Sapattivuoden Asu #2

In English, in short, below.

Olen nyt seuraillut muoti- ja lifestyleblogeja muutaman kuukauden ajan. Blogistania on minulle siis vielä verraten tuntematon territorio, ja katselen ilmiötä yhä ulkopuolisena.

 Viikko sitten käsittelin kiehtovaa ilmiötä nimeltä Päivän Asu, OOTD.

Päivän Asu -postauksen lopussa bloggari kertoo, minkä merkkisiä vaatteita hänellä on yllään ja mahdollisesti linkkaa verkkokauppaan tai brändin sivuille.
Koska meistä seuraajista tuntuu, että bloggari on henkilökohtainen ystävämme – tiedämmehän hänen elämästään enemmän kuin monen läheisen – hänen valintansa on vahva suositus.

Tämä on avannut aivan uusia mahdollisuuksia markkinointiviestinnälle.
Parhailla suomalaisilla blogeilla on muutama kymmenentuhatta seuraajaa viikossa, kansainvälisillä satojatuhansia.
Niinpä bloggarit saavat valmistajilta lahjaksi vaatteita, kelloja, kosmetiikkaa, kenkiä, laukkuja, ruokatarvikkeita ja sisustustavaraa blogimaininnan toivossa.

Nykyään suomalaisissa blogeissa täytyy kertoa, jos tavara on saatu lahjaksi tai postaus on sponsoroitu.
Tässä Sapattivuoden Asussa ei ole yhtään sponsoroitua osaa.

Kuvat otti ja työsti Anne.

 

2014_06_26_OOTSY_Sporttiasu_1_kurkistus_AKU_07942014_06_26_OOTSY_sporttiasu_pussi kasivarrella_AKU_0815

2014_06_26_OOTSY_olkalaukku_yksityiskohta_AKU_0796

2014_06_26_OOTSY_Tossut ja pussi_AKU_08252014_06_26_OOTSY_Sporttiasu_converset_AKU_0804

Aurinkolasit Efva Attling
Neuletakki August Silk
Toppi Laput irrotettu, luultavasti Speidel
Rintsikat Calvin Klein
Trikoot H&M
Sukat Lassin Retkiaitta
Converset Converse
Olkalaukku Hedgren Urban Bags
Iso ostoskassi Alepa
Meikki Aqualan L
Kynnet Lumene
Hiukset Ruokkoamisen tarpeessa
Hedelmät Alepa
Juoma Jotakin lähdevettä jostakin

 

OOTSY #2

Our series of Outfits Of The Sabbatical Year continues.
This post is not sponsored.

Photos by Anne.

Sunglasses Efva Attling
Cardigan August Silk
Top No tags left, probably Speidel
Bra Calvin Klein
Leggings H&M
Socks Lassin Retkiaitta
Converse Converse
Shoulder bag Hedgren Urban Bags
Big shopping bag Alepa
Make-up Aqualan L basic cream from pharmacy
Nails Lumene
Hair Needs a cut
Fruit Alepa
Bottle Spring water from Finland

 

4 thoughts on “Sapattivuoden Asu #2

  1. Ihailin ekan kuvan hienovaraista tuotesijoittelua (hedelmäpussin hintalappu paljasti ostospaikan), mutta sitten perässä tulleet kuvat räjäyttivät tajuntani. Nyt en voi hankkia mandariineja enää mistään muualta kuin A-alkuisesta elintarvikeliikkeestä. Kun kerran mun suosikkibloggarinikin hankkii hedelmänsä sieltä. Hyvästi Stockan herkku, adios Tapiolan tori, suunta kohti Alepaa!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s