Maailma on pysähtynyt.

Yhtäkkiä ihmisillä on runsaasti tyhjää aikaa, sellaista joka aiemmin täyttyi menolla ja meiningillä, yhdistystoiminnalla, ravintolaillallisilla, kahvilakäynneillä, lasten harrastuksiin viemisillä, olemisilla, tuomisilla, illanistujaisilla naapurien kanssa, kuorotreeneillä, teeomalista!

The Guardian, esimerkiksi, on käsitellyt lifestyle-osiossaan useissa jutuissa sitä, miten ihmeessä me nyt voisimme käsiimme happanevaa aikaamme käyttää.

Juu-u.
Positiivinen ongelma, jota minulla ei ole.

Duuneja vyöryy yli oman tarpeen, ehdin tehdä hyvä jos 80-prosenttisesti, fokus on tärkeimmissä/kiireellisimmissä/niissä jotka huutavat kovimmin, hiljaa toivon, ettei pommeja jää minnekään lukemattomien perehtymättömien meilien syövereihin.

(Note to self and others: Toki olen superkiitollinen siitä, että duuneja ON! Se onkin ihan toisen postauksen aihe ja väärti. Tässä postauksessa kuitenkin ranttaan samalla kun hengittelen paperipussiin.)

Ihan jokainen tunti vuorokaudestani on ohjelmoitu. Herätys, aamiainen (samalla uutisia), duunit (samalla pyykkikone pyörii, kello herättämään keskelle videopalaveria, jotta muistan ottaa kanat lämpiämään ja laittaa uunin päälle, sitten toisen palaverin aikana ruoanlaittoa ja lounas), (tähän väliin pro-vinkki: joissakin palavereissa voi pitää mikrofonin ja kameran pois päältä ja vetää täysipainoisen niska-hartiajumpan!), lenkille keskellä päivää, hyvinvoinnista on huolehdittava sanoo THL (hoidanpa siinä puhelut a, b ja c). Tuossa onkin vartin rako, kuittaan parit viestit siinä.

Työpäivät ovat paljon entistä intensiivisempiä, kun työmatkat, yleinen parveilu kahvikoneella ja huokoistava haahuilu ovat poissa. Välitön tuottavuuteni on puolitoistakertainen, luova ajattelu holdissa.

Kun duunipäivä päättyy, alkavat seuraavat velvollisuudet esimerkiksi taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana, veroilmoituskin pitäisi tehdä, paperit järjestää, joogata onlinesti, serkku pyysi pelaamaan Aliasta WhatsAppin välityksellä, kiva idea mutten ehkä jaksa, muutenkin screen time sinkoaa jo katosta läpi, enkä TO-DEL-LA-KAAN pysty nauttimaan ensimmäistäkään annosta suoratoistopalvelua, yhteen kauteen jäi Le Bureau.

Kännykkä muistuttaa “Meditate with Andy”, saan siitä stressipurskeen.

Inhale. Exhale. Inhale. Exhale.

Että kiva niille, joilla on nyt yllättäen paljon aikaa.

Vapaata kelluntaa – sitä yritän nyt järjestää itselleni.

Ja siksi julkaisen tästäkin postauksesta öpaut sen ensimmäisen version, joka syntyy, sillä ensimmäisellä kuvalla, joka löytyy.

Ei pysty pieni ihminen enempään.

Sori, gotta go, videopalaveri alkaa ja meitsi yhä pyjamassa.