Luovan luokan toimistoelämää Lontoossa

Summary in English below.

Arki on arkea, ja niin Lontoossa kuin Helsingissä vietän arkeni toimistossa.

Kun kaikki muuttuu kerralla, aistit herkistyvät. Muutaman tovin ajan sitä huomaa asioita.
Pian, aivan kohta, uusi ja yllättävä onkin normia perussettiä, eikä sitä pane enää merkille.

Jottei pääse unohtumaan, kirjaan seuraavassa yksityisiä, yksittäisiä ja yleisiä ensihavaintojani lontoolaisen luovan luokan konttorielämästä.

Somerset House.

Somerset House.

Bränditoimistomme sijaitsee Somerset Housessa, vaikuttavassa ex-palatsissa vuodelta 1780. Paikalla oli toki Tudorin aikainen luksuspytinki jo vuonna 1551. Kuvaan sopii myös, että talon ”uusi siipi”, New Wing, on 160 vuotta vanha.

Rakennus on nyt pyhitetty kulttuurille, ja käytävien varrella majailee useita pieniä luovia toimistoja: kuvittajia, ajatushautomoita, firma joka tekee filmien castingeja…

Meillä on noin 25 neliön huone, jossa on kymmenen työpistettä. Kerralla paikalla on yleensä sellaiset seitsemän, kahdeksan, yhdeksän ihmistä. Tunnelma on tiiviihkö.

Yhtaikaa saattaa olla meneillään yksi sisäinen keskustelu toimistossa, yksi puhelinneuvottelu painotalon kanssa sekä yksi skype-yhteys asiakkaaseen sinne jonnekin. Taustalle sopivat pehmeä hissi/hittimusa tai 80-luvun brittihitit.

Kun yksi aivastaa, muut poikkeuksetta kiekaisevat ”Bless you!” Oikeampi saattaisi olla “Save us!”

Toimistoissa on hiiriä. Toistan. Toimistoissa on hiiriä.
Yhtään en ole vielä nähnyt, mutta hiirenloukkuja möllöttää muutaman metrin välein ja kollegat raportoivat vilistävistä vieraista.

Äitisi ei ole töissä täälläkään. Myös näissä toimistokeittiöissä muistutetaan yhteisistä säännöistä: kunnioita muita ja siivoa itse jälkesi.

Päivät ovat pitkiä. Kun saavun mestoille 9:30 – aika jolloin minun on toivottu aloittavan – olen (toiseksi) viimeinen saapuja. Kun poistun 18:30 olen ensimmäisiä lähtijöitä.
Eräänäkin perjantai-iltana heitin palttoota niskaan siinä seitsemän aikaan. Minua ennen oli lähtenyt kaksi, jälkeeni jäi vielä kuusi uurastajaa. Ja ei, tyypit eivät vaan hengaa siellä, vaan paiskivat ihan oikeasti duunia.

Ihmiset eivät vaikuta syövän lounasta lainkaan tai hotkaisevat vain jonkin snackin työpöydän ääressä. Tätä minun on todella vaikea ymmärtää.  Taidan kirjoitan ruokakulttuurista ihan oman postauksen myöhemmin.

Kävelen töihin ja oh boy, se on siunaus, jonka merkityksen voi ymmärtää vain aamun ruuhkametrossa kröhinää, likistyksiä ja tahmaisia kahvoja väistellyt kanssalontoolainen.

Nyt kuuden viikon jälkeen huomaan, etten enää ole turisti. Olen… kuin kotonani.

Kolmen kuukauden harjoitteluni alkaa olla puolivälissä.
Kannattiko?
Ha! Vielä kysyt!

 

Creative Class Office Life in London

The first half of my three-month internship is behind.
It is time to recap some impressions of the creative class office life in London.

Our brand agency is in Somerset House, a former palace dating from 1780.

Today, the building hosts cultural events and exhibitions, and several creative agencies reside inside its thick walls.

Our office room is some 25 square meters, with ten workplaces.
We are usually seven to nine people present. Tight.

There are mice in the house. Have not seen any yet, though.

People work a lot, easily 10−12 hours per day.
Also, they do not seem to have any proper lunch break.
I wonder, if my colleagues are actually…
robots?

Maybe not, since occasionally they sneeze.
When that happens, the whole room declaims ’bless you’.

So was it worth quitting the steady paycheck?
Was it worth starting an internship at the age of 46?
Is the learning curve steep enough?
Is  the adventure worth all the effort and risk?

ABSOLUTELY!

 

Toimistomme ikkuna antaa Somerset Housen avaralle sisäpihalle.

Toimistomme ikkuna antaa Somerset Housen avaralle sisäpihalle.

 

 

 

Trikoomekon uusi elämä

Ihastuin tähän Nanson kietaisumekon kuosiin, taisi olla toissa kesänä.
Särmikäs trikolori-revontuli, ajattelin. Luonnetta!

2014_04_29_Matias_puhaltaa ilmapalloa_revontulipaita_PHA_MG_1568

Pidin mekkoa kerran.

Rrrrrrakastan printtejä! En silti näköjään pukeudu niihin. Kuvioissa tunnen aina olevani jotenkin väärässä asennossa.
Lisäksi istuessa kietaisumekot aukeavat sekä ylhäältä (tissit näkyy) että alhaalta (reidet näkyy).

Hävytön ja riemunkirjava yhtaikaa
= liikaa huomiota, sekin kyseenalaista
= ei hyvä.

Mekko hengaili kaapin täytteenä vuoden päivät, ennen kuin suostuin uskomaan sen olleen hukkaostos. Toisen mokoman se lymysi tilkkulaatikossa valaistusta varroten.

Eräänä päivänä tulin esitelleeksi kasan kankaita ystäväni lapsille, josko haluaisivat niistä jotakin.
Matiaksen silmät pyörivät ihastuksesta: ooooooo, TOI!

Klipsin ja surruutin mekosta
sitten mukulalle t-paidan.

Kaavan jäljensin muutaman vuoden takaisesta Burdasta. Kokoja riitti vain 134-senttiselle asti, joten ekstrapoloin itse 140:een. Mekossa oli sauma keskellä selkää, ja sellainen piti jättää myös t-paitaan.

Saumuri lauloi mallikkaasti. Pääntien huolittelin kaitaleella. Ompelukoneen kaksoisneula mokoma ei suostunut yhteistyöhön, vaan lanka hyppi ja katkeili. Jätin pääntien sitten tikkaamatta, ihan okei niinkin. Räpeltämisestä jäi kuitenkin pikkuruinen reikä kankaaseen, ja jouduin kursimaan sen piiloon käsin.
Kuten leikkuukuvasta näkyy, alareunassa hyödynsin mekon helmaa, joten säästyin päärmäämiseltä.

Tähän hommaan kannatti ryhtyä, koska Nanson trikoo oli sangen hyvää ja myös suht helppoa ommeltavaa.

Kundi oli tyytyväinen, minä ja mekko myös.

Hankkeen Strömsö-indeksit:

  • prosessi 8,5
  • lopputuloksen tekninen laatu 8,5
  • mielihyvä 9.

Jersey Dress Re-fashioned

My un-used jersey dress got a new life as a t-shirt.
Matias was quite happy with it!

 

Arkeani kuvina

Tulin haastetuksi Facebookin hauskaan leikkiin, jossa viitenä päivänä kuvataan omaa arkea ja joka päivä myös haastetaan joku kamu samaan hommaan.

Mullehan tämä käy!

Arkea kannattaisi muutenkin kuvata ahkerammin.
Muinais-taannoisten joulujen, synttärien, häiden ja hautajaisten kasasta kun löytää yllättäen foton aivan tavalliselta aamiaiselta 70-luvulta, siitäkös riemu repeää!
Nuo ruohoin koristellut Valion maitopurkit ja punaisella vahalla päällystetty palloedam!
Alituinen kina veljen kanssa siitä, onko hänen jalkansa pöydän alla minun puolellani vai ei.
Sinikukkainen kernipöytäliina.
Meillä muksuilla weetabixiä ja kevytmaitoa, vanhemmilla munia ja pekonia. Isillä teetä, äidillä kahvia.

Ja ne hiukset, hahaa, aina ne hiukset!

Mietitäänpä tovi, mistä arkipäivä oikein koostuu. Perustilanteessa meikäläisellä seuraavista elementeistä:

  • aamutoimet
  • töihin siirtyminen
  • duunia: palavereja, sähköpostia ja muistio-powerpoint-plänäystä, pitkiä käytäviä kampuksella, työpaikkaruokalalounas, naurua ja hiusten repimistä
  • töistä paluu ruokakaupan kautta
  • joogaa
  • ruoanlaittoa
  • kotitöitä
  • uutiset ja muuta töllöttelyä
  • surffailua

Ja onko näistä kuvia?
Ratikasta, kollegoista, työpöydästä, will do -listasta, ruokalasta, alaspäin katsovasta koirasta, pyykkikoneesta, kotikulman Alepasta, sohvaperunoinnista?

Teimme vuosia sitten ysikymppiä käyneelle isoäidille kansion, johon lähisuku ikuisti tekstein ja valokuvin arkeaan.
Hyvä keissi, sekä meille että mummolle. Suosittelen!

Tavallinen elämä on niin hienoa.

Tässä siis maanantai, toinen pääsiäispäivä, sen kummemmitta selittelyittä.

 

Got a challenge on Facebook, and now I am taking photos of my everyday life for five days.
Below day #1.