Blogin ylösnousemus – miksi(pä ei)?

Why write? Wondering it in English below.

Kuten blogini tarkkaavaisimmat lukijat lienevät huomanneet, täällä ei ole ollut juurikaan luettavaa viime aikoina.

Syitä on useita. Jossakin lymyää juurisyy.
Etsitäänpä se klassisella viisi kertaa miksi -metodilla.

En ole päivittänyt blogia aikoihin.

Miksi?
Olen tehnyt muita asioita.

Miksi?
Blogin päivittäminen on työlästä, eikä tapahdu helposti jossakin pikkuaikaikkunassa. Olenkin priorisoinut muita juttuja, sekä tärkeitä että epä-. Osaksi hyvästä syystä, osaksi silkkaa vetelyyttäni.

Miksi?
Muut asiat ovat olleet tärkeämpiä elannon, hyvinvoinnin tai muiden ihmisten vuoksi tai niistä saatava hetkellinen nautinto on ylittänyt sisällöntuotannosta saamani nautinnon.

Miksi?
No, jotenkin ajattelen, ettei blogista ole niin paljon iloa tai hyötyä kellekään, että minun kannattaa nähdä sitä vaivaa.

Miksi?
Maailmassa on tätä nykyä niin paljon meteliä, niin kauheasti kohinaa.
Miksi tuottaisin lisää yhdentekevää älämölöä?

I mean, who cares?

Kas siinä!

En ole mikään pöytälaatikkokirjailija. Käytännöllisenä dinsinöörinä haluan tehdä juttuja, joilla on merkitystä muille(kin) kuin itselleni.

Etenkään en halua tuottaa universumiin lisää kamaa, kaataa kuormitettujen ihmisten niskaan turhaa tauhkaa.
Mitä arvoa on kaltaiseni generalistin kepeillä funteerauksilla, kun klikkauksen päästä löytyvät maailman huippujen asiantuntevat artikkelit?

Fiksu ystäväni, ammattikirjoittaja, tosin vakuuttaa, että vertaistuella on merkitystä.

Ja kyl maar ihmiset itse tietävät, haluavatko käyttää aikaansa tähän vai eivät.
Te fiksut ihmiset.

Joten täältä tullaan, taas!

 

The Revival of The Blog

I haven’t been updating this blog lately. Silence has prevailed ever since the puppy posts in February, interrupted only by the monthly Image & Impressions.

I have been prioritising other things.
Some of them genuinely important, such as work and wellness and the people I love.
Some of them genuinely nonsense, such as… well, you know, surfing the internet randomly, watching German detective series, potatously on the sofa.

I guess the main reason is this:
The world is full of stuff. Casual content is haunting us, it is poured over us whenever we open any media.

Why would I add to this burden?
How could I really legitimise polluting the web with more content?

Then again, surely my readers know what they are doing.
Surely you have a choice.

So I do my thing again and you see if it fits you.
It’s a deal!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Et ole kukaan, enkä minäkään ole

Q&A in English at the end.

2015_03_28_BLOGIIN_mekkokuva2_PHA_IMG_5598

Kaarina Kaikkosen teos tanssi Galerie Forsblomissa Helsingissä maaliskuussa 2014.

 

Viikko sitten et tiennyt, kuka on Andreas Lubitz. Nyt me kaikki tiedämme.

Äimän käkinä olemme seuranneet Germanwingsin turman tutkimuksia. Kerros kerrokselta ydin paljastuu.

Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että perämies Lubitz ohjasi koneen tahallaan päin vuorenseinämää. Jos näin on, eivät hänellä tietenkään olleet kaikki muumit laaksossa. ”Mad, sad or bad”, arvioi lontoolainen psykologian professori.

Tänään ex-tyttöystävä kertoo Lubitzin sanoneen, että jonakin päivänä kaikki tuntevat hänen nimensä.

Ehkä mies näin sanoi. Ehkä tämä on jokin johtolanka ja auttaa ymmärtämään tyypin mielenliikkeitä, syitä hirveään rikokseen, jonka hän ehkä teki.

En ole yllättynyt.

Tässä ollaan modernin ihmisen tuskan äärellä.

ET OLE KUKAAN!
Tässä maailmassa sinulla ei ole juurikaan merkitystä. Olet hyttysen ininää. Ei ole suurtakaan väliä, oletko, olitko, oliko sinua koskaan.

Muutama sinua rakastava ihminen voi protestoida tätä ajatusta vastaan. Isossa kuvassa homma on silti näin.

Auts.

Vielä 70, 50, 20 vuotta sitten maailma oli isompi ja samalla meidän jokaisen maailma pienempi.

Riitti tehdä parhaansa niissä omissa ympyröissä. Riitti hoitaa oma leiviskänsä kunnialla. Riitti löytää oma tontti, oma merkitys siinä omassa, pienessä maailmassa.

”Minä olen kylän seppä. Pidän tämän yhteisön aurat terässä ja hevoset kengissä. Se on minun kunnia-asiani. Minulla on väliä.”

Nyt, yhtäkkiä, koko maailma on ulottuvillamme. Merkitystä ei olekaan sillä, mitä teet. Olennaisempaa on, tietävätkö kaikki muut siitä. Minkä reaktion saat aikaan ja kuinka laajasti.

Tuliko tykkäyksiä? Jaettiinko sinua? Oletko re-tweettien kuningatar? Oletko vloggarien aatelia − järiseekö Tubecon? Tunnistetaanko sinut, fanitetaanko, kuiskitaanko takanasi: ”Hei, eiks toi oo se…”? Idoli, BB-stara, viidakontähtönen.

Olet tunnettu, olet siis olemassa − vaikka olisitkin palasina pitkin vuorenseinämää.

Hallitsijat, taiteilijat, rokkistarat, mannekiinit, urheilijat, IT-tytöt (ei, IT ei tässä ole Information Technology), bloggarit, poliitikot, start up -yrittäjät, pääjohtajat, keksijät.

Mielikuvat ja pöhinä on yksi ulottuvuus. Olisi kuitenkin lapsellista nimetä tämä kaikki kuplaksi. Kyse ei ole vain tyhjästä julkisuudesta.

Ihan rehellisesti: tietenkin Steve Jobsin aikaansaannoksilla on tässä maailmassa oikeasti enemmän poweria ja pointtia kuin minun slide show’llani. Toki Madonna on muuttanut maailmaa, siinä missä minä olen pyyhkinyt kotona jalkalistoja. Ilman Mark Zuckerbergia saisin kirjoitella ihan rauhassa, kukaan ei saisi tietää.

Putin, Merkel, Obama, Kennedy, Kekkonen.
Degas, Cézanne, Mozart, Saariaho.
Chanel, Lagerfeld, Stella McCartney.
Aalto, Le Corbusier, Zaha Hadid.
Leonardo, Steven Spielberg, J.K.Rowling.
Jäämies Ötz.

Tajuat pointin.

Hitsi vieköön, Miley Cyrusin vaatimattomasti vaatetetulla haarovälilläkin on enemmän merkitystä kuin minulla!

Miten minä kontribuoin tähän maailmaan?
Mikä on minun roolini, tehtäväni, tärkeyteni? Ilahdutanko lähipiirissä, vaikutanko omalla alallani vai vinksautanko universumin uudelle radalle?
Mikä on minun mittakaavani? Onko se sopiva, minulle?

Saanko aikaan muuta kuin hirmuisen hiilidioksidijalanjäljen?
Lankeaako minulle jokin osa, vai voinko rakentaa sen?

Onko elämälläni merkitystä absoluuttisesti, vai onko se keksittävä ihan itse?
Pitääkö tehdä suuria, vai saanko löytää itseni ihan vaan näin mikrotasolta?

 

We Are Not VIPs

Just pondering on our meaning(lessness) in this universe.
It can be really hard to bear.