Mitä patalaput voivat opettaa meille varastonhallinnasta?

Executive summary in two rows below.

2016_03_20_BLOGI_Patalappuja_PHA_IMG_6485

Bongaa kuvasta kaksi lappua, jotka eivät ole Marimekkoa.

 

Ensimmäisiä asioita, jotka me talous-Dinsinöörit universiteetissa opimme on tämä: ”Älä pidä varastoa”.

Varastointi on peelsepuupista, koska se on tosi kallista:

  1. Varastoon on sitoutunut rahaa, joka voisi olla paremmassa käytössä muualla.
  2. Varasto vie tilaa, ja tila maksaa aina: vuokrana, sitoutuneena pääomana, lämmitys-, huolto- ja siivouskustannuksina.
  3. Varastossa tavara happanee. Hiiret syövät, pakkaukset vaurioituvat, teknologia vanhenee ja trendit ajavat ohitse.

Ei siis kannata pitää varastoa. Sen sijaan on fiksua

  • hankkia raaka-aineita sitä mukaa kuin niitä tarvitaan prosessin seuraavassa vaiheessa
  • valmistaa tuotteita sitä mukaa kuin niitä myydään asiakkaille.

Tähän ovat sitten japanilaiset kehittäneet Dinsinöörin sielua mukavasti kutkuttavia systeemejä, kuten JIT/JOT − siitä lisää täällä.

(Toim.huom. Ovelimmat pitävät oman prosessinsa hoikkana ja antavat jonkun muun pitää varaston. Kätevää, jos neuvotteluvoima riittää eikä asiakastyytyväisyys kärsi.)

Minimivaraston periaatetta voi noudattaa paitsi valmistusteollisuudessa ja kaupan alalla, myös kotona.

Vähemmänkin hulppea lukaali riittää, kun karsii varaston minimiin.
Pois kaikki liki-välitöntä iloa tai hyötyä tuottamattomat tavarat!
Eroon sitku-roinasta, fokus nytkuun.

Itselläni sitkua on (ollut) aika tavalla, itse asiassa niin paljon, kuin runsaalla kaappitilalla, vintti- ja kellarikomerolla, sängynalusella ja sukulaisten varastoilla poispilattu hentomieli suinkin onnistuu hautomaan.

Viime vuosina olen systemaattisesti vähentänyt kaikkea ylimääräistä. Ei ihan helppoa materiaan kiintyvälle.
Oi design!
Oi mummon virkkaama virttynyt verho!
Oi keittokirja, jossa on edesmenneen emomme käsialaa!
Oi enkyltykkäämuttasainlahjaksi!
Oi tätävoitarvita2025!

Homma ei tunnu päättyvän koskaan, sillä kiristän kriteerejä jatkuvasti.
”Siis onko tästä OIKEASTI mulle iloa tai hyötyä?”
”Siis voittaako tähän sitoutunut tunnearvo LOPPUPELEISSÄ sitoutuneen pääoman?”
”Siis TODELLAKINKO etsin enkun sanat/reseptit/virkkausohjeet/Jukatanin niemimaan fyysisistä hakuteoksista enkä KVG?”

Uudestaan ja uudestaan kampaan läpi omaisuuttani, välillä järjellä, välillä tunteella, kuten Konmarinsa sisäistänyt bloggari ikään.

Koska poistettavaan tavaraan on jo sitoutunut paljon rahaa ja aikaa − myös se viimeinen säilyttää vai heittää -päätöksen vaiva − en yleensä myy kamaa itse kirpparilla. En halua käyttää minuuttiakaan enempää kamaan, josta aion luopua.

Hyvänen aika, onhan vapaa-ajallanikin hinta, sitä korkeampi, mitä vähemmän sitä on!

Heivaan siis tykötarpeettomat nopeasti ja vastikkeetta Fidaan tai Kierrätyskeskukseen ja käytän arvokkaat tuntini nautinnollisemmin.

Kuten käsitöihin.

Ostin neljä vuotta sitten Marimekon ystävämyynnistä puuvilloja yli akuutin oman tarpeen.

Kankaisiin kulunutta summaa en enää muista, ja se on muutenkin niin sanottu uponnut kustannus eli meni jo, ei voi enää vaikuttaa, ei kannata murehtia.

Ajan kuluessa pääomaa on kuitenkin sitoutunut jonkin verran, ja kangasvarasto maksaa minulle koko ajan lisää juuri aiemmin listaamistani syistä.

Mitään käyttöä ei edelleenkään ollut näköpiirissä. Makunikin on muuttunut.

Toteuttaakseni varastonhallinnan kauneimpia periaatteita päätin ottaa kankaat tuottavaan käyttöön.

Perustin liukuhihnan. Yhdistin parissa illassa tyygit ynnä muutamia ompelutarvikemiljuunalaatikkoni epämääräisiä nauhanpätkiä patalapuiksi. Väliin tungin eristeiksi levyvanua sekä pahasti nyppyyntyneen fleecepeiton.

Tehtaani tuotti 33 patalappua.

Patalaput ovat käyttötavaraa. Ei se tomaattisoijainen wokkimoussakalasagne niistä pesussa lähde kuitenkaan. Siksi ihminen tarvitsee uudet patalaput parin vuoden välein.

Näitä aion jakaa kavereille illanistujaistuliaisina. (Saatte kaikin mokomin piilottaa laatikkoon ja ottaa esille vain tarpeen vaatiessa.)

Nopea laskutoimitus.
Oletetaanpa, että annan kaksi patalappua yhden viinipullon sijasta. Oletetaan myös, että korvattavan viinipullon hinta olisi sellaiset viitisentoista euroa.

Näin ollen patalappuvarastoni arvo olisi nyt (33/2) x 15 eli rapiat 247 euroa.

Omaa ja vastaanottajan oletettua, toivottua mielihyvää tai vapautuvaa hyllytilaa en nyt hinnoittele.

Jotakin kannattaa jättää ihan fiiliksen varaan.

 

2016_03_20_BLOGI_patalappuja2_PHA_IMG_6479

Two of these are actually NOT Marimekko. Really easy to find, if you are a connoisseur.

Do Not Hold Inventory, Hold Pots Instead

I transformed my Marimekko fabric inventory into 33 potholders.

Friends, expect to get non-alcoholic homecoming gifts from me this year!

4 thoughts on “Mitä patalaput voivat opettaa meille varastonhallinnasta?

  1. Vaikuttavaa tuotantoa Pia!
    Hetken jo luulin laskelmasi olevan 33/2=16,5 pannulappuparia `a 2vuotta = sinulle pannulaput 33 vuodeksi… mutta kierto onkin parempi ve.
    Olen Konmarini lukenut DI, mutta kangasvarastoon on eri säännöt: tilkkutöissä tarvitaan myös rumia kankaita, että kauniit erottuu.
    Terv. Sini
    P.S. reunimmaiset eivät ole Marimekkoa

  2. “Oi mummon virkkaama virttynyt verho!” ❤ Hear hear! Tai mun tapauksessa vaikkapa tädin vanha 60-luvun mekko, joka ei ihan istu ja on liian räikeä jopa tv-studioon, mutta ei voi luopua, koska nostalgia. Ja ainahan joku voi pitää teemabileet…! Ja hmm, saattaa siellä muutama kangaslöytökin luurailla. Onnittelut sun urakalle! You rock!

Leave a Reply to Sini Puntanen Cancel reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s