Hän on syntynyt! (Koska nytku.)

The birth of my biz baby in English below.

2016_05_06_BLOGI_Haraldin liitupiirros 1_PHA_IMG_6962

Olen odottanut pitkään. Kolme, neljä vuotta, ehkä kauemminkin.

Nyt hän on vihdoin syntynyt! Hän sai saman tien jo Y-tunnuksen.
Hän ei kuulu kirkkoon, mutta kylläkin kaupparekisteriin ja pian myös ennakkoperintä- ja arvonlisäverovelvollisten rekisteriin.

No mitä ihmettä?

Onpa mimmi nopea käänteissään!

Vastahan irtisanoutui, pyrähti Lontooseen, palasi tyytyväisenä joskin matti kukkarossa, sai pyytämättä ja iloisena yllätyksenä vakituisen työpaikan ja nyt, kolmen kuukauden jälkeen, onkin ottanut ja lähtenyt ja perustanut oman puljun!?

Jotakin logiikkaa, muikkeli!

Olen miettinyt oman yrityksen perustamista vuosien ajan ihan joka päivä. Vähän 2016_05_06_BLOGI_Hellen liitupiirros_PHA_IMG_6970samaan tapaan kuin rakastuneena: tovin voi keskittyä muuhun, sitten taas mieli karkaa puhaltelemaan unelmanhöytyviä.

Viime aikoina olen tihentyvään tahtiin yllättänyt itseni tuunaamasta liikeideoita, ynnäämästä laskelmia, haarukoimasta hinnoittelua, punnitsemasta verkostojeni tiheyttä, jututtamasta yrittäjän tielle lähteneitä tuttuja ja tuntemattomia, generoimasta fantsuja nimiehdareita.

Odottamasta täydellistä tähtien asentoa.

Vaan eihän sellaista tule!

Kropan takuu meni umpeen nelikymppisenä, kuten kaikki tuon virstanpylvään ohittaneet hyvin tietävät.
Äitini menehtyi 57-vuotiaana, isäni 64-vuotiaana.
Muutakin sukua ja tuttavapiiriä viikatemies rapsuttelee. Välillä tulee huteja, toisinaan täysosumia.

Princekin heitti korkkarit hittoon, nuori mies! Höh.

En voi odottaa!

Ei ole mitään sitkua. On vain nytku.

Siksi päätin − siis nimenomaan päätin − uskaltaa lähteä jahtaamaan omempaa juttuani. Riitti muistaa tämä postaukseni puolentoista vuoden takaa.

Itsestään selvää, sitten lopulta.

(Piirrokset Hellen ja Haraldin.)

 

2016_05_06_BLOGI_Haraldin liitupiirros 2_PHA_IMG_6965

My biz baby is born! 

I have been thinking of starting my own business for years and years and years.

Waiting for the right moment. 

It never comes, of course.

It is a matter of decision: THIS is The Moment. 

I re-read this blog post of mine, from 17 months back.
Everything is crystal clear, now that I think of it.
So I quit my new job after three months and filled in the registration form. 

Looking forward to the unlimited future with my newly born limited company! 

(Drawings by Helle and Harald.)

 

Hetkessä eläminen on yliarvostettua

Please, see in English below.

2014_07_06_BLOGI_ela hetkessa_PHA

“Elä hetkessä!”
“Tässä sitä mennään ihan vaan päivä kerrallaan.”

On toki hyvä tunnistaa nykyhetken ansiot.
Auringon kutitus nenänpäässä, espresson tuoksu mutteripannusta, tyyni järvenselkä.
Lasten hepulikikatus monsterileikeissä.
Saunan lämmitys pitkällä kaavalla.

Lomalaisen mahdollisuus tehdä tai olla tekemättä, ihan fiiliksen mukaan.

Mutta kas, jos aina jättää – läheisen tai kaukaisemman – tulevaisuutensa suunnittelematta, jää nykytilaan marinoitumaan.

Tulee antaneeksi oman elämänsä päätösten teon muille ihmisille.
Tai koneille. Tai järjestelmille. Tai kohtalolle. Tai ihan vaan ajan kululle.
Ikääntymiselle, luoja paratkoon!

Puolisolle, jälkikasvulle, kaveripoppoolle, pomolle.
Lennonvaraussysteemille, siirtolapuutarhamökkien hintakehitykselle, euriborille.
Firman/maan/taloyhtiön hallitukselle.
Viranomaisille, lainsäädännölle, poliittiselle tilanteelle.
Säälle, sairaudelle, sote-uudistukselle.
Organisaatiomuutokselle, onnettomuudelle, epidemialle.

Kun aikansa lykkää valintaa, valitseminen ei enää olekaan mahdollista.
On liian myöhäistä.
Juna meni jo.

Mikä helpotus!

Olisinhan mä, mutku…

Now or then? Both!

Living in the moment is not the perfect idea.

Yes, I cherish the moment.
Yes, I enjoy what life has to offer, here and now.
Yes, I reallyreallyreally taste the first strawberry, hear the baby birds, smell the sauna heating up.

But if I always skip planning my future, near or further, I am not in charge of my own life.

I give the power away.
To other people. To systems. To organisations.

To the destiny.
Or “destiny”.

To aging! (Oh dear.)

To the time passing by, simply.

I will never be completely in control of my life.
Many, too many, things just happen, unplanned, unwanted, unexpected.

But I certainly want to have my say where I can.