Tässä sitä nyt yritellään ja tältä se nyt tuntuu

Entrepreneurship in English below.

2016_06_01_Omenami_PHA_IMG_0614

Hanami kuihtui, on omenamin aika.

Olen ollut yrittäjä nyt kuukauden päivät.

Ja tämähän on aivan mahtavaa!
Jopa siinä määrin, että mietin, seuraako tästä jokin rangaistus. Itku pitkästä ilosta tai jotain.

Miten voi olla mahdollista, että teen vain kivoja juttuja kivojen tyyppien kanssa, ja se on okei?
Miten voi olla mahdollista, että teen duunia siten ja silloin kun huvittaa, ja se on okei?

Jos aurinko herättää ennen kuutta, raahustan pyjamassa tietokoneelle ja vedän flow’ssa kolme, neljä, viisikin tuntia. Jotakin aamiaisen tynkää siinä välissä, samoin muutama työpuhelu ynnä koneellinen pyykkiä.

Pyörälenkki, suihku sekä naamavärkin puleeraus ja kuontalon suitsinta.
Lounas stadissa ystävän kanssa.
Juoksevien asioiden justeerausta.

Kelpo tovi paistattelua jäälatten ääressä jollakin Espan terasseista. Samalla perehtyminen alan tuoreeseen, tajuntaa laajentavaan bestselleriin.

Siis niiiiiiin deluxea! Koskaan ei ehdi lukea, kun on muilla töissä, kerrassaan jää vaille ammattikirjallisuuden aivokarkkeja. Vaan ei enää.

Virkistäytyneenä takaisin kotiin ja koneelle, ehkäpä vielä toinen mieletön flow-sessio iltakymmeneen, tai sitten ei, fiiliksen mukaan mennään.

Ei ole turhia palavereja, on vain eteenpäin vieviä kohtaamisia.
Säännöstelen sosiaalisuutta tarkasti, jotta ajattelu – sitähän minä myyn!– ei pääse häiriintymään, vain stimuloitumaan.

Jos pomo komentaisi vääntämään duunia aamukuudesta alkaen tai iltakymmeneen asti, kiristelisin poskilihaksia. Eikä työnantajalle yleensä ole okei, jos tuotannontekijä lähtee sporttaamaan ja leppoisalle lounaalle kesken hikisimmän palaverizumban.

Nyt kaikki tapahtuu luonnostaan. Uusi bossini on kovin joviaali.
Asiakkaillehan muutenkin kaikki käy, kunhan hommat hoituvat sovitusti.

Omat aikataulut!

Vuorotteluvapaalla juuri vapaus järjestää oma aikansa oli Se Juttu!
Vaan että sen voi tällä tavoin laajentaa työelämään…

Pirskules!

 

Entrepreneuring – this is how it now feels

I have had this own little Ltd of mine for a month now.

It is just amazing!

My own rhythm, my own schedules, my own decisions.
My own freedom.

Loving every second!

Oh yeah.

Väläys Lontoosta, numero 1

Flash from London in English below.

2015_10_28_Gherkin_PHA_IMG_2350

Toinen blogini lukijoista on toivonut tiheämpää postaustahtia. Ei kuulemma tarvitsisi olla niin pitkiä ja viimeisteltyjäkään julkaisuja, kunhan vaan olisi jotakin, kun keskellä työpäivää tekee mieli kuikuilla maailmaa oman deskin ulkopuolella.

Aloitan siis tällaiset pikapostaukset. Ei mitään monen tunnin säätöä vaan jonkinlainen hetken lapsi. Ikään kuin Instagram, mutta blogissa.

Voivat kyllä olla muutaman tovin takaa. Ei siis varsinaisesti viimeisimpiä uutisia, vaan ennemminkin tunnelmia, vaikutelmia ja oivalluksia.

Tässä ensimmäiseksi muutama kuva Gherkinistä, cocktail-kurkusta, kuten tätä Lontoon profiilissa hyvin erottuvaa fallosta häveliäästi kutsutaan.

Työasiat veivät minut liki huipulle, 38. kerrokseen.
Ei huono, harkkarilta.

Flash from London, #1

The other of my blog followers has wished for more frequent posts, so that she could get inspired in the middle of her workdays.

A blog post usually takes me about three hours or more. I just cannot do it that often, with a life to live, work and stuff.

To satisfy the demand, I decided to start these flashes. It is like Instagram, but on my blog.
The posts are easy and light to produce, just a snack to consume.

Not always the latest news, but rather moods, ambiances, maybe an odd epiphany every now and then.

So here you go with a taste of Gherkin, one of the most distinctive buildings scraping the London skyline.

My work took me to the 38th floor.

Ha! On the top!
And I am just an intern…

Luovan luokan toimistoelämää Lontoossa

Summary in English below.

Arki on arkea, ja niin Lontoossa kuin Helsingissä vietän arkeni toimistossa.

Kun kaikki muuttuu kerralla, aistit herkistyvät. Muutaman tovin ajan sitä huomaa asioita.
Pian, aivan kohta, uusi ja yllättävä onkin normia perussettiä, eikä sitä pane enää merkille.

Jottei pääse unohtumaan, kirjaan seuraavassa yksityisiä, yksittäisiä ja yleisiä ensihavaintojani lontoolaisen luovan luokan konttorielämästä.

Somerset House.

Somerset House.

Bränditoimistomme sijaitsee Somerset Housessa, vaikuttavassa ex-palatsissa vuodelta 1780. Paikalla oli toki Tudorin aikainen luksuspytinki jo vuonna 1551. Kuvaan sopii myös, että talon ”uusi siipi”, New Wing, on 160 vuotta vanha.

Rakennus on nyt pyhitetty kulttuurille, ja käytävien varrella majailee useita pieniä luovia toimistoja: kuvittajia, ajatushautomoita, firma joka tekee filmien castingeja…

Meillä on noin 25 neliön huone, jossa on kymmenen työpistettä. Kerralla paikalla on yleensä sellaiset seitsemän, kahdeksan, yhdeksän ihmistä. Tunnelma on tiiviihkö.

Yhtaikaa saattaa olla meneillään yksi sisäinen keskustelu toimistossa, yksi puhelinneuvottelu painotalon kanssa sekä yksi skype-yhteys asiakkaaseen sinne jonnekin. Taustalle sopivat pehmeä hissi/hittimusa tai 80-luvun brittihitit.

Kun yksi aivastaa, muut poikkeuksetta kiekaisevat ”Bless you!” Oikeampi saattaisi olla “Save us!”

Toimistoissa on hiiriä. Toistan. Toimistoissa on hiiriä.
Yhtään en ole vielä nähnyt, mutta hiirenloukkuja möllöttää muutaman metrin välein ja kollegat raportoivat vilistävistä vieraista.

Äitisi ei ole töissä täälläkään. Myös näissä toimistokeittiöissä muistutetaan yhteisistä säännöistä: kunnioita muita ja siivoa itse jälkesi.

Päivät ovat pitkiä. Kun saavun mestoille 9:30 – aika jolloin minun on toivottu aloittavan – olen (toiseksi) viimeinen saapuja. Kun poistun 18:30 olen ensimmäisiä lähtijöitä.
Eräänäkin perjantai-iltana heitin palttoota niskaan siinä seitsemän aikaan. Minua ennen oli lähtenyt kaksi, jälkeeni jäi vielä kuusi uurastajaa. Ja ei, tyypit eivät vaan hengaa siellä, vaan paiskivat ihan oikeasti duunia.

Ihmiset eivät vaikuta syövän lounasta lainkaan tai hotkaisevat vain jonkin snackin työpöydän ääressä. Tätä minun on todella vaikea ymmärtää.  Taidan kirjoitan ruokakulttuurista ihan oman postauksen myöhemmin.

Kävelen töihin ja oh boy, se on siunaus, jonka merkityksen voi ymmärtää vain aamun ruuhkametrossa kröhinää, likistyksiä ja tahmaisia kahvoja väistellyt kanssalontoolainen.

Nyt kuuden viikon jälkeen huomaan, etten enää ole turisti. Olen… kuin kotonani.

Kolmen kuukauden harjoitteluni alkaa olla puolivälissä.
Kannattiko?
Ha! Vielä kysyt!

 

Creative Class Office Life in London

The first half of my three-month internship is behind.
It is time to recap some impressions of the creative class office life in London.

Our brand agency is in Somerset House, a former palace dating from 1780.

Today, the building hosts cultural events and exhibitions, and several creative agencies reside inside its thick walls.

Our office room is some 25 square meters, with ten workplaces.
We are usually seven to nine people present. Tight.

There are mice in the house. Have not seen any yet, though.

People work a lot, easily 10−12 hours per day.
Also, they do not seem to have any proper lunch break.
I wonder, if my colleagues are actually…
robots?

Maybe not, since occasionally they sneeze.
When that happens, the whole room declaims ’bless you’.

So was it worth quitting the steady paycheck?
Was it worth starting an internship at the age of 46?
Is the learning curve steep enough?
Is  the adventure worth all the effort and risk?

ABSOLUTELY!

 

Toimistomme ikkuna antaa Somerset Housen avaralle sisäpihalle.

Toimistomme ikkuna antaa Somerset Housen avaralle sisäpihalle.

 

 

 

Menestymättömyyden hinta: 0 e

Resolving money and success in English below.

2015_01_09_Asia_decor_PHA

 

Aina silloin tällöin löydän itseni jonkinlaisen ura-angstin kourista. Pitäisi olla menestyneempi. Tai siis ”menestyneempi”, ihan klassisin, kyseenalaistamattomin mittarein.

Tästä tuskastuneena yllyin sormiharjoituksiin.

Tilanne 1

Palkkani on X euroa kuukaudessa.
Teen töitä sovitusti 37,5 tuntia viikossa.
(Toim.huom. Koko urani – tai oikeammin työelämäni– ajan työaikani on ollut tuon vajaat 40 tuntia, nyt vain ensimmäistä kertaa pysyn siinä.)

Tässä yhtälössä verojen jälkeinen palkkani on Y euroa tunnissa.

Tilanne 2

Kuvitellaan, että ”menestyisin” eli vaihtaisin vaativampiin hommiin. Oletetaan, että palkkani likimain kaksinkertaistuisi tämän muuvin seurauksena.

Samalla lisääntyisi työmäärä, arvelisin että noin 60 tuntiin viikossa.
Ja verot, maksaisin niitä tietenkin suuremmalla prosentilla.

Tässä tapauksessa verojen jälkeinen palkkani olisi… näpy, näpy, näpy, ruks, ruks, ruks… tadaaa… Y euroa tunnissa!

Siis eurolleen sama kuin ennen ”menestystä”.

Mitä tästä pitäisi päätellä?

 

 

Price of Unsuccess = 0 €

Every now and then I feel I should be more successful.
Or ”successful”, career-wise, in a very traditional, one-dimensional way.

 OK.
Let’s assume I get a more demanding job with a bigger salary, let’s say, almost double what I get now.

More responsibility also means much longer hours.
Upgraded paycheck means somewhat higher tax rate.
 

Quick calculation… 

Result: my hourly wage after taxes NOW is exactly the same it would be AFTER possible career advancement.

I do not yet know what to do with this discovery. But it surely is interesting!