Herra saa nyt luvan odottaa

I posted it for you in English below.

2013_12_19_BLOGI_St Paul_Thames_Tate Modernista nahtyna_vaaleampi_WEB_IMG_2273_PHA 

En ole koskaan pitänyt Lontoosta.

Liikaa ihmisiä. Liian iso. Liikaa ihmisiä. Joka käänteessä meinaa jäädä auton alle. Liikaa ihmisiä. Kaikki on kallista paitsi museot. Liikaa ihmisiä. Hotellihuoneet ovat miniatyyrejä – laskua lukuunottamatta. Liikaa ihmisiä. Metro kirskuu kaarteessa tärykalvot puhki.

Ja joko mainitsin, että ihmisiä on liikaa?

Vuosi, pari sitten sain tutustua työni kautta mahtaviin britteihin. Nämä pesunkestävät lontoolaiset ovat esitelleet minulle kotikaupunkiaan monelta kantilta.
Olen bunkannut kohtuuhinnalla heidän airbnb:ssään, alkanut seurata The Guardiania ja rundaillut kaupungissa useaan otteeseen, viime talvena peräti viisi viikkoa putkeen.

Kummasti on alkanut Lontoo maistua!

Kaikkein olennaisinta kaupunkisuhteeni kehitykselle oli kuitenkin tämä oivallus:
ÄLÄ MENE OXFORD STREETILLE.

Ja etenkään älä mene Oxford Streetille LAUANTAINA.
Se on helvetin esikartano.

Mr Selfridge voi kyllä odottaa.

Tämän kun hoksaa, yhtäkkiä populaa onkin aivan sopivasti.
Joskus on jopa autiota ja hiljaista, suomalaiselle sopivalla tavalla harvaa.

Nyt Lontoo on yksi lempikaupunkejani. Sinne pyrähdän haistelemaan trendejä.

NUUUUUUHKIS!

Now I Just Let Him Wait

 I used to dislike London.

Too many people. Too big. Too many people. Too expensive. Too many people.
People. People. People.
Men. Women. Children. Tourists.
(Oh, always those damn tourists!) 

That is just too much for a Finn
who lives happily with some 15 fellow citizens per square kilometre.

 Through my work, I have recently had the opportunity to make friends with great natives.
They have shown me London’s many faces.
What an amazing city!
 

The main breakthrough was achieved when I realized this:
DO NOT GO TO OXFORD STREET! 

And, in particular, do not go to Oxford Street ON SATURDAY!

No Londoner would.
It is insane. It is hell. 

Now, I just let Mr Selfridge wait.

And I am happier with us than ever!
Me and my London.

2013_12_19_St James Park_lampi_lintu_WEB_IMG_2410_PHA

5 thoughts on “Herra saa nyt luvan odottaa

    • Thank you, darling!

      Kultainen leikkaus on salaisuuteni. Kuten myös da Vincin, Dalín, Le Corbusierin, koko luonnon…

      FYI, että näissä kamerana on ikäloppu pikkupokkarini Canon PowerShot S95. Mitään ihkua järkkäriä en jaksa reissuissa roudata. Paras kamera on se, joka on mukana. Useimmilla se on puhelimessa!

      Olen yrittänyt selvittää, miksi kuvat selvästi tummenevat, kun postaan ne blogiin. Photoshopissa valoisuudet ja kaikki ovat okei. Blogissa kuva on alasävyinen. Tämä tapahtuu, vaikka tietokoneen näyttö pysyy koko ajan samana.
      ANY IDEAS?

      • Katsotko kuvia samassa koossa kuvankäsittelyohjelmassa ja blogissa? Katselukoko vaikuttaa sävy- ja värikokemukseen. Erityisesti punasävyjen vaikutelma muuttuu vaaleammaksi pinnan koon kasvaessa. Entä onko blogisivun taustaväri sama kuin kuvankäsittelyohjelman tausta? Asiaan liittyy kiiltokulmaa ja pisteenleviämisfunktioita yms., mutta nuo jutut ovat painuneet itsellä opiskeluaikojen jälkeen unholaan, kun on pitänyt vapauttaa oman pään kovalevyä muuhun käyttöön.

      • Hmmm, ymmärrän tuon pointin. En kuitenkaan usko, että se on tässä se juttu. Kuvien koko on määritelty 1200 pikselin levyiseksi (esimerkiksi), eikä se niiiiiin paljon muutu.

        Outoo. Taidan kysyä blogialustan pitäjältä.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s