My everyday life, day 2: Tuesday. (Re: Facebook challenge).
Arkeani kuvina 2: tiistai
Author: Couture & Views
Arkeani kuvina
Tulin haastetuksi Facebookin hauskaan leikkiin, jossa viitenä päivänä kuvataan omaa arkea ja joka päivä myös haastetaan joku kamu samaan hommaan.
Mullehan tämä käy!
Arkea kannattaisi muutenkin kuvata ahkerammin.
Muinais-taannoisten joulujen, synttärien, häiden ja hautajaisten kasasta kun löytää yllättäen foton aivan tavalliselta aamiaiselta 70-luvulta, siitäkös riemu repeää!
Nuo ruohoin koristellut Valion maitopurkit ja punaisella vahalla päällystetty palloedam!
Alituinen kina veljen kanssa siitä, onko hänen jalkansa pöydän alla minun puolellani vai ei.
Sinikukkainen kernipöytäliina.
Meillä muksuilla weetabixiä ja kevytmaitoa, vanhemmilla munia ja pekonia. Isillä teetä, äidillä kahvia.
Ja ne hiukset, hahaa, aina ne hiukset!
Mietitäänpä tovi, mistä arkipäivä oikein koostuu. Perustilanteessa meikäläisellä seuraavista elementeistä:
- aamutoimet
- töihin siirtyminen
- duunia: palavereja, sähköpostia ja muistio-powerpoint-plänäystä, pitkiä käytäviä kampuksella, työpaikkaruokalalounas, naurua ja hiusten repimistä
- töistä paluu ruokakaupan kautta
- joogaa
- ruoanlaittoa
- kotitöitä
- uutiset ja muuta töllöttelyä
- surffailua
Ja onko näistä kuvia?
Ratikasta, kollegoista, työpöydästä, will do -listasta, ruokalasta, alaspäin katsovasta koirasta, pyykkikoneesta, kotikulman Alepasta, sohvaperunoinnista?
Teimme vuosia sitten ysikymppiä käyneelle isoäidille kansion, johon lähisuku ikuisti tekstein ja valokuvin arkeaan.
Hyvä keissi, sekä meille että mummolle. Suosittelen!
Tavallinen elämä on niin hienoa.
Tässä siis maanantai, toinen pääsiäispäivä, sen kummemmitta selittelyittä.
Got a challenge on Facebook, and now I am taking photos of my everyday life for five days.
Below day #1.
Seuraa blogiani Bloglovinilla
Seuraa blogiani Bloglovinin avulla
Voit tätä nykyä seurata Couture & Viewsiä kätevästi Bloglovin’-applikaatiolla.
Voit asentaa appsin vaikkapa iPadiin tai älypuhelimeen, rekisteröityä ja valita seurattaviksesi mitä tahansa blogeja maailmasta.
Systeemistä näet aina helposti, kun lempibloggarisi on postannut jotakin uutta.
Yllä olevasta pinkistä linkistä pääset heti aitiopaikalle.
Olen tyytyväisenä seurannut fellow-bloggareitani Bloglovinilla peräti kaksi päivää!
Kiitos H:lle ja F:lle opastuksesta.
Jos kaikki yllä oleva meni yli hilseen, älä huoli. Perinteinen sivulle klikkaaminen toimii toki myös!
You can now follow my blog with Bloglovin’ app!
Muutama fiilistely pääsiäisklassikosta
Kuljin jälleen läpi Via Cruciksen, Ristin tien.
Mukana tässä pitkänperjantain klassikossa oli tänäkin vuonna ystäväni Kati ja kymmeniä muita vapaaehtoisia.
Onneksi oli aika lämmin. Olisi ollut ikävää, jos pääosan esittäjä olisi saanut keuhkokuumeen – heitettyään ensin henkensä ristillä.
Kuvausteknisessä mielessä olisi pitänyt vääntää ISOt kaakkoon heti alussa, kun kamerani sen liki kohinatta sallii. Ystäväni näyttää jääneen hieman pehmeäksi.
Tuomiokirkolla kuvausolosuhteet olivat haastavat. Jeesus ylivalottui valokeilassa, muuten liki yönmustaa.
Lähemmäs, pitkä putki ja jalusta, arvasin sen kyllä etukäteen, mutten viittiny rehata ja riehua.
Näillä mennään tällä kertaa.
Hieno kokemus, kuten aina.
A friend of mine, Kati, was playing a part in the traditional Easter play in Helsinki.
Keltanokan kotikokin oppimiskäyrä
Opettelin häntä tässä laittamaan ruokaa.
Oli jo aikakin.
En ole koskaan ollut kummoinenkaan keittiöhengetär. Opiskeluaikojen kämppikseni nauroi tikahtuakseen tajuttuaan, että rupesin suomustamaan kalaa, kun olin jo pilkkonut sen. Jotenkin oli vaan päässyt unohtumaan.
Exäni mukuloineen taas vinkui yritteliäiden tarjoomusteni ääressä: ”Pia, MIKS sä laitat ruokaa?”
Sitäkin nolompaa, sillä äitini opetti työkseen kokkeja ja tarjoilijoita. Hän yritti kyllä saada minut ruoanlaiton pauloihin. Ei onnistunut. Teiniä kiinnosti vain leipominen. Rasvaa ja sokeria, nami nami!
Muutin sitten opiskelemaan ja omilleni. Viikolla lounaat koulun ruokalassa, illalla leipää ja aivan liikaa jädeä ja karkkia. Viikonloppuisin toisena päivänä kamujen kanssa pizzalle, toisena makaronia ja tonnikalahiutaleita vedessä. (Tuolloin tonnikala oli vielä eettis-ekologisesti okei, toim.huom.).
Työelämään astuttuani jatkui sama meininki, joskin kouluruokala vaihtui amicasodexhoon, pizza vuohenjuustosalaattiin ja makaronimössö chicken kormaan, takeawayna korttelin intialaisesta.
Laskin moneen kertaan, ettei viikonloppukokkaaminen yhdelle oikein lyö leiville. Suunnitteluun, kaupassa käyntiin ja valmistamiseen kuluu paljon aikaa. Rutiinin puutteessa ilmenee aina kaikenlaista ihme säätöä. Itse murkina vetäistään naamaan alle vartissa. Ruokalevon sijasta saa vielä siivota keittiön ja roudata biojätteet pihan perälle.
Käytän mieluummin aikani asioihin, joista saan enemmän nautintoa.
Yhdelle kokatessa raaka-aineita jää aina yli. Puoli puskaa korianteria, neljä senttiä vuohenjuustotankoa, neljännespönttö kalamata-oliiveja. Me sinkkumimmit kyllä tiedämme, miksi ruokaa päätyy roskiin enemmän kuin keltään muulta. Ei kaikkia ruokia voi pakastaa!
Kun otetaan huomioon aika ja hävikki, ei se ulkona syöminen niin tyyristä olekaan.
Jäinpä sitten vuorotteluvapaalle. Hyvästi kiireiset kulinaariset kokemukset, tervetuloa rahapula ja ajantäyteiset päivät kotosalla! Ja välttämättömyytenä myös keski-ikää takovan naisen ruokaremontti.
Nyt osaan siis laittaa ruokaa. Simppeleitä juttuja, mutta kuitenkin. Ajatus kokkauksesta ei tuo enää painon tunnetta sydänalaan. Perusjutut ovat hallussa. Joskus intoudun jopa säveltämään!
Saamistani oivalluksista bloggaan tässä pitkin matkaa. Pysy kanavalla!
I just learned how to cook.
In my following posts I will tell more about this adventure.
Kaunottarista kärsivällisin suostui valokuvamalliksi
Canon EOS 5D Mark II, ISO 100, 50 mm, f 4.0, 1/12 s.
Orkideani hehkuttaa parastaan. Pakkohan tämä kaunokainen oli ikuistaa!
Samalla pääsin kaivamaan naftaliinista ihanan järjestelmäkamerani, jonka viime sormeilusta oli kulunut luvattoman kauan aikaa. Kamera on kuin mikä tahansa instrumentti: jos haluat pysyä kondiksessa, näppäile masiinaa joka päivä.
Kehittelin orkidealle tumman taustan televisiostani. Kuvausasetelman näet oheisesta kuvasta.
Valaistukseksi riitti luonnonvalo itäikkunasta. Oli aamupäivä, joten jonkin verran täytyi sulkea sälekaihtimia, jotten itse heijastunut televisioruudusta. Sinänsä laikut taustassa näyttivät hauskoilta, mutta tässä tapauksessa olisivat vieneet huomiota pääkohteesta.
Kamera oli jalustalla, jotta sommittelu ja terävyyden hallinta olisi helpompaa.
Testailin eri syväterävyyksiä suurentamalla ja pienentämällä aukkoa. Jotenkin olen aina yhtä ihmeissäni vaikutuksista, jotka aukon muutoksilla saa aikaan. Ihan vau!
Vitkalaukaisimen olin asettanut kahteen sekuntiin. Arvelin sen riittävän laukaisimen painamisesta aiheutuvan tärinän vaimentamiseen.
Pienet tiristykset − lähinnä rajaus, valoisuus ja kontrasti − Photarissa (minulla Photoshop Elements 9) ja AVOT!
Olisitko kokeillut vielä muuta tai tehnyt jotakin toisin? Kerro, niin opitaan!
Tips for photographing an orchid.
Tähtien sota rauhoittui pehmoörkeiksi
Veljenpoikani Harald tykkää örkeistä ja hirviöistä ja hyviksistä ja pahiksista. (Mikä helpotus, että kiltit ja tuhmat erottaa niin selvästi! Toim. huom.)
Taannoin kyläillessäni sain muistikirjaani monta sivua tällaisia hahmoja, Tähtien sodasta, kuten näkyy.
Olin aivan myyty!
Kotona hoksasin skannata kuvat, tulostaa kankaiden koristeluun tarkoitetulle valokuvapaperille, kiinnittää vanhaan tyynyliinaan ja ommella niistä pehmoörkkejä.
Kundi sai oliot yllärinä lahjaksi ja vaikutti sangen tyytyväiseltä.
Ostin myös Henkka & Maukasta valkoisen t-paidan – liki mahdoton löytää, siis miksi kaikissa lastenvaatteissa on jotakin koristelua? – ja tartutin yhden örkin siihen. Seuraus: jätkän villi tanssi ympäri olohuonetta.
Lopulta ompelin vielä pahiksen ex-duunipaikkani teemaeläimellä, villisialla, koristellusta puuvillahuivista. (Tämä ei ole kannanotto sinänsä mainioon entiseen työhöni, on vaan jotenkin karmiva toi possu).
Muuten homma sujui sangen mallikkaasti, mutta Canon T-shirt Transfers -valokuvapapereihin en ole lainkaan tyytyväinen. Homma on periaatteessa simppeli, mutta käyttöohjeista oli tehty tosi mutkikkaat.
Kuva kiinnitetään silittämällä, ja tässä vaiheessa paperi alkaa kellertyä epätasaisesti. Huomaat tämän yllä olevasta t-paidasta. Lopputulos ei varsinaisesti miellytä silmää.
Jotenkin luulin, että itse paperi olisi lopulta läpinäkyvä tai näkymätön ja vain kuvio jäisi näkyviin. Nyt siis lopputuloksessa olikin itse kuvion lisäksi vaaleasta beigeen vaihteleva alue.
Kokeilin myös siirtää ukkelin keltaisena versiona veljeni mustaan t-paitaan. Roskiin jouti Calvin Klein tämän eksperimentin jäljiltä.
Jos olet löytänyt jonkin fiksumman tavan kuvien siirtoon, kerro ihmeessä!
Hankkeen Strömsö-indeksit:
- prosessi 8
- lopputulosten tekninen laatu 8
- mielihyvä 9,5.
PS. Valokuvat eivät tässä postauksessa ole aivan priimaa, sillä olen vasta näiden ottamisen jälkeen tutustunut tuotekuvauksen saloihin. But you get the point, ja parempaa on siis luvassa!
I made some stuff of my nephews drawings.
The kid was very pleased.
I was not too happy with Canon T-shirt Transfer photo paper.
What are these all about?
Star Wars – you can tell!
Bitit oorninkiin eli sähköinen suursiivous
Ei löytynyt veljenpojan örkkipehmokuvaa, ei, ei puolentoista tunnin hakemisellakaan.
Kaikkea muuta kyllä vyöryi päälle. Tietokoneeltani näyttää löytyvän muun muassa seuraavan nimisiä kansioita:
Sekalaista
Tama
MUUT jarjestettaviksi
20100613_TURVAAN MACILTA
Loyty roskiksesta
DCIM
2006-2008
Karsitut_Nizza_HR Lahja joulu_2013
Ja kuinka ollakaan, kahdelta tietokoneelta ja ulkoiselta kovalevyltä löytyy myös kansioita, joilla on sama sisältö. Ehkä. Tai voi olla, että jotakin tiedostoa on muutettu. Tai sitten se on vaan avattu ja suljettu, ja päivämäärä on siksi muuttunut. Ei voi tietää.
On duplikaatteja, triplikaatteja ja quadruplikaatteja.
Valokuviakin lymyilee koneilla kymmeniätuhansia – ja myös niistä on useita kappaleita eri kansioissa. Ja itse asiassa jossakin vaiheessa kamera aloittaa numeroinnin alusta, joten samalla nimellä IMG_2261 voi olla erilaisia kuvia eri paikoissa.
Virtuaalinen tila on tätä nykyä aika halpaa. Tietokoneen kovalevyltä kannattaa tietenkin siirtää tiedostoja ajoissa talteen muualle, kernaasti kaksin kappalein. Ei siltä varalta, jos kovalevy hajoaa, vaan kun se hajoaa.
Pointti onkin tässä:
kamojen pitää olla jonkinlaisessa järjestyksessä, jottei homma leviä käsiin.
Aamuinen turhauma innosti minut sähköiseen suursiivoukseen. Kohteiksi pääsivät edellä mainitut vempeleet sekä kuusi USB-muistia − näistä osa esihistorialliselta ajalta − ynnä tusinan verran erilaisia kameroiden muistikortteja, joilla oli kuvia jopa kuuden vuoden takaa (kellertävä joulukuvarulla revisited).
Uh huh, puolen päivän homma!
Säästän ajan tulevaisuudessa, kun täytyy taas löytää jotakin.
Systeemini tiedostojen nimeämiseksi
Olen jo vuosia nimennyt tiedostot seuraavalla logiikalla:
Vuosi_Kuukausi_Päivä_Jokin kuvaava nimi tiedostolle_OmatNimikirjaimet.tyyppitunnus
Tässä tosielämän esimerkki:
2012_06_07_Estetiikan ydinkysymyksia_muikkarit_PHA.pdf
Päivämäärä alussa listaa tiedostot kätevästi aikajärjestykseen. Saman dokumentin eri versioita voi sitten nimetä saman päivän aikana esimerkiksi a, b, c tai lyhyt, pitkä, pomollejakoon tai mikä nyt kuvaakaan parhaiten. Eri päivien versiot samasta dokumentista erottuvat päivämäärän mukaan. Nimikirjaimet kertovat, kuka dokumentin on luonut tai kuka sitä on viimeksi muokannut.
Tämä toimii suht hyvin niin kotona kuin konttorissa.
Ja ainakaan ei koskaan lähde kollegoille dokumenttia nimellä text.docx, tama.xls tai valmis_uudempi.docx – tai etenkään kaikkien aikojen klassikkoa final_painoon_ALA kayta tata.pdf.
Mihin kansioon tallennan?
Tiedostot tietty tallennetaan kansioon, josta ne löytyvät.
Just niin! Helpommin sanottu kuin tehty. Tämä on minulle se hard part.
Hankaluuksia tulee silloin, kun sama tiedosto kuuluisi oikeastaan kahteen tai useampaan paikkaan. Esimerkiksi jos olen Roomassa valokuvannut ja sen pohjalta ideoinut ihanan iltapuvun ommellakseni jotakin vastaavaa, pitäisikö dokumentti tallentaa Roomaan, Inspiksiin, Ompeluun vai Tyyliin vai kaikkiin näihin?
Mieluiten varsinainen dokumentti olisi tallennettuna kertaalleen, ja sen voisi nähdä monessa paikassa.
En ole keksinyt tähän vastausta. Jos sinä olet, pliis, kerro siitä alla kommenttikentässä!
Valokuvat: arkistointiohjelma vai ei?
Valokuvat ovat oma haasteensa. Niitähän syntyy digiajalla satoja, ellei tuhansia, kun vaan aivastaa. Luin jostakin – vähän vanha tieto jo – että ammattilaiset kuvaavat digillä seitsenkertaisen määrän kuvia filmiaikaan verrattuna. Tämä on hyvä ja okei lopputuloksen kannalta, joskin arkistointimielessä rasittavaa.
En ole antautunut millekään kuvien arkistointiohjelmalle. En oikein tajua niitä. Mikä se juju on verrattuna ihan tavalliseen dokumentinhallintaan? Enkä kyllä rupea kuvauskeikan jälkeen asiasanoittamaan ja tähdittämään satoja kuvia! Asiasanojen määrä yhtä kuvaa kohdenhan on rajaton: Rooma, mekko, iltapuku, ikkuna, ompelu, punainen, pystykuva, ihana, 2014, tammikuu, loma, alivalottunut… Mieluummin käytän aikani kuvaukseen tai kuvien viimeistelyyn.
Ja entäs jos haluan vaihtaa arkistointiohjelmaa?
Tyydyn siis seuraavaan arkistointisysteemiin.
Lataan kuvat muistikortilta tietokoneelle kansioon, jonka olen asiasanoittanut kuvien pääasiallisen aiheen mukaan. Sen alikansiossa on kamerasta suoraan niin sanottuja raakakuvia ja toisessa alikansiossa taas käsitellyt kuvat. Käsitellyt kuvat nimeän samaan tapaan kuin muutkin dokumentit, mutta jätän kuvan alkuperäisen numeron näkyviin, jotta käsittelemätön originaali löytyy tarvittaessa.
Puu voisi näyttää siis vaikkapa tällaiselta
No okei, sluibasin hieman…
Tunnustettakoon, etten lopulta raivannut kaikkia vanhoja roinia. Hermothan siinä menis!
Päätin vain aloittaa uuden elämän tämän vuoden alusta alkaen. Nyt siis 2014 on järjestetty nätisti kansioihin ja fileet nimetty jämptisti.
2013 ja sitä aiemmat roinat työnsin vintin nurkkaan. Muhikoot siellä. Kaivelen niitä sitten, jos on tarvis. Hakutoiminto rules!
Ja ei, sitä veljenpojan kuvaa ei siivotessakaan löytynyt. Olisiko lentänyt bittien taivaaseen?
Kerro ihmeessä, millaisen systeemin itse olet kehittänyt sähköisen elämäsi jälkien tallentamiseen. Jos se on parempi kuin omani, otan sen käyttöön heti 2015!
PS. seuraavana päivänä. Löytyihän se muksun kuva. Kesäkuussa Suomessa näpätty otos lymyili marraskuisten Lontoon-kuvien kansiossa. MOT.
This is a detailed post on organizing computer files.
Boring.
Just do it.
Virvoin, varvoin, tarkoin toivein
Sattuipas äsken ennen joogatunnin alkua.
Tuttuni puhelin soi. Soittaja oli tuntematon poika, joka sanoi asuvansa samassa talossa.
Nuorimies siinä pirautteli varoittaakseen, että oli tulossa huomenna virpomaan. Kannattaisi kuulemma varautua.
“Iso suklaamuna olis kiva. Ja sit mä kerään semmosia fudiskortteja.”
Povaan bisnestuttuja, menestystä ja vaikutusvaltaa.
An unknown boy called my friend.
Just wanted to let her know what he expected when ringing the doorbell on Easter’s traditional trick or treat round.
Arkkitehtuurin oppitunti
Tapahtuipa nelosen ratikassa.
Vaunu oli tupaten täynnä tuimia aamuhelsinkiläisiä.
Seuraavalta pysäkiltä sisään työntyi vielä lauma mukuloita – ehkä kuusivuotiaita – fosforiliiveissään. Sovittivat itsensä sinne jonnekin rakoihin.
Tunnelma oli tiivis. Keinahtelimme vaiteliaina vaunun kolkkeessa, kuka missäkin aatoksissa.
Mannerheimintiellä hiljaisuuden rikkoi kirkas pojan ääni.
”Toi on eläinmuseo!”
Siihen lastenhoitaja: ”Ei. Se on eduskuntatalo.”
Learning architecture
Picture yourself the tram #4 in Helsinki.
Full of morning people.
In squeeze themselves a group of children, six-year-olds, I would say.
The tram continues along Mannerheimintie, the main street in the city centre.
Sleepy atmosphere prevails.
Until a boy notices, loudly: ”That is the Natural History Museum!”
Nanny corrects him, softly: ”No. It is the House of Parliament.”
Couture & Views 
