Oppiminen on elämän tarkoitus.

Tarkennan hieman: oppiminen on yksi minun elämäni tarkoituksista.

Kun hommat alkavat sujua omalla painollaan, kun kaikki rullaa ennakoidusti, kun ei enää löydy uutta oivallettavaa, meitsi ikävystyy ja alkaa keikuttaa venettä.

Siksi irtisanouduin ja muutin Lontooseen pari viikkoa sitten.

Sitä saa, mitä tilaa.

Uutta on vyörynyt ylle niin, että päässä surisee. Aivot käyvät ylikierroksilla, ja iltaisin olen aivan töttöröö. Yhdeksän, kymmenenkin tunnin yöunet menevät ihan heittämällä.

ENSINNÄKIN KIELI.
Tein taannoin osan opinnoistani englanniksi, ja pystyn ongelmitta perehtymään mihin tahansa bisneskirjaan panematta edes merkille, luenko suomea vai englantia.

Arkienkku onkin sitten ihan oma juttunsa.

Yhtäkkiä tarvitsen sellaisia ilmauksia kuin suojatie (zebra crossing, jos on maalatut raidat – yleensä ei ole), kirjan selkämys (spine), viivytellä (linger) tai Herra on hyvä vaan ja menee edelleni jonossa, joudun tässä vielä kaivelemaan maksuvälineentynkää pohjattomasta käsilaukustani (Just go!).

Olin myös unohtanut, kuinka vaikeaa on ymmärtää vaikkapa intialaista aksenttia. Älä kerro kellekään, mut kolkyt prossaa menee ohi tässä vaiheessa.

Olen hitaampi ja tyhmempi vieraalla kielellä.

TOISEKSI LIIKENNE.
Kun on semmoiset 46 vuotta harjaantunut tarkkailemaan oikeanpuoleista trafiikkia, on liki mahdotonta intuitiolla oivaltaa, mistä autot, bussit ja pyörät risteyksessä ilmaantuvat.

Etenkään kääntyvää liikennettä en kerta kaikkiaan hahmota.

Säännötkin ovat toiset kuin kotimaassa: valottomassa risteyksessä kääntyvän liikenteen ei näköjään tarvitse väistää suoraan kulkevaa jalankulkijaa.

Kun ihmisiä on paljon, se menee joka ensin ehtii. Kohteliaat eivät pääse koskaan perille.

En silti kulje punaisia päin, vaikka kaikki muut niin tekevät.
Säkällä selviän hengissä valoja noudattamalla.

KOLMANNEKSI KOTI.
Suomessa asun yksin. Täällä kämppiksiäni ovat brittiläinen miespari sekä rehevä, poskisuudelmiltaan ja volyymiltään antelias meksikolainen IT-guru, jonka oikea koti on Hollannissa.

Maito tulee pulloissa ovelle kolmasti viikossa.
Myös kananmunille on kotiinkuljetus.

Ja sitten on ne kaikki muut jutut, jotka toisten ihmisten kodeissa ovat hass noh, siis eri tavoin. Täällä on esimerkiksi siistiä!

NELJÄNNEKSI TYÖ.
En osaa vielä juuri mitään. Potentiaalia toki on, ja se odottaa aivan pinnan alla päästäkseen pätemään.

Toistaiseksi kuitenkin joudun kysymään reittiä neukkariin ja onko sim-kortissani pin-koodi ja ettekö te koskaan nuku.

Minusta on tällä hetkellä enemmän häiriötä kuin hyötyä. Lienee normaalia, kun on ollut vasta viikon mestoilla. Silti olen hieman turhautunut, ja omatunto soimaa. (Pöljä!)

Mainittakoon myös, että duunikoneen näppis on erilainen kuin tämän himaläppärin. “Mistä löytyy kysymysmerkki€%&)/:*?”

Kollegoinani on engelsmanneja, italialainen ja argentiinalainen.
Asiakkaita on kymmeniä, ei viittä miljoonaa, kuten kotona. Heidän juurensa ovat maailman eri kolkissa ja ihonvärinsä mitä tahansa vaaleanpunertavan ja tummapaahtoisen mokan väliltä.

Oppimiskokemuksena, ammattimielessä tämä on just nappiin, juuri mitä lähdin hakemaan.

Summaten: olen aivan liekeissä, ja se on mahtavaa!
(Ja vähän HUI!)

First Impressions After My Big Move

I moved to London two weeks ago.

Everything is different from home: language, traffic, house, work, people…

Moving to another country, to a new setting, is an ultimate learning experience.

So is starting in a new work environment. Even the keyboard is different, and I must be helped with finding the negotiation room.

My brain is on fire.
I need ten hours’ sleep every night.

And I am just loving it all!
(Except when I am just a little bit, like, OMG!)