(s)Exiä ja viinaa Avaran luonnon hengessä

Anthropology on the beach in English below.

Kuvan henkilöt eivät liity tapaukseen, sillä he ovat siihen aivan liian "vanhoja", "rumia" ja "lihavia".

Kuvan henkilöt eivät liity tapaukseen, sillä he ovat siihen aivan liian “vanhoja”, “rumia” ja “lihavia”.

Tiedäthän Avaran luonnon, tuon television rakastetun luontodokumenttisarjan?

Ohjelmat vievät meidät viidakoihin, aavikoille, Antarktikselle ja muihin paikkoihin, joihin emme muuten päätyisi, koska a) niihin kulku on perin hankalaa ja b) persus painaa niin paljon, ettei viitti.

Onkin tosi kätevää, että Attenborough’n ja hengenheimolaisten seurassa pääsemme vakoilemaan tuntemattomien luontokappaleiden elämää. Miten ne elävät laumassa. Miten ne kokoontuvat keitaalle juomaan. Miten ne suojautuvat ulkoiselta uhalta. Miten ne viestivät, saalistavat, parittelevat.

Tv-dokumentit lisäävät ymmärrystämme maailmasta, josta emme muuten mitään tietäisi.

Avaran luonnon hengessä olen nyt muutaman jakson ajan seurannut Subin uutta tosi-tv-sarjaa Exiä rannalla.

Ohjelman konsepti on seuraava (teksti hieman muokattuna ohjelman esittelysivuilta): ”Kahdeksan sinkkunaista ja -miestä lähtevät viettämään elämänsä rantalomaa. Tarkoitus on tutustua muihin asukkaisiin ja löytää uusi rakkaus. Yllätyksenä koko joukolle tulee se, että myös vanhat exät tulevat paikalle yksi kerrallaan. He ovat joko hakemassa uutta mahdollisuutta entisen ihastuksensa kanssa tai puhtaalla kostoretkellä.”

Tällaisessa konseptissa casting on kaiken A ja Ooh. Nämä pari-kolmikymppiset naiset ja miehet ovat kauniita ja estottomia. Ohjelmassa he viettävät suurimman osan ajastaan uima-altaalla drinksu kädessä. Läppä on kepeää, nokkelaa, roisia, hävytöntäkin. Paljon puidaan – kameran edessä ja selän takana – sitä, mitä keidenkin välille ehkä kehkeytyy tai ehkei sittenkään tai josko kuitenkin.

Biksut, bisse, biletys ja kasuaali bylsintä, niille tämä ohjelma rakentuu.

Olen koukussa. En ole koskaan nähnyt vastaavaa. Tuttavapiirini on siinä mielessä suppea kupla, ettei kenenkään elämästä saisi vastaavaa settiä edes tarkoitushakuisella editoinnilla.

Olen myös vihdoin tajunnut, mistä on kyse, kun joku ”haluaa vaan pitää hauskaa”. Se ei tarkoittanutkaan visiittiä Designmuseoon, vuohenjuustosalaattia ja Bridget Jones’ Babyä.

Onkin tosi kätevää, että Attenborough’n hengenheimolaisten seurassa pääsemme vakoilemaan tuntemattomien luontokappaleiden elämää. Miten ne elävät laumassa. Miten ne kokoontuvat keitaalle juomaan. Miten ne suojautuvat ulkoiselta uhalta. Miten ne viestivät, saalistavat, parittelevat.

Tv-realityt lisäävät ymmärrystämme maailmasta, josta emme muuten mitään tietäisi.

Exiä rannalla Subilla keskiviikkoisin kello 22. Uusintoja pitkin viikkoa.

 

Anthropology On The Beach 

We have finally got our own Finnish version of the tv reality show Ex On The Beach.

The plot is this: eight hot, young and uninhibited single women and men are taken to a holiday resort. They are supposed to enjoy the sunshine and, possibly, find new love. 

Here comes the twist: their equally (physically) attractive and uninhibited ex partners are brought to the site one by one. Naturally, this creates tension and excitement. It is fascinating to see how the group dynamics changes on the stage at the arrival of ex lovers.

 The people I socialise with are completely different from these boozing babes in bikinis. What they think, do and say… I have not really experienced anything alike. 

This is Attenborough’s documentary revisited, plain and simple: observing creatures eat, prey, and love, mate and communicate.

 I am intrigued. I am hooked. I am anthropologist.

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s