Summary in English below.

Olen ollut sapattivapaalla yli vuoden vedettyäni duunissa giganttiset projektit.
Muutenkin on tullut ryynättyä työelämässä täpöillä parikymmentä vuotta.
Itse asiassa, kun nyt oikein mietin, taisin olla ensimmäisessä palkkatyössä 13-vuotiaana. Vai oliko se 15?

Ihan oikein mulle pitää kerrankin taukoa.
Okei, hallitus haluaa pidentää työuria ja tahdon tietenkin rakentaa yhteiskuntaa veroillani, mut hei, tää on kuiteski mun (näillä näkymin) ainutkertainen elämä!

Nyt töihin paluu häämöttää elokuun puolivälissä.
Olen ollut tästä varovaisesti huolissani, ehkä enemmänkin, kuin haluan myöntää.

Vaihdan duunissa osastoa ja menen tekemään proggista kymmenen hengen porukkaan, jonka osaksi tunnen, mutta jonka kanssa en ole ollut samaa lähityöyhteisöä.
Pomo sentään on jo tuttu.

Tämä poppoo kokoontui eiliseksi maanantaiksi ja täksi päiväksi miettimään töitään ja kuinka niitä pitäisi kehittää firman uuden strategian pohjalta.

Yleensä tällaisia aivomyrskyjä varten häivytään jonnekin korpeen, pakoon toimistokolossin ankeutta ja päivittäisiä kiireitä, lennättämään ajatuksia rennommissa ympyröissä ja tiivistymään porukkana.
Näitä kutsutaan vetäytymisiksi.

Osallistuin nyt siis uuden osastoni vetäytymiseen.
Stressasi vähän, ainakin mitä huuleen ilmestyneistä rokahtumista voi päätellä.

Tietenkin jännitti, miten uusi porukka ottaa minut vastaan.
Ennen kaikkea kuitenkin mietitytti, miten ihmeessä sopeudun taas aikatauluihin ja heräämisiin ja kuuntelemiseen ja yhteistyöhön ja orientoitumiseen muiden asettamien korkean tason tavoitteiden ja jakelemien nakkien mukaan.
Ja auta armias, koko päivän istumiseen!

Noh, hyvin!

Ammatillinen minä sukeutui esiin aivan heti, ilman minkäänlaisia asetusaikoja.
Homma oli suurelta osin selvää kuin pläkki, tai ainakin selkiytettävissä.
Pystyin ajattelemaan loogisesti ja analyyttisesti. Hahmotin kokonaisuuksia. Keksin idiksiä. Kyselin, tarkkailin ja opin muilta. Energiaa riitti levänneellä.

(Kuten yleensä, kuunnella voisin vähän enemmän – kaiken ikää kehityskohteeni tämä.)

Jengi oli kerrassaan huippua! Keskusteltiin kunnioittavaan sävyyn. Arvostettiin toistemme osaamista. Kiitettiin ja kehuttiin. Oltiin ylpeitä firmasta. Naurettiin paljon.

Funtsittiin ydintehtäviä. Kaavailtiin kehitystä. Sovittiin jatkotoimenpiteistä. Oltiin tuloksekkaita.
Hoidettiin siinä samalla etänä pari akuuttia asiaa ja ehkä jokunen tulipalonalku siellä toimistolla.

Pystyin jopa istumaan nämä puolitoista päivää. Se on kai meriitti näissä ympyröissä.

En ole enää huolissani paluustani sorvin ääreen.
Kyl se siitä.

Niin heviä tämä työelämään tutustuminen kuitenkin oli, että vedin äsken illansuussa sohvalla sikeitä kaksi tuntia. Krooh pyyh.

Onneksi ehdin elpyä vielä kaksi kuukautta ennen big bangiä. Siellä konttorikäytävien labyrintissä pinkoessa kantti vasta todella mitataan!

Millaisia kokemuksia sinulla on paluusta töihin pitkän vapaan, äitiysloman tai muun poissaolon jälkeen?

The Return of The Professional Me

 I have been on sabbatical for more than a year now, and will go back to work mid-August.

And oh yes, I have been a bit worried about it.
Maybe more than I would like to admit.

 Well, I had this two-day kick-off with the new department I will work for, yesterday and today.

 And it went well!
No problem whatsoever, no set-up times at all!
The Professional Me returned like a Fenix!

I was surprised.
I was relieved.

 So maybe I have not got all rotten during this idle time.
Maybe there still is a pro inside, just waiting to be released and to get things done. 

This excursion to work life was so exhausting that
I had to take a two-hour nap when I got home.

Z-Z-Z-Z-Z-Z-Z-Z-Z-Z-Z-Z-Z-Z-Z-Z-Z-Z-Z-Z-Z-Z-Z…