Executive summary in English below.

Fasinoituneena olen seurannut Suomessa purskahtanutta keskustelua parisuhteista ja siitä kuka vie, kuka vikisee.

”Keskustelu” on jälleen sangen kiukkuista, kärjistävää ja poteroitunutta. Kun joku tuo peliin analyyttisempää otetta tai laajempaa näkökulmaa, ammutaan täyslaidallinen pelkkiin omiin kokemuksiin perustuen, “totuushan on että…”.

Keskustelijan näkökulmasta riippuen miehet ovat joko vastuustaan luistavia lurjuksia, parisuhteessaan alistettuja tossukoita tai vastuunsa kantavia uroita, joita naiset eivät osaa arvostaa.
Naiset taas ovat kontrollifriikkejä, nalkuttavia pirttihirmuja, metatyötaakkansa alle uupuvia uhrautujia tai ronkeleita rinsessoja, joille ei normaali suomalainen mies kelpaa.

Koska olen yksin asuva sinkku, on minulla asiasta painavaa sanottavaa.
Ja koska jokaisen mielipide tässä maailmassa on nykyään yhtä tärkeä, on asiantuntemusta tai ei, vaadin että minua kuunnellaan ja näkemykseni otetaan huomioon.

Täältä siis pesee!

Olen ymmärtänyt, että parisuhteen jujuna on perustaa yksikkö, jonkinlainen me, jossa on minä ja sinä, ja haluamme toisillemme hyvää.

Jos homma rokkaa, suhde ehkä virallistetaan juridisin kahlein ja/tai hankitaan jälkikasvua ja yhteistä omaisuutta. Syntyy laajempi me, jossa on vanhemmat oikeuksineen ja velvollisuuksineen sekä lapset omine etuineen ja vastuineen.

Parisuhteen perusta lienee se, että puolisot ovat tasa-arvoisia.

Tasa-arvo − siis en voi uskoa, että tämä todella täytyy vielä tänä päivänä sanoa ääneen − ei tarkoita, että molemmat puolisot tekevät täsmälleen samat työt tai että mies ei saisi olla mies tai nainen ei saisi olla nainen tai ketkä puolisopuoliskoina nyt ovatkaan hynttyyt yhteen lyöneet.

Tasa-arvo tarkoittaa sitä, että sinun arvosi ihmisenä yleensä ja parisuhteen osapuolena erityisesti on täsmälleen yhtä suuri kuin minun arvoni.
Tämä johtaa siihen, että näkemyksemme ovat yhtä tärkeitä ja kummankin aika yhtä merkityksellistä.
(Faktoista ei sitten kannata riidellä, koska ne voi tarkistaa, toim.huom. Ja jos toisella on selkeää asiantuntemusta aiheesta, voisi ehkä kuunnella.)

Rakastettua on tarkoitus kohdella kunnioittavasti, niin kuin toivoisi itsekin tulevansa kohdelluksi.

On suuri onni ja melkomoinen mäihä löytää kumppani jakamaan elämän arkea ja juhlaa.

Silti monet ihmiset tuntuvat hoitavan kulloistakin työsuhdettaan paremmin kuin parisuhdettaan. 

Se on outoa, etenkin, kun moni lupaa elää yhdessä kuolemaan asti, kun taas työpaikan vaihtosykli on vain muutamia vuosia, max vuosikymmen tai kaksi.

Parisuhteissa kovin paljon eripuraa tuntuvat aiheuttavan kodin- ja lastenhoitoon liittyvien velvollisuuksien jako.

Tämäkin on kummallista. Asioista voisi sentään sopia aika simppelisti.

Tässä ihan ilmaiseksi prosessi homman ratkaisemiseksi.

Aloitetaan parilla faktalla.

Fakta 1: Jokaisessa huushollissa on hommia. Niitä kertyy enemmän, jos on taloa, lääniä, venettä, lemmikkejä, kesämökkiä, autoja, mukuloita ja niillä harrasteita.
Kotitöiden määrä ei siis ole vakio, vaan siihen voi elämäntyylin valinnoilla vaikuttaa.

Fakta 2: Jokaisella on kotona myös velvollisuuksia. Tämä koskee niin aikuisia kuin lapsia.

Tavoitteena on jakaa kotityöt tavalla, joka on kaikille oikeudenmukainen.
Tämä ei tarkoita, että se olisi myös mieluisa. Mutta reilu täytyy olla.

Himahommat jaetaan seuraavalla systeemillä:

1. Listataan kaikki työt, ovat ne sitten pyykkäystä, pölyjen pyyhintää, lumen kolausta, auton huoltoa, uuden ruohonleikkurin hankkimista, kissanhiekan vaihtoa, lasten roudausta, ruoanlaittoa tai mitä ikinä.
   Työ tarkoittaa sekä sen suorittamista että siihen liittyvää metatyötä eli muistamista, suunnittelua ja projektinjohtoa, kaikkiaan siis kokonaisvastuuta hommasta.
   Esimerkiksi ”viikonlopun ruoat” sisältää menun laatimista, ruokien hankintaa, aterioiden valmistamista, tarjoilua ja keittiön siivoamista.
2. Keskustellaan ja sovitaan siitä, millainen taso kotona halutaan saavuttaa. Mikä on juuri meidän kodin pieteettistandardi missäkin asiassa.
   Tämä vaatii konkretiaa. Pelkkä ”aika siistiä” tai ”joku roti” ei riitä, koska ne tarkoittavat eri ihmisille eri asioita.
   Tässä luultavasti suurpiirteisempi joutuu skarppaamaan ja tarkempi hölläämään jonkin verran. Voidaan myös yhdessä sopia, missä asiassa relataan (rikkaruohojen kitkentä), minkä taas on oltava jetsulleen (talvirenkaiden pulttien kiristys).
3. Arvioidaan, kuinka usein kyseinen tehtävä täytyy hoitaa ja paljonko siihen menee aikaa.
   Jotkin hommathan tulevat eteen monta kertaa päivässä, toiset kerran vuodessa.
4. Sitten jokainen poimii listasta ne hommat, joista tykkää. Itse esimerkiksi nautin pyykinpesusta, mutta ruokaa saisi laittaa joku muu.
5. Seuraavaksi jaetaan jäljelle jääneet inhokkihommat. Jos tässä tulee riitaa, voidaan käyttää zydeemiä, jossa jokainen valkkaa yhden homman vuorollaan. Vuoro kiertää, kunnes hommat on jaettu.
6. Aivan lopuksi ynnätään, että hommien määrä eli niihin kuluva aika jakautuu reilulla tavalla kaikkien perheenjäsenten kesken viikon/kuukauden/vuoden aikana. Jaetaan tarvittaessa uudelleen. 
   ”Reilu” ei tarkoita ”tasan”. ”Reilu” tarkoittaa, että jako on kaikkien mielestä oikeudenmukainen, vaikkei olisikaan nautinnollinen.
   Jos esimerkiksi mutsi on vaativassa työssä ja rahoittaa perheen elämän, voi vuorotteluvapaalla hengaava puoliso ottaa huushollista enemmän vastuuta.
   Vanhemmat lapset taas voivat hoitaa vaativampia jobeja kuin juniorit.
7. Tästä kaikesta tehdään kotisopimus (nimet alle) ja tietenkin taulukko, jonka avulla seurataan töiden suorittamista ja kuvion toimivuutta.
8. Jokainen hoitaa vastuunsa, kuten on sovittu ja kuten kunnon ihmisen kuuluu.

Työnjakoa tarkastellaan ajoittain uudelleen, etenkin silloin kun tilanteet muuttuvat: puoliso jää kotiin, toinen vaihtaa matkatyöhön, muutetaan omakotitaloon, lapset saavat omat huoneet, otetaan koira, esikoinen muuttaa kotoa.

Lapset tekevät ikänsä ja kykyjensä mukaisia hommia pienestä pitäen. Perushommat palkatta, sehän on selvä, koska ei kukaan muukaan saa oman kodin eteen työskentelystä palkkaa.

Kannustan myös käymään yhdessä läpi, miten työt tehdään. Siis ihan asiallinen ohjeistus ja opastus, ei mitään tuhahtelua ja ilkkumista ”miten sä et nyt totakaan osaa”. Jeesiä löytyy esimerkiksi näiltä Marttojen sivuilta.
Ihmiset ovat eläneet pienet ikänsä huusholleissa, jotka ovat erilaisia kuin se yhdessä perustettava. Tavat ovat olleet toisenlaiset, eikä osa meistä ole joutunut lapsuuden kodissaan panemaan tikkua ristiin.
Mistäs sitä tajuaa, ettei keittiön tasoja pyyhitä vessarievulla, jollei ole koskaan oppinut?
Itse en esimerkiksi osaa hakata halkoja ja sytyttää saunan pesään tulta, enkä tiedä, missä vaiheessa pellit kuuluu sulkea. Nämä taidot eivät vain kerrassaan olleet vaasalaisessa kerrostalossa tarpeen. Tosi epistä, jos tarjolla olisi opastuksen sijasta sapiskaa.

Ja vanhemmat, teette itsellenne, lapsillenne sekä näiden tuleville kämppiksille ynnä puolisoille karhunpalveluksen, jos passaatte vekarat alusta loppuun, ”kun itseltä se hoituu helpommin”.

Tämä systeemi kannattaa lanseerata jo parisuhteen alkuvaiheessa. Jos sitten huomaa, ettei puolisotarjokas hoida osuuttaan tai edes suostu keskustelemaan asiasta, ei sellaisen tyypin kanssa kannata kotia perustaa.

Kas näin, kotityöhaaste on ratkaistu!

Kaipaatteko muita sinkun oivia neuvoja perhe-elämienne haasteisiin?
Raha-asioihin tai seksiin, kenties?

(Kaikki kuvat tältä Harry Potter Studio Tourilta.)

 

How To Create A Domestic Heaven?

Above is a lengthy post of living in couple or family and dealing with domestic work.

Analyse. Discuss. Share the responsibility fairly. Write it down.
Do your part.
Follow how the system works.

If it doesn’t, change the system. Or spouse.

You might also try living alone like me and taking care of every single thing by yourself!