Season’s seekings in English below.
Jouluruuhkaa Piccadillyllä.
Meneekö hermo jouluostoksilla?
Tsekkaapa nämä kuvat ja videot. Muutama heppu liikkeellä näilläkin huudeilla.
Ja siis tyyppejä oikeesti kulkee täällä tonttulakit päässä!
Aiming to stay zen in Christmas rush.
Ho-ho-hommmmmm…
The sun shines for you in English below.
Lontoossa sataa aina, sanovat.
Oma statistiikkani todistaa toista.
Olen viime vuosina viettänyt syys-joulukuussa Lontoossa aikaa yli 20 viikkoa.
Tuona aikana olen avannut sateenvarjon ehkä muutaman kymmenen kertaa.
Helsingissä kun alkaa sataa, sitä sitten sataa. Esimerkiksi viikon.
Lontoossa kun alkaa sataa, rips raps vaan, homma hoituu puolessa tunnissa.
Lontoon harmaus ei ole sama kuin Helsingin harmaus. Tämä on sieltä Pantonen vaaleammalta skaalalta. Jotenkin kepeämpää, toivorikkaampaa.
Suosittelenkin Lontoota mainettaan parempana aurinkolomakohteena!
It does not really rain in London.
During my twenty autumnal weeks here, I have needed an umbrella only about twenty times, max twenty minutes each time.
Right now it is grey. It is just not the same shade of grey as in Helsinki.
London lies on the brighter end of the Pantone scale.
Need some sunlight therapy?
Try London!
OMG in English below.
Ou. Mai. Gaad. Olen käynyt pissalla Downton Abbeyssä!
(Klikkaa tähän kohtaan sarjan tunnusmusiikkia täältä.)
Kuinka monet tunnit olemmekaan viettäneet Downtonin ruokasalissa, kirjastossa, aulassa, keittiössä, makuuhuoneissa!
Mikä parasta, tämä kaikki ei ole vain kulissia.
Downton Abbey on oikeasti olemassa ja nimeltään Highclere Castle. Pytinki sijaitsee Lontoosta länteen parin tunnin ajomatkan päässä, ja sen omistavat Carnarvonin kahdeksas jaarli ja hänen kreivittärensä.
Kesäaikaan Highclereen pääsee kiertokäynneille. Liput on syytä varata kuukausia etukäteen.
Näin joulun alla linnanherra ja -herratar kuitenkin järjestävät tilaisuuksia, joissa kerätään rahaa hyväntekeväisyyteen. Lontoon-isäntäni halusivat antaa minulle visiitin joululahjaksi.
Paikalla oli parisataa vierasta − ihan meitä taviksia vaan − sekä parikymmentä myyntipöydällistä jouluista ruokaa ja tarviketta, jotka olivat kaupan paikallisen helikopteriambulanssin hyväksi.
Itseäni eivät roinat kiinnostaneet. Kämpän vakoilu oli se juttu.
Pääsimme aulaan, kirjastoon, vihreään oleskeluhuoneeseen, mahtipontiseen portaikkoon sekä kurkistamaan yläkerran makuuhuoneisiin. Muistathan, portaikon yläpäässä majailivat Lady Edith, Lady Sybill ja Lady Grantham. Lisäksi siellä sijaitsee se punainen bordelli, jossa turkkilainen diplomaatti Kemal Pamuk olisi yöpynyt, ellei olisi saanut sydäriä Lady Maryn sylissä talon toisella puolella.
Myös muutama kylpyhuone oli esillä. Niissä on kokolattiamatot, ja seinät on peitetty silkkikankain, toki.
Sivupöydät notkuvat perheen valokuvista, dekkareista ja National Geographic –lehdistä.
Valitettavasti en voi tarjota kuvia, koska valokuvaus ei ollut sallittua talon sisällä.
No, tiedät kyllä, miltä siellä näyttää. Muistia voit virkistää googlaamalla ”Downton Abbey interiors”.
Kaikkiaan tilat vaikuttivat pienemmiltä kuin televisiossa. Tuttu ilmiö tv-alalla työskennelleelle − silti aina yllätys.
Nämä aateliset eivät aikojen saatossa ole vain paseeranneet turhantärkeinä pitkin linnoja ja tiluksia. Carnarvonin viides jaarli oli seikkailija, joka löysi ystävänsä Howard Carterin kanssa Tutankhamonin haudan vuonna 1922. Tämän muistoksi kellarissa on aika näpsäkkä näyttely muinaisista egyptiläisistä hautalöydöistä.
Muutama huomio isäntäväestä: vaikuttivat mukavilta, jaarli ujon oloinen, ei tuntunut kaipaavaan huomiota, kreivitär ulospäin suuntautunut ja dynaaminen. Ja kyllä, ladyllä on kaksi kultaista noutajaa.
Vihoviimeinen Downton Abbeyn jakso tulee täällä Briteissä joulupäivänä 25.12. Suomessa jouluekstra on jaettu kahteen osaan. Linnoittaudumme sohvalle Yle TV1:n ääreen 29.12. ja 5.1. kello 21–21.50.
Täällä Briteissä jo pyörii jakson traileri. Voit tsekata sen tästä.
Siinä sitten siemailin juomaa Downton Abbeyn aulassa, silmäilin kuusimetristä joulukuusta ja kuuntelin kuoron laulua, melodiat tuttuja, sanat eivät niinkään.
Jotkin hetket elämässä nousevat tavallisen arjen yläpuolelle.
Tämä oli yksi niistä.
I had the chance to visit Highclere Castle, better known as Downton Abbey.
I am not really a member of aristocracy myself, nor a personal acquaintance of Earl and Countess Carnarvon, the owners of the building. My way of sneaking in was to attend a fundraising event for the local air ambulance.
Ahhh, there we all were, literally inhaling the history of the house and the atmosphere of the renowned television series.
Unfortunately, no photography was allowed inside.
Well, you know anyway how it looks like. To refresh your memory, just google ”Downton Abbey interiors” and you are in.
What can I say? Worth every minute!
Change in social class for you below.
Kuinka kiehtovia ovatkaan naistenlehtien muuttumisleikit!
Kun ammattilaiset ovat asialla, arkiharmaasta, painovoiman runtelemasta Tuulikkikaisupauliinasta sukeutuu muutamassa tunnissa vetovoimainen kaunotar.
Muodonmuutosta voi itse kukin tarkastella ennen-jälkeen-havainnekuvista.
Kokeilin.
Kun ammattilaiset ovat asialla, arkiharmaasta, vesivoiman runtelemasta maisemasta sukeutui muutamassa tunnissa valovoimainen kaunotar.
Muodonmuutosta voi itse kukin tarkastella ennen-jälkeen-havainnekuvista.
Lento Lontoosta Nizzaan, kaksi tuntia, 70 puntaa.
The British aristocracy has spent the winters on Côte d’Azur,
a.k.a. French Riviera,
ever since the late 18th century.
Why wouldn’t I try the same, for some days at least.
The difference between images is just two hours and 70 pounds.
Elämässä välttämätön. Pakko saada.
Luksussuklaakeksisoittorasiakarusellipikkuleipäpurkki.
Must have. Chocolate cookies from Fortnum and Mason.
Just play.
Man and machine gun in English below.
Pariisin jälkeen turvatoimia on tiukennettu entisestään täällä Lontoossa.
Viranomaiset pitävät iskua täällä erittäin todennäköisenä.
Niinpä, kun matkani duuniin kulki tänään poikkeuksellisesti parlamentin, pääministerin virka-asunnon ja valtiovarainministeriön editse, en lainkaan ihmetellyt mestoilla partioivia poliiseja.
Oli seremoniallista vartijaa ratsuilla ja tiukkailmeistä turvamiestä.
Kuten yksikin koppalakki, ei mikään heinähattu-kukkakeppi vaan oikein karpaasi punaparta.
Musta kiireestä kantapäähän, luotiliivit, konetuliase rinnalla koko ajan toimintavalmiina, astelee eestaas tiukoin katsein.
Kymmenkunta turistia on pysähtynyt tarkkailemaan kuviota asiaankuuluvalla kunnioituksella.
Koppalakki seisahtuu, tiivistää katseensa yleisöön.
Irrottaa kätensä aseesta ja…
… vilkuttaa vauvalle.
TILULII! TUI TUI!
Things are quite itchy here in London, after what happened in Paris last weekend.
An attack is considered highly likely also here.
As it happens, today, I witnessed an incident involving a man and a machine gun.
Imagine a security officer, weapon ready in his arms, pacing back and forth,
guarding a gate not far from Downing Street 10.
The man stops.
Looks severely at the public.
Raises his hand and…
…waives at a baby.
Just a few words of being homesick, in English below.
Mun koti. Nyyhkis. My home. Sniff.
Kun…
… on ehkä oikea hetki puida koti-ikävää.
Osasin sitä odottaa, mutta muoto yllätti.
Aivan ensimmäiseksi, jo muutaman viikon kuluttua saapumisesta, joskus syyskuussa, aloin kaivata astioitani: Teemaa, Ultima Thulea, Sukkia makkaralla.
Etenkin Teema-mukeja on ihan kauhea ikävä!
Takerrun isäntien Suomesta tuomiin Marimekon teekuppeihin ja muutamaan kolhiintuneeseen Aino Aaltoon. Ne ovat turvalasini.
(Note to self: ero Savonia-aterimista ei tunnu missään.)
Mun näkymät. Mmmmhh.
Lokakuun tienoilla aloin muistella kotiani. Olohuoneen punaista seinää. Avaria näkymiä ikkunoista. Pakastinta täynnä kotimaisia marjoja. Rustiikkia ovea eteisessä. Pehmeää, filtteröimättä kelpoa hanavettä. Isin entisöimää putkiradiota. Kirjoja. Omaa rauhaa.
Ompelukonetta! Kankaita! Tarve värkätä tuntuu aivan fyysisenä paineena jossakin rintalastan tienoilla.
Laajensin lähiympäristöön. Naapureihin. Korttelin matkaan jooga-studiolle. Kotikulman Alepan loistovalikoimiin. Seurasaaren lenkkeihin. Stockmanniin, Herkkuun etenkin. Ex-duunipaikan erinomaiseen ruokalaan.
Mun vessan ovi. Buhuu.
Helsinkiäkin on ikävä. Kuinka hieno mesta: pääkaupunki mahdollisuuksineen, silti mini. Yhdellä visiitillä keskustassa treffaa sattumalta neljä tuttua, jouluaatonaattona toistakymmentä.
Ja luonto! Facebook-kavereiden ruskakuvat ja auringonlaskut mökkirannassa vääntävät veistä haavassa. Enkä edes ole mikään luontoihminen.
Huomaan haaveilevani muutosta maalle. (Siis HÄH?)
Nyyhkis. Yleiskaiho!
Sitten muutama yllätys.
Minulla ei ole ikävä Suomea. Siis Suomea paikkana, yhteiskuntana, kansana, tapoina, toimintana. Luen uutisia kotimaastani äimän käkenä ja ihmettelen, onko tuo muka minun maani!
Minulla ei myöskään ole ikävä ihmisiä. Ajattelen ystäviä, sukua ja ex-kollegoja hymyillen, mutten tunne kaihon kaiverrusta. Tekstaan, meilaan, skypetän ja facebookkaan − yhteyshän on yhtä tiivis kuin kotona.
Ympärilläni on nyt toisia hyviä tyyppejä.
Vain lähilapset ovat poikkeus. Kun aatos pyyhkäisee Helleä, Haraldia, Mariaa ja Matiasta, sydänalassa muljahtaa. Tunne on sama Helsingissäkin. Kymmenen metriä, kymmenen minuuttiakin on liian pitkä ero. En vaan saa heistä kyllikseni! Hellyyspuuska!
Mun elämä. LOVE!
Mun olohuoneen punainen seinä. Yhyy. Yy-yyy.
Make me feel homesick:
my Finnish design, my home, my yoga studio, my Helsinki,
my closest children Helle, Harald, Maria and Matias.
Love them, miss them.
Do not make me feel homesick: Friends. Family. Finnish media.
Love them, do not miss them.
Thanks to the sms, web, Skype and Facebook, the contact is about as close as it is back home.
And Finland. What on earth is going on in Finland?
Mun kirjahylly. Mun taiteet. Niisk.
Flash from London in English below.
Meidän pihalle – duunin siis – on avattu luistinrata. Rusettiluistelumusaa ja joulukuusi, jossa pallot ovat isompia kuin mun pää, ja myös kiiltävämpiä.
Ehkä käyn joku päivä vähä lesona brassaileen.
Etteivät menneet kylmettyneet varpaat kaunoluistimissa hukkaan silloin 35 vuotta sitten. Kaikki se sirklaus etu- ja takaperin ja ne piruetinyritelmät. Vaa’at, jäniksenammunnat ja pyllähdykset.
Aikuisten liput maksavat noin kympin, siis semmoiset viitisentoista euroa.
Tällä kaikella on tietenkin myös sponsori, eikä se jää epäselväksi.
Minusta tämä on kyllä aivan ihana!
We have an ice rink at work.
Wintery, light music and a sparkling Christmas tree.
It just made me feel so happy and… at home today.
More about my criminal lunch in English below.
Olen koukussa tähän kirpeään korealaiseen hapankaaliin, kimchiin.
Lontoo on täynnä mahtavia, kiinnostavia, pikkuruisia tai tilavia, trendikkäitä tai perinteisiä, tyylikkäitä tai rokahtavia, edullisia ja tyyriitä ravintoloita.
Keittiöt edustavat makuja kaikista maailman kolkista.
Tekeekö mieli libanonilaista arkimurkinaa? Löytyy.
Olisiko japanilais-korealaista fuusiosushia? Kyllä.
Maistuisiko etiopialainen kahvi ja turkkilainen baklava? No problem.
Italialainen pizza-pasta-panino? Ma certo!
Vai hingutko sittenkin vasenkätisten kaljujen munkkien täydenkuun aikaan paahtamaa syntymättömän karitsan kylkeä? Eiköhän onnistu sekin.
Tonnikalasalaatti ja aasialaiskökkäreitä Itsusta.
Kun ympäristö tarjoaisi kaikkea, täkäläinen lounaskulttuuri vaikuttaa mahdollisuuksien tuhlaamiselta.
Kollegoiden kanssa ei lähdetä toimistosta yhdessä syömään. Kukaan ei tunnu kaipaavan pientä breikkiä päätetyöskentelyyn, ei hetken tyhjänpäiväistä turinaa työkavereiden kanssa, sitä höpsöttelyä, joka samalla rakentaa me-fiilistä.
Sen sijaan kukin − nälän äityessä tai kun hommaan tulee sopiva rako − pujahtaa vuorollaan ulos ja poimii jotakin viereisestä Tescosta (lue: Alepa) tai lähikortteleiden take away -tiskeiltä.
”Ateria” ”nautitaan” työpöydän ääressä, näppiksen päällä.
Aivan toimistomme nurkilla on muun muassa seuraavat kulinaariset noutokeitaat:
Hyvää tässä on se, että take awaynä on tarjolla muutakin kuin hampurilaisia. Mukaan voi siis poimia ravitsemuksellisesti monipuolista ruokaa.
Kääntöpuolena on aivan kä-sit-tä-mä-tön roskan määrä: laatikko ruoalle, rasia ja kansi salaatille, muoviset aterimet, lautasliinoja, muovikassi, vesipullo, kuitti.
Jokainen lounaani on rikos ympäristöä, maapalloa ja kaikkia sen eläviä olentoja kohtaan.
Ja kuinka surullista onkaan aterioida pahvilootasta ruokaa muovihaarukalla meilejä samalla katsastaen.
Ei sellainen ole hyväksi ihmiselle.
Pariisissa tällainen selänkääntö elämän todellisille nautinnoille ei tulisi kuuloonkaan!
You can find any imaginable kitchen of the world here in London.
How odd it is, then, to realise, that the pleasures of table do not really extend to the workday lunches .
It is just a quick take away, consumed in a haste by the computer keyboard.
And with every meal we add to the waste burden with many layers of cardboard and plastic.
My lunch is a crime against the Globe and the pleasures of life.
How sad.
The French would never approve.
Kassilohta boksissa.
Flash from London in English below.
Pohjanmeren rannalla, Norfolkissa.
Olen menettänyt ääneni.
Tämä ei ole metafora, vaan aivan konkreettisesti en pysty muodostamaan ääniä kurkullani. Tulee vaan pihinää.
Joku virus.
Mikä kiinnostava ihmiskoe!
Hyvä kuunnella välillä.
I have lost my voice.
This is no metaphor. My throat is unbelievably sore and cannot make sounds.
So I just listen.
Makes me think.
(The view is from a trip to Norfolk last weekend; beach by the North Sea.)
Couture & Views 