavaraa. Ei se tomaattisoijainen wokkimoussakalasagne niistä pesussa lähde kuitenkaan. Siksi ihminen tarvitsee uudet patalaput parin vuoden välein.

Näitä aion jakaa kavereille illanistujaistuliaisina. (Saatte kaikin mokomin piilottaa laatikkoon ja ottaa esille vain tarpeen vaatiessa.)

Nopea laskutoimitus.
Oletetaanpa, että annan kaksi patalappua yhden viinipullon sijasta. Oletetaan myös, että korvattavan viinipullon hinta olisi sellaiset viitisentoista euroa.

Näin ollen patalappuvarastoni arvo olisi nyt (33/2) x 15 eli rapiat 247 euroa.

Omaa ja vastaanottajan oletettua, toivottua mielihyvää tai vapautuvaa hyllytilaa en nyt hinnoittele.

Jotakin kannattaa jättää ihan fiiliksen varaan.

 

2016_03_20_BLOGI_patalappuja2_PHA_IMG_6479

Two of these are actually NOT Marimekko. Really easy to find, if you are a connoisseur.

Do Not Hold Inventory, Hold Pots Instead

I transformed my Marimekko fabric inventory into 33 potholders.

Friends, expect to get non-alcoholic homecoming gifts from me this year!

”Ei lapsia” on myös tosi jees

The core of this post: I have no children, and it is perfectly fine!

2016_02_28_Basilika saa vauvan_PHA_IMG_0241

 

Aivan viime viikkoina kaksi ystävääni on saanut ensimmäiset lapsensa. Yksi vielä venttailee kuukauden verran.

Nämä vauvat ovat kovin odotettuja ja toivottuja, yllätyksiäkin − ovathan tuoreet äidit jo neljänkympin kieppeillä, jopa reippaasti yli.

Olen niin iloinen ystävieni puolesta! Ja vauveleiden. Tervetuloa tälle puolelle!

Kuinka ollakaan, samaan saumaan osui tämä Ylen juttu lapsettomuudesta.

Jälleen stoori, joka käsittelee asiaa kovin kapeasti, toistaen samoja, moneen kertaan kuultuja teesejä:

  1. Pariskunnat haluavat lapsia.
  2. Jos niitä ei tule, asiaa pitää vuosien ajan käsitellä itse ja lisäksi perustella kaikille muille, kyselijöille, painostajille, kummastelijoille.
  3. Perherumbassa pyörivät tutut ja tuntemattomatkin ihmettelevät ratkaisua, kadehtivat pariskunnan omaa aikaa ja pitävät heitä itsekkyyden inkarnaatioina.

En millään muotoa kyseenalaista haastateltujen omaa kokemusta. Kyseenalaistan tämän kaltaisten juttujen näkökulman ja journalistiset valinnat, jotka eivät tuo asian jauhantaan mitään uutta.

Tässäpä siis täysorvon lapsettoman vanhanpiian vinkkeli parisuhde-jälkikasvukuvioon.

En ole koskaan ehdottomasti halunnut omia lapsia. En ole kokenut kaikennielevää vauvakuumetta enkä perheenperustamisviettiä, joka olisi suunnannut fokukseni kumppanin metsästykseen.

Olen ollut kiinnostuneempi asioista kuin ihmisistä. Funktion derivointi on kiehtonut enemmän kuin integroituminen perheinstituutioon.

Sukuni ei koskaan ole painostanut minua parisuhteeseen, liittoon tai hankkimaan lapsia.
Siteeraan keskustelua vuonna 1911 syntyneen, nyt jo edesmenneen isoäitini kanssa. Olin muistaakseni juuri eronnut silloisesta poikaystävästäni, Luojan kiitos. Muori oli liki 90, naimisissa sellaiset 70 vuotta.

IÄ: ”Sinä et sitten vissiin koskaan mene naimisiin.”
MÄ: ”Niin tässä saattaa käydä.”
IÄ: ”Kyllä minä sen hyvin ymmärrän.”

Muori vielä jatkoi, että sitten ei tule niitä lapsia. Minä siihen, ettei näillä kahdella asialla ole nykypäivänä(kään) suoraa loogista yhteyttä.
Hörähdeltiin.

Ei painostusta, ei vaateita, vain sallivaa ymmärrystä.
Viisas, ihana muori!

Yhtä fiksuja ovat olleet ystäväni, tuttavani ja muut lähimmäiseni. Ilman miestä ja ilman lapsia olen aina saanut tuntea olevani täysi, kokonainen ihminen. Lucky me, että voin pitää tätä itsestäänselvyytenä.

Tykkään muksuista tosi paljon ja he tykkäävät minusta. Olen sangen leikkisä, ja minun on helppo asettua lasten asemaan, katsomaan asioita kersojen kulmasta.

Olin taannoin kolmen vuoden ajan kahden pienen pojan äitipuoli. Vekarat olivat aina, poikkeuksetta suuri ilo. Sen sijaan heidän isänsä ja äitinsä olisivat toisinaan saaneet painua sinne missä pippuri kasvaa.
Olen surrut sitä, etten saanut olla mukana näiden loistokundien elämissä kauemmin.

Onnekseni minua on siunattu kerrassaan mainioilla lähilapsilla, Hellellä ja Haraldilla sekä Marialla ja Matiaksella. Tyypit löytyvät tästäkin blogista Ateljé Pian puolelta.
Pyrin olemaan heidän kanssaan tekemisissä viikoittain.

Muutama mahtava teini kuuluu myös tuttavapiiriin.

Olenko siis lapsettomana itsekäs?

Olen itsekeskeinen ja itseriittoinen, joskus itsepäisehkö, mutten mielestäni silmiinpistävän itsekäs.
Tämä toki on oma analyysini, ei mikään lähipiirissä tehdyn 360 asteen kyselyn reliaabeli ja validi tulos.

Voiko lapseton edes tietää, mitä todellinen rakkaus on?

Tuossa rakkauspuolessa elämäni jäänee hieman vaillinaiseksi. Taatusti vajaammaksi kuin täydelliseksi mielikuviteltu parisuhde-perhe-äiti-lapsi-köllitäänkaikkiyhdessäsängyssäsunnuntaiaamunajahöpsötellään-idylli parhaimmillaan olisi.

Elämässäni on paljon ihania ihmisiä. Rakastan heitä, he minua. Konfliktit ovat satunnaisia ja sietokyvyn rajoissa, eikä kukaan yleensä vaadi minulta enempää kuin mitä pystyn antamaan.

Elämäni on vähemmän intensiivistä ja siinä on vähemmän vuoristorataa kuin perheellisillä ystävilläni.
Aikani on − työtä lukuun ottamatta − omassa hallinnassani. Olen monella tapaa vapaa. Se on huimaa!

Kaikkea ei voi saada, ei ainakaan yhtaikaa.

Hyvä tasapaino on parasta.
Ohikiitävien hetkien verran se on myös mahdollista.

 

Edit kello 21 postaukseni innoittaman Facebook-keskustelun pohjalta.

Vanhemmuus on suurta! 
Uskon, että olisin moninaisempi ihmisenä, jos mulla olisi omia lapsia. Olisin kasvanut monesta kohtaa, oppinut elämästä ja itsestä asioita, sellaisiakin, joista mieluummin en mitään olisi tiennyt.

Olisin vähän erilainen. En ehkä onnellisempi, mutta erilainen.

Mutta mua vaan on kiinnostanut enemmän muut jutut, ja olen saanut oppia ja kasvaa muilla saroilla.
Näillä mennään. Rock!

Nostokurjista ja muuttolinnuista

Loving the courage of Londoners in English below.

2016_01_31_Nosturit_Thamesin rannalla_PHA_IMG_5314

Kun kohotat katseesi Lontoossa, näet aina lentokoneen ja nosturin.

Näet monta nosturia.

Eräänäkin sunnuntaina pysähdyin keskelle Blackfriars Bridgeä. Silmäilin ensin pitkin Thamesia itään, sitten länteen. Tuolla 180 asteen matkalla laskin 40 nostokurkea kuikuilemassa korkeuksiin.

Täällä tapahtuu.

2016_01_31_Nosturit Lambethissa_PHA_IMG_1557Rakenteilla näyttää olevan sekä toimistoja että luksusasuntoja. Lukaalit menevät raharikkaille arabeille, kiinalaisille, venäläisille.

Kroisosten lisäksi muutakin tulijaa pukkaa siinä määrin, että paitsi pytingit, myös asuntojen hinnat ovat nousseet pilviin. Lontoolaisia ja sellaiseksi halajavia tämä syystäkin harmittaa.

Asuntojen hintakehitys on jo ajanut normi-ihmiset bunkkaamaan tunnin tai parin päähän työpaikaltaan.

Päivittäin pendelöidään ensin lähijunalla, sitten metrolla. Vaunuissa tyypit seisovat kuin sillit suolassa. Hikistä, pöpöistä, yllätyksille altista ja laskee elämän laatua merkittävästi.

Kukaan ei oikeastaan asu yksin. Kustannuksia jakamassa täytyy olla perhe tai liuta kämppiksiä. ”Flat share” tuttujen tai tuntemattomien kanssa on ennemminkin välttämätön paha kuin varta vasten valittu liberaali elämäntapa.

Jos asut Helsingissä, ynnäilepä tovi asumisesi kustannuksia. Pohdi kotisi varustelua, kuntoa, sijaintia ja etäisyyttä työpaikkaasi, palveluihin ja ydinkeskustaan. Mieti, mitä maksoit kämpästä ja paljonko sinulla on lainaa tai minkä verran varaat varoja vuokraan kuukausittain.

Kerro tämä luku kolmella, tai vähintään 2,5:llä. Sen verran pulittaisit vastaavasta asumisesta Lontoossa.

Ja ei, palkkapussisi ei olisi vastaavasti samalla mitalla muhkeampi.

Helsinki, tuo edullisen metropoliasumisen onnela.

2016_01_31_Blackfriars Bridge nosturit_PHA_IMG_1900


Ah, They Are So Brave, Those Londoners

Whenever you gaze the horizon in London, you see dozens and dozens of cranes.

They are building either offices or luxury apartments for high-net-worth individuals, most probably Arabs, Chinese, and Russians.

The Londoners are not happy about this.

These foreigners occupy their London homes just for some weeks every now and then. Most of the time the flats lie empty.

So sad! You do not get vibrant, lively and joyful neighbourhoods with empty blocks of houses.2016_01_31_Nakyma_Gherkinista_nosturit_PHA_IMG_2372

These wealthy cosmopolitans as well as the constant flow of ordinary persons coming to work in London raise the housing prices. Normal people just cannot afford them and have to move to the outskirts of the city.

Several hours’ commute is a daily curse in a Londoner’s life. Very unpleasant, very hazardous, makes you very unhappy.

Not to mention sharing flats with people you do not even know.
Nobody really lives alone.

Inhabitants of Helsinki keep complaining about the high cost of living. Well, to have the same standard in London, each of us should triple the price we pay for our homes in the Finnish capital.

I just do not know how they do it, those brave Londoners.

Hiertävätkö kotityöt parisuhdettasi? Tässä ratkaisu.

Executive summary in English below.

2016_01_26_Pirttihirmu_PHA_IMG_0710

Fasinoituneena olen seurannut Suomessa purskahtanutta keskustelua parisuhteista ja siitä kuka vie, kuka vikisee.

”Keskustelu” on jälleen sangen kiukkuista, kärjistävää ja poteroitunutta. Kun joku tuo peliin analyyttisempää otetta tai laajempaa näkökulmaa, ammutaan täyslaidallinen pelkkiin omiin kokemuksiin perustuen, “totuushan on että…”.

Keskustelijan näkökulmasta riippuen miehet ovat joko vastuustaan luistavia lurjuksia, parisuhteessaan alistettuja tossukoita tai vastuunsa kantavia uroita, joita naiset eivät osaa arvostaa.
Naiset taas ovat kontrollifriikkejä, nalkuttavia pirttihirmuja, metatyötaakkansa alle uupuvia uhrautujia tai ronkeleita rinsessoja, joille ei normaali suomalainen mies kelpaa.

Koska olen yksin asuva sinkku, on minulla asiasta painavaa sanottavaa.
Ja koska jokaisen mielipide tässä maailmassa on nykyään yhtä tärkeä, on asiantuntemusta tai ei, vaadin että minua kuunnellaan ja näkemykseni otetaan huomioon.

Täältä siis pesee!

Olen ymmärtänyt, että parisuhteen jujuna on perustaa yksikkö, jonkinlainen me, jossa on minä ja sinä, ja haluamme toisillemme hyvää.

Jos homma rokkaa, suhde ehkä virallistetaan juridisin kahlein ja/tai hankitaan jälkikasvua ja yhteistä omaisuutta. Syntyy laajempi me, jossa on vanhemmat oikeuksineen ja velvollisuuksineen sekä lapset omine etuineen ja vastuineen.

Parisuhteen perusta lienee se, että puolisot ovat tasa-arvoisia.

Tasa-arvo − siis en voi uskoa, että tämä todella täytyy vielä tänä päivänä sanoa ääneen − ei tarkoita, että molemmat puolisot tekevät täsmälleen samat työt tai että mies ei saisi olla mies tai nainen ei saisi olla nainen tai ketkä puolisopuoliskoina nyt ovatkaan hynttyyt yhteen lyöneet.

Tasa-arvo tarkoittaa sitä, että sinun arvosi ihmisenä yleensä ja parisuhteen osapuolena erityisesti on täsmälleen yhtä suuri kuin minun arvoni.
Tämä johtaa siihen, että näkemyksemme ovat yhtä tärkeitä ja kummankin aika yhtä merkityksellistä.
(Faktoista ei sitten kannata riidellä, koska ne voi tarkistaa, toim.huom. Ja jos toisella on selkeää asiantuntemusta aiheesta, voisi ehkä kuunnella.)

Rakastettua on tarkoitus kohdella kunnioittavasti, niin kuin toivoisi itsekin tulevansa kohdelluksi.

On suuri onni ja melkomoinen mäihä löytää kumppani jakamaan elämän arkea ja juhlaa.

Silti monet ihmiset tuntuvat hoitavan kulloistakin työsuhdettaan paremmin kuin parisuhdettaan. 

Se on outoa, etenkin, kun moni lupaa elää yhdessä kuolemaan asti, kun taas työpaikan vaihtosykli on vain muutamia vuosia, max vuosikymmen tai kaksi.

2016_01_26_Tylypahka_linna_PHA_IMG_0726

Parisuhteissa kovin paljon eripuraa tuntuvat aiheuttavan kodin- ja lastenhoitoon liittyvien velvollisuuksien jako.

Tämäkin on kummallista. Asioista voisi sentään sopia aika simppelisti.

Tässä ihan ilmaiseksi prosessi homman ratkaisemiseksi.

Aloitetaan parilla faktalla.

Fakta 1: Jokaisessa huushollissa on hommia. Niitä kertyy enemmän, jos on taloa, lääniä, venettä, lemmikkejä, kesämökkiä, autoja, mukuloita ja niillä harrasteita.
Kotitöiden määrä ei siis ole vakio, vaan siihen voi elämäntyylin valinnoilla vaikuttaa.

Fakta 2: Jokaisella on kotona myös velvollisuuksia. Tämä koskee niin aikuisia kuin lapsia.

Tavoitteena on jakaa kotityöt tavalla, joka on kaikille oikeudenmukainen.
Tämä ei tarkoita, että se olisi myös mieluisa. Mutta reilu täytyy olla.

Himahommat jaetaan seuraavalla systeemillä:

  1. Listataan kaikki työt, ovat ne sitten pyykkäystä, pölyjen pyyhintää, lumen kolausta, auton huoltoa, uuden ruohonleikkurin hankkimista, kissanhiekan vaihtoa, lasten roudausta, ruoanlaittoa tai mitä ikinä.
    Työ tarkoittaa sekä sen suorittamista että siihen liittyvää metatyötä eli muistamista, suunnittelua ja projektinjohtoa, kaikkiaan siis kokonaisvastuuta hommasta.
    Esimerkiksi ”viikonlopun ruoat” sisältää menun laatimista, ruokien hankintaa, aterioiden valmistamista, tarjoilua ja keittiön siivoamista.
  2. Keskustellaan ja sovitaan siitä, millainen taso kotona halutaan saavuttaa. Mikä on juuri meidän kodin pieteettistandardi missäkin asiassa.
    Tämä vaatii konkretiaa. Pelkkä ”aika siistiä” tai ”joku roti” ei riitä, koska ne tarkoittavat eri ihmisille eri asioita.
    Tässä luultavasti suurpiirteisempi joutuu skarppaamaan ja tarkempi hölläämään jonkin verran. Voidaan myös yhdessä sopia, missä asiassa relataan (rikkaruohojen kitkentä), minkä taas on oltava jetsulleen (talvirenkaiden pulttien kiristys).
  3. Arvioidaan, kuinka usein kyseinen tehtävä täytyy hoitaa ja paljonko siihen menee aikaa.
    Jotkin hommathan tulevat eteen monta kertaa päivässä, toiset kerran vuodessa.
  4. Sitten jokainen poimii listasta ne hommat, joista tykkää. Itse esimerkiksi nautin pyykinpesusta, mutta ruokaa saisi laittaa joku muu.
  5. Seuraavaksi jaetaan jäljelle jääneet inhokkihommat. Jos tässä tulee riitaa, voidaan käyttää zydeemiä, jossa jokainen valkkaa yhden homman vuorollaan. Vuoro kiertää, kunnes hommat on jaettu.
  6. Aivan lopuksi ynnätään, että hommien määrä eli niihin kuluva aika jakautuu reilulla tavalla kaikkien perheenjäsenten kesken viikon/kuukauden/vuoden aikana. Jaetaan tarvittaessa uudelleen. 
    ”Reilu” ei tarkoita ”tasan”. ”Reilu” tarkoittaa, että jako on kaikkien mielestä oikeudenmukainen, vaikkei olisikaan nautinnollinen.
    Jos esimerkiksi mutsi on vaativassa työssä ja rahoittaa perheen elämän, voi vuorotteluvapaalla hengaava puoliso ottaa huushollista enemmän vastuuta.
    Vanhemmat lapset taas voivat hoitaa vaativampia jobeja kuin juniorit.
  7. Tästä kaikesta tehdään kotisopimus (nimet alle) ja tietenkin taulukko, jonka avulla seurataan töiden suorittamista ja kuvion toimivuutta.
  8. Jokainen hoitaa vastuunsa, kuten on sovittu ja kuten kunnon ihmisen kuuluu.

Työnjakoa tarkastellaan ajoittain uudelleen, etenkin silloin kun tilanteet muuttuvat: puoliso jää kotiin, toinen vaihtaa matkatyöhön, muutetaan omakotitaloon, lapset saavat omat huoneet, otetaan koira, esikoinen muuttaa kotoa.

Lapset tekevät ikänsä ja kykyjensä mukaisia hommia pienestä pitäen. Perushommat palkatta, sehän on selvä, koska ei kukaan muukaan saa oman kodin eteen työskentelystä palkkaa.

2016_01_26_Padat ja kattilat_PHA_IMG_0686

Kannustan myös käymään yhdessä läpi, miten työt tehdään. Siis ihan asiallinen ohjeistus ja opastus, ei mitään tuhahtelua ja ilkkumista ”miten sä et nyt totakaan osaa”. Jeesiä löytyy esimerkiksi näiltä Marttojen sivuilta.
Ihmiset ovat eläneet pienet ikänsä huusholleissa, jotka ovat erilaisia kuin se yhdessä perustettava. Tavat ovat olleet toisenlaiset, eikä osa meistä ole joutunut lapsuuden kodissaan panemaan tikkua ristiin.
Mistäs sitä tajuaa, ettei keittiön tasoja pyyhitä vessarievulla, jollei ole koskaan oppinut?
Itse en esimerkiksi osaa hakata halkoja ja sytyttää saunan pesään tulta, enkä tiedä, missä vaiheessa pellit kuuluu sulkea. Nämä taidot eivät vain kerrassaan olleet vaasalaisessa kerrostalossa tarpeen. Tosi epistä, jos tarjolla olisi opastuksen sijasta sapiskaa.

Ja vanhemmat, teette itsellenne, lapsillenne sekä näiden tuleville kämppiksille ynnä puolisoille karhunpalveluksen, jos passaatte vekarat alusta loppuun, ”kun itseltä se hoituu helpommin”.

Tämä systeemi kannattaa lanseerata jo parisuhteen alkuvaiheessa. Jos sitten huomaa, ettei puolisotarjokas hoida osuuttaan tai edes suostu keskustelemaan asiasta, ei sellaisen tyypin kanssa kannata kotia perustaa.

Kas näin, kotityöhaaste on ratkaistu!

Kaipaatteko muita sinkun oivia neuvoja perhe-elämienne haasteisiin?
Raha-asioihin tai seksiin, kenties?

(Kaikki kuvat tältä Harry Potter Studio Tourilta.)

2016_01_26_Kaytava_Harry POtter_PHA_IMG_0685

 

How To Create A Domestic Heaven?

Above is a lengthy post of living in couple or family and dealing with domestic work.

Analyse. Discuss. Share the responsibility fairly. Write it down.
Do your part.
Follow how the system works.

If it doesn’t, change the system. Or spouse.

You might also try living alone like me and taking care of every single thing by yourself!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Harjoitustyöt itsen kuvastimena, arvosana 4,5

Past and future in English below.

 

Harjoitustoiden otsikot yhdessa kuvassa

Olohuoneeni arkeologisissa kaivauksissa löysin nivaskan opiskeluaikaisia harjoitustöitä.
Tämä valikoima muinaisia hengentuotteita tarjosi mainion matkan 25 vuoden taakse!

Kun katson näitä otsikoita ja tiedän, miten polkuni sittemmin on kulkenut, voin vain kummastella − niin looginen on ollut reitti tähän päivään.

No okei, purjeveneveistämön toimitusketju on ehkä vähän ulkona… tai ei lopulta sekään! Tapanani on yhä tiirailla prosesseja sillä silmällä, fundeeraten, miten niitä voisi vähän virtauttaa.

Tunnistan siis harkkatöistä hyvin taannoisen itseni ja kiinnostuksen kohteeni. Samat jutut saavat tikittämään tänäkin päivänä.
Olen ytimeltäni sama nyt kuin parikymppisenä. Itse asiassa täpisen samoista kuvioista kuin vekarana.

Se pieni tyttö tiesi, mistä tykkäsi. Nyt isona tyttönä aion kuunnella sitä tarkasti.

Kaivoin historiaa, ehkä löysinkin tulevaisuuden!

 

 

What My Past Exercises Tell Me Today 

I found a bunch of old assignments that I had prepared for my journalistic and engineering studies about 25 years ago. 

It amazes me how logical my path has been from those times until today!
I also take notice that what interested me then, still makes me tick. 

The past loves are good to remember, when planning the future.

Ihkuin mobiiliappsi ikinä!

You have it in English below!

2014_12_28_Himmeli_olki_PHA_IMG_8744

Himmeli oli kova juttu kodeissa ennen joulukuusia.

Himmeliä pidettiin taannoin katossa joulusta juhannukseen, ja sen oli määrä varmistaa viljan riittävyys seuraavaan sadonkorjuuseen saakka.

Maalaistuvissa tuo olkimobile oli juhlan ykköskoriste aina 1800-luvun loppupuolelle asti. Kaupungin säätyläiskodit vaihtoivat kuuseen jo aiemmin.

Tein ensimmäisen himmelini joulukuussa 1984 Vaasan työväenopiston olkityökurssilla. Oppia saatuani sulkeuduin huoneeseeni, ovessa asiaankuuluvat Joulupajaan pääsy kielletty -ukaasit. Lukion koeviikkojen vaivoilta vapaat hetket väkersin mutsille kaikkien aikojen työläintä joululahjaa: mutkikasta olkihimmeliä.

Vierähtikin vain vaivaiset 30 vuotta ennen kuin seuraavan kerran tartuin tähän kiehtovaan 3D-askareeseen.

Näiden kuvien perushimmelit ovat juuri ne taivaalliset – himmel = taivas, you see – lahjat, joiden todellista olemusta en joulunaluspostauksessani voinut paljastaa.

Parasta materiaalia himmeliin on kotimainen ruisolki. Se korjataan vielä vihreänä siinä juhannuksen jälkeen, heinäkuun alkupäivinä. Kootaan nipuiksi ja ripustetaan kuivumaan. Käännellään välillä. Kosteuden haihduttua työstetään riu’ut näppäriksi pätkiksi ja kootaan kaunottariksi kattoon.

Meitsillä vaan on vähemmän noita maajussituttuja (”Saisinko sata metriä raakaa luomuruisolkea, kitoosh!”), ei autoa, sekatöörejä eikä myöskään aurinkoista aitanseinustaa ruokojen kuivaukseen. Tyydyin siis Hobby Pointin askarteluaarreaitan pussitettuun antiin.

Ruista tai ei, oivasti funkkasi!

Olkihimmeli löysi paikkansa muuttolintutätini kesäkaupunkikodista.

Matiaksen ja Marian kanssa pykäsimme isille ja äidille modernin mustan himmelin paksuista mehupilleistä. Mukulat eivät kuulemma olleet pysyä aattona nahoissaan, niin kutkuttava oli itse tehdyn lahjan antamisen ilo!

Himmelin peruskuvio, vinksahtanut kuutio, on siitäkin timangi, että minityypit oppivat sen hetkessä. Mitä nyt langan kiristämiseen ja kuvioiden yhdistelyyn tarvitaan kokeneemman näprääjän jeesiä.

Himmeleitä voi tehdä myös järvi- tai meriruo’oista, metalliputkista, ohuista mehupilleistä ja jopa putkispagetista!

Eikä mobilea tarvitse Nuuttina heivata, antaa sen koristaa kotia ympäri vuoden.

Hyvä lähde askarteluun on tämä Eija Kosken kaunis, kaunis kirja Himmeli.

2014_12_28_Himmeli_pillit_PHA_IMG_8755

The Loveliest Mobile Application Ever 

This is himmeli, ”mobile decoration made of straw or other similar material” as the dictionary translates.
And also
himmel = heaven, in Swedish language.

It used to be The Christmas decoration before spruce conquered our drawing rooms. Himmeli hanged around until Midsummer, bringing luck for next year’s harvest.

I made my first himmeli in 1984, and the next ones just some 30 years later, this December.

The lighter one here, I made for my aunt using natural straw. Rye would be the best choice for this kind of work.

The black one we created in cooperation with Matias and Maria, using plastic drinking straw. The kids were just too excited when their parents opened the gift box.

Giving is so much more fun than receiving!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Rypyt sileiksi

 

2014_08_07_Pyorahdys TrasteverssaB_PHA_

Haluan mankelin.

Varma keski-ikäisyyden merkki.
Sienestys, puutarhanhoito ja suurentava käsipeili ovat lastenleikkiä tähän verrattuna.

Huoh.

Wrinkled Face, Sleek Sheets

I want a mangle.

Can you imagine anything more middle-aged?
Mushroom hunting, gardening and magnifying mirror are just child’s play compared to the urge to have sleek sheets.
I am doomed.

Luckily, I do not have any space for it.
And wrinkled sheets are in fashion. (Ok, they should be linen, but who cares…)

I am saved!

 

 

 

Unohda jo se SoFo!

Stockholm adventures in English below!

2014_07_15_BLOG_Stockholm_Stadshus_Gyllene sal_PHA_IMG_7856

Pörräilin viime viikon Tukholmassa.
Tarkoitus oli vain hengailla ja ehkä hieman tsekkailla putiikkeja sisustussilmällä, kun nyt on tuo kodinkohennusproggis meneillään.

Mitään en tietenkään tarvitse, paitsi uuden vessanpöntönrenkaan.
Pikkuruisella matkalaukullakin vain liikenteessä.

Ainakin kymmenen vuoden ajan olen ottanut naistenlehdistä talteen SoFoa ylistäviä artikkeleita.
(FYI: SoFo = Söder om Folkungagatan = Tukholman Södermalmilla sijaitseva hip alue)

Yhtä monen vuoden ajan olen yrittänyt ymmärtää, mikä siinä nyt muka on niin erikoista.
Lifestyle-putiikkeja vieri vieressä ja luomulattepopulaa palloilemassa.

Niii-in?
Ei iske mulle. Ei mene jakeluun.

SoFosta löysin vain yhden kiinnostavan mestan, ja se oli tämä Nordlings Antik. Valikoimissa on huonekaluja, pienesineitä ja koruja 1940-70-luvuilta.
Eleganttia! Tykkäsin!
En kylläkään ostanut mitään, kun on nämä töidenpakoilijan varat hiukka vähissä.

Keskityin sen sijaan hyväntekeväisyyskirppareihin ympäri kaupunkia.

Stadsmission ja Myrorna pyörittävät molemmat useita putiikkeja. Emmauksella on myös kaksi aivan vierekkäin Södermalmilla lähellä Slussenia.

Kävin ehkä kymmenessä mestassa. Liikkeet olivat poikkeuksetta tosi siistejä ja tavarat huolellisesti järjestetty.
Arvokkaammat objektit on usein koottu omiin osastoihinsa tai peräti vintageen keskittyneisiin liikkeisiin.

Tukholmassa eivät edes kirpparit haise ummehtuneelle. Niin on fiiniä!

Hankin muutamia veitsisettejä 60-luvulta, kaksi korua, käsipeilin, maustesetin ynnä pari lasikulhoa (siis keski-ikäiseltä naiseltahan nimenomaan puuttuu lasikulhoja, right?), niin, ja muutaman kuparisen myös.2014_07_15_Tukholma_Kaupungintalon torniaulan katto_PHA_IMG_7855

Kupari on inessä, ja on hassua hankkia sitä sisustusliikkeistä uutena, kun ainakin yhtä kiehtovaa löytyy käytettynä – pönttöjä, joilla on historia!
Täytyy selvittää, miten kylkiä kiillotellaan.

Ai niin!
Minne trendihipstesetterit nyt suuntaavat, kun tunnettu blogi Couture & Views on julistanut SoFon ihan död?

Hornstull ja Gamla Stan ovat kuulemma nyt Ne Jutut.
Tietää kertoa matkailulehti Mondo.

Kuvat Tukholman kaupungintalolta.

 

Charitable Shopping In Stockholm

I spent the last week in Stockholm, mainly hanging around and running through interior design shops.
Not necessarily buying anything, since not-working-status has deteriorated my bank account.

I did some purchases in charity shops, though.
There are several charity chains (!) in Stockholm: Myrorna, Stadsmission and Emmaus, for example.
Each has two or more shops around the city.

All stores are – no exception – clean and well-organised.
There are even some boutiques focusing on genuine vintage items.

I need absolutely nothing and was travelling light.

This means that I bought cutlery, spice pots, jewellery, mirror, a couple of glass bowls (a great variety of glass bowls is absolutely essential for a woman’s home-decorative well-being), and some copper stuff.
Mainly 1960’s objects.

I did not do this for myself.
I did it for a good cause.

Pics from Stockholm City Hall.

 2014_07_15_Nakyma_Kaupungintalon tornista_keltaiset autot_PHA_IMG_7875