Missing the rat wheel in English below.
Uudet tilanteet elämässä kasvattavat paitsi tietoja ja taitoja, myös itseymmärrystä.
Mielenkiinnolla siis havainnoin, mitä uutta opin minästä tässä yksinyrittäjän alkutaipaleella.
Nimittäin minä onnistuu yllättämään itsenikin aina silloin tällöin, vaikka yhteistä taivalta on kertynyt liki puoli vuosisataa.
Otetaan nyt vaikkapa tämä keissi.
Tässä päivänä muutamana ohitseni kurvasi loka-auto. Siis sellainen pyörillä varustettu säiliö, johon imetään viemäreistä sitä ihtiään. Slurp!
Sydänalassani muljahti. ”Tuollakin on työpaikka.”
Hä?????
Siis mitä ihmettä?
Mistä toi tuli?
Tunnenko yhtäkkiä kaipuuta organisaatioon? Alaiseksi? Muiden määrittämien tehtävien ja aikataulujen pariin?
Mistä nyt oikein on kyse?
Siinähän se sitten selviää, kun päivän, pari päässään kääntää ja vääntää.
Tajuan kaipaavani seuraa ja pöhinää ja kuulumista joukkoon.
Kun elää yksin ja tekee duunia kotitoimistolla, välillä voisi olla mukavaa kohdata ihminen.
Heittää läppää kollegoille, taivastella ”tää on niin tätä”, pallotella jotakin ammatillista haastetta.
Hitsi, sanoa edes huomenta ja moido!
Tuntea olevansa osa isompaa kokonaisuutta, jolla on jokin tarkoitus, tehtävä ja päämäärä. ”Me ritarit taistelemme paremman maailman puolesta.”
Yrittäjä-ystäväni varoitteli tästä eristymisestä, mutten uskonut. Olin vaan että ”onhan tässä oltu vuorotteluvapaillakin ilman mitään vieroitusoireita”.
En tajunnut, että se on aivan eri juttu.
Kunnes huomasin olevani kateellinen kakkakuskille.
Missing My Box in Organisation Chart
You live, you learn, they say.
Most intriguing is to learn something about oneself.
Like when you have just started your own company, after two, ten, twenty years of thinking about it, finally making your dream come true.
Excited, happy, looking forward to all it brings along, wearing shades to protect your eyes from the bright future.
And then, out of the blue, you notice yourself looking at other people – cleaners, truck drivers, policewomen, doctors, lawyers, managers – envying them for their work.
Stunned you stop, wondering what on earth is going on inside your head/heart/stomach/soul.
Have you gone completely mad?
You do not really want to go back, do you?
You realise you are being lonely. Living alone, working alone, the whole country being closed for summer holidays, nothing, absolutely nothing happens professionally.
No wonder position in an organisation, defined tasks, automated coffee and office gossip suddenly seem appealing.
Quick! Quick!
Get a doctor!
Hah, voi sinua! Kunhan löydän oman toimistopöytäni ja saan syksyllä hommat käyntiin, rupean houkuttelemaan sinua työpöytäkaverikseni. Lupaan joka aamu taivastella 20 vuotta nuorempia työnarkkiksia, Pokemonien etsintää, ikävaivoja, vajaakapasiteettisia ihmisiä, ikuista väsymystä ja yrittäjyyden hulluutta. Sanon aina moi ja hymyilen. ❤
Kuulostaa hyvältä! Sopiiko, että raahaudun mestoille pyjamassa, meikkaamatta ja kaikin puolin aamuisessa luonnontilassa, vaihtelevasti puheripulissa tai aamuäreänä, piiloudun tietsarin taakse ja haluan vaan olla rauhassa ja ajatella?
Mun mielestä just tyylikästä. Aikuinen ihminen saa tejdä kuten haluaa. Mäkin tulisin pyjamassa, mutta kun nukun usein topeissa niin pakko laittaa kuitenkin housut.
Mee johonkin toimistonomadiksi eli työskentelet jonkun firman tiloissa ja annat kahvitunnilla kaikkesi 😀 Meillä on ollut sellaisia. Nomadit antaa meille tuulahduksen ulkomaailmasta.
Joo, tää on mielessä. Voisin kokeilla tätä myös ulkomailla. Any ideas, miten hommaa voisi edistää? Olen kuullut, että on joitakin nomadien kokoontumisajoja ja sitten joitakin paikanjakosaitteja myös…
Valitettavasti mulla ei ole tietoa käytännöistä, mutta varmasti verkosta löytyy…
Paitsi jos haluat tulla kahville meille SYKEen? Meillä on vielä vapaiya huoneitakin…
Hih, kiitos! Syke – niin kaunis ja dynaaminen nimi.
Vaan toden totta puutetta ei niinkään ole työtilasta kuin kuulumisesta ryhmään, jolla on yhteinen missio.