Viikkoni keinoemona, osa 7

My week as puppy servant-mum continues in English below.

2017_02_25_blogi_latte-hyppaa-sukkaan_pha_img_5173

Se nyt ainakin on tullut selväksi, etten asu enää yksin.

Käyn keittiössä. Tyyppi seuraa.
Siirryn olkkariin. Tyyppi seuraa.
Pyörähdän makkarissa. Tyyppi seuraa.

Eteinen. Tyyppi.

Keittiö jälleen. Sama tyyppi aina vaan.

Selkäni takana jatkuva kynsien rapina lautalattialla.

xxxxxxxxxx

Istun pytyllä. Tyyppi tuijottaa.

xxxxxxxxxx

On yö.

Nukun.
“Nukun”.

Tyyppi nousee vasten sänkyä, työntää naamansa aivan liki.
Tuhahtaa. “Tuosta ainakaan mitään iloa ole.”

xxxxxxxxxx

Hansikas!
Sukka!!
Rintsikat!!!

xxxxxxxxxx

Vien roskiksen.

Voi sitä riemua, kun en jäänytkään sille tielleni!

xxxxxxxxxx

Herkulla täytetyn lelun piti “tarjota pennulle tekemistä tuntikausiksi”.

Meni vartti.

xxxxxxxxxx

Alaspäin katsova koira.
Ylöspäin katsova koira.

Tyyppi joogaa.

xxxxxxxxxx

Tapasin olla hygieniasta tarkka ihminen.

xxxxxxxxxx

Tyyppi suojelee minua kaikelta, mitä hän ikinä keksiikään pelätä.

Ääniltä käytävässä.
Naapureilta.
Koiralta, jonka kuulee alhaalta kadulta.
Räjäytyksiltä läheisellä työmaalla.
Imurilta.
Lapsilta ja muilta möröiltä.

xxxxxxxxxx

“Latte, TYST!”

Joko mainitsin, että Tyyppi on ruåtsinkielinen?

xxxxxxxxxx

Meille hymyillään.
Ei tule vastaan sellaista körmyä, etteikö yrmy suupielestä liudentuisi vi(e)noon kareeseen.

Olemme hellusia.

Kröhöm. Mun koira.

xxxxxxxxxx

“Joo sori, tää on siis vähän arka.”
“Sori joo, tää on tosiaan vasta alle vuoden.”
“Tää ei siis oo mun.”

xxxxxxxxxx

Ei, raajani EI ole kiimainen narttu.

xxxxxxxxxx

Rapsuttelen masua.
Tyyppi vaipuu transsiin.

Mindfulness.

My Week As Puppy Mum, part 7

I am overwhelmed by the omnipresence of another creature in my life.

Viikkoni keinoemona, osa 6

My week as puppy mum servant continues in English below.

2017_02_24_blogi_latte-ja-sorsat_pha_img_5223

 

Hmmm.

Minusta tuntuu, että minua vedätetään.

Ulkona käydään pikaisesti kolme kertaa päivässä. Lisäksi yksi alle tunnin lenkki ja toinen liki parituntinen. Näiden lomassa leikkiä ja rapsutteluja. Murkinaa, herkkunaksuja ja yleistä seurustelua. Päivän aikana olen poissa korkeintaan muutaman tunnin. Ei tarvitse riutua yksin, ei.

Täyspäivähommaa.

Ja kun sitten lopulta jokseenkin uupuneena iltakymmeneltä oikaisen sohvalle iPadin kanssa, aikeena jakso saksalaista dekkaria, en saa hetken siunaaman rauhaa!

Tyyppi on nimittäin turhautunut!
Tyyppi haluu huomioo!
Tyyppi haluu kiskonta- ja raastamisleikkejä!
Tyyppi haluu aarteenetsintää!
Tyyppi haluu-uu-u-u-uuuuu-u-u!

Koska niitä ei nyt ole tarjolla, Tyyppi alkaa keppostella.

Repii yltäni torkkupeittoa.
Hyppää sohvalle.
Raapii peiliä.
Kolistelee makkarissa niin, että on pakko mennä tarkistamaan.
Sujahtaa mielenosoituksellisesti sohvan alle piereskelemään.

Vinkuu hellyttävästi (manipulaatiota), haukahtelee vaativasti (propagandaa).

Kuka itse asiassa kusettaa ketä, kysyn vaan!?

Onnekseen Tyyppi on ylimaallisen söpö. Muuten tulisi tupenrapinat.

(Tohon se nyt yhtäkkiä simahti, puoliksi sohvan alle, en uskalla liikahtaa, ettei herää, hellanduudelis, kyllä lapset on ihanii. Kun ne nukkuu.)

 

My Week As Puppy Mum, part 6

I am beginning to think that this hound manipulates me.

Viikkoni keinoemona, osa 5

My week as puppy mum continues in English below.

2017_02_23_blogi_latte-kavelylla-6_pha_img_5141

 

Kakka.

Puhutaanpa vähän siitä ihtestään.

Täysorpona lapsettomana vanhanapiikana siistissä sisätyössä olen kovin vähän tekemisissä muiden olentojen eritteiden kanssa.
Kutakuinkin ainoa uloste, jota joudun lapioimaan, on sometrollin ripuli.

Kunnes alkoi tämä keinoemorupeama.

Olen aina pitänyt pökäleiden poimimista nöyryyttävänä.
Siis kuinka alas täytyy ihmisen vajota?

Ole siinä sitten luontokappalesuhteen pomo, kun todellisuudessa kyyristelet haukun peräpäässä tulostuksia keräillen.

Pariisilaiset eivät kuunaan taipuisi moiseen!

Kakka kaiketi on se hinta, jonka ehdottomasta rakkaudesta joutuu maksamaan.

My Week As Puppy Mum, part 5

Oh, shit!

I mean, do I really have to?

I just don’t get it. Am I not supposed to be the boss in this relationship?

And here I am, patiently waiting for this creature to extrude some excrement out of his back end.

No thinking, just picking it up.
Dutifully, three times a day.

I am the boss. I really am.

Maybe, in this life, poo is the price for unconditional love.

2017_02_23_blogi_latte-kavelylla7_pha_img_5148

Viikkoni keinoemona, osa 3

My week as puppy mum continues in English below.

Vedettiin Latten kanssa kuuden kilsan lenkki.
Taisi olla aika heviä pikkuiselle, jonka pitää liikuttaa neljää lyhyttä jalkaa. Meitsi kun selviää kahdella pitkällä koivella.

Loppupäivä menikin sitten ketarat ojossa.

2017_02_21_blogi_latte-ketarat-ojossa_pha_img_5077

My Week As Puppy Mum, part 3

We had a proper winter-y promenade by the seaside.
Bright sun, white snow, and looooong walk.

Maybe a bit too long.

After all, Latte has to move four short legs, whereas I manage with two long ones.

Viikkoni keinoemona, osa 1

My week as puppy mum starts in English below.

2017_02_19_blogi_latten-ruokakupit_pha_img_4974

Minulla on koirakuume.
Jo muutaman vuoden ajan olen tuijotellut elämässä tai somessa eteeni osuneita hauveleita idioottimaisesti hymyillen.

Niin. Tuo sana kertoo oikeastaan kaiken.

Hauveli.

Hauvelivauvelikultsipuppelitiluliitulepiatätylinluoksetuletuletuitui!

Onneksi onnistuin ulkoistamaan koiran hankinnan lähipiirille. Sovittiin, että voin sitten hoitaa sitä tarvittaessa.

Se hetki on nyt koittanut.
Latte, 10 kuukautta, tulee luokseni tänä iltana hiihtolomalle.

Hieman arveluttaa. En tiedä koirista mitään.

Vaan en nyt ehdi kirjoittaa enempää, kun täytyy nostella kaikki tärkeä ja maukas metrin korkeuteen.

Palaan asiaan raportein jo huomenna.

My week as puppy mum, part 1

So for a while now I have wanted a dog.

Badly.

Fortunately, my sensible side has been winning so far.
I even managed to outsource the dog-ownership to my friends!

Today, their puppy – or teenager, rather – is coming to spend a week at my place, when his family is traveling for winter holiday.

I am a bit concerned.

This is all new to me.

The ultimate goal: keep the creature alive for the next 7,7 days.

Lontoo vs. Pariisi vs. Rooma

Comparing cities in English below.

Chiaru Shiotan taideteos Where are we going? Bon Marché -tavaratalossa Pariisissa.

Chiharu Shiotan taideteos Where are we going? hengaa Bon Marché -tavaratalon katosta Pariisissa.

 

Lontoo-sympatiani ovat hyvin tiedossa. Aina valmiina lähdössä siihen suuntaan!

Kävin vastikään myös Pariisissa, työmatkalla. Vaikka olen ranska- ja Ranska-friikki, Pariisi ei jotenkin ole koskaan ollut mun juttu.

Ymmärrän kyllä – järjellä – miksi sitä pidetään niin ihkuna. Sydänalassani ei kuitenkaan ailahda sillees lämpimästi, kun ajattelen Eiffeliä tai Piafia tai cancan-typyjä tai giljotiinia.

Rooma sen sijaan… Ah.

Ajauduin siinä pariisilaisbulevardeja ypöyksin raahustaessani funtsimaan näitä kolmea eurooppalaista pääkaupunkia.

Kehitin näennäistieteellisen totaalissubjektiivisen liukukytkinvertailun. Näet analyysini tulokset ohessa.

Summaten: lentoliput tilaukseen!

 

London vs. Paris vs. Rome

London, Paris or Rome?
Each of these magnificent European cities have their qualities. I use them differently, for different needs.

I go to London for trends and friends and hip and dynamism. I go there to see what comes next.

I go to Rome to surround me with ultimate beauty of (deleted) architecture and the handsomest of people, multiple layers of history, random walks around the city, discoveries behind every corner. Caffè lattes on a pleasant square, bathing in winter sunshine.

I go to Paris… well, only if I have to. For some reason Paris is not really my favourite, even though I love both France and the French language – and some French people, too.

There is something unfriendly, unapproachable about Paris.
Maybe it is because I am nearly always alone.
Paris should be enjoyed in good company.

So, on my trip to Paris(!) last week I came up with this unscientific, highly subjective comparison between the three cities.

End result: let’s book some plane tickets!

 

screen-shot-2017-02-16-at-12-33-14

 

screen-shot-2017-02-16-at-20-55-31

 

screen-shot-2017-02-16-at-20-55-44

 

screen-shot-2017-02-16-at-21-18-42

 

screen-shot-2017-02-16-at-20-56-10

 

screen-shot-2017-02-16-at-20-56-47

 

screen-shot-2017-02-16-at-20-57-05

 

screen-shot-2017-02-16-at-20-56-28

 

screen-shot-2017-02-16-at-20-56-19

 

screen-shot-2017-02-16-at-20-56-54

 

screen-shot-2017-02-16-at-20-56-38

 

screen-shot-2017-02-16-at-20-56-03

 

screen-shot-2017-02-16-at-20-55-37

 

 

 

 

Hellän dynaamisia kohtaamisia Otaniemessä

Training brain and heart in English below.

2017_01_19_blogi_esa-saarinen_1_pha_img_4250

Pyrin jatkuvasti ja tietoisesti kehittämään mieltäni yhä joustavammaksi.

En tarkoita, tietenkään, höh, purkkana venyvää moraalia.

Tarkoitan ilmiöille ja ihmisille avointa asennetta, rohkeutta kurkata (näkö)kulman taakse, mahdollisuuksien havaitsemista, moneen suuntaan taipuvaa ajattelua.

Sen ymmärtämistä, että nyt näyttää olevan näin, voi olla että myös oikeasti on näin eikä vain näytä siltä, voi olla että se on hyvä, ja kas, toisinkin voisi olla, ja sekin voisi olla hyvä tai sitten parempi tai huonompi tai vain erilainen.

Pois jämähtämisestä, kohti liikettä.

Uskon, että niin on hauskempaa!

Treeniohjelmaani kuuluu esimerkiksi faktaa, fiktiota, mediaa, valeuutisia, self-helpiä, leffoja, Ruotsin miljonääriäitejä, työpaikan vaihdoksia, maan vaihdoksia, taidetta, hieroglyfikursseja, sananvaihtoja kulma-Alepan avohoitoleidien kanssa ynnä Fb-live-chat kahden samoin suuntautuneen aivovenyjä-ystäväni kanssa.

Aina tilaisuuden tullen yritän tökkiä mukavuusalueen reunoja, koke(ill)a jotakin uutta.
Uteliaana, ihmetellen, havainnoiden, tuomitsematta.

Eikä sen tarvitse olla extremeä. Ihan minivenytyskin riittää. Jos nyt vaikka maistaisi uutta jäätelöä. Ei tyytyisi taatuntuttuun suklaaseen, jos tajunnan laajentamiseksi tarjolla on kuusenkerkkäuutteella terästettyä terva-vaniljaa.

Otetaan riski (”Jos se on pahaa!”), mutta aika pieni riski (”Milloin jätski muka on ollut pahaa?”), joka joskus realisoituu (”Oli tosi outoo, mut siis cool!”).

On myös oivalluttavaa ajatella omaa ajatteluaan: astua itsensä ulkopuolelle havainnoimaan niitä kaavoja, joita omassa fundeerauksessaan noudattaa.

Mielitreeni voi olla vaivalloista, ja joka tapauksessa se vaatii jatkuvaa valppautta. Ei aina ota onnistuakseen.

Vaan juuri siksi meille on suotu Esa Saarinen!

Esa vie meidät levadakävelyille omaan ajatteluumme. Kiivetään, laskeudutaan, kastellaan varpaat, katsellaan maisemia. Hengästytään ja hämmästytään.

Aina hyväksyvästi ihmetellen, yhdessä muiden kanssa.

Osallistuin kymmenen vuotta sitten Esan Pafos-seminaariin. Se oli tajunnan räjäyttävä kokemus kaltaiselleni uomakipitykseen taipuvaiselle ylisuorittajalle.

”Nyt on näin, ja millä kaikilla muilla tavoilla voikaan olla!”

Ilman Pafosta en ehkä koskaan olisi lähtenyt jahtaamaan Ominta Juttuani.

Tämä kaikki tulvi mieleeni eilen Otaniemessä, Aalto-yliopiston isossa salissa, opiskeluajoilta niin tutussa.

Sali oli täynnä. Viisi-, kuusisataa ihmistä, suurin osa opiskelijoita (ovat tosi karvaisia nykyään, nuo opiskelijat, toim.huom.), moni myös aikuisempi, työelämässä tai eläkkeellä jo. Lavalla leopardina Esa Saarinen, älykäs, analyyttinen, looginen intellektuelli. Hauska, lempeä, herkullinen niin ilmaisussaan kuin ilmiasussaan.

Nauroimme ääneen. Liikutuimme. Vaikutuimme. Jäimme pohtimaan.

Ei meikäläisen teekkariaikoina luento päättynyt aplodeihin!

Suosittelen siis tätä Saarisen jokakeväistä luentosarjaa Filosofia ja systeemiajattelu. Keskiviikkoisin kello 15–18 Espoon Otaniemessä, ex-Teknillisen korkeakoulun ex-päärakennuksen Aalto-salissa.

Mene, avaudu, hurmaannu!

(Ei maksa mitään, eikä tartte ilmoittautua, meet vaan, mut mee ajoissa. Ja juu, tässä luennon tallenne YouTubessa, mut se ei oo niinku sama.)

 

2017_01_19_blogi_esa-saarinen-2_pha_img_4248

 

Rehearsals For Flexible Mind

I intentionally train my mind for flexibility.

I do not mean morally – it is vital to have steady core values and aspiration to live by them.

Rather, I mean open attitude, keen interest in whatever could be around the corner, conscious effort to see options and opportunities everywhere, even in small things, like how to fill the dishwasher or which ice cream flavour to choose this time (the new weird one, of course!).

For flexible mind, one has to be alert and continuously train both the brain and the heart.

Reading, watching the oddest of reality tv, changing job, taking a course in hieroglyphs, talking with people one initially wants to keep away from…
These are all part of the training program.

Travelling, or even better, living abroad, is the ultimate exercise . Along with having children, I guess.
”Gee, can it really be done like that?”
”Gee, can they really think like that?”
“Gee, can they really live like that?”

Yes, they can.
Could I? Should I? Would I?

(The pics are from a lecture by Esa Saarinen, a renowned Finnish philosopher and professor, distinguished trainer of systemic thinking and flexible mind.)