Missing the rat wheel in English below.

 

 

Uudet tilanteet elämässä kasvattavat paitsi tietoja ja taitoja, myös itseymmärrystä.

Mielenkiinnolla siis havainnoin, mitä uutta opin minästä tässä yksinyrittäjän alkutaipaleella.
Nimittäin minä onnistuu yllättämään itsenikin aina silloin tällöin, vaikka yhteistä taivalta on kertynyt liki puoli vuosisataa.

Otetaan nyt vaikkapa tämä keissi.

Tässä päivänä muutamana ohitseni kurvasi loka-auto. Siis sellainen pyörillä varustettu säiliö, johon imetään viemäreistä sitä ihtiään. Slurp!

Sydänalassani muljahti. ”Tuollakin on työpaikka.”

Hä?????
Siis mitä ihmettä?
Mistä toi tuli?
Tunnenko yhtäkkiä kaipuuta organisaatioon? Alaiseksi? Muiden määrittämien tehtävien ja aikataulujen pariin?

Mistä nyt oikein on kyse?

Siinähän se sitten selviää, kun päivän, pari päässään kääntää ja vääntää.

Tajuan kaipaavani seuraa ja pöhinää ja kuulumista joukkoon.

Kun elää yksin ja tekee duunia kotitoimistolla, välillä voisi olla mukavaa kohdata ihminen.
Heittää läppää kollegoille, taivastella ”tää on niin tätä”, pallotella jotakin ammatillista haastetta.
Hitsi, sanoa edes huomenta ja moido!

Tuntea olevansa osa isompaa kokonaisuutta, jolla on jokin tarkoitus, tehtävä ja päämäärä. ”Me ritarit taistelemme paremman maailman puolesta.”

Yrittäjä-ystäväni varoitteli tästä eristymisestä, mutten uskonut. Olin vaan että ”onhan tässä oltu vuorotteluvapaillakin ilman mitään vieroitusoireita”.

En tajunnut, että se on aivan eri juttu.

Kunnes huomasin olevani kateellinen kakkakuskille.

 

Missing My Box in Organisation Chart

You live, you learn, they say.

Most intriguing is to learn something about oneself.

Like when you have just started your own company, after two, ten, twenty years of thinking about it, finally making your dream come true.
Excited, happy, looking forward to all it brings along, wearing shades to protect your eyes from the bright future.

And then, out of the blue, you notice yourself looking at other people – cleaners, truck drivers, policewomen, doctors, lawyers, managers – envying them for their work.

Stunned you stop, wondering what on earth is going on inside your head/heart/stomach/soul.
Have you gone completely mad?

You do not really want to go back, do you?

You realise you are being lonely. Living alone, working alone, the whole country being closed for summer holidays, nothing, absolutely nothing happens professionally.

No wonder position in an organisation, defined tasks, automated coffee and office gossip suddenly seem appealing.

Quick! Quick!
Get a doctor!