Vaatevallankumous olemme me!

Tasan vuosi sitten yli 1100 ihmistä kuoli ja 2500 loukkaantui Dhakassa, Bangladeshissa, kun Rana Plaza -tehdas sortui. Tragedia oli suurin tehdasonnettomuus sukupolveen.
Nämä ihmiset menehtyivät valmistaessaan vaatteita meille.

He työskentelivät surkeissa oloissa, mitättömällä korvauksella, yötä päivää, ilman oikeuksia, jotta minä saisin päällepantavaa kirjaimellisesti muutaman sentin halvemmalla.

Hävettää. 2014_04_24_Who made my clothes_teksti_PHA_IMG_6099

Ja nyt kun joku sanoo, että onhan hyvä kun köyhissä maissa on työtä, vastaan: Niin on!
Työolojen pitää kuitenkin olla kelvolliset, terveelliset ja turvalliset niin ihmisille kuin ympäristölle − kuten on minulla, kuten on sinulla.
Tämän vaatimuksen pitäisi koskea koko teollisuuden arvoketjua ja vaatteen elinkaarta, aina puuvillan kasvatuksesta langan kehruuseen, värjäykseen, ompeluun, pakkaukseen, kuljetukseen ja myyntiin asti.

Se hyvä puoli Rana Plazan katastrofissa on, että viimeisen vuoden aikana tekstiiliteollisuuden aiheuttamat ekologiset ja eettiset ongelmat ovat nousseet muotialan aktivistipiireistä meidän kaikkien tietoisuuteen.

Siksi tänään 24.4.2014 vietetään Vaatevallankumous-päivää.

Tapahtumia järjestetään ympäri Suomea, maailmaa ja internetiä.
Jos näet tyyppejä kulkemassa nuttu nurin ja lähettelemässä meitsieitä #insideout ja #vaatevallankumous, kyse on juuri tästä.

Kiinnostuitko? Tässä lisää:
Fashion Revolutionin sivut
Fashion Revolutionin Suomi-sivut
Vaatevallankumous Facebookissa

Myös suomalainen ja kansainvälinen media käsittelevät vaateteollisuuden haasteita laajasti, esimerkiksi:

Yle: Reiman vauvanpaidasta kaksi senttiä ompelijalle
Yle: Bangladeshin tuhoisasta tehdasturmasta vuosi – uhrit odottavat yhä korvauksia.
The Guardian: Rana Plaza one year on from the disaster
The Guardian: Did fast-fashion brands learn any lessons at all?

2014_04_24_Hyvan mielen vaatekaappi_PHA_IMG_6102Kirjoitan itsekin jatkossa lisää aiheesta ja miten voimme asiaa omilla toimillamme fiksata.
Odotellessa suosittelen Rinna Saramäen erinomaista kirjaa Hyvän mielen vaatekaappi ja Outi Pyyn kiehtovaa blogia.

Ai niin!
Mitä aion itse tehdä juuri tänään?
Lähetän viestin Hugo Bossille, yhdelle lempimerkeistäni, ja kysyn, kuka teki vaatteeni.

 

Fashion Revolution – That’s Us!

A year ago Rana Plaza factory collapsed in Bangladesh, killing more than 1100 people and injuring 2500.
These people were making clothes for us.

This is shameful!

The Rana Plaza tragedy brought to light the severe ecological and ethical problems of textile industry.
We are all involved and we should do something about it.

Today we remember the victims and require better conditions for people and environment, along the whole life cycle of our clothing.

Got interested?
Check out this!

I will post about this issue also later and ponder on what we all can do to fix the problem.

Today, I will email Hugo Boss, one of my favourite fashion brands, and ask who made my clothes.

4 thoughts on “Vaatevallankumous olemme me!

    • Niin olikin, Helena! Käsitöistä ei voi koskaan turista liikaa. Käyn vastavierailulla blogissasi!
      Muille tiedoksi, että treffasimme Helenan kanssa Vaatevallankumouksen parsintakahvilassa, jossa pidensimme neuleidemme elinkaaria.

  1. Hei Pia,
    tärkeä aihe – viikon lopuksi muuten suuntana taas Kierrätystehdas! Nyt minulla työn alla kesäpeitto Riston vanhoista , värjäämistäni paidoista.
    Hyvää bloggailua!
    terv. Sini

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s