Please, Do Not Mind The Gap

2013_12_19_Lambeth North_Metron katto_WEB_vaaleampi_IMG_2262_PHA

Nainen kaiken peittävässä mustassa kaavussa,
vain viilto silmien kohdalla,
imettää poikaansa kerrosten alla.

Vastapäätä ranskalaistyyppinen kaunotar rakentaa kasvonsa.
Arsenaali sylissä, peiliin lähikontakti.
Fasadi nousee hipaisu hipaisulta, pigmentti pigmentiltä.

Turvakerroksensa hänelläkin.

Kaksi pukua seuraa metamorfoosia ilmeettöminä.
Molemmilla kuulokkeet ja salkut, töihinraahautujan uupunut olemus.

Ja sitten, toisella turkoosiraidalliset sukat – haa, ei mikään Cityn mies sittenkään!

Ei syytä varoa kuilua.

 

Please, Do Not Mind The Gap 

Woman, in burka, breast-feeds her son under the layers.

Just opposite, a young beauty constructs her day-look.
Foundation, brows, lashes and lips.

Pow(d)er. No blush.

She has her protecting sheets, too.

Two suits follow the metamorphosis, seemingly indifferent.
They have earphones, they have briefcases, they have fatigue.
And suddenly, teal-striped socks!

Not a City man, after all.

Not minding the gap.

 

 

Herra saa nyt luvan odottaa

I posted it for you in English below.

2013_12_19_BLOGI_St Paul_Thames_Tate Modernista nahtyna_vaaleampi_WEB_IMG_2273_PHA 

En ole koskaan pitänyt Lontoosta.

Liikaa ihmisiä. Liian iso. Liikaa ihmisiä. Joka käänteessä meinaa jäädä auton alle. Liikaa ihmisiä. Kaikki on kallista paitsi museot. Liikaa ihmisiä. Hotellihuoneet ovat miniatyyrejä – laskua lukuunottamatta. Liikaa ihmisiä. Metro kirskuu kaarteessa tärykalvot puhki.

Ja joko mainitsin, että ihmisiä on liikaa?

Vuosi, pari sitten sain tutustua työni kautta mahtaviin britteihin. Nämä pesunkestävät lontoolaiset ovat esitelleet minulle kotikaupunkiaan monelta kantilta.
Olen bunkannut kohtuuhinnalla heidän airbnb:ssään, alkanut seurata The Guardiania ja rundaillut kaupungissa useaan otteeseen, viime talvena peräti viisi viikkoa putkeen.

Kummasti on alkanut Lontoo maistua!

Kaikkein olennaisinta kaupunkisuhteeni kehitykselle oli kuitenkin tämä oivallus:
ÄLÄ MENE OXFORD STREETILLE.

Ja etenkään älä mene Oxford Streetille LAUANTAINA.
Se on helvetin esikartano.

Mr Selfridge voi kyllä odottaa.

Tämän kun hoksaa, yhtäkkiä populaa onkin aivan sopivasti.
Joskus on jopa autiota ja hiljaista, suomalaiselle sopivalla tavalla harvaa.

Nyt Lontoo on yksi lempikaupunkejani. Sinne pyrähdän haistelemaan trendejä.

NUUUUUUHKIS!

Now I Just Let Him Wait

 I used to dislike London.

Too many people. Too big. Too many people. Too expensive. Too many people.
People. People. People.
Men. Women. Children. Tourists.
(Oh, always those damn tourists!) 

That is just too much for a Finn
who lives happily with some 15 fellow citizens per square kilometre.

 Through my work, I have recently had the opportunity to make friends with great natives.
They have shown me London’s many faces.
What an amazing city!
 

The main breakthrough was achieved when I realized this:
DO NOT GO TO OXFORD STREET! 

And, in particular, do not go to Oxford Street ON SATURDAY!

No Londoner would.
It is insane. It is hell. 

Now, I just let Mr Selfridge wait.

And I am happier with us than ever!
Me and my London.

2013_12_19_St James Park_lampi_lintu_WEB_IMG_2410_PHA

Hetkessä eläminen on yliarvostettua

Please, see in English below.

2014_07_06_BLOGI_ela hetkessa_PHA

“Elä hetkessä!”
“Tässä sitä mennään ihan vaan päivä kerrallaan.”

On toki hyvä tunnistaa nykyhetken ansiot.
Auringon kutitus nenänpäässä, espresson tuoksu mutteripannusta, tyyni järvenselkä.
Lasten hepulikikatus monsterileikeissä.
Saunan lämmitys pitkällä kaavalla.

Lomalaisen mahdollisuus tehdä tai olla tekemättä, ihan fiiliksen mukaan.

Mutta kas, jos aina jättää – läheisen tai kaukaisemman – tulevaisuutensa suunnittelematta, jää nykytilaan marinoitumaan.

Tulee antaneeksi oman elämänsä päätösten teon muille ihmisille.
Tai koneille. Tai järjestelmille. Tai kohtalolle. Tai ihan vaan ajan kululle.
Ikääntymiselle, luoja paratkoon!

Puolisolle, jälkikasvulle, kaveripoppoolle, pomolle.
Lennonvaraussysteemille, siirtolapuutarhamökkien hintakehitykselle, euriborille.
Firman/maan/taloyhtiön hallitukselle.
Viranomaisille, lainsäädännölle, poliittiselle tilanteelle.
Säälle, sairaudelle, sote-uudistukselle.
Organisaatiomuutokselle, onnettomuudelle, epidemialle.

Kun aikansa lykkää valintaa, valitseminen ei enää olekaan mahdollista.
On liian myöhäistä.
Juna meni jo.

Mikä helpotus!

Olisinhan mä, mutku…

Now or then? Both!

Living in the moment is not the perfect idea.

Yes, I cherish the moment.
Yes, I enjoy what life has to offer, here and now.
Yes, I reallyreallyreally taste the first strawberry, hear the baby birds, smell the sauna heating up.

But if I always skip planning my future, near or further, I am not in charge of my own life.

I give the power away.
To other people. To systems. To organisations.

To the destiny.
Or “destiny”.

To aging! (Oh dear.)

To the time passing by, simply.

I will never be completely in control of my life.
Many, too many, things just happen, unplanned, unwanted, unexpected.

But I certainly want to have my say where I can.

Laventelia ja keittiötykötarpeita

2014_06_30_Laventelipussi ja patalappuja_PHA_IMG_7587

Värkkäilin pieniä lahjoja ystävälleni, jonka elämä on tällä hetkellä tosi heviä.
(Pahoittelen laimeaa ilmaisua, mutta olen lakannut kiroilemasta ja joudun siksi jättämään kuvaavamman arsenaalin käyttämättä).

Scent Of Lavender

I made small gifts for my friend, whose life is just too heavy right now.

Ammatillisen minän paluu

 Summary in English below.

2014_06_10_Avolattiakanala_PHA_IMG_2230

Olen ollut sapattivapaalla yli vuoden vedettyäni duunissa giganttiset projektit.
Muutenkin on tullut ryynättyä työelämässä täpöillä parikymmentä vuotta.
Itse asiassa, kun nyt oikein mietin, taisin olla ensimmäisessä palkkatyössä 13-vuotiaana. Vai oliko se 15?

Ihan oikein mulle pitää kerrankin taukoa.
Okei, hallitus haluaa pidentää työuria ja tahdon tietenkin rakentaa yhteiskuntaa veroillani, mut hei, tää on kuiteski mun (näillä näkymin) ainutkertainen elämä!

Nyt töihin paluu häämöttää elokuun puolivälissä.
Olen ollut tästä varovaisesti huolissani, ehkä enemmänkin, kuin haluan myöntää.

Vaihdan duunissa osastoa ja menen tekemään proggista kymmenen hengen porukkaan, jonka osaksi tunnen, mutta jonka kanssa en ole ollut samaa lähityöyhteisöä.
Pomo sentään on jo tuttu.

Tämä poppoo kokoontui eiliseksi maanantaiksi ja täksi päiväksi miettimään töitään ja kuinka niitä pitäisi kehittää firman uuden strategian pohjalta.

Yleensä tällaisia aivomyrskyjä varten häivytään jonnekin korpeen, pakoon toimistokolossin ankeutta ja päivittäisiä kiireitä, lennättämään ajatuksia rennommissa ympyröissä ja tiivistymään porukkana.
Näitä kutsutaan vetäytymisiksi.

2014_06_10_Work_PHAOsallistuin nyt siis uuden osastoni vetäytymiseen.
Stressasi vähän, ainakin mitä huuleen ilmestyneistä rokahtumista voi päätellä.

Tietenkin jännitti, miten uusi porukka ottaa minut vastaan.
Ennen kaikkea kuitenkin mietitytti, miten ihmeessä sopeudun taas aikatauluihin ja heräämisiin ja kuuntelemiseen ja yhteistyöhön ja orientoitumiseen muiden asettamien korkean tason tavoitteiden ja jakelemien nakkien mukaan.
Ja auta armias, koko päivän istumiseen!

Noh, hyvin!

Ammatillinen minä sukeutui esiin aivan heti, ilman minkäänlaisia asetusaikoja.
Homma oli suurelta osin selvää kuin pläkki, tai ainakin selkiytettävissä.
Pystyin ajattelemaan loogisesti ja analyyttisesti. Hahmotin kokonaisuuksia. Keksin idiksiä. Kyselin, tarkkailin ja opin muilta. Energiaa riitti levänneellä.

(Kuten yleensä, kuunnella voisin vähän enemmän – kaiken ikää kehityskohteeni tämä.)

Jengi oli kerrassaan huippua! Keskusteltiin kunnioittavaan sävyyn. Arvostettiin toistemme osaamista. Kiitettiin ja kehuttiin. Oltiin ylpeitä firmasta. Naurettiin paljon.

Funtsittiin ydintehtäviä. Kaavailtiin kehitystä. Sovittiin jatkotoimenpiteistä. Oltiin tuloksekkaita.
Hoidettiin siinä samalla etänä pari akuuttia asiaa ja ehkä jokunen tulipalonalku siellä toimistolla.

Pystyin jopa istumaan nämä puolitoista päivää. Se on kai meriitti näissä ympyröissä.

En ole enää huolissani paluustani sorvin ääreen.
Kyl se siitä.

Niin heviä tämä työelämään tutustuminen kuitenkin oli, että vedin äsken illansuussa sohvalla sikeitä kaksi tuntia. Krooh pyyh.

Onneksi ehdin elpyä vielä kaksi kuukautta ennen big bangiä. Siellä konttorikäytävien labyrintissä pinkoessa kantti vasta todella mitataan!

Millaisia kokemuksia sinulla on paluusta töihin pitkän vapaan, äitiysloman tai muun poissaolon jälkeen?

2014_06_10_Rain_PHA

The Return of The Professional Me

 I have been on sabbatical for more than a year now, and will go back to work mid-August.

And oh yes, I have been a bit worried about it.
Maybe more than I would like to admit.

 Well, I had this two-day kick-off with the new department I will work for, yesterday and today.

 And it went well!
No problem whatsoever, no set-up times at all!
The Professional Me returned like a Fenix!

I was surprised.
I was relieved.

 So maybe I have not got all rotten during this idle time.
Maybe there still is a pro inside, just waiting to be released and to get things done. 

This excursion to work life was so exhausting that
I had to take a two-hour nap when I got home.

Z-Z-Z-Z-Z-Z-Z-Z-Z-Z-Z-Z-Z-Z-Z-Z-Z-Z-Z-Z-Z-Z-Z…

Ostan vanhaa ja uudistun

Please, see it in English below.

2014_06_08_Ostoskarryt_Rooma_Trastevere_PHA

Joskus elämässä tulee superoivalluksia. Sellaisia käänteentekeviä hoksaamisia, PLING!, joiden jälkeen ei ajattele enää niin kuin ennen.

Aivot nyrjähtävät uuteen asentoon.

Nyt minulle on käynyt niin.

Olen tässä jo jonkin aikaa funtsinut, ettei oikeastaan pitäisi ostaa mitään.
Syitä on muutama.

Tavaraahan minulla jo riittää, ihan oman hamstrauksen tuloksena ynnä parin mummon ja yhden mutsin vaatimattomina perintöinä.
Astioita. Tekstiilejä. Huonekaluja. Tauluja ja toteemeja. Jopa muutama koriste-esine (oh dear!).
Ei tyyristä, vain tunnearvokasta.2014_06_08_Casa Batllo_kattolamppu2_Barcelona_PHA

Lisäksi luonnon kuormitus huolettaa minua aika lailla.

Uuden ostaminen kyllä ilahduttaa, mutta rasittaa kohtuuttomasti ympäristöä.

Se ei ole oikein. Pitäisi hillitä itsensä. Tavaralla pitäisi olla monta elämää.

No, toisinaan sitä sitten kuitenkin oikeasti tarvitsee jotakin. Jonkin ratkaisun.
Silloin se täytyy tehdä itse tai ostaa.

Muttei tarvitse ostaa uutena!

Kodinkohennusprojektini on generoinut isoja ja pieniä tarpeita. Kirjojen säilytys on niistä olennaisimpia. Myin näet kirjahyllyni – oivan mutta kyllästyttäneen – palat uusiin koteihin.
Siksi olen tässä viime päivinä rundannut pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksia.

2014_06_08_Abbaye_Thoronet_penkki_PHANo, voin kertoa, että niissä on lähinnä epäkiinnostavaa roinaa, kellertynyttä martela-ruloa. Apea meininki.
Toista oli vastikään 20 vuotta sitten, jolloin viimeksi tein vastaavaa kenttätutkimusta.
Silloin mieli kohosi, löytyi aarteita!

Second hand -liikkeissä on paljon ylihinnoiteltua tavaraa, eikä monien aukioloajoista ota selvää.

Kiinnostavimmat markkinat ovatkin siirtyneet nettiin.
Siellä kalusteita myyvät sekä yksityiset että yrittäjät.
Koko Suomen valikoimat, hakukriteerein sortteerattavissa, iisisti kotikoneella klikkaillen.
OOOOOHHHH!

Lisää persoonallisuutta, vähemmän luonnon kuormitusta.
Kansalaisten yya ylenpalttista kulutusta ja ikea-mdf:ää vastaan.
Tarinoita! Historiaa! Elettyä elämää!

Huuto.net ja Tori.fi nyt ainakin.

2014_06_08_Ruosteinen putki_Fagernasista_PHA_IMG_7254Tämä on nyt se PLING!
Hitsi vieköön, en osta enää uutena kuin ruokaa.

Isken tähän linkkejä muutamiin ihanuuksiin. Jossakin vaiheessa ne lakkaavat toimimasta.
Eläkäämme siis tässä hetkessä.

2014_06_08_Asia_decor_PHAOnko sinulla kehuttavia tai kehnoja kokemuksia second hand -markkinoista?
Mistä löydät aarteita?
Oletko ostanut retroa tai vintagea ulkomaisista verkkokaupoista, vaikkapa ebaystä?
Miten kuljetus on järjestynyt?
Mikä on kaupanteossa tärkeää ottaa huomioon?

Jaa kernaasti kokemuksiasi kommenttikentässä!

 

 

Buy Old, Feel New

 I should not buy anything.
My home, my life, is stuffed with… STUFF!
And the nature is in deep trouble, because we (I) consume.

 But now, renovating my home, I need some solutions.
For example, a storage for literature, to replace the bookshelf I sold.

 So I am exploring amazing furniture at web auctions and sites, for example huuto.net and tori.fi.

 OOOOHHHHH! I am amazed!

I will never buy anything new again!
Okay, maybe food.
I will keep retrovintage to wine and furniture.

 Above you will find links to some lovely stuff I found.
The links will eventually expire, let’s just live with that.

What kind of experience have you got buying or selling second hand stuff
on web auctions and sites?

2014_06_08_Putki_detalji_PHA

Täydentymisen juhlaa

Toukokuun viimeinen.
Mäkin haluaisin valmistua, mutta olen vaan koko ajan keskeneräisempi.

Celebrating Completion

I would like to graduate, too.
But studies in life are so complicated.

2014_05_31_Biletyskuva_PHA

Yksi ihminen, yksi ääni, pienenpieni piipitys

Please, see in English below.

Kävin äsken äänestämässä.

Eurovaaleilla on toki merkitystä. Silti äänen antaminen ei tunnu kovin tärkeältä. Etäiseltä, absurdiltakin vaikuttaa meininki pissapojan kaupungissa.
Mikä merkitys on yhdellä mepillä, mitä väliä yhdellä äänelläni tässä eurooppalaisessa kriisikakofoniassa?

”Jos ei äänestä, ei ole lupaa urputtaa”, tuumaa ystäväni – ja moni muukin.
Olen samaa ja eri mieltä.

Äänestäminen on yksi tapa vaikuttaa yhteisiin asioihin, eikä tätä tilaisuutta pidä jättää käyttämättä.
Demokratiaa ei saa ottaa itsestäänselvyytenä. Äänestämällä osoitan uskovani kansanvaltaan.

Aika vaatimattomiksi omat vaikutusmahdollisuudet silti jäävät, jos tyytyy pelkkään visiittiin uurnalla kerran neljässä, viidessä, kuudessa vuodessa.

Jos jonkin asian puolesta haluaisi todella toimia, pitäisi äänestämisen lisäksi osallistua kansalaistoimintaan, kirjoittaa mielipideosastolle, tehdä aloitteita, ottaa yhteyttä omaan edustajaan.
Perustella somessa, paasata blogissa!

Että vaikutus olisi edes hippusen suurempi kuin aivastus äänestyskopissa.

Mitä tuumaat? Voisitko itse ryhtyä jonkin asian vuoksi aktiiviseksi kansalaiseksi?

2014_05_25_Peilit_Roomassa_aanestysjuttuun_PHA_

Having A Voice, Giving A Vote 

I just voted today.
This time it was the election of the European Parliament.

I always vote, although I do not think it is a very good way to have an impact.

To really make a difference, one should do much more: participate in popular movements, write letters to the editor, justify opinions in social media. Start a blog.

And vote.
By voting we support democracy. It should not be taken for granted.

Which issues matter to you so that you could take a more active role to make an impact in society?
What would you do?

Vastalääke vaipumiselle

Please, see in English below.

Tinkimättömät tyylitaiturit

Ottaako kupoliin vanheneminen?
Pelottaako, peräti?

Katso tämä, niin helpottaa hieman.

Yle Teema esitti vastikään osana Muotiviikkojaan brittiläisen Channel 4:n riemastuttavan, kohottavan dokumentin Tinkimättömät tyylitaiturit.
Nämä kasikymppiset leidit pitävät kiinni tyylistään, on se sitten muiden mielestä “ikäiselleen sopivaa” eli ei.

Telkkarissa homma taisi mennä jo, mutta voit tavata nämä ihanat mimmit Yle Areenassa vielä kolmen viikon ajan.
Linkki Areenaan on tässä ja vanhenee, kun oikeudet eivät ole enää voimassa.

Yle saa näyttää ohjelman vain Suomessa. Muualla majailevat voivat hakea sanoilla “Channel 4 Fabulous Fashionistas”. Niin löytyy esimerkiksi linkki Channel 4:n sivuille.

Näin pätkän itse viime vuonna Briteissä. On niin huikea, että on pakko hehkuttaa täysillä, vaikka yleläisenä jäävi olenkin.

Parasta dokumentissa on ehkä juuri tämä oivallus: kyse ei ole vaatteista, ei muodista, tyylistäkin juuri ja juuri.
Kyse on identiteetistä, itsenäisyydestä, oikeudesta omaan minään, omaan elämään – ehkä seuraavat vuosikymmenet, ehkä vuodet, ehkä vain viikot tai päivät, ken tietää, meistä kenestäkään.

Tämän nähtyään sitä ajattelee: “Tuommonen haluan olla, kun olen vanha.”

EI!

Tuommonen haluan olla jo nyt!

Kuvat Yle.

Oh, Aren’t They Just Fabulous!

Getting old sucks, does it not?

Well, this program Fabulous Fashionistas makes it slightly easier to bear.
It is a British Channel 4 documentary on six amazing ladies, average age 80, keeping their style, no matter what!
Age-appropriate? Who cares!

Looking closer, it is not about fashion, it is not about clothes, or even style.
It is about life, independence, and dignity.

The Finnish Broadcasting Company, Yle showed the documentary on tv a week ago, and it is still playable on Yle Areena.
The link above is geoblocked, available only in Finland.

The rest of you can search with “Channel 4 Fabulous Fashionistas”, and end up, for example, here.

I saw the documentary last year in Britain, and I just have to praise it now, although, working for Yle myself, I am a bit disqualified.

I just SO want to be like them when I get old.

NO!

I want to be like them NOW!

 

Pictures Yle.

 

 

 

 

Iloinen veronmaksaja

Tein veroilmoituksen.
Siihen meni viisi (5) minuuttia.

Olen siitä iloinen!

 

Happy  Taxpayer

I filled in my tax return form.
It took me five (5) minutes.

Paying high Finnish income tax has been made really easy.

Hooray to that!