Kade kakkakuskille

Missing the rat wheel in English below.

 2016_07_27_BLOGI_Kade kakkakuskille_kuva_toimisto_PHA

 

Uudet tilanteet elämässä kasvattavat paitsi tietoja ja taitoja, myös itseymmärrystä.

Mielenkiinnolla siis havainnoin, mitä uutta opin minästä tässä yksinyrittäjän alkutaipaleella.
Nimittäin minä onnistuu yllättämään itsenikin aina silloin tällöin, vaikka yhteistä taivalta on kertynyt liki puoli vuosisataa.

Otetaan nyt vaikkapa tämä keissi.

Tässä päivänä muutamana ohitseni kurvasi loka-auto. Siis sellainen pyörillä varustettu säiliö, johon imetään viemäreistä sitä ihtiään. Slurp!

Sydänalassani muljahti. ”Tuollakin on työpaikka.”

Hä?????
Siis mitä ihmettä?
Mistä toi tuli?
Tunnenko yhtäkkiä kaipuuta organisaatioon? Alaiseksi? Muiden määrittämien tehtävien ja aikataulujen pariin?

Mistä nyt oikein on kyse?

Siinähän se sitten selviää, kun päivän, pari päässään kääntää ja vääntää.

Tajuan kaipaavani seuraa ja pöhinää ja kuulumista joukkoon.

Kun elää yksin ja tekee duunia kotitoimistolla, välillä voisi olla mukavaa kohdata ihminen.
Heittää läppää kollegoille, taivastella ”tää on niin tätä”, pallotella jotakin ammatillista haastetta.
Hitsi, sanoa edes huomenta ja moido!

Tuntea olevansa osa isompaa kokonaisuutta, jolla on jokin tarkoitus, tehtävä ja päämäärä. ”Me ritarit taistelemme paremman maailman puolesta.”

Yrittäjä-ystäväni varoitteli tästä eristymisestä, mutten uskonut. Olin vaan että ”onhan tässä oltu vuorotteluvapaillakin ilman mitään vieroitusoireita”.

En tajunnut, että se on aivan eri juttu.

Kunnes huomasin olevani kateellinen kakkakuskille.

 

Missing My Box in Organisation Chart

You live, you learn, they say.

Most intriguing is to learn something about oneself.

Like when you have just started your own company, after two, ten, twenty years of thinking about it, finally making your dream come true.
Excited, happy, looking forward to all it brings along, wearing shades to protect your eyes from the bright future.

And then, out of the blue, you notice yourself looking at other people – cleaners, truck drivers, policewomen, doctors, lawyers, managers – envying them for their work.

Stunned you stop, wondering what on earth is going on inside your head/heart/stomach/soul.
Have you gone completely mad?

You do not really want to go back, do you?

You realise you are being lonely. Living alone, working alone, the whole country being closed for summer holidays, nothing, absolutely nothing happens professionally.

No wonder position in an organisation, defined tasks, automated coffee and office gossip suddenly seem appealing.

Quick! Quick!
Get a doctor!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Luovan luokan toimistoelämää Lontoossa

Summary in English below.

Arki on arkea, ja niin Lontoossa kuin Helsingissä vietän arkeni toimistossa.

Kun kaikki muuttuu kerralla, aistit herkistyvät. Muutaman tovin ajan sitä huomaa asioita.
Pian, aivan kohta, uusi ja yllättävä onkin normia perussettiä, eikä sitä pane enää merkille.

Jottei pääse unohtumaan, kirjaan seuraavassa yksityisiä, yksittäisiä ja yleisiä ensihavaintojani lontoolaisen luovan luokan konttorielämästä.

Somerset House.

Somerset House.

Bränditoimistomme sijaitsee Somerset Housessa, vaikuttavassa ex-palatsissa vuodelta 1780. Paikalla oli toki Tudorin aikainen luksuspytinki jo vuonna 1551. Kuvaan sopii myös, että talon ”uusi siipi”, New Wing, on 160 vuotta vanha.

Rakennus on nyt pyhitetty kulttuurille, ja käytävien varrella majailee useita pieniä luovia toimistoja: kuvittajia, ajatushautomoita, firma joka tekee filmien castingeja…

Meillä on noin 25 neliön huone, jossa on kymmenen työpistettä. Kerralla paikalla on yleensä sellaiset seitsemän, kahdeksan, yhdeksän ihmistä. Tunnelma on tiiviihkö.

Yhtaikaa saattaa olla meneillään yksi sisäinen keskustelu toimistossa, yksi puhelinneuvottelu painotalon kanssa sekä yksi skype-yhteys asiakkaaseen sinne jonnekin. Taustalle sopivat pehmeä hissi/hittimusa tai 80-luvun brittihitit.

Kun yksi aivastaa, muut poikkeuksetta kiekaisevat ”Bless you!” Oikeampi saattaisi olla “Save us!”

Toimistoissa on hiiriä. Toistan. Toimistoissa on hiiriä.
Yhtään en ole vielä nähnyt, mutta hiirenloukkuja möllöttää muutaman metrin välein ja kollegat raportoivat vilistävistä vieraista.

Äitisi ei ole töissä täälläkään. Myös näissä toimistokeittiöissä muistutetaan yhteisistä säännöistä: kunnioita muita ja siivoa itse jälkesi.

Päivät ovat pitkiä. Kun saavun mestoille 9:30 – aika jolloin minun on toivottu aloittavan – olen (toiseksi) viimeinen saapuja. Kun poistun 18:30 olen ensimmäisiä lähtijöitä.
Eräänäkin perjantai-iltana heitin palttoota niskaan siinä seitsemän aikaan. Minua ennen oli lähtenyt kaksi, jälkeeni jäi vielä kuusi uurastajaa. Ja ei, tyypit eivät vaan hengaa siellä, vaan paiskivat ihan oikeasti duunia.

Ihmiset eivät vaikuta syövän lounasta lainkaan tai hotkaisevat vain jonkin snackin työpöydän ääressä. Tätä minun on todella vaikea ymmärtää.  Taidan kirjoitan ruokakulttuurista ihan oman postauksen myöhemmin.

Kävelen töihin ja oh boy, se on siunaus, jonka merkityksen voi ymmärtää vain aamun ruuhkametrossa kröhinää, likistyksiä ja tahmaisia kahvoja väistellyt kanssalontoolainen.

Nyt kuuden viikon jälkeen huomaan, etten enää ole turisti. Olen… kuin kotonani.

Kolmen kuukauden harjoitteluni alkaa olla puolivälissä.
Kannattiko?
Ha! Vielä kysyt!

 

Creative Class Office Life in London

The first half of my three-month internship is behind.
It is time to recap some impressions of the creative class office life in London.

Our brand agency is in Somerset House, a former palace dating from 1780.

Today, the building hosts cultural events and exhibitions, and several creative agencies reside inside its thick walls.

Our office room is some 25 square meters, with ten workplaces.
We are usually seven to nine people present. Tight.

There are mice in the house. Have not seen any yet, though.

People work a lot, easily 10−12 hours per day.
Also, they do not seem to have any proper lunch break.
I wonder, if my colleagues are actually…
robots?

Maybe not, since occasionally they sneeze.
When that happens, the whole room declaims ’bless you’.

So was it worth quitting the steady paycheck?
Was it worth starting an internship at the age of 46?
Is the learning curve steep enough?
Is  the adventure worth all the effort and risk?

ABSOLUTELY!

 

Toimistomme ikkuna antaa Somerset Housen avaralle sisäpihalle.

Toimistomme ikkuna antaa Somerset Housen avaralle sisäpihalle.

 

 

 

Tänään (20 vuotta sitten) äitini kuoli.

Kaarina Kaikkosen teos Galerie Forsblomissa.

Tulkintani Kaarina Kaikkosen teoksesta Galerie Forsblomissa.

 

Tänään, 20 vuotta sitten, äitini kuoli.
Sain puhelun. Kaikki muuttui.
Olin 26-vuotias.

Kului neljä vuotta.
Isäni kuoli.
Sain puhelun. Kaikki muuttui.

Olin aikuinen, omilla jaloillani.
Olin lapsi, vailla äitiä ja isää.

Mitä ajattelen tästä kaikesta nyt?

Ihmiset kuolevat.
Se ei enää juurikaan yllätä minua.

Pelkäänkö? Kyllä.

Sitä kun puhelin taas soi.
Ja sitä kun oma aikani tulee.

Ou jees, aion elää, ennen kuin kuolen.

 

(Not) long ago, my mother died

Today, 20 years ago, my mother died.
Four years later, it was my father’s time to go.

At the age of 30, I was orphan.

People die.
It does not surprise me anymore.

Let us live before we leave.

NUUUUH! Mitä tapahtuu seuraavaksi – ja miksi?

Finding The Trend in English below.

Näyttää, muttei taida olla. To Banksy or not to? I think not.

Näyttää, muttei taida olla. To Banksy or not to? I think not.

Historia on ihan jees, vaan tulevaisuus se vasta pihteihinsä nappaa!

Vietin viime viikon Lontoossa trendejä nuuskimassa. Ihan tälle viileenmetsästyskurssille osallistuin siellä.
(Toim. huom. Central Saint Martins on muodin, designin ja taiteen opiskelun Se Mesta, ja lyhytkursseille pääsevät taviksetkin, kohtuuhinnalla, vinks vinks!)

Monille − noh, kaikille − yrityksille on olennaista arvioida, mihin maailma on menossa ja miten sitä voisi hyödyntää liiketoiminnassa. Tämän vuoksi firmat seuraavat tarkasti hiljaisia signaaleja ja niistä mahdollisesti kehkeytyviä megatrendejä.

Mitä tapahtuu seuraavaksi kulttuurissa, taloudessa, sosiaalisesti, politiikassa, ajattelussa…
Millaisia elämäntyylejä ihmiset omaksuvat?
Mikä on heille tärkeää?
Miten he käyttävät aikansa ja rahansa?

Nuuskijat havainnoivat maailmaa ja poimivat siitä omat huomionsa, muodostavat oman näkemyksensä. Kun eri nenien havaintoja kootaan yhteen, suuret linjat alkavat hahmottua. Niitä trenditoimistot koostavat asiakkailleen yksityiskohtaisiksi raporteiksi.

Mitä tapahtuu ja miksi?
Mitä teemme tällä tiedolla?

Henkeäsalpaavan mielenkiintoista!

Palaan tähän aiheeseen tulevaisuuden(!) postauksissani.
Tässä muutamia fiilistelykuvia maistiaisiksi.

Viileetä ja kuumaa Lontoosta, ole hyvä!

 

 

Cool Hunting In London

History is quite ok, but he future is fascinating!

Last week I attended this course in trend forecasting at Central Saint Martins, the renowned college of University of Arts London.

Knowing what is just about to happen is vital for many companies, if not all.
Weak signals grow into megatrends, and sooner or later they affect the business.
Better be prepared.

So the companies track vigorously what is next culturally, economically, socially, politically, philosophically…

What are the trends in lifestyle?
What is important to people?
How will they use their time and money?

And what should we do with this information?

I am just thrilled, and will tackle the issue in my future(!) posts.

Here are just some inspiring photos to start with.
The Cool and The Hot from London, here you are!

Hoksauksia elämässä, osa 2

Learnings in life in English below.

 08_01_2015_Pelastusverkko enkeleille_PHA

Mietipä kaikkea hyvää elämässäsi. Lapsia ja muita rakkaita, lämpimiä hetkiä läheisten kanssa, kaunista kotia, hyötypuutarhaa, duunia, demokratiaa, hyvää kuntoa, sunnuntaiulkoilua.

Huomaatko kaavan?

Hyvät jutut elämässä pitää itse järjestää.

Kohtalo heittää eteen lähinnä hankaluuksia.
Hyvää elämää ei pidä laskea sattuman varaan.

Learnings in life #2 

The Good, The Lovely, and The Beautiful in life is DIY stuff.

The fate is not too benevolent.
It mainly throws obstacles on your way.

 

 

Hoksauksia elämästä, ekat 10

Learnings in life in English below.

2014_10_19_Trasteveren untuvat_PHA

  1. Vain muutos on pysyvää. Se ei hirveästi välitä omista kaavailuistasi. Turha kuvitella muuta. Turha panikoida, kun se taas tulee.
  2. Villakangastakki on syysvaate. Suomen talveksi on syytä satsata takamuksen peittävään untuvaan.
  3. Rakkaiden ihmisten kanssa kannattaa viettää aikaa.
  4. Jos sanat ja teot ovat ristiriidassa, usko tekoja.
  5. Kalleinkin kashmir, merinovilla ja tekninen lämpötekstiili on halvempi kuin talven viettäminen Ranskan Rivieralla.
  6. Pidä verensokeri tasaisena. Älä käy tärkeitä keskusteluja juuri ennen lounasta.
  7. Jos se ei soita, se ei ole kiinnostunut. (Ei hukannut kännykkäänsä, ei kuolemankielissä hospitaalissa, ei pidä sinua liian hyvänä itselleen. Ei vain ole kiinnostunut.)
  8. Ihminen taantuu yöllä. Älä käy tärkeitä keskusteluja suden hetkenä.
  9. Kenenkään ei tarvitse muuttua toiseksi. Jos et kelpaa muille, etsi parempaa seuraa. Jos muut eivät kelpaa sinulle, sama pätee. (Omaa käytöstään voi toki tarkastella kriittisesti ja viilata, jos viilattavaa on.)
  10. Etsi oma ankkurisi. Ei kovin kaukaa.

Learnings In Life, part 1

1. For the Finnish winter you need a long down coat. Nothing else will do.
2. Invest in cashmere, merino wool, and technical underwear. Anything is cheaper than moving to French Riviera.
3. Spend time with your loved ones.
4. Words are just words, plans are just plans. Actions count.
5. If he does not call, he is just not that into you. (Not dying, not travelling, not lost your number, not thinking you are too good for him. Not interested.)
6. You deserve to be accepted the way you are. If not, find better company.
7. Keep your blood sugar level steady to avoid social damage.
8. Do not discuss important issues at night.
9. The only constant is change. Do not expect anything else. Be prepared.
10. Find your anchor.

Hermoheikon algoritmi Hulluille Päiville

Summary: Sales make you crazy. Beware.

1. Älä mene Hulluille Päiville.

2. Jos kuitenkin menet Hulluille Päiville
a) Mieti etukäteen, kuinka arvokkaina pidät vapaa-aikaasi ja mielenterveyttäsi.
b) Huolehdi, että hulluudessa kuluttamasi aika ja ostamasi säästö ylittävät kohdan a arvon.
c) Hyötysuhdetta voit maksimoida seuraavasti:

– valitse halusi kohteiksi tuotteet, joita oikeasti tarvitset ja joissa säästö on merkittävä, ei prosentteina vaan absoluuttisina euroina
– jos nämä ovat vaatteita, katso että voit ostaa ne sovittamatta tai voit kokeilla niitä jonottamatta koppiin
– valitse vähäruuhkaisin ajankohta: ennen aamukahdeksaa tai iltakahdeksan jälkeen
– tee täsmäisku vain valitsemallesi osastolle, hoida homma ja häivy.

2014_10_08_Hullut Paivat_PHA_IMG_8619

Kelvosta esimerkistä käy vaikkapa Bossin laadukas syystakki + kolmet Wolfordin sukkahousut:
ei strippausta, alennus 250 e, aamuseiskalta aika 20 min liikkeessä + matkat eestaas 40 min
=> säästö ylittää reilusti tuntipalkan sekä käyttöarvon kanssa ynnättynä muiden mahdollisten sijoituskohteiden tuoton, eikä mene hermo
= kannattaa.

JUHUUUUUUU!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Miten on, miten voisi olla ja kuinka sinne pääsee?

Developed for you in English below.

2014_07_26_Kaasukellot-musta-W_PHA

Kehittäminen on minusta parasta maailmassa!

Jo kouluaikoina mua kiinnosti, MITEN ASIAT OVAT.
Kyselin ja utelin, vaivasin opettajia tunnin jälkeen lisäkysymyksin. Ilahduin suuresti oivalluksista: ”Ai NÄIN!”.

Oikeassa oleminen sinänsä ei mua kiinnostanut. Halusin vain tietää.

(Toim.huom.1. Koulussahan opeteltiin asioita, jotka olivat jämptisti jotenkin. Matikka, mantsa, bilsa ja muut luonnotieteet, kielet, suomi, jopa liikunta ja kuvis, whatever.
Asiat olivat jollakin tavalla, sillä sipuli.
Filosofisia vikurointeja ei suomalaisessa opinahjossa harrastettu. Tai edes disclaimerein todettu, että ”tämänhetkisen käsityksen mukaan mitokondrioiden tehtävä solussa on…”)

(Toim.huom. 2. Arvaahan sen maineen sitten. Muttei mua haitannut, koska oppiminen oli niin fasinoivaa, että se voitti mennen tullen kunniakysymykset.)

Sittemmin mukaan on tullut vinkkeli, miten asiat VOISIVAT OLLA ja mitä niiden eteen PITÄISI TEHDÄ. Jotta bisnes pyörisi tai homma hoituisi tai suhde kukoistaisi tai terveys kohenisi tai elämä vaan ylipäätään olisi hyvää.

Näen maailmassa koko ajan paljon fiksattavaa. Mieleni toimii häikkäskannerina: trrrrrr-TUUUUUT-trrrrrrr-trrrrr-trrrr-TUUT-TUUT!

2014_07_26_Kaasukellot-mustavalkea-W_PHA

Esimerkkejä.

  1. Hyppään ratikkaan. Tuo ja tuo ja tuokin asia raitiovaunulla matkustamisen prosessissa voisi olla paremmin. Ja tietyö. Ja ilmastointi. Ja mainokset. Ja aikataulujen viestintä. Ja huh, uusien vaunujen tilasuunnittelu.
  2. Teen ostoksia verkkokaupassa. Homma tökkii. Lähetän firmaan seikkaperäisen meilin, miten heidän ostoflow’nsa on asiakkaalle hankala ja mikä voisi kussakin kohdassa olla ratkaisu.
  3. Tapaan ystävän, joka valittaa työstään / puolisostaan / lapsuudestaan / ylipainostaan / ajanpuutteestaan / kotinsa sotkuisuudesta.
    Palvelupalettini sisältää ensin pienen empatiatuokion ja sen jälkeen pidemmän ratkaisukeskeisen funteerauksen, mitä asialle voisi tehdä (tarkennus: mitä HÄN voisi asialle tehdä).
    Mulle on turha tulla pelkkiä haleja hakemaan. Parannuspohdiskelua pukkaa kaupan päälle.
  4. Mietin omaa elämääni. Työtä, suhteita, harrastuksia, elinympäristöä, luonnetta, toimintatapaa, tarpeita ja tavoitteita puolen, kahden, viiden, kymmenen vuoden jänteellä.
    Piirrän ja plänään. Visioin ja strategioin ja laadin toimintasuunnitelmia.
    Suunta on TUO, ja eikun toimeksi!
    (Just tää toimeenpano-osa on se haastava).
  5. Perkaan kaksi laatikollista mansikoita pakkaseeen. Missä järjestyksessä laatikon, marjakulhon, perkuujäteastian, minigripien ja sokerin pitäisi olla, jotta liukuhihna toimisi oikeakätiselle keittiöhengettärelle?

Kehittäminen on mun todellinen luontoni.

Miten on nyt, kuinka hyvin voisi olla ja miten sinne voisi päästä.

Mua ei kiinnosta olla oikeassa.
Mua kiinnostaa, miten asiat voisivat olla, miten ne voisi tehdä paremmin.
Ihan sama kenen idea.
Mä niiiiiiiiiiin haluan saada tietää olevani väärässä, jos asiat siten edistyvät.

Kehittäminen on niin paljon parempaa kuin liikavarpaat!

2014_07_26_Kaasukellot-valkeamusta-W_PHA

Harmillisen harvoin ihmiset arvostavat elämäänsä tai arkiseenkaan toimintaansa kohdistuvia kehitysehdotuksiani.
Tiedä sitten, kenen tässä asiassa pitäisi edistyä…

 

How Is It? How Could It Be?

And what to do to get there?

Be it business, everyday activities, my own life …or yours!
I spot things to fix and generate ideas on what to do about them.

Development is my true nature.

Actually, it does not need to be my idea. I am not at all interested in being right.
Changing things for the better is the key.
The world is a place for eternal improvement.

For some reason, other people do not always appreciate my life-enhancing propositions.
I sense a development need (t)here…

2014_07_26_Kaasukellot-valkea-W_PHA

Keltanokan kotikokin oppimiskäyrä

2014_04_18_Pilkotut sipulit bataatti_pinkilla_leikkuukaudalla_PHA_IMG_5861Opettelin häntä tässä laittamaan ruokaa.
Oli jo aikakin.

En ole koskaan ollut kummoinenkaan keittiöhengetär. Opiskeluaikojen kämppikseni nauroi tikahtuakseen tajuttuaan, että rupesin suomustamaan kalaa, kun olin jo pilkkonut sen. Jotenkin oli vaan päässyt unohtumaan.
Exäni mukuloineen taas vinkui yritteliäiden tarjoomusteni ääressä: ”Pia, MIKS sä laitat ruokaa?”

Sitäkin nolompaa, sillä äitini opetti työkseen kokkeja ja tarjoilijoita. Hän yritti kyllä saada minut ruoanlaiton pauloihin. Ei onnistunut. Teiniä kiinnosti vain leipominen. Rasvaa ja sokeria, nami nami!

Muutin sitten opiskelemaan ja omilleni. Viikolla lounaat koulun ruokalassa, illalla leipää ja aivan liikaa jädeä ja karkkia. Viikonloppuisin toisena päivänä kamujen kanssa pizzalle, toisena makaronia ja tonnikalahiutaleita vedessä. (Tuolloin tonnikala oli vielä eettis-ekologisesti okei, toim.huom.).

Työelämään astuttuani jatkui sama meininki, joskin kouluruokala vaihtui amicasodexhoon, pizza vuohenjuustosalaattiin ja makaronimössö chicken kormaan, takeawayna korttelin intialaisesta.

Laskin moneen kertaan, ettei viikonloppukokkaaminen yhdelle oikein lyö leiville. Suunnitteluun, kaupassa käyntiin ja valmistamiseen kuluu paljon aikaa. Rutiinin puutteessa ilmenee aina kaikenlaista ihme säätöä. Itse murkina vetäistään naamaan alle vartissa. Ruokalevon sijasta saa vielä siivota keittiön ja roudata biojätteet pihan perälle.

Hyötysuhdehan on ihan surkea! 2014_04_18_Kolme morttelia harmaalla pohjalla_PHA_IMG_5869

Käytän mieluummin aikani asioihin, joista saan enemmän nautintoa.

Yhdelle kokatessa raaka-aineita jää aina yli. Puoli puskaa korianteria, neljä senttiä vuohenjuustotankoa, neljännespönttö kalamata-oliiveja. Me sinkkumimmit kyllä tiedämme, miksi ruokaa päätyy roskiin enemmän kuin keltään muulta. Ei kaikkia ruokia voi pakastaa!

Kun otetaan huomioon aika ja hävikki, ei se ulkona syöminen niin tyyristä olekaan.

Jäinpä sitten vuorotteluvapaalle. Hyvästi kiireiset kulinaariset kokemukset, tervetuloa rahapula ja ajantäyteiset päivät kotosalla! Ja välttämättömyytenä myös keski-ikää takovan naisen ruokaremontti.

Nyt osaan siis laittaa ruokaa. Simppeleitä juttuja, mutta kuitenkin. Ajatus kokkauksesta ei tuo enää painon tunnetta sydänalaan. Perusjutut ovat hallussa. Joskus intoudun jopa säveltämään!

Saamistani oivalluksista bloggaan tässä pitkin matkaa. Pysy kanavalla!

 

I just learned how to cook.
In my following posts I will tell more about this adventure.