Ihan kelpo ihmiseksi

Harjoitustyöt itsen kuvastimena, arvosana 4,5

/ Couture & Views / 2 Comments

Past and future in English below.

 

Harjoitustoiden otsikot yhdessa kuvassa

Olohuoneeni arkeologisissa kaivauksissa löysin nivaskan opiskeluaikaisia harjoitustöitä.
Tämä valikoima muinaisia hengentuotteita tarjosi mainion matkan 25 vuoden taakse!

Kun katson näitä otsikoita ja tiedän, miten polkuni sittemmin on kulkenut, voin vain kummastella − niin looginen on ollut reitti tähän päivään.

No okei, purjeveneveistämön toimitusketju on ehkä vähän ulkona… tai ei lopulta sekään! Tapanani on yhä tiirailla prosesseja sillä silmällä, fundeeraten, miten niitä voisi vähän virtauttaa.

Tunnistan siis harkkatöistä hyvin taannoisen itseni ja kiinnostuksen kohteeni. Samat jutut saavat tikittämään tänäkin päivänä.
Olen ytimeltäni sama nyt kuin parikymppisenä. Itse asiassa täpisen samoista kuvioista kuin vekarana.

Se pieni tyttö tiesi, mistä tykkäsi. Nyt isona tyttönä aion kuunnella sitä tarkasti.

Kaivoin historiaa, ehkä löysinkin tulevaisuuden!

 

 

What My Past Exercises Tell Me Today 

I found a bunch of old assignments that I had prepared for my journalistic and engineering studies about 25 years ago. 

It amazes me how logical my path has been from those times until today!
I also take notice that what interested me then, still makes me tick. 

The past loves are good to remember, when planning the future.

Tänään (20 vuotta sitten) äitini kuoli.

/ Couture & Views / Leave a comment
Kaarina Kaikkosen teos Galerie Forsblomissa.

Tulkintani Kaarina Kaikkosen teoksesta Galerie Forsblomissa.

 

Tänään, 20 vuotta sitten, äitini kuoli.
Sain puhelun. Kaikki muuttui.
Olin 26-vuotias.

Kului neljä vuotta.
Isäni kuoli.
Sain puhelun. Kaikki muuttui.

Olin aikuinen, omilla jaloillani.
Olin lapsi, vailla äitiä ja isää.

Mitä ajattelen tästä kaikesta nyt?

Ihmiset kuolevat.
Se ei enää juurikaan yllätä minua.

Pelkäänkö? Kyllä.

Sitä kun puhelin taas soi.
Ja sitä kun oma aikani tulee.

Ou jees, aion elää, ennen kuin kuolen.

 

(Not) long ago, my mother died

Today, 20 years ago, my mother died.
Four years later, it was my father’s time to go.

At the age of 30, I was orphan.

People die.
It does not surprise me anymore.

Let us live before we leave.

Et ole kukaan, enkä minäkään ole

/ Couture & Views / Leave a comment

Q&A in English at the end.

2015_03_28_BLOGIIN_mekkokuva2_PHA_IMG_5598

Kaarina Kaikkosen teos tanssi Galerie Forsblomissa Helsingissä maaliskuussa 2014.

 

Viikko sitten et tiennyt, kuka on Andreas Lubitz. Nyt me kaikki tiedämme.

Äimän käkinä olemme seuranneet Germanwingsin turman tutkimuksia. Kerros kerrokselta ydin paljastuu.

Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että perämies Lubitz ohjasi koneen tahallaan päin vuorenseinämää. Jos näin on, eivät hänellä tietenkään olleet kaikki muumit laaksossa. ”Mad, sad or bad”, arvioi lontoolainen psykologian professori.

Tänään ex-tyttöystävä kertoo Lubitzin sanoneen, että jonakin päivänä kaikki tuntevat hänen nimensä.

Ehkä mies näin sanoi. Ehkä tämä on jokin johtolanka ja auttaa ymmärtämään tyypin mielenliikkeitä, syitä hirveään rikokseen, jonka hän ehkä teki.

En ole yllättynyt.

Tässä ollaan modernin ihmisen tuskan äärellä.

ET OLE KUKAAN!
Tässä maailmassa sinulla ei ole juurikaan merkitystä. Olet hyttysen ininää. Ei ole suurtakaan väliä, oletko, olitko, oliko sinua koskaan.

Muutama sinua rakastava ihminen voi protestoida tätä ajatusta vastaan. Isossa kuvassa homma on silti näin.

Auts.

Vielä 70, 50, 20 vuotta sitten maailma oli isompi ja samalla meidän jokaisen maailma pienempi.

Riitti tehdä parhaansa niissä omissa ympyröissä. Riitti hoitaa oma leiviskänsä kunnialla. Riitti löytää oma tontti, oma merkitys siinä omassa, pienessä maailmassa.

”Minä olen kylän seppä. Pidän tämän yhteisön aurat terässä ja hevoset kengissä. Se on minun kunnia-asiani. Minulla on väliä.”

Nyt, yhtäkkiä, koko maailma on ulottuvillamme. Merkitystä ei olekaan sillä, mitä teet. Olennaisempaa on, tietävätkö kaikki muut siitä. Minkä reaktion saat aikaan ja kuinka laajasti.

Tuliko tykkäyksiä? Jaettiinko sinua? Oletko re-tweettien kuningatar? Oletko vloggarien aatelia − järiseekö Tubecon? Tunnistetaanko sinut, fanitetaanko, kuiskitaanko takanasi: ”Hei, eiks toi oo se…”? Idoli, BB-stara, viidakontähtönen.

Olet tunnettu, olet siis olemassa − vaikka olisitkin palasina pitkin vuorenseinämää.

Hallitsijat, taiteilijat, rokkistarat, mannekiinit, urheilijat, IT-tytöt (ei, IT ei tässä ole Information Technology), bloggarit, poliitikot, start up -yrittäjät, pääjohtajat, keksijät.

Mielikuvat ja pöhinä on yksi ulottuvuus. Olisi kuitenkin lapsellista nimetä tämä kaikki kuplaksi. Kyse ei ole vain tyhjästä julkisuudesta.

Ihan rehellisesti: tietenkin Steve Jobsin aikaansaannoksilla on tässä maailmassa oikeasti enemmän poweria ja pointtia kuin minun slide show’llani. Toki Madonna on muuttanut maailmaa, siinä missä minä olen pyyhkinyt kotona jalkalistoja. Ilman Mark Zuckerbergia saisin kirjoitella ihan rauhassa, kukaan ei saisi tietää.

Putin, Merkel, Obama, Kennedy, Kekkonen.
Degas, Cézanne, Mozart, Saariaho.
Chanel, Lagerfeld, Stella McCartney.
Aalto, Le Corbusier, Zaha Hadid.
Leonardo, Steven Spielberg, J.K.Rowling.
Jäämies Ötz.

Tajuat pointin.

Hitsi vieköön, Miley Cyrusin vaatimattomasti vaatetetulla haarovälilläkin on enemmän merkitystä kuin minulla!

Miten minä kontribuoin tähän maailmaan?
Mikä on minun roolini, tehtäväni, tärkeyteni? Ilahdutanko lähipiirissä, vaikutanko omalla alallani vai vinksautanko universumin uudelle radalle?
Mikä on minun mittakaavani? Onko se sopiva, minulle?

Saanko aikaan muuta kuin hirmuisen hiilidioksidijalanjäljen?
Lankeaako minulle jokin osa, vai voinko rakentaa sen?

Onko elämälläni merkitystä absoluuttisesti, vai onko se keksittävä ihan itse?
Pitääkö tehdä suuria, vai saanko löytää itseni ihan vaan näin mikrotasolta?

 

We Are Not VIPs

Just pondering on our meaning(lessness) in this universe.
It can be really hard to bear. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kaksi kuvaa ujoudesta

/ Couture & Views / 4 Comments

Olinpa (eräänkin) kerran valokuvauskurssilla. Tehtävänä oli kuvittaa abstrakteja aiheita käsillä ollein tarvikkein.
Kohdalleni osui ujous.

Twice Shy

I took yet another course in photography. We shot abstract topics with whatever was at hand.
I got shyness.

 

 

 

Hoksauksia elämässä, osa 2

/ Couture & Views / 2 Comments

Learnings in life in English below.

 08_01_2015_Pelastusverkko enkeleille_PHA

Mietipä kaikkea hyvää elämässäsi. Lapsia ja muita rakkaita, lämpimiä hetkiä läheisten kanssa, kaunista kotia, hyötypuutarhaa, duunia, demokratiaa, hyvää kuntoa, sunnuntaiulkoilua.

Huomaatko kaavan?

Hyvät jutut elämässä pitää itse järjestää.

Kohtalo heittää eteen lähinnä hankaluuksia.
Hyvää elämää ei pidä laskea sattuman varaan.

Learnings in life #2 

The Good, The Lovely, and The Beautiful in life is DIY stuff.

The fate is not too benevolent.
It mainly throws obstacles on your way.

 

 

Shhhh – kuiskaus tammikuussa

/ Couture & Views / Leave a comment

In English below, just for you, my dear.

En lähetä joulukortteja.
Joulukuussa on liikaa kiireitä: töissä on saatava maailma valmiiksi, glögit ja hippalot vaativat läsnäoloa, lahjat, herkut, koristeet, siivoukset, paketoinnit, pöhinät, hulabaloo.
Auditiivista meteliä ja visuaalista kohinaa.

Kaikilla on kiire rauhoittumaan.

Tulee tammikuu. Pimeistä pimein, pitkä kuin nälkävuosi. Ankeutta kestää ja kestää: juuri kun ajattelet sen kääntyvän heleäksi helmikuuksi, on vielä viikko jäljellä.

Kevät on kaukana, joulun riemumieli vajonnut muistoihin. Kukaan ei tapaa ketään, valo on keinoa vain, ankaruudesta uusi uskonto, tipaton ja paremmat elintavat.

Tähän synkkyyden ytimeen ajoitan tervehdykset, tammikortit.
Toivon ja toivotan oivallista vuotta, hyvää elämää, sinne tänne ympäri palloa.

Miksi huutaa joulukuussa, kun voi kuiskata tammikuussa.

 

Uljautta arjen rosoon 2015!

2015_01_25_Tammikortti2015_Battersea_blogiin_PHA_MG_0880

Let us see the graceful
in these rough, ordinary days of 2015!

 

Wish-whispering In January 

I never send Christmas cards or Season’s Greetings.

December is so busy, so full of fuss, one should scream and shout to get the message through.

Once Christmas is over, there is just silence and darkness, all the good vows and will-be-a-better-person undertakings.
Dull, boring everyday life, amidst the saddest winter.
That is January. 

At that moment, I send my best wishes. 

Why cry in December when you can whisper in January?

 

 

Tipe tipe huh huh

/ Couture & Views / Leave a comment

 

2014_12_14_Lanka ja puikot_lahis_PHA_IMG_8732

Aikamoista ylipainetta on havaittavissa privaattirintamalla.

Joulupajasta lähti jo painoon yksi valokuvakirja, ja useita muita kuvalahjoja on tekeillä.

Mukuloita on viihdytetty yökylässä rakentamalla modernia arkkitehtuuria piparitaikinasta ja pastilleista. Ottaa räppästiin samalla satoja muotikuvia blogia varten.

Kamu perusti yrityksen, sitä juhlistettiin riemumielin.

Työn alla on myös ihan oikea muotinäytös, mikä meikä-harkkastylistille on tarkoittanut neljää päivää lookien suunnittelua sekä vaatteiden etsimistä, pakkailua, roudausta, sovittamista, stailausta ja palauttelua.

Lähilasten konsertteja on tiedossa useita, niin saksofonia kuin flyygeliä. Korvat höröllä.

Värkättävinä on myös pari taivaallista lahjaa, toinen luonnollisesta ja toinen teollisesta materiaalista. Paljastan nämä vasta joulun jälkeen − pakettien vastaanottajat kun lukevat tätä blogia ahkerasti.

Ihan kaikkia lahjoja ei pykätä itse, joten niiden perässä juostaan pitkin Stockmannia, Aleksanterinkatua ja internetiä.

Aatonaattona pitäisi vielä neuloa yhdet sukat.

Töihin lepäämään, kiitos!

Reason’s Greetings

I need some rest from my freetime.

Matias and Maria stayed overnight and we created some modern architecture of gingerbread and candy − and took some hundreds of pics for the blog, to be shown later.

2014_12_14_Lanka ja puikot_PHA_IMG_8727A friend started her own business, which required some champagne and celebrating.

Kids are giving concerts, I will be applauding.

I am working on a real life fashion show as co-stylist: creating looks, gathering stuff, packing, fitting, re-packing, returning − for four consecutive days

Several presents under way: one photo book already created and sent to press, other photographic gifts under construction, two heavenly creations under construction, cannot reveal them just yet.

And whatever is left re: Santa Claus’ wish list must be found, preferably at Stockmann.

Ah, oh yes, one pair of socks to be knitted, maybe the night before Christmas Eve.

 I just cannot wait to have back my peaceful power point life at the office….

Elinajanodote estää minua elämästä täysillä

/ Couture & Views / Leave a comment

How to live if you die in English for you below.

KUVA 1

Ystäväni A ja K eivät ole pitkäikäistä sukua. Molempien esi-isät ja kantaäidit ovat kupsahtaneet viimeistään kuusikymppisinä, elleivät jo aiemmin. Keuhkot, aivot, sydän, mielenterveys − jokin prakaa.

Minun suvussani taas eletään pitkään. Jos suinkin tapaturmilta vältytään, vedetään tuonne kahdeksaan-, yhdeksäänkymppiin, ellei jopa sataan.

A ja K eivät siis koskaan ole nähneet iäkästä sukulaista. Meillä suvun bileissä on enemmän vanhoja partoja kuin teiniviiksiä.

Kävimme kiihkeän chatin Facebookissa siitä, miten tämä vaikuttaa asenteeseemme ja tapaamme elää juuri nyt, keski-ikäisinä.
Äidyin siinä kutkuttelemaan ajatusleikillä, kliseiselläkin: miten eläisin nyt jos tietäisin kuolevani vuoden päästä. Siis terveenä, suorilta jaloilta.

Aika selvää meikäläiselle: duunit sikseen, kämppä myyntiin ja maailmalle rilluttelemaan. Hassaisin kaikki rahat elämyksiin ja aistinautintoihin. Voisin ehkä jopa harkita tekeväni jotakin tyhmänrohkeaa, ensimmäisen − ja viimeisen − kerran elämässäni.
Mukaan kustantaisin rakkaitani, jos heiltä suinkin aikaa ja kiinnostusta liikenisi.2013_12_21_Lintujen ruokintaa Hampstead Heathissa_WEB_IMG_7718_PHA

Siinä määrin on päiväperhoa tässä näkymässä, ettei ihan käy osviitaksi elämääni, jossa odotusarvo on tuolla sadan hujakoilla.

Entäs jos aikaa olisi kymmenen vuotta?
Perustaisin oitis oman yrityksen. Painaisin vain kivoja duuneja ja vain sen verran, että saisin jotakin särvintä leivän päälle juuri nyt.

Loisin uutta ja kohottavaa: valokuvia, ajatelmia ja tyyliä. Jättäisin vähemmälle ppt-xls:t, korporaatiostrategian jalkautussuunnitelmat ja kaiken, mihin pitää pyytää kommentit yli kahdelta ihmiseltä.

Päättäisin uskoa, että minullekin on jossakin hyvä kumppani. Viettäisin kaiken liikenevän ajan hänen, lähilasteni ja muiden rakkaitteni kanssa.
Talviksi pyrähtäisin aurinkoon.
Puolivälissä myisin kämppäni ja siirtyisin hissukseen tuohon aiemmin esittämääni skenaarioon.

Aika hyvä!

Mikä estää?

Elinajanodotteen mukaan ikäiseni suomalainen nainen elää vielä rapiat 30 vuotta. Meidän suvusta kun on kyse, tässä saatetaan kieppua kelpo tovi pidempään.
Jotenkin vissiin pitäisi varautua rahoittamaan vielä ne mahdolliset puoli vuosisataa omaa elämää, ja maan muut eläkeläiset päälle.

Ei silloin sovi ryhtyä pelleilemään.

Käärinliinoissa ei ole taskuja, mutta pitkällä iällä kyllä on.

2013_12_20_Graafinen aula_WEB_IMG_2423_PHA

About Life Expectancy And Today’s Choices

 I know I will die.
Not knowing when makes all the difference. 

How would I live now if I knew I would die in a year?
Quit my job, sell my flat, and spend all the money on hedonistic pleasures, take my loved ones to amazing experiences all over the world, and enjoy home, too. 

Not very useful as a thought experiment. 

What if I had ten years?
Start my own business, work just for the immediate need and not for the savings, create more beauty and less ppt-xls, find a companion, get a dog, spend lots of time with my loved ones.
Spend the winters on French Riviera.
After five years, move gradually towards the first scenario. 

Nice! 

Instead, I now find myself creating an emergency fund for the bad days.
Saving money for the retirement that possibly never comes.
Just in case I happen to live long. 

Nobody has promised me ten years. Not even one. 

Knowing that, what choices should I make today?

 Easy-ish.
If it was not all about probablity calculus and risk-taking.

Menipäs niinku Strömsössä

/ Couture & Views / Leave a comment

2014_11_15_keppilohikaarme_Stromso_PHA

Joskus homma menee putkeen.

Tämmösen kun vääntää lähimukuloille, on ohikiitävän hetken supertädin maineessa!
Ohje on kirjasta Strömsö. Parhaat palat.

Hankkeen Strömsö-indeksit

  • prosessi 10
  • lopputuloksen tekninen laatu 9
  • lopputuloksen taistelullis-toiminnallinen laatu 9,5
  • mielihyvä 10.

The Power Of The Dragon

Sometimes it just works out.
You create a friendly monster, and the target group
LOOOOVES YOU FOREVER! – for a moment.

 

 

Yli 5 000 päivää elämänsilppua

/ Couture & Views / 2 Comments

The essential in English below.

2014_11_09_Elamani_silppuna_4_PHA_IMG_8715

Löysin vanhat kalenterini. Siis ne kierreselkäiset pikkuvihot, joihin olen merkinnyt toimet ja menot – aiotut, ei aina toteutuneet.
Kävin läpi koko elämäni tällä vuosituhannella, päivä päivältä, jopa tunti tunnilta. Lopuksi raastin menneisyyteni kuuden millin soiroiksi.

Hämmentävin huomioni on tämä: puolet ihmisistä on vaihtunut 15 vuodessa.

Firmat, pomot, kollegat, asiakkaat, sukulaiset, ystävät, rakastetut.
Vaihtuneet, väljähtyneet, lähteneet, eronneet, eläköityneet, etääntyneet, kuolleet pois.

Tilalle ovat tulleet uudet työkaverit, naapurit, ystävyyksiksi tiivistyneet kamusuhteet. Uusi rundi ihania ihmisiä ja satunnaisia kohtaamisia, kepeitä hyvänpäiväntuttavuuksia, värähdyttäviä persoonia, hermoille käyviä hahmoja.

Plarailen päättyneitä päiviä ja ihmettelen.
Keitä nää kaikki tyypit oikein on?

Olin aivan unohtanut P:n. Teimme töitä yhdessä. Skarppi kundi, työteliäs, yllättävää maailmanparantajaa kauppatieteilijäksi. Mitähän sille kuuluu? Passelisti menestynyt lienee, ja perheellinen, varmaan viettänyt isänpäivää juuri.
Entäs sitten T? Tai J tai M tai toinen P? Tai K, etenkin K! Ihmiset, joiden näkemys oli minulle ennen niin tärkeä. Eläkkeellä pääosin, silti vaikuttavat työelämääni joka päivä. Etenkin M.
Hmmm.

A ja P. En kadu erojamme, paaaaaaaaaljon parempi näin! (Mutta hitto, että sattui!)

Kalentereita pilkuttavat mahtavat tyypit, joiden kanssa emme enää ole yhteydessä. ”Kunnes kuolema tai arki meidät erottaa.”
Kuten esimerkiksi S, rakas ystävä, aina nelikymppinen. Ehkä vielä kohtaamme toisessa ajassa.
Tai H-M ja P, kuinka teitä kaipaankaan, ja Mannakorpea!

Muita huomioita:

  • töitä olen tehnyt välillä ihan sikana ja yleensä vähintäänkin tarpeeksi
  • vastuuta olen kantanut, siitä nauttinut ja siitä uupunut
  • duuneja olen hakenut ja saanutkin2014_11_09_Elamani_silppuna_3_PHA_IMG_8702
  • lomia olen kaivannut, suunnitellut ja pitänyt
  • reissannut olen, etenkin Nizzassa ja Italiassa
  • liikuntaa olen
    harrastanut
    säännöllisesti ja epä-
  • kämppää remppamaan olen päätynyt, välillä vapaaehtoisesti ja toisinaan tahtomatta
  • yleensä olen ollut terveenä, välillä myös kenkusti kipeänä
  • häitä (muiden) olen juhlinut, hautajaisissa olen vollottanut naama märkänä
  • uutta olen oppinut, kursseja olen kolunnut, etenkin valokuvaus- ja käsityö-, tajuntaa laajentaakseni myös hieroglyfi-
  • treffeillä olen käynyt, onneksi vain harvoin
  • kiloista olen murehtinut, syyttä ja syystä
  • elämänmuutoksia olen plänännyt, toteuttanutkin toisinaan
  • silmälaseja olen hankkinut ainakin kymmenet, seuraavat ovatkin monitehot
  • vauvoja on syntynyt, ja heille olen ryhtynyt tädiksi tai kummiksi
  • käsitöitä olen tehnyt, lahjoittanut ja purkanut
  • palaveri, palaveri, palaveri, palaveri, palaveri…

Yli 5 000 päivää peruselämää.

Mitä tällä kaikella on ollut merkitystä?
Aivan rehellisesti, vauvoja lukuunottamatta, eipä paljon mitään.

Iso askel minulle, mitätön ihmiskunnalle.
Tämä onkin hyvä pitää mielessä seuraavat 15 vuotta.

 

2014_11_09_Elamani silppuna_2_PHA_IMG_8699

My 15 Years Of Life

 I found my old calendars, the ones filled with (intended) actions to take, decisions to make, meetings to rush to. 

Main discovery: Who are all these people?
These names, once frequent and important, now forgotten / retired / separated / dead. 

Over 5,000 days of life.
One leap for a woman. Insignificant, negligible, minuscule pico-nano-micro-step for mankind.

Gives me some perspective for the next 15 years.