Tulkintani Kaarina Kaikkosen teoksesta Galerie Forsblomissa.

Tänään, 20 vuotta sitten, äitini kuoli.
Sain puhelun. Kaikki muuttui.
Olin 26-vuotias.

Kului neljä vuotta.
Isäni kuoli.
Sain puhelun. Kaikki muuttui.

Olin aikuinen, omilla jaloillani.
Olin lapsi, vailla äitiä ja isää.

Mitä ajattelen tästä kaikesta nyt?

Ihmiset kuolevat.
Se ei enää juurikaan yllätä minua.

Pelkäänkö? Kyllä.

Sitä kun puhelin taas soi.
Ja sitä kun oma aikani tulee.

Ou jees, aion elää, ennen kuin kuolen.

(Not) long ago, my mother died

Today, 20 years ago, my mother died.
Four years later, it was my father’s time to go.

At the age of 30, I was orphan.

People die.
It does not surprise me anymore.

Let us live before we leave.