Viikkoni keinoemona, osa 3

My week as puppy mum continues in English below.

Vedettiin Latten kanssa kuuden kilsan lenkki.
Taisi olla aika heviä pikkuiselle, jonka pitää liikuttaa neljää lyhyttä jalkaa. Meitsi kun selviää kahdella pitkällä koivella.

Loppupäivä menikin sitten ketarat ojossa.

2017_02_21_blogi_latte-ketarat-ojossa_pha_img_5077

My Week As Puppy Mum, part 3

We had a proper winter-y promenade by the seaside.
Bright sun, white snow, and looooong walk.

Maybe a bit too long.

After all, Latte has to move four short legs, whereas I manage with two long ones.

Viikkoni keinoemona, osa 1

My week as puppy mum starts in English below.

2017_02_19_blogi_latten-ruokakupit_pha_img_4974

Minulla on koirakuume.
Jo muutaman vuoden ajan olen tuijotellut elämässä tai somessa eteeni osuneita hauveleita idioottimaisesti hymyillen.

Niin. Tuo sana kertoo oikeastaan kaiken.

Hauveli.

Hauvelivauvelikultsipuppelitiluliitulepiatätylinluoksetuletuletuitui!

Onneksi onnistuin ulkoistamaan koiran hankinnan lähipiirille. Sovittiin, että voin sitten hoitaa sitä tarvittaessa.

Se hetki on nyt koittanut.
Latte, 10 kuukautta, tulee luokseni tänä iltana hiihtolomalle.

Hieman arveluttaa. En tiedä koirista mitään.

Vaan en nyt ehdi kirjoittaa enempää, kun täytyy nostella kaikki tärkeä ja maukas metrin korkeuteen.

Palaan asiaan raportein jo huomenna.

My week as puppy mum, part 1

So for a while now I have wanted a dog.

Badly.

Fortunately, my sensible side has been winning so far.
I even managed to outsource the dog-ownership to my friends!

Today, their puppy – or teenager, rather – is coming to spend a week at my place, when his family is traveling for winter holiday.

I am a bit concerned.

This is all new to me.

The ultimate goal: keep the creature alive for the next 7,7 days.

Lasten kanssa Lontoossa

Sorry, no translation for this lengthy post about visiting London with kids.

 

2016_09_26_blogi_parlamentti-london-eyesta_pha_img_0927

Serkunserkku kyseli Lontoon-vinkkejä. Olivat lähdössä syyslomalla kaupunkiin niin sanotusti lasten (9 ja 14 vee) ehdoilla.

Supertätinä minulla on kuin onkin kokemusta lapsellisesta Lontoosta. Vuosi sitten rundasimme viisi päivää Lontoota Matiaksen ja Marian (tuolloin 9 ja 10 vee) kanssa.

Lontoo on iso. Siksi kannattaa  – yhtä hyvin muksujen kuin aikuisten kanssa – bundlata yhteen tekemiset, jotka sijoittuvat samalle suunnalle. Ylenpalttista ristiin rastiin metroilua kannattaa välttää.

Kestävyys nimittäin loppuu ennen kuin nähtävyydet, ellei pidä varaansa.

Yksi iso juttu päivässä riittää. Siihen päälle sitten siirtymiset, syömiset ja rentoa hengailua. Kaiken kokoista katseltavaa löytyy ihan vaan kadulla tallustellessa. Ihmettelylle jää aikaa, kun ei tarvitse orjallisesti noudattaa kunnianhimoista ohjelmaa.

No mikä sitten toimi meillä?

2016_09_25_blogi_harry-potter-viistokuja_pha_img_0711

Parhaisiin kokemuksiin kuului ehdottomasti Harry Potter Studio Tour!

Kuljetuksen sisältävä vierailupaketti on kallis, mutta ehdottomasti kätevin tapa hoitaa homma. En lähtisi lähteä sää(s)tämään vuokraamalla autoa tai nousemalla junaan. Aikaa kuluu, hermot menee kaikilta.

Jos yhtään fanittaa Harrya ja kumppaneita, perillä kuluu monta tuntia. Itse suosittelen varautumaan ainakin neljään tuntiin studioilla – siinä ajassa ehtii jo syödäkin. Kannattaa varoittaa matkanjärjestäjää normaalia pidemmästä vierailusta, jotta varmasti mahtuu paluubussiin mukaan.

2016_09_25_hirvion-paa_harry-potter-studio_pha_img_0709Jos nousette linja-autoon Victorian aseman läheltä, tiedoksi, että lähtöpaikkaa on hieman vaikea löytää, se on ikään kuin rakennuskompleksin sisällä. Siis varatkaa aikaa mestoille hankkiutumiseen.

Huispaus vie koko päivän – tämän jälkeen ruokaa ja majapaikkaan elpymään.

Sivistyspuolelta ykkösnähtävyyksiä ovat museot. Niiden perusnäyttelyt ovat Lontoossa yleensä ilmaisia. Kersoille ja kersanmielisille suosittelen esimerkiksi seuraavia:

  • British Museum. Muumiot – ihmiset, kissat, krokotiilit – ovatMuumioiden jälkeen murkinaa.klassikkokeissi! Aulan arkkitehtuuri omaa luokkaansa. Ruokaakin löytyy, sekä kahvilaa että ravintolaa. Paaaaaljon ihmisiä odotettavissa, suosittelen aikaista visiittiä.
  • Natural History Museum. Dinosaurukset ovat täällä. Rakennus silkkaa Tylypahkaa. Hieno!
  • Science Museum on myös hyvä siinä vieressä.
  • Jos tykkää designista, voi piipahtaa Victoria & Albert Museumissa. Yksi lempimuseoistani ikinä, joskaan ei lapsille mitään perussettiä. Upeita erikoisnäyttelyitä.

 

Luonnonhistoriallinen museo, tiedemuseo ja V&A, lontoolaisittain viienei, ovat kaikki kyljittäin South Kensingtonissa. Huudeille pääsee helposti metrolla.

Vekarat viehättyivät myös Towerin linnasta ja Towerin sillasta.
Linnassa pääsee ihastelemaan kruununjalokiviä. Sillalla taas kannattaa pyrkiä sekä ylös (makee lasilattia), että alas (makee nostojärjestelmä).

Shoppailuun kätevin kombo on Oxford Street ja Regent Street, sekä, jos teinejä on mukana, Carnaby Street siinä vieressä. Ihmisiä parveilee paljon, siispä meditaatio, paperipussiin hengittely ja anger management ovat valttia.

Myös yksi mailman suurimmista lelukaupoista, Hamleys, sijaitsee juuri Regent Streetillä. Kuusi kerrosta leluja, pelejä ja muovia…

2016_09_25_blogi_big-ben_pha_img_0768Hämmentävää kyllä, Big Ben oli Marialle ja Matiakselle yksi tärkeimmistä nähtävyyksistä. Sinnehän ei maallikko noin vaan pääse sisälle tai ylös, mutta pelkkä tornin bongaaminen oli Se Juttu. Selfie!

Kellotornista kivenheitto, ja olette jo London Eyellä . Voin suositella maailmanpyörää, vaikka onkin tyyriihkö. Kannattaa harkita lippujen hankkimista etukäteen.

Samoilla huudeilla sijaitsee London Aquarium sekä rohkeille kauhugalleria London Dungeon. Näistä kumpaakaan emme testanneet. Olen horrorin suhteen vähän nössö.

Seuraavaan kertaan jäivät myös Madame Tussauds sekä Sherlock Holmes -museo siinä vieressä.

Myös London Zoo ja risteily Thamesilla jäivät tällä erää kokematta.

Verensokerista kannattaa reissussa pitää huolta. Kohtuuterveellistäkin murkinaa tarjoavia pikaruokapaikkoja ovat esimerkiksi Prêt à Manger, Leon ja Wasabi. Etenkin Pret on suosittu, ja niitä on joka paikassa.

Postasin taannoin lontoolaisista lounaista täällä.

Oma suosikkini veitsellä ja haarukalla syömiseen on Comptoir Libanais. Yksi löytyy South Kensingtonista, aivan museoiden ja metron kupeesta. Nami!

Shoppailurundilla voi suunnata aterioimaan Sohoon. Siellä on trendikkäitä rafloja vieri vieressä.

Lontoossa liikutaan jalan ja julkisilla. Kannattaa tsekata Transport for Londonin sivut. Ostakaa siis aikuisille Oyster Cardit. Lapsista 11-vuotiaat ja sitä nuoremmat kulkevat ilmaiseksi.

Metrossa muistakaa tehdä tietä kiireisille: portaissa seisotaan oikealla, eikä kulkuväylille sovi jäädä parveilemaan.

Ehdottoman oiva appsi liikkumisen suunnitteluun on Citymapper.

Ja kaksikerroksinen bussi pitää tietenkin kokea!

2016_09_25_blogi_city-thamesilta_pha_img_0820

Hotellihuoneet ovat Lontoossa pieniä ja kalliita. Moni onkin tykännyt Airbnb:n tarjonnasta. Minne ikinä majoituttekin, julkinen liikenne toimii hyvin.

Itse lennän yleensä Norwegianilla Gatwickille ja poimin sieltä Gatwick Expressin tai muun junan Victorian asemalle. Gatwick on kivan pieni kenttä, ja homma toimii hyvin. Norwegianin liput ovat halpoja, Gatwick Expressin taas tyyriitä.

Lontoo on kallis kaupunki. Onneksemme brexit-äänestyksen jälkeinen valuuttakurssi on meille euroissa tienaaville edullinen. Vuosi sitten pulitin yhdestä punnasta liki puolitoista euroa, nyt kurssi on 1,15. Yay!

Hyvää matkaa!

Nyt testissä: fokus!

You have The Focus in English below.

Maria Jauhiaisen rintakoru Hearts vuodelta 2009, esillä Designmuseossa Helsingissä.

 

“Haluuks, Harald, puhuu Pian kaa?”
“E.”

Veljenpoikani ei tahdo vaihtaa kanssani kuulumisia, koska hän lukee nyt akuankkoja.
Huonoa käytöstä. Harmittaa.

Samalla ihailen hänen tinkimätöntä priorisointiaan. Fokus on tärkeimmässä, ja tällä hetkellä se on Aku. Ei siinä voi kesken kaiken ruveta turisemaan puhelimessa. Flow katkeaa! Sitten tulee pikkusisko höösäämään, isi komentamaan, ja hyvä hetki liukuu ulottumattomiin.

On tärkeää pitää fokus, vaikka tädille tulisi siitä paha mieli.

Intouduin kesällä lukemaan taas kaikenlaisia ajanhallinta/getting things done/77 777 habits of highly effective humanoids -tyyppisiä oppaita.

Juu, ei ollut eka kerta.
Juu, jonkin verran voisin kohentaa päivittäisiä toimiani keräyspisteellä ja kaksiminuuttisten hommien hoitamisella kerralla alta pois.

Näpertelyä, silti.

Kaikkein tärkeintä on ensin valita, millaista elämää haluaa elää. Vasta sen jälkeen allokoidaan ne vuorokauden 24 tuntia, viikon päivät, vuoden ajat ja elämän vaiheet näille asioille.

Ihan turha väittää jonkin asian/ihmisen olevan tosi tärkeä, jos siihen/häneen ei käytä aikaa.

Tästä bloggasinkin jo taannoin tässä postauksessa. Taisin osua johonkin, koska teksti lähti leviämään kulovalkeana ja keräsi kaikkien aikojen yleisön.

Palaan nyt samaan asiaan. Olen kai tässä oppilas lopun ikääni.

Minulla on taipumus hajottaa mielenkiintoani turhankin laajalle.
Innostun!
Kaikki on niin kiinnostavaa!
Egyptologia! Pitsinnypläys! Mummonmökin remontointivinkit! Filosofia! Matematiikka, geometria, algebra, todennäköisyyslaskukin! Aikuisbaletti! Puutarhanhoito! Aivot! Koirat! Rautatieomenapuut! Makrokuvaus! Lautapelit! Muutosjohtaminen organisaatiossa! Lean ja agile! Antarktis! Marttojen siivousvinkit! Vauvat! Ikäihmiset! Robotit! Palvelumuotoilu! Journalismi! Totuus! Tehtävä!

Siis kaikki.

On ihan okei olla laajasti kiinnostunut maailmasta ja elämästä.
Jos kuitenkin haluaa saada jotakin aikaiseksi, täytyy fokusoida.

Heinäkuun lopussa päätin keskittyä toimissani ja ajankäytössäni kolmeen sellaiseen asiaan, joilla arvelin olevan eniten merkitystä. Kehitys näillä alueilla muuttaisi elämääni selvästi parempaan suuntaan.

Päätin kolmen kuukauden kokeilusta. Lokakuun loppuun asti fokusoin näihin kolmeen asiaan ja katson mitä tapahtuu.

Palaan tuloksiin myöhemmin.
Nyt jo voin sanoa: fokusoinnissa on voimaa, ja se vaatii tarkkaavaisuutta.

Otan oppia Haraldista.

 

(Kuvassa Maria Jauhiaisen rintakoru Hearts. Esillä Designmuseossa Helsingissä.)

2016_09_08_blogi_fokus-2_hearts-maria-jauhiainen_tweaked_pha_img_2747

Experiment: Keeping The Focus

The key to all wise time management is to make conscious choices.
What kind of life do I want to live?
Thus, what is important, what needs my attention?
Consequently, how should I spend my time?

Two years ago, I wrote about the same topic. I must have touched something itchy, since this text spread around and became the most read post of my blog ever.

Every now and then it makes sense to reflect on the current priorities.

I have now spotted the three most important things that, when improved, would have the biggest positive impact on my life.

What would happen, if I concentrated on these three things instead of spreading my energy, effort, intellect, and interest evenly on dozens of minor knick-knacks?

I have committed myself to an experiment of three months.
At the end of October you will get a report on the results.

I can already tell you this: there is real power in focus.
And focusing on focusing is pretty hard.

(The picture features brooch Hearts by Maria Jauhiainen. On display at Design Museum in Helsinki.)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mitä patalaput voivat opettaa meille varastonhallinnasta?

Executive summary in two rows below.

2016_03_20_BLOGI_Patalappuja_PHA_IMG_6485

Bongaa kuvasta kaksi lappua, jotka eivät ole Marimekkoa.

 

Ensimmäisiä asioita, jotka me talous-Dinsinöörit universiteetissa opimme on tämä: ”Älä pidä varastoa”.

Varastointi on peelsepuupista, koska se on tosi kallista:

  1. Varastoon on sitoutunut rahaa, joka voisi olla paremmassa käytössä muualla.
  2. Varasto vie tilaa, ja tila maksaa aina: vuokrana, sitoutuneena pääomana, lämmitys-, huolto- ja siivouskustannuksina.
  3. Varastossa tavara happanee. Hiiret syövät, pakkaukset vaurioituvat, teknologia vanhenee ja trendit ajavat ohitse.

Ei siis kannata pitää varastoa. Sen sijaan on fiksua

  • hankkia raaka-aineita sitä mukaa kuin niitä tarvitaan prosessin seuraavassa vaiheessa
  • valmistaa tuotteita sitä mukaa kuin niitä myydään asiakkaille.

Tähän ovat sitten japanilaiset kehittäneet Dinsinöörin sielua mukavasti kutkuttavia systeemejä, kuten JIT/JOT − siitä lisää täällä.

(Toim.huom. Ovelimmat pitävät oman prosessinsa hoikkana ja antavat jonkun muun pitää varaston. Kätevää, jos neuvotteluvoima riittää eikä asiakastyytyväisyys kärsi.)

Minimivaraston periaatetta voi noudattaa paitsi valmistusteollisuudessa ja kaupan alalla, myös kotona.

Vähemmänkin hulppea lukaali riittää, kun karsii varaston minimiin.
Pois kaikki liki-välitöntä iloa tai hyötyä tuottamattomat tavarat!
Eroon sitku-roinasta, fokus nytkuun.

Itselläni sitkua on (ollut) aika tavalla, itse asiassa niin paljon, kuin runsaalla kaappitilalla, vintti- ja kellarikomerolla, sängynalusella ja sukulaisten varastoilla poispilattu hentomieli suinkin onnistuu hautomaan.

Viime vuosina olen systemaattisesti vähentänyt kaikkea ylimääräistä. Ei ihan helppoa materiaan kiintyvälle.
Oi design!
Oi mummon virkkaama virttynyt verho!
Oi keittokirja, jossa on edesmenneen emomme käsialaa!
Oi enkyltykkäämuttasainlahjaksi!
Oi tätävoitarvita2025!

Homma ei tunnu päättyvän koskaan, sillä kiristän kriteerejä jatkuvasti.
”Siis onko tästä OIKEASTI mulle iloa tai hyötyä?”
”Siis voittaako tähän sitoutunut tunnearvo LOPPUPELEISSÄ sitoutuneen pääoman?”
”Siis TODELLAKINKO etsin enkun sanat/reseptit/virkkausohjeet/Jukatanin niemimaan fyysisistä hakuteoksista enkä KVG?”

Uudestaan ja uudestaan kampaan läpi omaisuuttani, välillä järjellä, välillä tunteella, kuten Konmarinsa sisäistänyt bloggari ikään.

Koska poistettavaan tavaraan on jo sitoutunut paljon rahaa ja aikaa − myös se viimeinen säilyttää vai heittää -päätöksen vaiva − en yleensä myy kamaa itse kirpparilla. En halua käyttää minuuttiakaan enempää kamaan, josta aion luopua.

Hyvänen aika, onhan vapaa-ajallanikin hinta, sitä korkeampi, mitä vähemmän sitä on!

Heivaan siis tykötarpeettomat nopeasti ja vastikkeetta Fidaan tai Kierrätyskeskukseen ja käytän arvokkaat tuntini nautinnollisemmin.

Kuten käsitöihin.

Ostin neljä vuotta sitten Marimekon ystävämyynnistä puuvilloja yli akuutin oman tarpeen.

Kankaisiin kulunutta summaa en enää muista, ja se on muutenkin niin sanottu uponnut kustannus eli meni jo, ei voi enää vaikuttaa, ei kannata murehtia.

Ajan kuluessa pääomaa on kuitenkin sitoutunut jonkin verran, ja kangasvarasto maksaa minulle koko ajan lisää juuri aiemmin listaamistani syistä.

Mitään käyttöä ei edelleenkään ollut näköpiirissä. Makunikin on muuttunut.

Toteuttaakseni varastonhallinnan kauneimpia periaatteita päätin ottaa kankaat tuottavaan käyttöön.

Perustin liukuhihnan. Yhdistin parissa illassa tyygit ynnä muutamia ompelutarvikemiljuunalaatikkoni epämääräisiä nauhanpätkiä patalapuiksi. Väliin tungin eristeiksi levyvanua sekä pahasti nyppyyntyneen fleecepeiton.

Tehtaani tuotti 33 patalappua.

Patalaput ovat käyttötavaraa. Ei se tomaattisoijainen wokkimoussakalasagne niistä pesussa lähde kuitenkaan. Siksi ihminen tarvitsee uudet patalaput parin vuoden välein.

Näitä aion jakaa kavereille illanistujaistuliaisina. (Saatte kaikin mokomin piilottaa laatikkoon ja ottaa esille vain tarpeen vaatiessa.)

Nopea laskutoimitus.
Oletetaanpa, että annan kaksi patalappua yhden viinipullon sijasta. Oletetaan myös, että korvattavan viinipullon hinta olisi sellaiset viitisentoista euroa.

Näin ollen patalappuvarastoni arvo olisi nyt (33/2) x 15 eli rapiat 247 euroa.

Omaa ja vastaanottajan oletettua, toivottua mielihyvää tai vapautuvaa hyllytilaa en nyt hinnoittele.

Jotakin kannattaa jättää ihan fiiliksen varaan.

 

2016_03_20_BLOGI_patalappuja2_PHA_IMG_6479

Two of these are actually NOT Marimekko. Really easy to find, if you are a connoisseur.

Do Not Hold Inventory, Hold Pots Instead

I transformed my Marimekko fabric inventory into 33 potholders.

Friends, expect to get non-alcoholic homecoming gifts from me this year!

Pelastusrengas vyötärölle

Survival assets in English below.

2016_02_22_Heijastinvyo_PHA

 

Alan pikku hiljaa taas viritellä värkkäysprojekteja.

Ompelukone on toki ollut esillä jo kolme viikkoa. Kaivoin sen naftaliinista heti Lontoosta palattuani. En vain ole löytänyt sopivaa rakoa muuhun kuin muutamaan mitättömään korjausompelusessioon.

Siis missä on hupi korjausompelussa? En tykkää yhtään.
Keksin ja kasaan mieluummin jotakin uutta – siinä se luomisen riemu on!

Eilen pykäsin talven pimeyteen kauan hautomani pelastimen.

Lokakuusta huhtikuuhun kuljen kaulasta varpaisiin mustissa: musta pitkä untuvatakki, mustat housut, mustat kengät, mustat hansikkaat.
Päähine ja kaulahuivi ovat harmaat ja käsveskassa ehkä jokin väri, jos oikein rajuksi heittäydyn.

Ei siinä yksi hentoinen heijastin paljon auta.
Surku käy autoilijoita.

Tarvitaan järeämmät  konstit.

Siispä:

  • Nappitalosta kuusi senttiä leveää kuminauhaa ja solki (oi, muistatko vielä patellavyöt!?)
  • Hobby Pointista heijastinkangasta.

Untsari ylle, mitataan vyötäröllä tarvittava kuminauhan pituus plus vähän päälle kiinnityksiä varten.
Heijastinkangas ei veny, joten sitä leikataan sitten sellaiset 20 cm enemmän, leveys tuplana kuminauhan verran sekä saumanvarat.
Kankaasta ommellaan pussi, käännetään, ujutetaan kuminauha sisälle, ommellaan päät kiinni, kiinnitetään solkeen.

Funktionaalinen 3D-hengenpelastusrengas on valmis öisiin urotöihin!

 

Life-saver Around My Waist

Oh, I have SOOOOOO been longing for handicraft projects!
Just had to deal without when in London. Far too long…

Now back home I have had trouble finding a good hour or two to start projects.
Any needlework endeavour requires some un-programmed spare time, which I simply have not had, with a new job, rehabilitated yoga sessions and all the friends to meet again.

This weekend I managed to organise a free-floating moment and used it to make a reflecting belt for my all-black winter outfit.

Increasing my chances to survive in the darkness of today’s world.

Hiertävätkö kotityöt parisuhdettasi? Tässä ratkaisu.

Executive summary in English below.

2016_01_26_Pirttihirmu_PHA_IMG_0710

Fasinoituneena olen seurannut Suomessa purskahtanutta keskustelua parisuhteista ja siitä kuka vie, kuka vikisee.

”Keskustelu” on jälleen sangen kiukkuista, kärjistävää ja poteroitunutta. Kun joku tuo peliin analyyttisempää otetta tai laajempaa näkökulmaa, ammutaan täyslaidallinen pelkkiin omiin kokemuksiin perustuen, “totuushan on että…”.

Keskustelijan näkökulmasta riippuen miehet ovat joko vastuustaan luistavia lurjuksia, parisuhteessaan alistettuja tossukoita tai vastuunsa kantavia uroita, joita naiset eivät osaa arvostaa.
Naiset taas ovat kontrollifriikkejä, nalkuttavia pirttihirmuja, metatyötaakkansa alle uupuvia uhrautujia tai ronkeleita rinsessoja, joille ei normaali suomalainen mies kelpaa.

Koska olen yksin asuva sinkku, on minulla asiasta painavaa sanottavaa.
Ja koska jokaisen mielipide tässä maailmassa on nykyään yhtä tärkeä, on asiantuntemusta tai ei, vaadin että minua kuunnellaan ja näkemykseni otetaan huomioon.

Täältä siis pesee!

Olen ymmärtänyt, että parisuhteen jujuna on perustaa yksikkö, jonkinlainen me, jossa on minä ja sinä, ja haluamme toisillemme hyvää.

Jos homma rokkaa, suhde ehkä virallistetaan juridisin kahlein ja/tai hankitaan jälkikasvua ja yhteistä omaisuutta. Syntyy laajempi me, jossa on vanhemmat oikeuksineen ja velvollisuuksineen sekä lapset omine etuineen ja vastuineen.

Parisuhteen perusta lienee se, että puolisot ovat tasa-arvoisia.

Tasa-arvo − siis en voi uskoa, että tämä todella täytyy vielä tänä päivänä sanoa ääneen − ei tarkoita, että molemmat puolisot tekevät täsmälleen samat työt tai että mies ei saisi olla mies tai nainen ei saisi olla nainen tai ketkä puolisopuoliskoina nyt ovatkaan hynttyyt yhteen lyöneet.

Tasa-arvo tarkoittaa sitä, että sinun arvosi ihmisenä yleensä ja parisuhteen osapuolena erityisesti on täsmälleen yhtä suuri kuin minun arvoni.
Tämä johtaa siihen, että näkemyksemme ovat yhtä tärkeitä ja kummankin aika yhtä merkityksellistä.
(Faktoista ei sitten kannata riidellä, koska ne voi tarkistaa, toim.huom. Ja jos toisella on selkeää asiantuntemusta aiheesta, voisi ehkä kuunnella.)

Rakastettua on tarkoitus kohdella kunnioittavasti, niin kuin toivoisi itsekin tulevansa kohdelluksi.

On suuri onni ja melkomoinen mäihä löytää kumppani jakamaan elämän arkea ja juhlaa.

Silti monet ihmiset tuntuvat hoitavan kulloistakin työsuhdettaan paremmin kuin parisuhdettaan. 

Se on outoa, etenkin, kun moni lupaa elää yhdessä kuolemaan asti, kun taas työpaikan vaihtosykli on vain muutamia vuosia, max vuosikymmen tai kaksi.

2016_01_26_Tylypahka_linna_PHA_IMG_0726

Parisuhteissa kovin paljon eripuraa tuntuvat aiheuttavan kodin- ja lastenhoitoon liittyvien velvollisuuksien jako.

Tämäkin on kummallista. Asioista voisi sentään sopia aika simppelisti.

Tässä ihan ilmaiseksi prosessi homman ratkaisemiseksi.

Aloitetaan parilla faktalla.

Fakta 1: Jokaisessa huushollissa on hommia. Niitä kertyy enemmän, jos on taloa, lääniä, venettä, lemmikkejä, kesämökkiä, autoja, mukuloita ja niillä harrasteita.
Kotitöiden määrä ei siis ole vakio, vaan siihen voi elämäntyylin valinnoilla vaikuttaa.

Fakta 2: Jokaisella on kotona myös velvollisuuksia. Tämä koskee niin aikuisia kuin lapsia.

Tavoitteena on jakaa kotityöt tavalla, joka on kaikille oikeudenmukainen.
Tämä ei tarkoita, että se olisi myös mieluisa. Mutta reilu täytyy olla.

Himahommat jaetaan seuraavalla systeemillä:

  1. Listataan kaikki työt, ovat ne sitten pyykkäystä, pölyjen pyyhintää, lumen kolausta, auton huoltoa, uuden ruohonleikkurin hankkimista, kissanhiekan vaihtoa, lasten roudausta, ruoanlaittoa tai mitä ikinä.
    Työ tarkoittaa sekä sen suorittamista että siihen liittyvää metatyötä eli muistamista, suunnittelua ja projektinjohtoa, kaikkiaan siis kokonaisvastuuta hommasta.
    Esimerkiksi ”viikonlopun ruoat” sisältää menun laatimista, ruokien hankintaa, aterioiden valmistamista, tarjoilua ja keittiön siivoamista.
  2. Keskustellaan ja sovitaan siitä, millainen taso kotona halutaan saavuttaa. Mikä on juuri meidän kodin pieteettistandardi missäkin asiassa.
    Tämä vaatii konkretiaa. Pelkkä ”aika siistiä” tai ”joku roti” ei riitä, koska ne tarkoittavat eri ihmisille eri asioita.
    Tässä luultavasti suurpiirteisempi joutuu skarppaamaan ja tarkempi hölläämään jonkin verran. Voidaan myös yhdessä sopia, missä asiassa relataan (rikkaruohojen kitkentä), minkä taas on oltava jetsulleen (talvirenkaiden pulttien kiristys).
  3. Arvioidaan, kuinka usein kyseinen tehtävä täytyy hoitaa ja paljonko siihen menee aikaa.
    Jotkin hommathan tulevat eteen monta kertaa päivässä, toiset kerran vuodessa.
  4. Sitten jokainen poimii listasta ne hommat, joista tykkää. Itse esimerkiksi nautin pyykinpesusta, mutta ruokaa saisi laittaa joku muu.
  5. Seuraavaksi jaetaan jäljelle jääneet inhokkihommat. Jos tässä tulee riitaa, voidaan käyttää zydeemiä, jossa jokainen valkkaa yhden homman vuorollaan. Vuoro kiertää, kunnes hommat on jaettu.
  6. Aivan lopuksi ynnätään, että hommien määrä eli niihin kuluva aika jakautuu reilulla tavalla kaikkien perheenjäsenten kesken viikon/kuukauden/vuoden aikana. Jaetaan tarvittaessa uudelleen. 
    ”Reilu” ei tarkoita ”tasan”. ”Reilu” tarkoittaa, että jako on kaikkien mielestä oikeudenmukainen, vaikkei olisikaan nautinnollinen.
    Jos esimerkiksi mutsi on vaativassa työssä ja rahoittaa perheen elämän, voi vuorotteluvapaalla hengaava puoliso ottaa huushollista enemmän vastuuta.
    Vanhemmat lapset taas voivat hoitaa vaativampia jobeja kuin juniorit.
  7. Tästä kaikesta tehdään kotisopimus (nimet alle) ja tietenkin taulukko, jonka avulla seurataan töiden suorittamista ja kuvion toimivuutta.
  8. Jokainen hoitaa vastuunsa, kuten on sovittu ja kuten kunnon ihmisen kuuluu.

Työnjakoa tarkastellaan ajoittain uudelleen, etenkin silloin kun tilanteet muuttuvat: puoliso jää kotiin, toinen vaihtaa matkatyöhön, muutetaan omakotitaloon, lapset saavat omat huoneet, otetaan koira, esikoinen muuttaa kotoa.

Lapset tekevät ikänsä ja kykyjensä mukaisia hommia pienestä pitäen. Perushommat palkatta, sehän on selvä, koska ei kukaan muukaan saa oman kodin eteen työskentelystä palkkaa.

2016_01_26_Padat ja kattilat_PHA_IMG_0686

Kannustan myös käymään yhdessä läpi, miten työt tehdään. Siis ihan asiallinen ohjeistus ja opastus, ei mitään tuhahtelua ja ilkkumista ”miten sä et nyt totakaan osaa”. Jeesiä löytyy esimerkiksi näiltä Marttojen sivuilta.
Ihmiset ovat eläneet pienet ikänsä huusholleissa, jotka ovat erilaisia kuin se yhdessä perustettava. Tavat ovat olleet toisenlaiset, eikä osa meistä ole joutunut lapsuuden kodissaan panemaan tikkua ristiin.
Mistäs sitä tajuaa, ettei keittiön tasoja pyyhitä vessarievulla, jollei ole koskaan oppinut?
Itse en esimerkiksi osaa hakata halkoja ja sytyttää saunan pesään tulta, enkä tiedä, missä vaiheessa pellit kuuluu sulkea. Nämä taidot eivät vain kerrassaan olleet vaasalaisessa kerrostalossa tarpeen. Tosi epistä, jos tarjolla olisi opastuksen sijasta sapiskaa.

Ja vanhemmat, teette itsellenne, lapsillenne sekä näiden tuleville kämppiksille ynnä puolisoille karhunpalveluksen, jos passaatte vekarat alusta loppuun, ”kun itseltä se hoituu helpommin”.

Tämä systeemi kannattaa lanseerata jo parisuhteen alkuvaiheessa. Jos sitten huomaa, ettei puolisotarjokas hoida osuuttaan tai edes suostu keskustelemaan asiasta, ei sellaisen tyypin kanssa kannata kotia perustaa.

Kas näin, kotityöhaaste on ratkaistu!

Kaipaatteko muita sinkun oivia neuvoja perhe-elämienne haasteisiin?
Raha-asioihin tai seksiin, kenties?

(Kaikki kuvat tältä Harry Potter Studio Tourilta.)

2016_01_26_Kaytava_Harry POtter_PHA_IMG_0685

 

How To Create A Domestic Heaven?

Above is a lengthy post of living in couple or family and dealing with domestic work.

Analyse. Discuss. Share the responsibility fairly. Write it down.
Do your part.
Follow how the system works.

If it doesn’t, change the system. Or spouse.

You might also try living alone like me and taking care of every single thing by yourself!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

“On tää niin kamala tää Lontoon talvi, vinku vinku vinku!”

Why Londoners should not complain about weather, in English below.

2016_01_23_Miserable January_PHA_IMG_5743

Lontoolaisilla on jokin päähänpinttymä kotikaupunkinsa ilmaston surkeudesta. Juuri nyt tammikuu on ilmeisesti jonkinlainen kaiken surkeuden tiivistymä.

Valittaminen tuntuu olevan jonkinlainen identiteettikysymys. Reaalista pohjaa en siihen oikein löydä.

“Hrrr, on niin kylmä, aivan hirveetä!”
Niin.
On viisi astetta plussaa. (Celsiusta, ei kelviniä, toim.huom.)
Mitäpä jos lenkillä vaihtaisit nuo shortsit vaikkapa verkkareihin.
Ja lisäisit roiskeläppäsi alle paksummat sukkahousut. Esimerkiksi 80 denieriä voisi olla passeli.
Takissa on tossa edessä toi mekanismi just siksi, että sen voi sulkea.
Hansikkaat? Päähine? Kunnon kengät ballerinojen tilalle? Huivi kaulaan lämmön, ei trendipetteriyden vuoksi?

“Aina vaan sataa, kerrassaan kamala tammikuu, oon aivan depiksessä, on niin pimeetäki.”
Niin.
Olen ollut täällä kolmesta tammikuun viikosta nyt kaksi. Muutaman kerran on ripsaissut. Sateenvarjo olisi ollut tarpeen vain moitteettoman meikin suojaamisessa.
Aurinko on horisontin yläpuolella aamukahdeksasta puoli viiteen, ja se saattaa jopa mollottaa pilvettömältä taivaalta.
Ongelma oli…?

Millään ei jaksais tämmöistä vinkumista.

Hankkikaa kuulkaa vähän perspektiiviä.
Mites olis tammikuinen Helsinki – Tohmajärvi – Inari -rundi noin alkajaisiksi?

 

Vaikea on routakansan tyttären ymmärtää. Kuva syyskuulta.

Vaikea on routakansan tyttären ymmärtää.
Kuva syyskuulta.


What Is Wrong With London Winter Weather?

Well, nothing!

The Londoners keep complaining about it.
A Finn cannot understand why.

The sun shines, your car spent night outside and is immediately ready to use, you will not break your hip/wrist/ancle for sliding on slippery streets.

Get real!

Or if you just do not get why I am fed up with the pampered Londoners whining, try visiting Finland in January.

Start with Helsinki.
Then maybe all the way up to northern Lapland.

There. Some perspective.

2016_01_23_Miserable January_2_PHA_IMG_5741