Developed for you in English below.
Kehittäminen on minusta parasta maailmassa!
Jo kouluaikoina mua kiinnosti, MITEN ASIAT OVAT.
Kyselin ja utelin, vaivasin opettajia tunnin jälkeen lisäkysymyksin. Ilahduin suuresti oivalluksista: ”Ai NÄIN!”.
Oikeassa oleminen sinänsä ei mua kiinnostanut. Halusin vain tietää.
(Toim.huom.1. Koulussahan opeteltiin asioita, jotka olivat jämptisti jotenkin. Matikka, mantsa, bilsa ja muut luonnotieteet, kielet, suomi, jopa liikunta ja kuvis, whatever.
Asiat olivat jollakin tavalla, sillä sipuli.
Filosofisia vikurointeja ei suomalaisessa opinahjossa harrastettu. Tai edes disclaimerein todettu, että ”tämänhetkisen käsityksen mukaan mitokondrioiden tehtävä solussa on…”)
(Toim.huom. 2. Arvaahan sen maineen sitten. Muttei mua haitannut, koska oppiminen oli niin fasinoivaa, että se voitti mennen tullen kunniakysymykset.)
Sittemmin mukaan on tullut vinkkeli, miten asiat VOISIVAT OLLA ja mitä niiden eteen PITÄISI TEHDÄ. Jotta bisnes pyörisi tai homma hoituisi tai suhde kukoistaisi tai terveys kohenisi tai elämä vaan ylipäätään olisi hyvää.
Näen maailmassa koko ajan paljon fiksattavaa. Mieleni toimii häikkäskannerina: trrrrrr-TUUUUUT-trrrrrrr-trrrrr-trrrr-TUUT-TUUT!
Esimerkkejä.
- Hyppään ratikkaan. Tuo ja tuo ja tuokin asia raitiovaunulla matkustamisen prosessissa voisi olla paremmin. Ja tietyö. Ja ilmastointi. Ja mainokset. Ja aikataulujen viestintä. Ja huh, uusien vaunujen tilasuunnittelu.
- Teen ostoksia verkkokaupassa. Homma tökkii. Lähetän firmaan seikkaperäisen meilin, miten heidän ostoflow’nsa on asiakkaalle hankala ja mikä voisi kussakin kohdassa olla ratkaisu.
- Tapaan ystävän, joka valittaa työstään / puolisostaan / lapsuudestaan / ylipainostaan / ajanpuutteestaan / kotinsa sotkuisuudesta.
Palvelupalettini sisältää ensin pienen empatiatuokion ja sen jälkeen pidemmän ratkaisukeskeisen funteerauksen, mitä asialle voisi tehdä (tarkennus: mitä HÄN voisi asialle tehdä).
Mulle on turha tulla pelkkiä haleja hakemaan. Parannuspohdiskelua pukkaa kaupan päälle. - Mietin omaa elämääni. Työtä, suhteita, harrastuksia, elinympäristöä, luonnetta, toimintatapaa, tarpeita ja tavoitteita puolen, kahden, viiden, kymmenen vuoden jänteellä.
Piirrän ja plänään. Visioin ja strategioin ja laadin toimintasuunnitelmia.
Suunta on TUO, ja eikun toimeksi!
(Just tää toimeenpano-osa on se haastava). - Perkaan kaksi laatikollista mansikoita pakkaseeen. Missä järjestyksessä laatikon, marjakulhon, perkuujäteastian, minigripien ja sokerin pitäisi olla, jotta liukuhihna toimisi oikeakätiselle keittiöhengettärelle?
Kehittäminen on mun todellinen luontoni.
Miten on nyt, kuinka hyvin voisi olla ja miten sinne voisi päästä.
Mua ei kiinnosta olla oikeassa.
Mua kiinnostaa, miten asiat voisivat olla, miten ne voisi tehdä paremmin.
Ihan sama kenen idea.
Mä niiiiiiiiiiin haluan saada tietää olevani väärässä, jos asiat siten edistyvät.
Kehittäminen on niin paljon parempaa kuin liikavarpaat!
Harmillisen harvoin ihmiset arvostavat elämäänsä tai arkiseenkaan toimintaansa kohdistuvia kehitysehdotuksiani.
Tiedä sitten, kenen tässä asiassa pitäisi edistyä…
How Is It? How Could It Be?
And what to do to get there?
Be it business, everyday activities, my own life …or yours!
I spot things to fix and generate ideas on what to do about them.
Development is my true nature.
Actually, it does not need to be my idea. I am not at all interested in being right.
Changing things for the better is the key.
The world is a place for eternal improvement.
For some reason, other people do not always appreciate my life-enhancing propositions.
I sense a development need (t)here…
Riittävän toimiva. Se on minun joskus vaikeaa niellä. Miksi vaikkapa töissä johonkin hommaan valitaan joku, vaikka viereinen henkilö tekisi homman paremmin. Parempaa ei ilmeisesti tarvita. Ajansäästön tai rahan (tai pomokerroksen sokeuden) takia kohtuullisesti kompasteltu riittää. Toinen ajatus asiasta on, että jospa “juosten kustu” kuuluu ihmiskunnan kehitttymisen edellytyksiin. Kun homma menee pieleen, keksitään kenties vahingossa jotain ihan muuta, uutta. Serendipity vai mikäs se termi olikaan.
Hyvä pointti, kiitos, Anne!
Mä tajuan tuon “riittävän toimivan” silloin, kun se oikeasti on riittävän hyvä, sekä lopputuloksen että sinne pääsemisen vinkkelistä. Loppuun asti hiominen ei usein maksa vaivaa.
MUTTA! Riittävän toimiva voi olla myös silkkaa henkistä laiskuutta. En voi arvostaa.
Mitä yleiseen juosten kusemiseen tulee, ei ole järkeä siinä, että jokainen sukupolvi / kansakunta / kesätyöntekijä / muu poppoo joutuu tekemään samat virheet. Ei se mitään kehitystä ole, ei siinä päästä eteenpäin.
Mites muuten, te mua viisaammat, onkaan? Keksitäänkö uutta vahingossa vai systemaattisen tuotekehitysprosessin tuloksena? Siis noin niinku keskimäärin?
Mielenkiintoista itseasiassa tuo, että tuoko päämäärään tähtäävä kehittely, vai oivalluksen kautta sattumoisin keksitty idea merkittävämpiä keksintöjä? Kuka osaisi laskea ja arvottaa?
Juosten kustulla en tarkoita samojen virheiden toistoa, vaan ainakin näennäisesti toimivan homman kasaamista. Esim. journalismissa jutun päästämistä levitykseen ilman faktojen tarkistusta. Päämäärä kumminkin saavutettu: tuote myyty kalliimmalla kuin tuotettu. Hyvä busines, mutta ei kai palvele “ihmiskunnan eteenpäinmenoa”, mitä se sitten onkaan. (On toki muunlaisiakin lehtiä, mutta taitavat kieriskellä tulosongelmissa…?)
“Utelias, tiedostava ja rationaalinen” ei taida kuvata ihmistä keskimäärin. Siksi kai on yleensä helpompi valittaa kuin tehdä. 🙂
Ps. Täytyypä keksiä jokin esimerkki missä pieleenmeno on palvellut kehitystä… No tutuin esimerkki lienee penisilliini, mutta muutakin varmaan löytyy…
Post it -laput kuulemma syntyivät, kun tyyppi yritti kehittää maailman pitävintä liimaa.