Please, see in English below.

“Elä hetkessä!”
“Tässä sitä mennään ihan vaan päivä kerrallaan.”

On toki hyvä tunnistaa nykyhetken ansiot.
Auringon kutitus nenänpäässä, espresson tuoksu mutteripannusta, tyyni järvenselkä.
Lasten hepulikikatus monsterileikeissä.
Saunan lämmitys pitkällä kaavalla.

Lomalaisen mahdollisuus tehdä tai olla tekemättä, ihan fiiliksen mukaan.

Mutta kas, jos aina jättää – läheisen tai kaukaisemman – tulevaisuutensa suunnittelematta, jää nykytilaan marinoitumaan.

Tulee antaneeksi oman elämänsä päätösten teon muille ihmisille.
Tai koneille. Tai järjestelmille. Tai kohtalolle. Tai ihan vaan ajan kululle.
Ikääntymiselle, luoja paratkoon!

Puolisolle, jälkikasvulle, kaveripoppoolle, pomolle.
Lennonvaraussysteemille, siirtolapuutarhamökkien hintakehitykselle, euriborille.
Firman/maan/taloyhtiön hallitukselle.
Viranomaisille, lainsäädännölle, poliittiselle tilanteelle.
Säälle, sairaudelle, sote-uudistukselle.
Organisaatiomuutokselle, onnettomuudelle, epidemialle.

Kun aikansa lykkää valintaa, valitseminen ei enää olekaan mahdollista.
On liian myöhäistä.
Juna meni jo.

Mikä helpotus!

Olisinhan mä, mutku…

Now or then? Both!

Living in the moment is not the perfect idea.

Yes, I cherish the moment.
Yes, I enjoy what life has to offer, here and now.
Yes, I reallyreallyreally taste the first strawberry, hear the baby birds, smell the sauna heating up.

But if I always skip planning my future, near or further, I am not in charge of my own life.

I give the power away.
To other people. To systems. To organisations.

To the destiny.
Or “destiny”.

To aging! (Oh dear.)

To the time passing by, simply.

I will never be completely in control of my life.
Many, too many, things just happen, unplanned, unwanted, unexpected.

But I certainly want to have my say where I can.